Sisällys
Yliopisto-opetus saa tunnustusta

Hyvä opettaja kuuntelee ja antaa palautetta
Hyvä opetus ei ole sitä, että joku kertoo kateederilta miten asiat ovat, toteaa tämän vuoden Hyvä opettaja, dosentti Leena-Maija Rossi Kristiina-instituutista. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta jakoi Hyvä opettaja - Magister Bonus -palkinnon 13. kerran.
– Tuntuu tosi hyvältä. Olo on hämmästynyt ja epäuskoinen, Rossi tiivistää tunnelmiaan.
Hän on perehtynyt sukupuolen ja visuaalisen kulttuurin tutkimukseen sekä näiden alojen yhdistämiseen. Rossia kuvaillaan asiantuntevaksi ja opiskelijaa kuuntelevaksi opettajaksi, joka osaa antaa ja ottaa vastaan palautetta.
Hyvän opettajan palkinto on yksilöllinen tunnustus. Lisäksi se on Rossin mukaan kunnianosoitus Kristiina-instituutin opetuskulttuurille. Instituutissa pohditaan jatkuvasti, miten opiskelijat saadaan oppimistilanteissa keskustelemaan ja oppimaan, myös toisiltaan.
– Opetus ei saa olla sitä, että joku kertoo kateederilta yksioikoisesti miten asiat ovat. Toivoisin olevani epähierarkkinen opettaja. On sitä paitsi antoisaa keskustella opiskelijoiden kanssa asioista, siitä syntyy tutkimukseenkin uusia näkökulmia.
Rossi opettaa ja ohjaa opiskelijoita perusopintojen suorittajista väitöskirjantekijöihin. Hän seuraa mielenkiinnolla, miten opiskelijat etenevät opinnoissaan ja edistyvät kirjoittajina – toimittajana työskennellyt Rossi suhtautuu kirjoittamiseen intohimoisesti.
Hyvän opettajan tavoite on herkistää opiskelijat sukupuolentutkimuksen tarkastelutavoille:
– Toivon, että opiskelijat oppivat kriittisyyttä sekä ymmärtävät sukupuolentutkimuksen yhteiskunnallisen ja kulttuurisen painoarvon. Sukupuolen problematiikan tuntemuksesta on hyötyä missä tahansa työssä.
Hyvä opettaja - Magister Bonus -palkinto luovutettiin Rossille Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan 141-vuotisjuhlassa 26.11.2009. Ehdolla palkinnon saajaksi olivat myös yliopistonlehtori Ari Hirvonen oikeustieteellisestä tiedekunnasta, professori Päivi Palojoki käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta, yliopistonlehtori (mvs) Kirsi Valkama teologisesta tiedekunnasta ja yliopistonlehtori Päivi Mäntylä lääketieteellisestä tiedekunnasta.
Anna-Kaisa Kontinaho