Viikin kampus
- Bioalan keskittymä
- Kampusalueen historia
- Infokeskus Korona
- Yliopistollinen eläinsairaala
- Kasvihuoneet
- Viikin opetus- ja tutkimustila
- Maatalousmuseo
- Gardenian puutarhat
Helsingin yliopisto - Viikin kampus
Viikinkaari 11 (PL 62)
00014 Helsingin yliopisto
Sivuja päivittävät Viikin kampuksen tiedottajat. Ota yhteyttä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tiedottaja Sanna Schildtiin sanna.schildt@helsinki.fi
Gardenia-Helsinki
Koetilantien alkupäässä sijaitsevassa Gardeniassa on trooppinen puutarha, jonka kasvikokoelma muodostuu pääosin Kaakkois-Aasian hyötykasveista kuten hedelmäpuista, mauste-, kuitu- ja lääkekasveista sekä palmuista ja bambuista.
Gardenian ulkopuutarhasta löytyy japanilainen puutarha sekä ruusuja, pioneja, hedelmäpuita ja kesäkukkia. Gardenian keväällä 2002 perustetussa ruusutarhassa kasvaa noin 35 eri jaloruusulajia.
Oy Gardenia-Helsinki Ab on osakeyhtiö, jonka osakkaina ovat Helsingin kaupunki ja Helsingin yliopisto. Gardenian viher- ja ympäristöalan palveluihin kuuluvat esimerkiksi luontokoulu, opastetut puutarhakierrokset ja luontoretket. Gardenia tarjoaa myös kursseja ja puutarha-aiheista neuvontaa helsinkiläisille viherpeukaloille.
Kuva Gardenia
Uutisia
- Järvien vaikutus tulisi huomioida ilmastolaskelmissa
- Viherkatot palkittiin ViherTek-messuilla
- Ilmasto lautasella
- Etelämanner todistaa elämän sitkeydestä
- Kaupunkiluonnon tutkimuksen merkitys kasvussa
Lisätietoa Viikistä
- Viikin kampuksen tapahtumat HY:n tapahtumakalenterissa
- Viikin biokeskuksen tapahtumat
- Viikin kiinteistöjen aukioloajat 28.9.2011 - 1.6.2012
- Viikin ravintoloiden aukioloajat 2011-2012
- Liikenneyhteydet ja kartat
- Viikin kampusesite 2009