Arkisto
Tutkijan näkökulma
Ahdistuneen taivas on aina putoamassa niskaan
Ahdistuneelle ihmiselle tulevaisuus on pelottava ja tämä päivä täynnä huolen aiheita, vaikka sivullisen silmin kaikki näyttää olevan hyvin. Onko ahdistuskin geeneissä?
– Ahdistuneisuuden taustalla on sekä perinnöllistä alttiutta että ympäristötekijöitä. Tiedetään, että stressaavat elämänkokemukset, erityisesti lapsuudessa koetut, lisäävät riskiä sairastua ahdistuneisuushäiriöön, sanoo dosentti Iiris Hovatta, joka työskentelee tutkimusryhmän johtajana Meilahden kampuksella.
Ahdistuneisuushäiriötä sairastaa noin viisi prosenttia suomalaisista. Noin kolmannes heistä sairastaa myös vakavaa masennusta, ja noin 20 prosentilla on päihdeongelmia.
On normaalia olla ahdistunut vaikeassa tilanteessa, mutta ei ole normaalia odottaa koko ajan taivaan putoamista niskaan. Jatkuva ahdistus heikentää ihmisen toimintakykyä ja pahimmillaan johtaa eristäytymiseen ja täydelliseen työkyvyttömyyteen. Täsmälääkehoitoa ahdistuneisuuteen ei ole.
Hovatta kiinnostui ahdistuneisuuden geenitaustasta jo tehdessään skitsofreniaa koskevaa väitöskirjaansa akateemikko Leena Palotien tutkimusryhmässä. Hän ryhtyi tutkimaan, voisiko ahdistuneisuuden alttiusgeenien etsimisessä hyödyntää koe-eläinmallia.
– Olemme käyttäneet tutkimuksessa laboratoriohiirikantoja, joissa toisiin kantoihin kuuluvat hiiret ovat synnynnäisesti arkoja ja pelokkaita, toisiin kantoihin kuuluvat taas rohkeita ja uteliaita. Hiirimallissa voimme minimoida ympäristötekijöiden vaikutukset, koska ympäristö on kaikilla samanlainen. Näin perinnöllisten tekijöiden tunnistaminen helpottuu.
Tähän mennessä on tunnistettu useita geenimuotoja, joilla on yhteys ahdistuneisuuteen. Yksittäisen geenin vaikutus on kuitenkin hyvin pieni, joten mistään "ahdistusgeenistä" ei voi puhua.
Kiinnostavaa on se, että suuri osa tunnistetuista geeneistä koodaa neuropeptidejä, jotka puolestaan osallistuvat aivojen välittäjäaineiden säätelyyn. Tällä hetkellä tunnetaan kymmenkunta neuropeptidiä, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat ahdistuneisuuteen.
– Yksi mielenkiintoinen havainto – jonka teimme yhdessä professori Juha Keren ryhmän kanssa – on se, että jo aikaisemmin astmalle altistavaksi geeniksi tunnistettu geeni altistaa myös paniikkihäiriölle, ainakin suomalaisväestössä.
Iiris Hovatta sai vähän aikaa sitten kuulla saaneensa Euroopan tutkimusneuvoston myöntämän nuoren tutkijan apurahan, ankarasti kilpaillun ERC Starting Grantin. Viisivuotinen puolentoista miljoonan suuruinen rahoitus avasi kauan odotetun mahdollisuuden uuden tutkimusprojektin käynnistämiseen:
– Tutkimme hiirimallissa perinnöllisten tekijöiden ja ympäristötekijöiden – tässä tapauksessa psykososiaalisen stressin – yhteisvaikutusta ja kartoitamme aivoista sellaiset geenisäätelyverkostot, joissa tapahtuu ahdistuneisuuteen liittyviä muutoksia.
Tutkimuksessa hyödynnetään uusinta teknologiaa ja geenitutkimusmenetelmiä.
– Pystymme näkemään tutkimillamme aivoalueilla kaikki tietyllä hetkellä ilmenevät geenit ja tarkastelemaan niitä sääteleviä tekijöitä, kuten mikroRNAi:ta. Näin voimme kartoittaa ne geeniverkostot, joissa tapahtuu ahdistuneisuuden vaikutuksesta muutoksia ja näemme, mitkä verkostot ovat yliaktiivisia ja mitkä vaimentuneita psykososiaalisen stressin aiheuttaman ahdistuneisuuden aikana.
Kiinnostavat verkostot tutkitaan sen jälkeen vielä molekyylitasolla, jotta saadaan selville, miten ne linkittyvät ahdistuksen säätelyyn.
– Viimeisessä vaiheessa – jossa toivottavasti olemme kolmen, neljän vuoden kuluttua – selvitetään vielä, onko näillä löytämillämme verkostoilla merkitystä myös ihmisen ahdistusalttiudessa. Lopullinen päämäärä on tietysti se, että ahdistuneisuushäiriöitä opittaisiin ehkäisemään ja hoitamaan tehokkaasti.
Teksti: Päivi Lehtinen
Kuva: Wilma Hurskainen