Kuinka tutkijan arvo mitataan?
Tutkijan tai yliopiston laatu koetetaan yhä useammin päätellä tilastoimalla, keiden kollegoidensa löytöihin tutkijat teksteissään useimmin viittaavat. Menetelmässä on isot ongelmansa, mutta siteerauslistat kiinnostavat ja herättävät intohimoja.
Tieteen laatua ja voimaa arvioidaan yhä useammin laskemalla ja analysoimalla tutkijoiden toistensa töihin tekemiä viittauksia. Yksittäisten tutkijoiden lisäksi viittausmäärän avulla voi antaa laatuleiman vaikkapa tieteelliselle lehdelle, tutkimusryhmälle, yliopistolle tai kokonaisille valtioille.
Esimerkiksi niin kutsuttu Shanghain lista, yksi tärkeimmistä yliopisto-rankingeista, ottaa siteeraukset äärimmäisen vakavasti. Siteeratuimmilla tutkijatähdillä on peräti 20 prosentin painoarvo, kun yliopiston kokonaisarvosanaa määritetään.
Näin siitäkin huolimatta, että viittausmäärät ovat hankala ja tulkinnanvarainen arvioinnin työkalu. Kriitikot sanovat, että viittaukset kertovat pikemmin tutkimuksen saamasta huomiosta kuin sen laadusta — näkyvyyshän voi olla myös kielteistä. Viittausmäärien kumartaminen myös osaltaan vahvistaa valtavirtatutkimusta: uusi, yllättävä ja rohkea jää helposti katveeseen.
Kelpaako populaari tiede?
Kun viittausmääriä selaa, kannattaa vähintäänkin pitää mielessä eri tietokantojen vahvuudet ja heikkoudet. Tietokanta voi olla erikoistunut esimerkiksi lehtiin, kirjoihin tai konferenssijulkaisuihin, ja huomioitava aineisto voi joko sisältää tai sulkea ulos populaarin tieteellisen kirjoittamisen. Myös siinä on eroja, kuinka kauas historiaan tietokanta ulottuu.
Arvostetuinta tietoa siteerauksista on pitkään tuottanut Thomson Reutersin tiedejaos (aikaisemmin: the Institute of Scientific Information, ISI). Sen Web of Knowledge –portaalin kautta aukeaa useita tietokantoja ja työkaluja, muun muassa maineikas Web of Science (http://thomsonreuters.com/web-of-science/). Reutersin rinnalle ovat kuitenkin kiipeämässä ainakin Elsevierin Scopus ja maksutta käytettävissä oleva Google Scholar.
Esimerkiksi Sanghain rankingin kannalta ensiarvoisen tärkeälle Reutersin siteeratumpien listalle (http://highlycited.com/) mahtuu kymmenkunta Helsingin yliopiston tutkijaa, liki puolet heistä jo emerituksen arvon ansainneita professoreja.
Pehmeät tieteet katveessa
Oman lisänsä tietokantojen ongelmiin tuo tieteenalojen vaikea keskinäinen vertailtavuus. Lääke- ja luonnontieteet korostuvat humanististen ja yhteiskunnallisten alojen kustannuksella. Tämä hämmentää erityisesti Suomessa, sillä me olemme tottuneet kokoamaan sanan ”tiede” alle kaiken eksakteimmista mittaustieteistä tulkinnallisimpiin humanistisiin tutkimuksiin.
Kovien tieteiden korostumiseen on monta syytä. Humanistisilla aloilla julkaistaan enemmän pienillä kielillä, mikä rajoittaa tutkimusten lukijakuntaa. Muutenkaan kohdeyleisöt eivät välttämättä ole globaaleja. Esimerkiksi oikeustieteen julkaisut keskittyvät — hyvästä syystä — usein tutkijan oman maan lakeihin ja niiden tulkintaan.
Äärimmilleen erikoistuneita tai julkaisutahdiltaan verkkaisia, monografioita suosivia aloja on myös ihmistieteissä paljon.
Kun tutkijaa ei edes mainita
Helsingin yliopistossa työskentelee esimerkiksi filologi, papyrustutkija, professori Jaakko Frösen, jonka tutkimusryhmä kehitti menetelmän pelastaa ammoisten, hiiltyneiden käsikirjoitusten tekstejä. Muun muassa Petran kaupungista ja Aleksandrian Ortodoksisen Patriarkaatin keskiaikaisesta kirjastosta löytyneitä vahingoittuneita asiakirjoja tulkitessaan Frösenistä on tullut yksi alansa ehdottomia huippuja. Hänen nimeään ei silti löydy siteerauslistoilta.
— Papyrus- ja piirtokirjoitustutkijoiden tai muidenkaan alkuperäislähteiden julkaisijoiden nimiä ei edes mainita julkaisuviitteissä. Lähteeseen viitataan vain sille annettavan oman julkaisutunnuksen avulla, Frösen kertoo.
Toki sitaatti-indeksien laatijoiden olisi mahdollista kaivaa esiin myös julkaisijan nimi, mutta heidän näkökulmastaan ongelma koskee vain marginaalista alaa.
— Olenkin suositellut kollegoilleni esimerkiksi sanakirjojen laatimista, sillä niihin kohdistuvat viittaukset tallentuvat normaalisti sitaatti-indekseihin. Sillä keinoin viittauksia kertyy itse asiassa valtavasti — myös sellaisia, joissa todetaan, että tiettyä sanaa ei sanakirjasta löydy. Itse olen silti keskittynyt alkuperäislähteiden julkaisemiseen, koska pidän sitä papyrustutkimuksessa tärkeimpänä.
Ihmistieteistä Reuters-listoilla on vain yksi Helsingin yliopistossa uransa tehnyt tutkija, psykologian professori emeritus Risto Näätänen. Näätänenkin tosin kognitiotieteilijänä sijoittuu humanististen alojen ”kovimmalle” laidalle. Kuulohavaintojen aivokuvannusta apuna käyttäen hän loi missmatch-negativity -teorian, joka selittää aivojen tapaa käsitellä tietoa.
Julkaisut, tutkimusyksiköt, tutkijat
Helsingin yliopisto tukee tutkimusjulkaisujen avointa saatavuutta