Yliopiston etusivulle Suomeksi
Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston tiedelehti
 

Yliopisto-lehti 9/05

Tietoa lehdestä:

Yhteystiedot:

Toimitus:
PL 33 (Fabianinkatu 18)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 191 22039
fax (09) 191 23000
yliopisto-lehti@helsinki.fi
etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Lukijatutkimus 2007

 

Artikkeli

Ikuisesti runotyttö

kuva Veikko Somerpuro

Kuinka kirjoista tulee osa omaa elämää? Mitkä kirjat ottaisit mukaan autiolle saarelle? Miten kirjailijaksi tullaan? Apua voi kysyä kahdelta kanadalaiselta orpotytöltä.

Miksi sinä aiot?
— Runoilijaksi.
— Älä helkkarissa, sanoi Ilse, selvästi aivan hämmästyneenä. — Mutta tuskinpa sinä osaat kirjoittaa runoja.
— Osaanpa, huudahti Emilia.
— Minä olen kirjoittanut kolme runoa: Syksy ja Rivejä Rhodalle — mutta sen minä poltin — ja Voikukalle. Sen minä tein tänään ja se on minun — minun mestariteokseni.
— Antaapa kuulua, komensi Ilse.

Vähääkään arkailematta Emilia ylpeänä lausui säkeistön. Jostain syystä häntä ei ensinkään arveluttanut antaa Ilsen kuulla niitä.

— Emilia Byrd Starr, oletko todella keksinyt tuon omasta päästäsi?

— Olen.
— Kunniasanalla?
— Kunniasanalla.
— No sitten — Ilse veti syvään henkeä — sinä kyllä olet oikea runoilija.

Se oli Emilialle ylpeä hetki, itse asiassa hänen elämänsä suurimpia. Hänet oli tunnustettu. (L. M. Montgomery: Pieni runotyttö (WSOY, suomennos I. K. Inha)

 

Mitä minulle merkinneet?

Emilian ja Ilsen vuoropuhelussa on jotakin elintärkeää kummastakin kymmenvuotiaasta. Emilia tietää olevansa runoilija ja todisteet saatuaan Ilse antaa auliisti kiitoksensa. Kanadalaisen Lucy Maud Montgomeryn (1874–1942) kolmessa Runotyttö-kirjassa kuvataan tinkimättömän Emilian tietä kirjailijaksi, eikä railakas Ilse, henkiystävä ja tuleva lausujatähti, myöskään unohdu matkan varrella.

Emilia on ollut tiennäyttäjä kirjoittaville tytöille ja naisille. Runotytöstä on tullut käsite.

— Montgomeryn tyttökirjat ovat vaikuttaneet suuresti siihen, millaisena kirjoittavan naisen elämä nähdään. Ne ovat luoneet roolimalleja ja esteettisiä esikuvia, jotka ovat välittyneet lukijoiden päiväkirjoihin ja kirjeisiin, jopa ihmissuhteisiin, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkiston johtaja Anna Makkonen.

Makkonen on tutustunut tyttökirjojen merkitykseen ideoimalla ja käymällä lävitse SKS:n laajan tyttökirja-aiheisen kirjoituskeruun. Mitä Runotyttö- ja Anna-kirjat ovat merkinneet suomalaisille naisille, miten ne ovat heijastuneet luku- ja kirjoitusharrastukseen? Kirjallisuusarkistoon kertyi kaikkiaan 222 kirjoitusta, joista osa on julkaistu Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamassa antologiassa Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt (Tammi, 2005).

— Omaelämäkertatutkija Philippe Lejeunen teos Cher cahier, Rakas päiväkirja, oli yksi innoittaja. Lejeune toimitti kirjansa vastauksista, jotka oli saanut päiväkirjanpitäjille tekemäänsä kyselyyn.

 

Äiti luki ääneen

Tyttökirjakeruuta Anna Makkonen luonnehtii korkeatasoiseksi. Vastaajissa oli paljon hyviä kirjoittajia ja aihe osui otolliseen maaperään.

— Tyypillistä on, että tyttökirjoihin palataan uudestaan ja uudestaan eri ikäkausina. Kirjat ovat yhdistäneet ainakin kahden, toisinaan kolmen sukupolven naisia. Tulevaisuudessa tuskin on Annan ja Emilian kaltaista yhdistäjää, mutta oli kirjoittajien joukossa nuoriakin, nuorimmainen taisi olla 9-vuotias.

Sukupolvien ketju tulee kirjoittajien kertomuksissa esiin monin tavoin. Kuka muistelee kuunnelleensa tyttökirjoja mummon kanssa käsitöiden ääressä, kuka lukeneensa niitä ääneen tyttärilleen. Jotkut ovat katsoneet Anna-televisiointeja koko perheen voimin.

Yhtenä syynä Annan ja Emilian suurelle suosiolle Suomessa lie ollut maantiede. Vesistöjen ja metsien maassa kanadalaisen luonnon kuvaus on tuntunut tutulta, varsinkin pitkään agraarissa Suomessa. Ja se mikä ei ole ollut tuttua, on paikattu mielikuvituksen voimin. Jokaisella lukijalla on ollut oma Avonleansa ja oma Blair Waterinsa. Tuulinen ja karu Hailuoto saattoi käydä mainiosti vehmaasta Prinssi Edvardin saaresta.

— Luonnolla on tärkeä osa Montgomeryn kirjoissa. Kuvaukset auringonlaskuista ja utupilvistä ovat ujuttautuneet suomalaistyttöjen päiväkirjoihin. Moni on surrut salaisesti, kun omat riimittelyt eivät ole onnistuneet yhtä hyvin kuin Emilian, Makkonen hymyilee.

 

Anna vai Emilia?

Montgomeryn klassikoiden päähenkilöt eroavat toisistaan. Anna on vilkas, sosiaalinen ja temperamentin osoituksistaan huolimatta yhteisöönsä sopeutuva tyttö, josta tulee suurperheen onnellinen äiti. Kirjallisia lahjojaan Anna vähättelee hääjuhlansa aattona:

”Ei, minusta ei tule kuuluisaa. Tiedän omat rajoitukseni. Voin kyllä päästää mielikuvitukseni valloilleen ja kirjoittaa lehtiin pikku kyhäelmiä, jotka tuottavat lapsille iloa ja minulle varsin tervetulleita postiosoituksia, mutta mitään suurta en pysty saamaan aikaan.”

(Anna omassa kodissaan, WSOY, suomennos Hilja Walldén)

Emilia on toista maata. Hän kirjoittaa, koska ei voi olla kirjoittamatta. Opettaja Carpenterin äksy kritiikki ja tärkeän miesystävän, Dean Priestin, väheksyvä hymähtely eivät pysäytä Emiliaa.

— Sekä Annalla että Emilialla on omat vankkumattomat ihailijansa. Anna edustaa valoa, Runotyttö-tarinat ovat tummempia. Runotytöissä tuntee eroottisen jännitteen, jota Anna-kirjoissa ei ole. Ja orpo, tiukan tätinsä kasvattama Uuden Kuun Emilia joutuu kamppailemaan enemmän kuin Vihervaaran aurinkoinen Anna, joka nopeasti saa kasvattiperheensä hyväksynnän, Makkonen vertailee.

 

Miehiä vailla ominaisuuksia

Anna-kirjat jatkuvat aina siihen asti, kun hänen kuopuksensa Rilla tulee täysi-ikäiseksi. Runotyttö-sarjan päättyessä Emilian esikoisromaani on ilmestynyt ja hän on väärinkäsitysten jälkeen menossa naimisiin Teddyn kanssa.

Tärkeä mies Annan elämässä on kömpelö ja ujo Matthew, eräänlainen kasvatti-isä, joka suo orvolle tytölle hellyyttä, jota vailla tämä oli siihen asti ollut. Emilian ymmärtäjiin kuuluu rakkaan isän kuoleman jälkeen Jimmy-serkku, omituinen mutta lahjakas mies, joka hartaasti ihailee Emilian kirjoittajan lahjaa.

— Annan ja Emilian rakastetut ovat varsin persoonattomia, etenkin Annan Gilbert, joka kirjasarjan myöhemmissä osissa lähes katoaa lääkärinroolinsa taakse. Emilian Teddyssä on enemmän särmää, mutta hänkin on melko kalpea hahmo. Poikkeus on Emilian ystävä ja sittemmin ihailija, Dean Priest, joka on joissakin lukijoissa herättänyt suorastaan inhoa, Makkonen kertoo.

”Annan aina Deanin lukea mitä olen kirjoittanut. En voi olla tekemättä sitä, vaikka hän palauttaakin tekeleeni huomautuksitta, tai mikä vielä pahempaa — lausuen lievän kiitoksen. Minulle on tullut jonkinlaiseksi pakkomielteeksi saada Dean myöntämään, että kirjoitukseni ovat hyviä lajissaan. Se olisi voitto. Mutta siihen asti kun hän myöntää sen — jos ylipäänsä koskaan myöntää — kaikki on vain tomua ja tuhkaa. Koska — hän tietää.” (Runotyttö etsii tähteään, suomennos Laine Järventaus-Aas)

Mutta on niitäkin lukijoita, joihin sankarit ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Monet keruuseen osallistuneista kertovat etsineensä Gilbertiä tai Teddyä luokkatoverista tai naapurin pojasta.

 

Kirjallisuus auttaa

Montgomery on kirjannut ystävyyden, perheen ja suvun merkitystä sekä riveille että rivien väliin. Anna-kirjoissa aikuinen lukija nauttiikin ehkä eniten kyläyhteisön kuvauksesta, ”positiivisesta juoruilusta”, kuten eräs kirjoituskeruuseen kirjoittanut luonnehtii.

— Montgomery kuvaa tarkasti naisten välisiä suhteita, ystävyyttä ja liittolaisuutta. Miehet jäävät taustalle, mikä on tietysti osa ajankuvaa, Anna Makkonen tuumii.

Monet tyttökirjakeruuseen osallistuneet kuvaavat kokemuksiaan vaikuttavasti. Eräs pieni tyttö oli joutunut pitkäksi ajaksi sairaalaan ja turvautunut Pieneen runotyttöön, toiseen yksinäiseen. Moni sota-ajan jalkoihin jäänyt lapsi on saanut iloa ja toivoa arkielämän harmauteen Annalta tai Emilialta.

Ehkä koskettavin tyttökirja-antologiaan sisältyvä kirje on 80-vuotiaalta naistentautien ja synnytysten erikoislääkäriltä Hermanni Haapojalta. Haapoja kertoo saaneensa pikkusiskoltaan Anna-kirjoja sisältävän paketin rintamalle vuonna 1942. Komppanian alikersantti pyysi Annoja lainaksi ja lopulta tyttökirjat kiersivät toista vuotta mieheltä miehelle.

”Sain kyllä ne kaikki takaisin, muuten hyvin pideltyinä mutta kohtalaisen mustiksi muuntuneina. Kas korsuissa ei aina ollut kaikkein puhtain lukutila”.

Kirjailija Pirkko Saisio kertoo palaavansa Anna-kirjoihin kipeänä ja lohtua kaipaavana. ”Minulla oli keuhkoputkentulehdus, asuntolaina ja toinen parisuhdekriisi. Lakanoiden väliin otan kuumaa mehua, suklaata ja Annan unelmavuodet. Rakkaus on merkillinen asia. Se ei ilmesty vaan kasvaa huomaamatta. Annahan sen tässä oivaltaa, ja jollain tavalla minäkin. Yhteensattuma on merkillinen.”

Ohi ovat ajat, jolloin yliopistolla ei kannattanut huudella mielikirjakseen Pientä runotyttöä. Tyttökirjoista saa nauttia parhaaksi näkemällään tavalla, mutta Makkonen muistuttaa, että kirjoituskeruu toi oivallista aineistoa myös tutkimusta varten.

— Kirjoituskeruu muistutti kirjallisuuden huojentavasta ja jopa parantavasta voimasta. Kirjallisuus auttaa, kun oma elämä tuntuu raadolliselta.

 

MILTÄ RUNOTYTTÖ NÄYTTÄÄ?

L. M. Montgomeryn sankarittaret ovat pitkiä, hoikkia, pitkätukkaisia ja tyylitajuisia. Annalla on punainen tukka, johon hän ei ole lainkaan tyytyväinen, ja kaunis nenä, johon hän on hyvinkin tyytyväinen — jos ei kiusallisia pisamia oteta huomioon. Emilia on tummahiuksinen, harmaasilmäinen ja hänellä on keijukaisen suipot korvat. Kirjailijan mukaan kumpikaan ei ole varsinaisesti kaunis, mutta mieleen jääviä persoonallisuuksia molemmat.
Maija Karma on kuvittanut Annat ja Runotytöt kahteen otteeseen, sekä 1950- että 70-luvulla. Karman molemmat versiot ovat erityisen viehättäviä. Onnistuneita suomalaisia kansikuvituksia ovat tehneet myös Martta Wendelin, Eeli Jaatinen ja Leena Puranen.

 

teksti Arja Tuusvuori

kuva Veikko Somerpuro

 

 

Yliopisto-lehti 9/05

Yliopisto-lehti seuraa tutkimuksen ajankohtaisia asioita ja taustoittaa yhteiskunnan ilmiöitä maan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella. Lehti on tarkoitettu tieteestä kiinnostuneille maallikoille, suomalaiselle tiedeyhteisölle ja yhteiskuntamme vaikuttajille. Helsingin yliopisto on julkaissut lehteä jo 53 vuotta.

Seuraava lehti ilmestyy 9.9.2005. Aineiston toivotaan olevan toimituksessa 17.8. mennessä.

 

Tapahtumakalenteri