Tutkimus Helsingin Yliopistossa
Tutkijakoulut ja huippuyksiköt
- Yliopiston omat tutkijakoulut
- Valtakunnalliset tutkijakoulut
- Kansalliset huippuyksiköt
- Pohjoismaiset huippuyksiköt
- Palkittuja tutkijoita ja tutkimusryhmiä
Tutkimusasiat ja arviointi
Yliopistollinen osaaminen
Helsingin yliopiston osaamistietokannoista voit hakea tietoa yliopiston tutkimustoiminnasta.
Pohjoismaista huippututkimusta:
Vaarallinen vesi

-Kun miettii aivoille vaarallisia aineita, vesi ei tule mieleen ihan ensimmäisenä.
Kuitenkin veden epätasapaino voi olla aivoissa hengenvaarallista. Esimerkiksi päähän sattuva kova isku voi aiheuttaa aivoissa vaarallista turvotusta. Aivosoluihin kertyvä neste laajentaa kudosta, ja koska pääkallo ei anna myötä joutuvat verisuonet puristuksen kohteeksi. Pahimmillaan turvotus estää hapen pääsyn aivoihin.
Myös epilepsiaan liittyy aivojen veden säätelyn häiriöitä.
Veden kulku aivoissa onkin yksi keskeisimpiä kysymyksiä pohjoismaisen molekyylilääketieteen Water Imbalance Related Disorders (WIRED) -huippuyksikön tutkimuksessa.
- Viime vuosina olemme oppineet paljon veden kulusta soluissa. Tiedämme, että vesi kulkee soluista toiseen akvaporiineiksi kutsuttujen proteiinien kautta, WIREDissä mukana oleva professori Kai Kaila kuvaa tutkimusasetelmaa.
- Vielä emme kuitenkaan osaa sanoa, pitäisikö veden kertymistä aivoihin yrittää hillitä estämällä akvaporiinien, Kaila jatkaa.
Hänen neurobiologian tutkimusryhmänsä osallistuu huippuyksikön toimintaan selvittämällä ionien, kuten kloridin, kaliumin ja natriumin liikkeitä aivoissa.
- Solut eivät siirrä vettä aktiivisesti, vaan se kulkee aina muiden aineiden mukana. Selvittämällä ionien liikkumista selvitämme samalla myös veden kulkumekanismeja.
Suomalaisia, norjalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia tutkimusryhmiä yhdistävässä WIREDIssä ei keskitytä pelkkään aivotutkimukseen. Veden kulkua selvitetään lisäksi munuaisissa ja molekyyleissä.
Kailan mukaan useampi lähestymistapa tekee hankkeelle hyvää.
- Liian usein aivotutkijat keskustelevat vain toisten aivotutkijoiden kanssa. Solutasolla organismien rakennuspalikat ovat kuitenkin hyvin samanlaisia eri puolilla kehoa, minkä vuoksi yhdestä kehon osasta tehdyt havainnot auttavat ymmärtämään ruumiin muita osia.
Water Imbalance Related Disorders (WIRED)
Pohjoismainen molekyylilääketieteen huippuyksikkö Water Imbalance Related Disorders (WIRED). Helsingin yliopistosta yksikössä on mukana Kai Kaila bio- ja ympäristötieteden laitoksen neurobiologian laboratoriosta.
Lisätietoa yksiköstä WIREDin sivuilta >>
Teksti: Juha Merimaa
Kuva: Liisa Huima
