Arkisto
Opiskelijan näkökulma
Lääketieteen ylioppilas Saana Pihlasviita alkaa toteuttaa unelmaansa
Helsingin yliopistoon hyväksyttiin kesällä yli 4 300 uutta opiskelijaa. Vain 18 prosenttia hakeneista sai opiskelupaikan. Saana Pihlasviita pääsi opiskelemaan lääketiedettä Meilahden kampukselle.
– Jo useamman vuoden lääketieteen opiskelu on tuntunut ainoalta oikealta vaihtoehdolta, lääketieteen fuksi Saana Pihlasviita sanoo. – Olen äärimmäisen onnekas, kun tiedän, mitä haluan tulevaisuudeltani ja olen saanut mahdollisuuden toteuttaa unelmani.
Sisäänpääsy ei ratkennut ensi yrittämällä. Ylioppilaslakin Saana Pihlasviita painoi päähänsä jo reilut kaksi vuotta sitten, ja siitä alkaen hän kertoo tehneensä paljon töitä tavoitteensa saavuttamiseksi.
– Tänä vuonna aloitin täysipäiväisen lukemisen tammikuun alussa. Samalla alkoi myös valmennuskurssi. Kyllähän se lukeminen vallitsi koko kevättä eikä millekään muulle jäänyt aikaa, mutta näin jälkikäteen se tuntuu pieneltä hinnalta, Pihlasviita myöntää.
Syyskuun alussa Helsingin yliopiston kampuksilla ilma väreilee odotusta ja uteliaisuutta. Lukuvuosi avataan monin juhlallisuuksin maanantaina 5.9. Tuhannet fuksit kiertävät tutoreidensa kanssa katsastamassa tulevia opiskelupaikkojaan.
– Odotan ensimmäiseltä vuodelta monia uusia ystäviä niin omasta tiedekunnastani kuin sen ulkopuolelta, kiinnostavia kursseja, useita kirjastossa vietettyjä tunteja sekä tietenkin hauskanpitoa, Saana Pihlasviita listaa.
Juuri opiskeluoikeuden saanut ei ehkä ensimmäisenä ajattele valmistumisen ajankohtaa, vaikka opiskeluaikojen pituus onkin viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut julkisuudessa kestopuheenaihe. Saana Pihlasviita suhtautuu kysymykseen valmistumisesta tyynen rauhallisesti.
– Lääketieteellinen koulutusohjelma on tarkkaan aikataulutettu eikä meillä ole samanlaista valinnanvapautta - tai vaikeutta, jota monissa muissa koulutusohjelmissa on. Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuu kuudessa vuodessa, ja näin asia varmasti tulee olemaan minunkin kohdallani.
Opiskelumotivaatiota pitää Pihlasviidan mielestä kohdallaan opettaja, joka on intohimoinen omaa alaansa kohtaan ja kannustava opiskelijoita kohtaan.
Lääketieteen tutkimus kiinnostaa ensimmäisen vuoden opiskelijaakin. Saana Pihlasviita uskoo pääsevänsä tutustumaan siihen paremmin jossain vaiheessa koulutustaan.
Teksti: Terttu Nurro
Kuva: Ari Aalto