Viikin kampus

Viikin kampusalue

Opiskelu

Viikin palvelut Ympäristöasiat ja luonto Yhteystiedot

Helsingin yliopisto - Viikin kampus
Viikinkaari 11 (PL 62)
00014 Helsingin yliopisto

Sivuja päivittävät Viikin kampuksen tiedottajat. Ota yhteyttä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tiedottaja Sanna Schildtiin sanna.schildt@helsinki.fi

Opiskelu Viikissä

opetusapteekki

Viikin alueella toimii neljä Helsingin yliopiston tiedekuntaa, yliopiston tutkimuslaitoksia, yrityksiä sekä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetus- ja tutkimustila. Myös tärkeä yhteistyökumppani Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos EELA toimii Viikissä.

Kampuksella on noin 6500 opiskelijaa, 2000 yliopiston henkilökuntaan kuuluvaa sekä noin 700 muiden organisaatioiden työntekijää. Aluetta on 1990-luvun alusta lähtien kehitetty monipuoliseksi yliopistokaupunginosaksi, jonka muodostavat yliopiston yksiköt, tutkimuslaitokset, yritykset ja ekologisen koerakentamisen asuinalue.

Viimeisimpinä Viikkiin muuttivat kliinisen eläinlääketieteen laitos ja yliopistollinen eläinsairaala vuonna 2006. Eläinlääketieteellinen korkeakoulu aloitti Helsingin Hermannissa vuonna 1945 silloisen valtion eläinlääkintälaboratorion, nykyisen Eläinlääkintä- ja elintarvike­tutkimuslaitoksen (EELA) tiloissa.


Linkkejä Viikin opiskelumaailmaan:

Monitieteinen ympäristöopetus - Helsingin yliopiston eri ympäristöoppiaineiden yhteistyöprojekti.

Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja -opetuksen yksikkö HENVI tarjoaa 25 opintopisteen sivuaineen opetusta, opintoneuvontaa, kurssitiedotusta ja luo opetusyhteistyötä yritysten ja alumnien kanssa.

Viikin elintarvike- ja ravitsemustieteet - Elintarvike- ja ravitsemustieteet on kattokäsite, joka sisältää eri laitoksissa Viikin kampuksella toimivat elintarvikealan oppiaineet.

Helsingin seudun biotekniikan koulutusohjelma - Koulutusohjelmassa ovat mukana Viikistä biotieteellinen ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.

Viikin opetustilat - Yliopiston opetustilojen esittely ja yhteystiedot teknisen osaston sivuilla.

Kampuksen yhteinen opiskelijoiden palvelupiste sijaitsee Biokeskus 1:n alakerrassa. Palvelupisteestä saa yleistä opinto- ja opintotukineuvontaa ja mm. eri tiedekuntien opinto-oppaita.

CourseRake-portaali - Sivuilta löytyy Viikin kampuksen jatko-opiskelijoille tarkoitettuja kursseja.

Viikki Development Studies and Research Network (Viikki-DEVNET) - Kampuksella on perustettu akatemiaprofessori Jari Valkosen koordinoimana kehitysmaayhteistyöryhmä.

 

 

 

 

Kuva Veikko Somerpuro