Väitökset

Sosiaalityön ammattilaiset tarkastelevat omaa toimijuuttaan erikoistumiskoulutuksessa

Suomessa käynnistettiin vuonna 2000 uudenlainen, lisensiaatintutkintoon johtava sosiaalityön yliopistollinen erikoistumiskoulutus (ammatillinen lisensiaatinkoulutus).

Maria Tapola-Haapala luotaa Helsingin yliopistossa 29. huhtikuuta tarkastettavassa väitöksessään koulutuksen ensimmäisen, lapsi- ja nuorisososiaalityöhön erikoistuvan, kokeneista sosiaalityön ammattilaisista koostuvan opiskelijaryhmän koulutusaikaisia kokemuksia.

Tapola-Haapalan tarkoituksena on tarkastella 2000-luvun sosiaalityön ammattilaisten itseymmärrystä, ammatillisesti tärkeiksi kokemia asioita ja tavoitteita sekä näiden tavoitteiden toteuttamista kehystäviä toimintaympäristöjä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii britannialaisen sosiologin Margaret Archerin kriittisen realismin teoriaperinteeseen lukeutuva morfogeneettinen näkökulma, jossa pyritään niin toimijan kuin sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteidenkin toimintavoimien huomioon ottamiseen. Olennaisena yksilöiden toimijuuden lähtökohtana Archer näkee ihmisen refleksiivisyyden, kyvyn oman itsensä tarkastelemiseen.

Refleksiivisyytensä ansiosta ihmiset pystyvät käymään sisäisiä keskusteluja, pohtimaan itselleen olennaisia huolenaiheita ja sitoumuksiaan ja muodostamaan näihin perustuvia toiminnallisia projekteja.

Tapola-Haapalan tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluin erikoistumiskoulutuksen eri vaiheissa. Vuosina 2001 ja 2004 haastateltiin kaikki opiskelijaryhmän jäsenet (25 opiskelijaa); viimeiseen, vuonna 2007 toteutettuun haastatteluun osallistui 13 opiskelijaa. Opiskelijoiden haastatteluissa esille tuomat sisäisten keskustelujen aiheet jakautuvat neljään laajaan teemakokonaisuuteen: ammatilliseen kehittymiseen, lasten asemaan sosiaalityössä, moniammatilliseen työskentelyyn ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Näihin kytkeytyvät sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet koskettavat muun muassa työntekijöiden ja työnantajien, opiskelijoiden ja opettajien, lasten ja aikuisten sekä eri ammattikuntien edustajien välisiä suhteita.

Tapola-Haapalan mukaan sosiaalityötä luonnehtivat monet haasteet. Työssä kohdattavien ilmiöiden nopeat muutokset, ihmisten monimutkaiset elämäntilanteet ja sosiaalityön juridisoituminen haastavat sosiaalityöntekijöitä jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja työn kehittämiseen.

Erikoistumiskoulutuksen opiskelijoiden kokemukset tuovat voimakkaasti esille sitä, kuinka tärkeitä sosiaalityöntekijöille ovat mahdollisuudet pysähtyä tarkastelemaan yksin ja yhdessä omaa työtä ja saada uudenlaista, tutkittua tietoa ja näkökulmia siihen.

Yhtenä keskeisimmistä ammatillisen kehittymisen teemoista opiskelijoiden haastatteluissa tulee esille lapsen aseman vahvistaminen lastensuojelussa, joka muutoinkin on ollut 1990-luvulta lähtien yhä enemmän esillä lastensuojelun sosiaalityötä koskevissa keskusteluissa. Koulutuksen aikana on lapsinäkökulman merkitys korostunut monen opiskelijan kohdalla, ja tärkeinä pidetään muun muassa lastensuojelun asiakkaina olevien lasten yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista, lasten kokemusten kuuntelemista ja suoraa työskentelyä lasten kanssa. Toisaalta esille tulevat myös lastensuojelutyön usein tiukat reunaehdot: puutteellisten resurssien ja suurten asiakasmäärien vuoksi ei työhön pystytä välttämättä paneutumaan niin hyvin kuin sosiaalityöntekijät kokisivat tarpeelliseksi.

Sosiaalityön arvostuksen koetaan olevan usein muita ammattikuntia heikompaa, mikä asettaa sosiaalityöntekijöille haasteen oman näkökulman rohkeaan esille tuomiseen. Jos tähän ei pystytä, saattavat muut ammattikunnat määritellä liiaksi sosiaalityöntekijöiden toimintaa samalla, kun juuri sosiaalityöntekijän velvoitteena on lapsen lastensuojelullisesta tilanteesta vastaaminen.

Haastatteluista ilmeni, että sosiaalityössä käytettävissä olevat resurssit ovat työtehtävien määrään nähden usein selvästi puutteellisia, mikä johtaa helposti palokuntamaiseen toimintaan paneutuvan työskentelyn sijaan. Sosiaalityöntekijöitä huolestuttavat myös laajemman palvelujärjestelmän puutteet ja palvelujen voimakkaat alueelliset erot.

Kunnallisen sosiaalityön asiakastyön heikot toimintaolosuhteet ajavat päteviä sosiaalityöntekijöitä pois tältä toimintakentältä, mikä käy ilmi myös erikoistumiskoulutuksen suorittaneiden työntekijöiden urapolkuja tarkasteltaessa. Koska lastensuojelussa työskennellään usein kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten kanssa, suuri yhteiskunnallinen kysymys onkin, halutaanko lastensuojelun toimintakonteksteja kehittää sellaisiksi, että ne sallivat paneutuvan työskentelyn ja antaisivat mahdollisuuden omien työskentelytapojen ja toiminnan kehittämiseen.

Valtiotieteiden maisteri Maria Tapola-Haapala väittelee valtiotieteellisessä tiedekunnassa 29.4. klo 12 sosiaalityön alaan kuuluvasta aiheesta Sosiaalityön ammattilaiset refleksiivisinä toimijoina-tutkimus erikoistumiskoulutuksesta Margaret Archerin teorian valossa. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Helsingin yliopistomuseo Arppeanum, 2. krs, Snellmaninkatu 3. 

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja ja sitä myy Unigrafian kirjamyynti http://kirjakauppa.unigrafia.fi   tai books@unigrafia.fi

18.4.2011 Mari Peltonen

Kuva Wilma Hurskainen