Yliopisto-lehti 14/06

Artikkeli

Islamin vapaus

Saddamin kukistamisen oheistuotteena muslimimaissa piti näpäyttää liikkeelle demokratian dominoreaktio. Vapauden vienti ontuu. Kasvaako se sitten sisältä?

Vuonna 1978 italialainen lehti Corriere della sera lennätti shaahia vastaan nousseeseen Iraniin uuden freelance-reportterinsa. Hän oli ranskalaisfilosofi Michel Foucault. Reportteri perehtyi taustoihin, tapasi ihmisiä, katseli ympärilleen ja kirjoitti vetäviä tilannekatsauksia, joita väritti innostus Iranin vallankumousta kohtaan.

Foucault suhtautui epätavallisen suopeasti islamilaiseen politiikkaan ja ajatollah Khomeiniin. Ei mitään tyypillistä länsimaista perusasennetta, jonka mukaan islamistit ovat ahdasmielisiä ja takapajuisia kiihkoilijoita, jotka alistavat naista ja edustavat pohjimmiltaan häviämään tuomittua mennyttä maailmaa. Ei, tässä länsimainen intellektuelli ottaa vakavasti islamin tarjoaman poliittisen vaihtoehdon. Foucault’n arvostelijat niputtivat hänet sitten samaan sarjaan Staliniin uskoneiden vasemmistointellektuellien kanssa.

Iranin vallankumous oli jonkinlainen vapautus — vapautus shaahin diktatuurista, joka oli pyrkinyt nykyaikaistamaan ja maallistamaan Irania. (Foucault oli tosin sitä mieltä, että shaahin edustama nykyaikaisuus oli tosiasiassa saalistaja-itsevaltiaan vanhentuneisuutta.) Mitä tuli tilalle? Siitä voi lukea Marjane Satrapin omaelämäkerrallisesta sarjakuvaromaanista Persepolis, jonka kaksi ensimmäistä osaa ovat ilmestyneet suomeksi (Tammi, 2004). Niihin aikoihin kun Foucault lensi Teheraniin, Satrapi eli siellä lapsuuttaan. Myöhemmin Satrapi muutti Ranskaan pakoon kotimaansa ahtautta.

Persepolis on tilaisuus kokea, millaiselta meistä lännen miehistä ja naisista tuntuisi elää islamistisessa Iranissa. Satrapin perhe muistuttaa niin täydellisesti vapaamielisiä keskiluokkaisia perheitämme, että pystymme helposti tuntemaan Marjanen ahdinkoa uskonnollisen komennon puristuksissa. Kuohuttavaa eivät ole vain toisinajattelijoiden teloitukset ja vankilatuomiot vaan myös se, miten parrakkaat siveyspoliisit partioivat ja puuttuvat tylysti pukeutumiseen, hellyyden osoituksiin, juhlimiseen. Uskonnollista vakaumusta kuulustellaan kuin konsanaan poliittista vakaumusta neuvostokommunismissa.

Vain huonoja vaihtoehtoja?

Muslimeja on maailmassa arviolta puolitoista miljardia. Muslimienemmistöisiä maita on yli viisikymmentä, eivätkä ne ole tietenkään samasta muotista valettuja. Tarvitsee vain ajatella muslimimaiden sarjaa idästä länteen — Indonesiaa, Malesiaa, Irania, Irakia, Turkkia, Saudi-Arabiaa ja Egyptiä — ymmärtääkseen islamin moninaisuuden. Luetaan samaa pyhää kirjaa, mutta yhteiskunnat ja tavat harjoittaa uskontoa vaihtelevat.

Moninaisuudesta huolimatta Iranin tapauksessa kiteytyy tyypillinen vaihtoehto islamin maailmassa. Toisaalta on Iranin shaahin vallan kaltaiset autoritaariset hallinnot, toisaalta on tätä valtaa haastava islamistinen liike. Maallinen demokraattinen keskitie näyttää olevan kadoksissa tai kokonaan raivaamatta.

— Varmaan ihmiset suhtautuvat positiivisesti demokratisoitumiseen näissä maissa, mutta siitä ollaan hyvin kaukana. Eihän yksikään muslimienemmistöisistä maista ole oikein demokraattinen, toteaa islamintutkija Sylvia Akar Helsingin yliopistosta.

Tilanteesta voi syyttää myös länsimaita. Samalla kun länsimaat ovat saarnanneet vapaudesta ja demokratiasta, ne ovat tukeneet vapautta ja demokratiaa tukahduttavia hallintoja. Tekopyhää, tuhahtavat muslimit.

Yksi motiivi katsoa sormien läpi yksinvaltaisia hallintoja on islamismin pelko. Vaalit ovat vaarallisia. Uhkakuvan mukaan valtaan päässeet islamistit pysyttäisivät uskonnollisen totalitarismin ja demokratia päästäisi näin valtaan lakkauttajansa. Eikö Hitlerkin ollut vaalivoittaja? Niinpä kun Islamilainen pelastusrintama FIS voitti Algerian parlamenttivaalit vuonna 1991, vaalit mitätöitiin. Eikä länsi pannut vastaan.

— Halutaan, että olisi demokraattiset vaalit, mutta kauhistellaan, jos ihmiset sitten äänestävät väärin, Akar huomauttaa.

Algerian vaalituloksen mitätöinti johti pahimpaan mahdolliseen: sisällissotaan, jossa kuoli yli 100 000 ihmistä. Aloittelevan demokratian olisi ehkä kannattanut antaa kulkea omaa kulkuaan. Ainakin islamistisia poliittisia liikkeitä tutkivan Minna Saarnivaaran mielestä näiden ryhmien valtaanpääsyä toisinaan pelätään liikaa. Saarnivaara työskentelee Akarin tavoin Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

Saarnivaaran mukaan islamistiset liikkeet eroavat toisistaan monessa suhteessa, vaikka niitä yhdistääkin se, että ne tavoittelevat uskontoon perustuvaa valtiota. Esimerkiksi toinen vaikutusvaltaisen Muslimiveljeskunnan pääideologeista, vuonna 1966 kuollut Sayyid Qutb kannatti sekä taloudellista että naisten tasa-arvoa, yksityisomaisuuden kansallistamista ja naisten kouluttautumista. Hänellä tosin on kyseenalainen kunnia olla yksi aseellisen ”pyhän sodan” eli jihadin innoittajista.

Qutbiin verrattuna pakistanilainen, vuonna 1979 kuollut ideologi Maulana Mawdudi oli paljon konservatiivisempi. Mawdudi olisi pitänyt naiset mielellään kotona ilman äänioikeutta. Taloudellista tasa-arvoakaan ei hänen mielestään tarvittu, kunhan mikään yhteiskuntaluokka ei sorra toista.

Iranin ja Turkin tiet

Islamisteilla on paraikaa valta kahdessa maassa, joissa otteet ovat erilaiset. Toinen on Iran, jossa valvotaan pukeutumista ja vääristä ajatuksista voi saada raippaa. Toinen on taas Euroopan unionin portilla odottava Turkki, jossa hallitusvaltaa pitää islamistinen puolue. Siellä hallintotapa on avoimempi ja yhteiskunnallinen keskustelu vapaampaa. Myös Palestiinalaisalueella hallitusvaltaa käyttää islamistinen Hamas. Sekään ei ole perustanut uskonnollista totalitarismia, vaan etsii tukea muilta puolueilta, etupäässä Fatahilta.

— Kukaan ei tiedä, johtaako islamistisen puolueen valtaannousu tietyssä maassa totalitarismiin vai ei, Saarnivaara sanoo.

— Nykyiset ei-islamistiset hallinnot eivät ainakaan merkitse muutosta, ellei sitten pahempaan. Poliittisen toiminnan tukahduttaminen ei pitkän päälle toimi, varsinkaan jos se ei paranna mitenkään ihmisten yhteiskunnallista tilannetta.

Nykyisten vallanpitäjien ja islamistisen opposition välissä on vain vähän tilaa länsimaistyyppiselle vapaamieliselle politikoinnille. Onnistuneista islamin sisäisistä uudistusliikkeistä Sylvia Akar mainitsee kamppailun Marokon perhelain muuttamiseksi. Aikaisempi laki perustui islamilaiseen lakiin eli shariaan ja alisti naisen käytännössä miehen omaisuudeksi. Uusi laki astui voimaan viime vuoden alusta.

— Marokon perhelainsäädäntö nousi yhdestä islamin maiden takapajuisimmista kaikkein moderneimmaksi ja vapaamielisimmäksi, Akar sanoo.

Yhden kanavan oppositio

Yleensä liberaali ajattelu rajoittuu Saarnivaaran mukaan eliitin piiriin. Tosin hallinto tapaa katkaista siltäkin siivet, jos se uhkaa lähteä kunnolla lentoon. Vasemmistopuolueet puolestaan menettivät suosiotaan 1970-luvulla, kun arabisosialismi ei onnistunut saamaan muutoksia aikaan.

Poliittisele taistelukentälle jää — islamismi. Kun muu poliittinen toiminta on tukahdutettu, muutoksen kanaviksi kohoavat islamistiset liikkeet.

— Islamistit ovat vastavoima hallinnolle ja eliitille. He vastustavat erilaisia vapauksien ja yhteiskunnan toimintamahdollisuuksien blokkeja. Siksi he edustavat jonkinlaista vapausajattelua ainakin osalle ihmisistä. Siksi islamistiset liikkeet myös ovat niin suosittuja, Saarnivaara sanoo.

Ainoana oppositioväylänä islamismi kokoaa joukkoonsa muutakin väkeä kuin lännen kammoksumia fundamentalisteja. Saarnivaaran mukaan islamistisissa ryhmissä on liberaaleja ja toisaalta on hyvin liberaaleja islamisteja. Nämä kannattavat monipuoluejärjestelmää sekä naisten kouluttautumista ja osallistumista politiikkaan.

— Islamistit ovat saaneet parlamenttivaaleissa suuriakin vaalivoittoja. Jos katsoo vain lukuja, ne viittaisivat suureenkin kannatukseen. Todellisuudessa joukossa voi olla paljon protestiääniä valtaapitäviä kohtaan.

Huivin suojissa

Jos naisen asema on yhteiskunnan vapauden mittari, niin Suomesta katsoen muslimimailla ei mene hyvin. Lännessä islamin maailman vapauden puutteen ikoni on hunnutettu nainen. Harvoin huivia pidetään yksilön valintana, jolla hän ilmaisee uskoaan niin kuin toinen ilmaisee uskoaan ripustamalla kaulaansa ristin.

— Meillä on mediasta tullut stereotypia hunnutetusta naisesta, joka on pahimmassa tapauksessa vielä ympärileikattu tai silvottu ja joka on naitettu pikkulapsena itseään vanhemmalla miehelle ja jolla ei ole ihmisoikeuksia. Varmasti tällaisia naiskohtaloita on, mutta se on kaikkea muuta kuin koko kuva. Tavallisista musliminaisista ei saa niin raflaavia juttuja, Sylvia Akar sanoo.

— Minusta huivi on naisen alistamista vain, jos siitä on määrätty laissa tai jos sosiaalinen paine on niin kova, että on pakko pukeutua siihen.

Huiviväittelyssä monet muslimit lähtevät vastaiskuun. He huomauttavat, että itse asiassa länsimainen nainen on kaikkialle levinneen pornografian riistämä ja häntä kahlitsee iso taloudellinen vastuu; sitä paitsi huivi takaa vapauden, koska sen ansiosta voi liikkua kodin ulkopuolella miesten aggressioilta suojassa. Eurosentrikko vastaa: harva eurooppalaisnainen haluaa lähteä Iraniin pakoon pornografiaa ja vastuitaan, mutta Marjane Satrapi ei ole ainoa, joka on paennut Iranista länteen elääkseen vapaampaa naisen elämää.

Länsi on aina ollut valmis luennoimaan emansipaatiosta muille. Kuitenkin Akarin mukaan islamin piirissä on ollut omasta takaa voimakkaita naisliikkeitä jo 1800-luvun alusta lähtien. Usein ne ovat lähteneet islamilaisista periaatteista, joita tulkitaan uudelleen.

— On ajateltu, että islamin patriarkaalinen rakenne on ihmisten tekoa. Koska oppineet ovat olleet miehiä, uskonnosta on tullut niin patriarkaalinen. Islamin feministit ovat pyrkineet vaikuttamaan lainsäädäntöön, kuten moniavioisuuden rajoittamiseen, lasten huoltoon liittyviin asioihin ja naisten koulutuksen edistämiseen.

Uskonto ja laki erilleen

Varsinaista Koraanin kritiikkiä ei islamin maissa esiinny. Sikäläistä pyhää kirjaa ei ole koskaan ryöpytetty samalla tavalla kuin täkäläistä Raamattua. Koraanin opiskelussa on yhä ihanteena pikemminkin ulkoa opettelu kuin ymmärtäminen.

Uskonnon rikkumatonta asemaa on myös pidetty muslimimaailman kehityksen jarruna. Historiankirjat kertovat muuta, sillä pitkiä aikoja muslimimaailma johti länttä tieteessä ja teknologiassa. Ainakaan silloin usko ei torjunut tietoa.
— Ei islam uskontona estä tieteen ja teknologian kehitystä. Syyt ovat yhteiskunnissa, Akar huomauttaa.

Islamilaista maailmaa ei kummankaan islamin tutkijan mielestä uudisteta ulkoa päin. Kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen painostus voivat edistää vapauden kulkua, mutta päätyö on tehtävä näiden maiden sisällä.

Kyse ei ole pelkästään uskonnon valta-asemasta vaan myös rikkaudesta ja köyhyydestä. Akar muistuttaa, että arabimaassa hyvässä asemassa oleva nainen elää paljon vapaammin kuin köyhä mies. Yhteiskunnalliset erot ovat huikeat.

— Uudistus lähtee siitä, että näihin yhteiskuntiin saadaan ylipäätään sosiaalista tasa-arvoa, ei vain miesten ja naisten välille vaan myös eri yhteiskuntaluokkien välille, Akar sanoo.
Hän uskoo maallistumiseen.

— Toisissa maissa ollaan jo irrottamassa uskontoa ja lainsäädäntöä toisistaan. Tämä on ainoa oikea tie yksilönvapauteen. Suomen positiiviseen kehitykseen on nimenomaan vaikuttanut maallistuminen.

teksti Mikko Puttonen

kuva Ville Tietäväinen