Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

 

Tohtoriohjelmat 1.1.2012 alkaen

tutkii

Vuonna 2012 Helsingin yliopisto koordinoi yhteensä 28 opetus- ja kulttuuriministeriön (palkkarahat) ja Suomen Akatemian (toimintamäärärahat) rahoittamaa tohtoriohjelmaa, joissa on kaikkiaan 212 tohtorinkoulutuspaikkaa. Tohtoriohjelmista 3 on paikallisia ja 19 valtakunnallisia. Näiden lisäksi yliopisto on mukana yli kolmessakymmenessä jonkin muun yliopiston koordinoimassa tohtoriohjelmassa. Yliopistolla on ollut myös 60 omaa tohtorikoulutettavan paikkaa, joiden rahoitus päättyy vuonna 2012.


Helsingin yliopiston koordinoimat tohtoriohjelmat 2012

Applied Bioscience – Bioengineering, Food & Nutrition, Environment –tutkijakoulu (ABS)

Biomassan jalostuksen tutkijakoulu

Eläinten hyvinvoinnin tohtoriohjelma (ANWEL)

Geologian valtakunnallinen tutkijakoulu

Glykotieteiden tohtoriohjelma

Helsingin biolääketieteellinen tohtoriohjelma sisältäen kansallisen molekyylilääketieteen ohjelman (HBGP-FIMM)

Helsingin biotekniikan ja molekyylibiologian tutkijakoulu (GSBM)

Helsingin tietojenkäsittelytieteen, erityisesti vaativan laskennan ja älykkäiden järjestelmien, tohtoriohjelma (Hecse)

Ilmakehän koostumus ja ilmastonmuutos: molekyylitason prosesseista globaaleihin havaintoihin ja malleihin

Inversio-ongelmien tohtoriohjelma

Kansantaloustieteen valtakunnallinen jatkokoulutusohjelma (KAVA)

Kasvibiologian kansallinen tutkijakoulu

Kehitysmaatutkimuksen valtakunnallinen tutkijakoulu Devestu

Kirjallisuudentutkimuksen valtakunnallinen tutkijakoulu - tohtoriohjelma

Laskennallisen kemian ja molekyylispektroskopian tutkijakoulu (LASKEMO) 

Luonnonvaraisten eliöiden kestävän käytön ja suojelun koulutusohjelma (LUOVA)

Matematiikan ja sen sovellusten tohtoriohjelma

Neurotieteen kansallinen tutkijakoulu

Oikeus muuttuvassa maailmassa

Sukupuolentutkimuksen tohtoriohjelma

Suomen lääketutkimuksen tohtoriohjelma

Taidehistorian valtakunnallinen tohtoriohjelma

Tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuksen valtakunnallinen tohtoriohjelma

Valtakunnallinen kliininen tutkijakoulu

Valtakunnallinen teologian tohtoriohjelma

Valtakunnallinen Sosiaalipolitiikan tutkijakoulu VASTUU

Valtakunnallinen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen tutkijakoulu

Viikin biotieteiden tutkijakoulu (VGSB)

 

Muiden yliopistojen koordinoimia tohtoriohjelmia, joissa Helsingin yliopisto on mukana

Aalto-yliopisto

Itä-Suomen yliopisto

Jyväskylän yliopisto

Lapin yliopisto

Oulun yliopisto

Sibelius-Akatemia

Tampereen yliopisto

Turun yliopisto

Åbo Akademi