Väitökset

Neuvostoliiton musiikkipoliittinen järjestelmä ei ollut täysin valvottua

Neuvostoliiton musiikkipoliittinen järjestelmä on julkisuudessa usein ymmärretty puolueen ylhäältäpäin ohjaamana keskitettynä kontrollijärjestelmänä. Valtiotieteiden maisteri Meri Herrala on kuitenkin tuoreessa väitöksessään havainnut, että Neuvostoliiton musiikkipoliittisen järjestelmän eri elinten väliset valta- ja vastuusuhteet olivat epäselvät ja niiden edustajat erimielisiä oopperoista ja niiden kontrollista.

– Kun musiikkia valvovat puolue- ja hallintovirkailijat eivät osanneet määritellä, millainen sosialistista realismia edustavan oopperan pitäisi käytännössä olla, musiikin valvontajärjestelmä ei voinut toimia tarpeeksi tehokkaasti, Herrala toteaa. Siksi musiikin keskusteluista syntyi byrokraattisia ritualistisia areenoja, joissa tuli paljon tärkeämmäksi paljastaa “harhaoppiset” säveltäjät ja vaatia heitä esittämään kritiikkiä ja itsekritiikkiä kuin antaa konkreettisia ohjeita siitä, miten säveltää sosialistisen realismin vaikeasti tulkittavan määritelmän mukaisia oopperoita. – Oopperoiden toistuvat epäonnistumiset lisäsivät kontrollia ja johtivat uusiin oopperoihin, jotka eivät miellyttäneet puoluejohtoa, tutkija kertoo.

Meri Herrala hyödynsi laajaa arkistoaineistoa ja analysoi lännessä varsin tuntemattomiksi jääneiden oopperoiden säveltämisen ja näyttämöllepanon valvontaa ja vastaanottoa. Hän luo yksityiskohtaisen kuvan Neuvostoliiton musiikin valvontajärjestelmän synnystä ja kehityksestä vuosina 1932–1950. Hänen tutkimuksensa Ivan Dzerzhinskin Hiljaa virtaa Don, Dmitri Shostakovitshin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth, Vano Muradelin Suuri ystävyys, Sergei Prokofievin Tarina todellisesta ihmisestä, Tihon Hrennikovin Frol Skobeev ja Evgenii Zhukovskin Täydestä sydämestä oopperoista tukee totalitarismia kritisoivaa, revisionistista näkemystä neuvostojärjestelmästä ja sen toiminnasta.

Neuvostoliiton säveltäjäeliittiin kuuluneita säveltäjiä, kuten Dmitri Shostakovitshia ja Sergei Prokofievia syytettiin formalismista, lännen modernismin vaikutteista Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean päätöslauselmassa helmikuussa 1948. – Formalismisyytöksiä vahvistivat heidän nauttimiinsa huomattaviin taloudellisiin, aineellisiin ja sosiaalisiin etuisuuksiin samanaikaisesti kohdistuva kritiikki, Herrala toteaa. Hän luo uusien arkistolöytöjen avulla aikaisempaa yksityiskohtaisemman kuvan vuoden 1948 anti-formalismikampanjan taloudellisista taustoista.

Tutkijan mukaan Neuvostoliiton säveltäjäliiton rahoitusorganisaation (Muzfond) itsenäisyys päättää taloudestaan oli Neuvostoliitossa ainutlaatuinen asia ja selvästi ristiriidassa musiikkipoliittisen järjestelmän vuoden 1948 kampanjan aikana vahvistuneiden kontrollipyrkimyksien kanssa. Säveltäjäliiton talouden tarkastukset eivät kuitenkaan muuttaneet pitkäksi aikaa säveltäjäliiton eliitin asemaa. Herralan mukaan myös teattereiden taloudellista itsenäisyyttä rajoitettiin. Oopperateattereiden rahoituksen vähentäminen oli kuitenkin ristiriidassa oopperaan kohdistuneiden ideologisten vaatimusten kanssa.

Meri Herrala väittelee 21.11. klo 10 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa poliittisen historian alaan kuuluvasta aiheesta ”Socialist Realism instead of Formalism – the Formation and Development of the Soviet Music Control System 1932-1950”. Väitöskirjan lyhennelmä on luettavissa sähköisesti: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe200910282295

Väitöstilaisuus järjestetään yliopistomuseo Arppeanumin auditoriossa (Snellmaninkatu 3).

17.11.2009 Mari Peltonen