Yliopiston kanslerit

Yliopiston korkein hallintohenkilö on kautta sen historian ollut kansleri. Kanslerin tehtävänä on ollut huolehtia yliopiston ja valtiovallan suhteista.

Kuninkaallisen Turun Akatemian kanslerit olivat ruotsalaisia valtioneuvoksia ja kuuluivat korkea-aateliin. He vierailivat akatemiassa vain satunnaisesti. Pitkäaikainen kansleri oli kreivi, sittemmin Suomen kenraalikuvernööri Per Brahe. Varakanslerina toimi 1640-1817 Turun piispa, joka usein oli akatemian entinen professori. 1800-luvun alussa kirkko ja yliopisto erotettiin toisistaan ja varakanslerin virka siirtyi Turun piispalta maallisille johtajille.

Yliopiston siirtyessä Venäjän keisarikunnan alaisuuteen sen kansleriksi valittiin 1809 valtiosihteeri Mihail Speranski ja seuraajaksi 1812 G. M. Armfelt. 1816 keisari Aleksanteri I:sen veli, suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš (Nikolai I) nimettiin yliopiston kansleriksi. Tämän jälkeen Venäjän keisarikunnan kruununperillinen oli yliopiston kansleri aina vuoteen 1894.

Keisarillisella Aleksanterin Yliopistolla oli siis erityisasema; se oli suoraan keisarin alainen, ei alistettu kenraalikuvernöörin ja Senaatin alaiseen hallintojärjestelmään. Yliopiston kansleri oli arvossa korkeampi kuin kenraalikuvernööri. Käytännössä kanslerin virkatehtäviä hoiti Pietarissa vt. kanslerit, Suomen ministerivaltiosihteerit. Vuodesta 1894 yliopistolla ei ollut kansleria, ainoastaan vt. kansleri. Turun piispan varakanslerin virka korvautui sijaiskanslerin viralla 1821. Sijaiskanslerina toimi korkea-arvoisia upseereita ja 1870-luvulta ansioituneita yliopistomiehiä.

Suomen itsenäistyttyä kanslerin nimitti aina 1990-luvun alkuun presidentti. Sijaiskanslerin virka poistui ja jäljelle jäävä kanslerinvirka vastasi hierarkialtaan aiempaa sijaiskanslerinvirkaa. Ensimmäinen uuden lain mukaan valittu kansleri oli Hugo Suolahti, joka oli virassa 1926-44. Helsingin yliopiston uusissa statuuteissa 1924 kansleri sai oikeuden osallistua valtioneuvoston istuntoihin silloin, kun käsiteltiin yliopistoa koskevia asioita.

Professorien nimittäminen siirtyi Tasavallan Presidentiltä kanslerille vuonna 1997. Nykyään, kun lähes kaikki kanslerinvirkaan valitut ovat olleet yliopiston aiempia rehtoreita, on kanslerinvirka käsitetty yleisesti niin, että kansleri on yliopiston edustaja valtioon ja muuhun yhteiskuntaan päin eikä päinvastoin, niin kuin aiemmin oli ollut.