Yliopiston etusivulle Suomeksi
Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston henkilöstölehti
 

Yliopistolainen 4/08

Tietoa lehdestä:

Yhteystiedot:

Toimitus:
PL 33 (Fabianinkatu 18)
00014 Helsingin yliopisto
fax (09) 191 23000
yliopistolainen@helsinki.fi

 

Pääkirjoitus

Yliopiston tulevaisuutta rakentamassa

Kari Suokko

Yliopiston tulevaisuus on varmasti monen yliopistolaisen mielessä tänä ja tulevana vuonna. Yliopisto valmistautuu yliopistouudistukseen, ja samalla laaditaan strategiaa kaudelle 2010–2012. Tarkastelemme, missä olemme nyt, ja pohdimme, mihin suuntaan olemme menossa ja erityisesti mihin suuntaan haluamme mennä.

Yliopistouudistuksen ytimenä on yliopistojen toimintavapauden lisääntyminen. Yliopistojen asema tilivirastona on tuonut mukanaan toiminnan jäykkyyttä, joka ei ole antanut riittäviä mahdollisuuksia tiedeyhteisöön luontevasti kuuluvalle innovatiiviselle kehittämiselle. Nyt kun toimintavapautta lisätään, on meillä oltava valmiudet sen käyttämiseen ja selvä käsitys, mihin sitä käytämme.

Yliopistomme on ottanut tarmokkaan ja määrätietoisen otteen tulevaisuudestaan. Jo viime vuoden puolella on uudistukseen valmistauduttu selvittämällä muun muassa rahastotalouden asemaa ja kiinteistöasioita. Helmikuussa rehtori asetti hankkeen yliopistouudistukseen valmistautumista varten.

Myös strategiatyötä tekevien toimikuntien työtä tukemaan on asetettu projektiryhmät, joihin on koottu edustajia laajalti koko yliopistoyhteisöstä. Ryhmien teemoina ovat: tutkimus, opetus, yhteiskuntasuhteet, organisaatiota ja johtamista koskevat asiat yliopiston eri tasoilla sekä rakenteellinen kehittäminen, hallinto- ja tukipalvelut, talous ja rahoitus, tila- ja kiinteistöasiat, palvelutuotanto ja yhteistyö sekä työnantaja-asiat.

Meistä riippumattomista ulkoisista uhkatekijöistä vakavimpia on yliopistojen perusrahoituksen tulevien vuosien huolestuttava tilanne. Sisäisistä uhkatekijöistä suurimpia on yliopistoyhteisön hajanaisuus ja henkiset rajat yksiköiden ja hallintotasojen välillä.

On aivan aiheellista kysyä, eikö aiemmin ole ollut mahdollisuuksia kehittää ja parantaa asioita haluamaamme suuntaan. Varmasti on ollut, mutta kaikkiin tilaisuuksiin ei ole syystä tai toisesta tartuttu. Ei ole löytynyt tahtoa, yhteisymmärrystä tai olosuhteet ovat olleet vastaan. Yliopisto on iso, perinteikäs ja sirpaloitunut organisaatio, joka muuttuu hitaasti. Monissa tilanteissa tilivirastoasema on sitonut käsiä.

Yliopistossa on ollut viime vuosina paljon muutoksia ja muutosväsymystäkin koetaan. Siksi ei ole tarkoituksenmukaista venyttää yliopistouudistusta osaltamme vuosien mittaiseksi jatkuvan kehittämisen ja muuttamisen myllyksi, johon helposti häviävät niin hyvät tavoitteet kuin tekemisen ilokin.

Nyt kun kerran synnytämme yliopistoa uudelleen, niin tehdään se kokonaisvaltaisesti, kunnolla ja huolella harkiten. Vaikka uuden yliopistolain edellyttämissä ”pakollisissa” muutoksissakin on paljon miettimistä ja tekemistä, nyt kannattaa tuulettaa tässä yhteydessä koko toiminnan kenttää. Taotaan kun rauta on kuuma ja uudistusmieltä on ilmassa.

Yliopiston perustehtävät, tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus, tulevat säilymään ennallaan. Nyt paneudumme niiden toimintaedellytyksiin: johtamisjärjestelmään, rakenteisiin, organisaatioon ja hallintoon. Hiomme ja muokkaamme ne sellaisiksi, että perustehtävien hoitaminen on mutkatonta ja että henkilöstö voi keskittyä tekemään niitä tehtäviä, joita varten he yliopistossa ovat.

Yliopistouudistuksen toteutus kuormittaa työtehtävien osalta ehkä vain osaa meistä yliopistolaisista, mutta lopputulos koskettaa varmasti meitä jokaista. Annetaan avoimen keskustelun ja yhdessä tekemisen varmistaa, että yliopistomme voi hyvin ja että tulevaisuudessa sen asema on turvattu entistä paremmin.

Kari Suokko

Hallintojohtaja
Yliopistolainen 3/2008

Yliopistolainen jaetaan Helsingin yliopiston henkilökunnalle työpöydälle tai postilokeroon. Opiskelijoille lehteä on jaossa standeissa, jotka sijaitsevat Metsätalossa, Aleksandriassa, Biomedicumissa, Physicumissa, Chemicumissa ja Viikin Info-keskuksessa.

Seuraava lehti ilmestyy 27.5.

Ilmoitusaineisto pyydetään toimittamaan 12.5. mennessä.