Tapani Valkonen sai tunnustustaHelsingin yliopiston sosiologian professori Tapani Valkonen vihittiin Tukholman yliopiston kunniatohtoriksi syyskuussa 2005. Hän on tällä hetkellä yksi Helsingin yliopiston kuudesta kaupunkitutkimuksen professorista. Professori Valkosen opetus- ja tutkimusalaa on sosiologinen ja väestötieteellinen kaupunkitutkimus ja muu kvantitatiivinen sosiaalitutkimus. Tukholman yliopisto perustelee professori Valkosen vihkimistä kunniatohtorikseen hänen merkittävällä vaikutuksellaan kuolleisuuden tutkimukseen paitsi Pohjoismaissa myös maailmanlaajuisesti sekä hänen lukuisilla kansainvälisillä tieteellisillä julkaisuillaan yli kolmen vuosikymmenen aikana. Professori Valkosen työn sanotaan vaikuttaneen vahvasti uusien tutkimuskysymysten syntymiseen sosioekonomisten ja alueellisten kuolleisuuserojen tutkimuksessa. |
« Takaisin kampuksen etusivulleLisätietoja:
Pinnalla 2005: Valtiotieteellinen tiedekunta
60-vuotias Arvokas karttalahjoitus Japanista
Tapani Valkonen sai tunnustusta Uusi instituutti tutkimaan riidanratkaisumenettelyjä Oppimiskeskus Minerva käyttöön Kasvatustieteen laitos 50
vuotta |
|||