Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Vuosikertomus 2004
 

Erilliset laitokset

Aleksanteri-instituutti

Aleksanteri-instituutti on vuoden 2005 aikana vahvistanut asemaansa kansainvälisen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen kentässä. Se on tällä hetkellä Euroopan suurin tutkimuslaitos alallaan. Vuonna 2005 instituutin palveluksessa oli 50 työntekijää ja budjetti kasvoi 2,9 miljoonaan euroon. Instituutin visio on kehittyä alallaan Euroopan johtavaksi laitokseksi kylmän sodan jälkeisessä maailmassa, jossa keskeinen haaste on idän ja lännen vastakkainasettelun purkaminen.

Aleksanteri-instituutin maisterikoulusta oli vuoden loppuun mennessä valmistunut 146 opiskelijaa, ja koko sisäänotto oli ollut 327 opiskelijaa. Opetuksen systemaattista kehittämistä jatkettiin ja Itäisen Keski-Euroopan, Baltian ja Balkanin tutkimukselle luotiin oma opetuskokonaisuus.

Instituutti on vahvistanut tutkimuksellista otettaan perustamalla tutkijan toimia ja rekrytoimalla uusia tutkijoita. Tohtorikoulu laajeni kahdellatoista uudella tutkijalla ja vuoden aikana valmistui kolme väitöskirjaa. Tutkimusohjelmiin perustuvaa projektitoimintaa on järjestelmällisesti kehitetty. Instituutin tutkijoiden kansainvälinen julkaisutoiminta jatkui vilkkaana. Instituutin asiantuntemusta käytettiin mediassa yhä laajemmin: instituutin tutkijoita esiintyi televisiossa ja radiossa kymmeniä kertoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Niin ikään lehtihaastatteluja ja yleistajuisia artikkeleita ilmestyi useita kymmeniä.

Aleksanteri-instituutin yhteiskunnallinen vaikuttaminen vahvistui muun muassa yhteistyöllä eduskunnan valiokuntien ja eri ministeriöiden kanssa. Erilaisia EU-rahoitteisia projekteja toteutettiin niin tutkimukseen kuin yhteiskunnalliseen vaikuttamiseenkin liittyen. Instituutti osallistui Sitran johdolla tehtyyn Suomen Venäjä-strategian laatimiseen, jossa tavoitteeksi asetettiin suomalaisen Venäjä-asiantuntemuksen nostaminen maailman huipulle.

Markku Kivinen
Johtaja

Lisätietoja:

Aleksanteri-instituutti