Väitökset

Kylmän sodan aikainen SEV ei ollutkaan Neuvostoliiton hegemoniaa

Sosialistisen leirin yhtenäisyys joutui koetukselle 1970-luvun alussa. Neuvostoliitto kävi liittolaistensa kanssa neuvotteluja siitä, miten maiden tulisi järjestää suhteensa kehittyvään ja vahvistuvaan EEC:hen.

• Itä-Euroopan maista moni koetti saada lisää taloudellista liikkumavaraa, mikä sai ne asettumaan leirin johtajan tavoitteita vastaan, aiheesta 4.2. väittelevä Suvi Kansikas toteaa. - Suurin osa itäblokin sisäisistä ristiriidoista pysyi julkisuudelta piilossa, sillä kiistat käytiin lähinnä kulissien takana, sosialististen maiden talousjärjestö SEVin piirissä.

Kansikas analysoi SEVin vuosina 1969–1976 käymiä neuvotteluja, joiden tavoitteena oli sopia järjestön yhteisestä talouspoliittisesta linjasta suhteessa EEC:hen. Tavoite yhtenäisestä EEC-politiikasta nousi esiin ensimmäisen kerran syksyllä 1970. Poliittinen linja hyväksyttiin pitkällisten neuvotteluiden jälkeen lopulta kesällä 1974. Päätöstä seurasi ensimmäinen virallinen tapaaminen EEC:n delegaation kanssa helmikuussa 1975. Tutkimus päättyy vuoteen 1976, jolloin SEVin yritykset luoda suhteet EEC:n kanssa hiipuivat tuloksettomina.

Kansikas tarkastelee SEVin yksittäisten jäsenmaiden neuvotteluasemaa tilanteessa, jossa järjestö joutui etsimään yhteistä linjaa EEC:n luoman taloudellisen haasteen edessä. Hän keskittyy arvioimaan sitä, mikä vaikutus yksittäisten jäsenmaiden itsenäisyyspyrkimyksillä oli koko leirin toimintakyvylle.

Kansikkaan tärkein tutkimustulos on, että Neuvostoliitto ei ollut hegemonisessa asemassa suhteessa liittolaisiinsa. Se joutui käyttämään paljon voimavaroja hoitaakseen liittolaissuhteitaan ja hillitäkseen liittolaistensa pyrkimyksiä tehdä itsenäisiä poliittisia ratkaisuja. Neuvostoliitto ei tämän vuoksi pystynyt suunnittelemaan tehokasta EEC:n vastaista politiikkaa. Siten se ei ollut totalitaristisen paradigman kuvaama itsevaltainen leirinjohtaja. Kansikas osoittaa, että neuvostojohto oli riippuvainen liittolaistensa tuesta sellaisissa tilanteissa, joissa sosialististen maiden oli välttämätöntä toimia yhtenäisenä leirinä. Tämä puolestaan avasi Neuvostoliiton liittolaisille mahdollisuuden heikentää leirin johtajan asemaa ja ajaa omia etujaan.

Kansikkaan toinen tärkeä tulos on, että vaikka EEC oli osapuolista vahvempi, SEV pystyi osaltaan vaikuttamaan sen päätöksentekoon. Tutkimus osoittaa, että tapauksissa, joissa SEV onnistui löytämään yhtenäisen kannan, järjestö oli vahvempi kansainvälinen toimija kuin mitä aiempi läntinen integraatiotutkimus on esittänyt. SEV ei niin poliittisista kuin taloudellisistakaan syistä johtuen suostunut tunnustamaan EEC:n ylikansallista toimivaltaa ulkomaankaupassa. Siten EEC:lle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin luopua suunnitelmastaan toteuttaa täysimääräisesti yhtenäistä kauppapolitiikkaa suhteessa sosialistisiin maihin.

Valtiotieteiden maisteri Suvi Kansikas väittelee lauantaina 4.2.2012 kello 10 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Trade Blocs and the Cold War. The CMEA and the EC Challenge, 1969-1976.” Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, Pieni juhlasali, Fabianinkatu 33.

23.01.2012 Mari Peltonen