Helsingin yliopisto

Suomalaistutkijat selvittävät saimaannorpan perimän

Saimaannorppa on eristyneisyytensä vuoksi ainutlaatuinen.

 

Tiedote 13.6.2013

Saimaannorpalla ei ole 900 sukupolveen ollut kosketusta muihin hyljelajeihin. Suomalainen tutkimusryhmä tutkii nyt saimaannorpan perimän ja sukupuun. Vertailussa apuna on lähes sata vuotta sitten syntyneestä ainutlaatuisesta norpan ja harmaahylkeen risteymästä eristetty DNA.

Saimaannorppa on harvinainen luonnonkoe. Se on ollut kymmenen tuhatta vuotta erossa muista hyljelajeista, ja sille on vuosituhansien aikana kehittynyt monia erityispiirteitä.

– Esimerkiksi suuret silmät ja tumma turkki ovat mahdollisesti sopeutumia sameissa järvivesissä elämiseen, sanoo akatemiaprofessori Jukka Jernvall Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista.

Jernvallin ja samassa tutkimuslaitoksessa toimivan Petri Auvisen ryhmät ryhtyvät nyt kartoittamaan suurta tuntematonta. Tähtäimessä on selvittää saimaannorpan perimä ja tutkia lajin sisäsiittoisuutta yhteistyössä Itä-Suomen ja Oulun yliopiston tutkijoiden kanssa. Samalla selvitetään, miten saimaannorppa eroaa muista hylkeistä.

– Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun norppien tai hylkeiden perimää sekvensoidaan. Saimaannorpan perimä on jo itsessään tieteellisesti hyvin arvokas. Se on ikkuna siihen, millä tavoin pitkä eristyneisyys vaikuttaa perimän monimuotoisuuteen. Nisäkkäiden perimän selvittäminen on kuitenkin valtava haaste nykyteknologiallakin, myöntävät Petri Auvinen ja Jukka Jernvall.

Tutkijat selvittävät kokonaan yhden saimaannorppayksilön perimän emäsjärjestyksen. DNA:ta eristetään myös varastossa olevista kuolleiden norppien kudos- ja kallonäytteistä. Vertailun vuoksi tutkitaan myös Itämeren ja Laatokan norppien sekä Itämeren harmaahylkeen eli hallin perimää.

– Lisäksi meillä on käytettävissämme maailman ainoa tunnettu norpan ja hallin risteymä. Kuolleena syntynyt poikanen löytyi vuonna 1929 Tukholman Skansenin eläintarhan hyljelammikosta, jossa majailivat naarasnorppa ja kaksi uroshallia. Löysimme eläimen kallon viime vuonna Tukholman luonnonhistoriallisesta museosta ja olemme onnistuneet eristämään siitä DNA:ta, Jukka Jernvall toteaa.

– Vaikka kallon DNA on varsin pilkkoutunutta, jo ensimmäiset sekvensointituloksemme ovat varmistaneet, että kyseessä todella oli risteymä. Uusien sekvensointimenetelmiemme avulla pystymme määrittelemään myös tämän risteymän perimän suurella tarkkuudella, kertoo Petri Auvinen.

Tutkimukseen on saatu Jane ja Aatos Erkon säätiön rahoitusta.

Kuva: Mervi Kunnasranta