Biotieteellinen tiedekuntaBiotieteellisen tiedekunnan toinen vuosi on takana. Toimintaa sävyttivät tutkimuksen arviointi, uudistetun tutkintorakenteen käynnistyminen ja UPJ. Nämä tuottivat runsaasti töitä, mutta toivon mukaan ne tehostavat jatkossa toimintaa ja kannustavat henkilökuntaa kehittämään opetusta ja tutkimusta. Tiedekunnassa toteutettiin ensi kertaa työilmapiirikartoitus, jonka tuloksia käytetään työhyvinvoinnin edistämistyössä. Biotieteellinen tiedekunta suuntautuu vahvasti tutkimukseen: tiedekunnan kokoon suhteutettu tohtoritavoite on yliopiston korkeimpia ja ulkopuolinen tutkimusrahoitus budjettirahoitusta suurempi. Vuoden 2005 aikana tiedekunta vahvisti asemiaan huippututkimuksen ”kotina”, sillä kaksi tiedekunnassa toimivaa huippuyksikköä sai jatkokauden ja yhteen uuteen, Turun yliopistosta koordinoituun yksikköön osallistuu tutkimusryhmä tiedekunnasta. Lisäksi vuoden aikana nimitettiin yksi uusi akatemiaprofessori viisivuotiskaudelleen. Vuonna 2005 tiedekuntaan hyväksyttiin kesävalinnoissa 180 uutta tutkinto-opiskelijaa, minkä lisäksi erillisvalinnoissa hyväksyttiin 40 opiskelijaa ja maisteriohjelmiin 29 opiskelijaa. Kaikkiaan tiedekuntaan hyväksyttiin 249 opiskelijaa, mikä on kymmenen enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden aikana tiedekunnasta valmistui 45 tohtoria, joka on viisi alle tavoitteen. Väitelleiden mediaani-ikä oli opetusministeriön tavoitteen mukainen eli 32 vuotta. Maistereita valmistui 138, mikä on selvästi enemmän kuin vuonna 2004, mutta edelleen hieman alle tavoitteen (148). Maisteriopintoja kehitetään, jotta tiedekunta saavuttaisi tavoitteensa. Vaikka tiedekunnasta valmistuneiden työllistyminen onkin säilynyt melko hyvänä, opiskelijoiden työelämävalmiuksiin on panostettava entistä enemmän. Tiedekunnan lähivuosien tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset tutkimukselle, opetukselle ja yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle. Tähän työhön luo pohjaa tiedekunnan strategian uudistaminen ja laatujärjestelmän rakentaminen. Jari Niemelä |
Lisätietoja: |
|||