Yhteystiedot

Kanslia:
Unioninkatu 37 (PL 54)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 1911 (yliopiston vaihde)

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Opintotoimisto:
valt-optoim (at) helsinki.fi

Alma-intranet

Helka

Nelli

Väitökset

Nuoret edistävät demokraattisten rakenteiden syntymistä kansainvälisessä politiikassa

Vuosi 2011 oli lukuisien mielenosoitusten, valtausten, kansannousujen ja muiden kansainvälisten kokoontumisten vuosi.  Valtiotieteiden maisteri Sofia Laineen väitöskirja keskittyy tarkastelemaan nuorten osallistumista kansainvälisiin poliittisiin kokouksiin. Laine on kerännyt aineistoa 11.2.2012 Helsingin yliopistossa tarkastettavaan väitöstutkimukseensa Euroopan lisäksi Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Nuoret avainrooleissa globaalien liikkeiden rakentajina
Kansainväliset poliittiset kokoukset ovat myös globaalien liikkeiden aktivistien tapaamispaikkoja. Maailmanlaajuisille yhteiskunnallisille liikkeille on tunnusomaista hetkittäisyys. Ne ilmestyvät tiettyyn maantieteelliseen paikkaan hetkeksi, ja samaan aikaan tai hetkeä myöhemmin muualle, kuten on nähty vaikkapa Occupy-liikkeen yhteydessä. Laineen väitöstutkimuksessa selviää lisäksi, että globaaliksi liikkeen tekevät yhdessä jaetut päämäärät, toimintastrategiat sekä jokin sosiaalisen median työkalu, jonka avulla liike rakentaa ja ylläpitää globaalia identiteettiään ja jakaa informaatiota eri puolilla maailmaa tapahtuneista poliittisista aktioista.

- Nuoret ovat näissä liikkeissä usein avainrooleissa, Laine korostaa.

Vaikka kansainvälisiä poliittisia kokouksia järjestetään jatkuvasti, on itse kokouksia ja niiden demokraattisuutta tutkittu aiemmin varsin vähän. Laine kiinnittää tutkimuksessaaan katseensa erityisesti nuoriin, heidän osallistumisensa tapoihin sekä siihen kuinka vanhemmat osallistujat antavat nuorille erilaisia rooleja, kuinka nuoret itse ottavat tilan haltuun ja miten politiikkaa kokoustilanteissa tehdään.

Osallistujien moninaisuus on hyödynnettävä paremmin kokousten voimavarana
Laine hahmottaa väitöstutkimuksessaan nuorten poliittisen toiminnan kirjoa kahden erilaisen osallistumistavan sekä toimijoiden erilaisten resurssien, kuten kielitaidon tai varallisuuden, mukaan. Laineen tutkimuksen mukaan niin sanotuilla asiantuntijakansalaisilla on valtava tietomäärä jostakin keskeisestä poliittisesta kysymyksestä sekä ammattimaiset väittelytaidot. Toiset nuoret ovat arkipolitikoijia: heidän toimintansa on konkreettista ja käytännönläheistä, viestintä on usein kehollista ja kietoutuu kokoustilan käyttöön.

- Arkipolitikoijien toteuttamat tilan haltuunotot tuovat parhaimmillaan hyvinkin erilaisia toimijoita vuorovaikutukseen toistensa kanssa. Tämä poliittinen toiminta rikkoo hierarkioita ja tekee epädemokraattiset kokousrakenteet osallistujille näkyviksi, Laine tiivistää.

Esimerkiksi Maailman sosiaalifoorumissa Nairobissa nuoret valtasivat parhaalle paikalle sijoitetun ruokaravintolan, jonka omisti useisiin ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistynyt entinen ministeri, ja jakoivat ruoan ilmaiseksi katulapsille.

Nuoret on otettava tasavertaisina osallistujina mukaan kehittämään globaalia demokratiaa
Laineen tutkimus osoittaa, että kansainväliset poliittiset kokoukset ovat konkreettisesti niitä tiloja ja hetkiä joissa globaali kansalaisuus toteutuu ja joissa globaalia demokratiaa luodaan.

- Nuoret ovat usein kriittisempiä kokouskäytännöille ja tunnistavat elitismin sekä hierarkiat, jotka asettavat osallistujat epätasa-arvoisiin asemiin toisiinsa nähden poliittisina toimijoina, Laine sanoo.

Tutkimus antaa myös arvoa sille, että Maailman sosiaalifoorumit sijoitetaan tapahtumapaikkoina globaaliin etelään.

 - Tämä mahdollistaa aivan eri tavalla vähävaraisten ihmisten osallistumisen globaaliin politiikan tekoon. Samalla sosiaalifoorumi on monelle eurooppalaiselle nuorelle syy matkustaa ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolelle, Laine pohtii.

Demokratian rakentamisen kannalta olisi ehdottoman tärkeää tunnustaa nuoret täysivaltaisiksi poliittisiksi toimijoiksi niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Myös nuorten monipuoliset poliittisen osallistumisen muodot olisi tunnustettava nykyistä paremmin. Globaalin demokratian kehitystä vahvistaisi nuorten erilaisten viestien ottaminen vakavasti huomioon päätettäessä kokouskäytänteistä ja poliittisista suuntaviivoista.

Sofia Laineen kehitysmaatutkimuksen väitöskirja Young Actors in Transnational Agoras. Multi-Sited Ethnography of Cosmopolitan Micropolitical Orientations tarkastetaan lauantaina 11.2.2012  klo 10Helsingin yliopiston Arppeanum -museorakennuksen luentosalissa (Snellmaninkatu 3).

Laineen väitöskirjan julkaisee Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura.
Tilaukset: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/catalog

Lisätietoja: Sofia Laine, puh. 050 583 0019, sofia.laine@nuorisotutkimus.fi  

Kuva: Maailman sosiaalifoorumeissa erityisesti ne nuoret osallistujat, jotka saapuvat globaalista etelästä hyödyttävät kokousalueen tilaa erilaisiin spontaaneihin ja suunniteltuihin poliittisiin performansseihin. Kuvaaja: Raisa Kyllikki Ranta

6.2.2012 Mari Peltonen