Arkisto Tilaa RSS-virta
Kuukauden kysymys
Voidaanko ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia kohentaa suuntaamalla nyt olemassa olevia resursseja uudelleen?
Vastaajana professori Kaisu Pitkälä yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon osastosta.
Yhteiskunnallinen retoriikka puhuu vanhuksista hoitotaakkana, ja työssä tuottamattomia yksilöitä pidetään merkityksettöminä yhteisölle. Keskustelulla ja yhteiskuntapolitiikalla saataisiin jo paljon hyvää aikaan.
Ihmisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun keskeiset ulottuvuudet ovat aineellinen hyvinvointi (riittävä toimeentulo, asumisen taso), terveys, emotionaalinen hyvinvointi (tunteet, elämään tyytyväisyys, itsetunto), läheissuhteet ja tuottava hyvinvointi (merkitykselliset roolit yhteisössä, autonomia).
Valtaosa suomalaisista vanhoista ihmisistä katsoo, että heidän aineellinen hyvinvointinsa ja emotionaalinen hyvinvointinsa ovat hyvät. Vain kolme prosenttia kokee tulotasonsa heikoksi ja yli 90 prosenttia on tyytyväisiä elämäänsä ja kokee vahvaa elämänhalua. Vanhat ihmiset kokevat yleensä myös saavansa hyvää hoitoa, ja suuri osa hyvinkin iäkkäistä kokee terveydentilansa ja toimintakykynsä vähintään kohtalaiseksi.
Hyvinvoinnin ulottuvuuksista heikoimmilla ovat läheissuhteet ja tuottava hyvinvointi. Lähes 40 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä kärsii yksinäisyydestä. Erityisesti tämä koskee leskeksi jääneitä iäkkäitä naisia.
Ihmisen kokemus omasta merkityksellisyydestä vaikuttaa terveyteen
Viime vuosina saatu tutkimusnäyttö osoittaa, että sisäinen kokemus omasta merkityksellisyydestä ja osallisuudesta yhteisössä vaikuttaa vanhan ihmisen terveyteen ja toimintakykyyn ja vähentää palveluiden tarvetta. Eläkeläisten osallisuuden ja yhteisöllisesti merkityksellisten roolien tukeminen uusilla innovatiivisilla rakenteilla - vapaaehtoistyö, nykyistä paremmat mahdollisuudet kulttuuri- ja liikuntaharrastuksiin, keskinäistä yhteydenpitoa edistävät toiminnat - sekä palvelujärjestelmän vahvempi asiakaslähtöisyys tukisivat hyvinvoinnin heikoimpia ulottuvuuksia.
Ikääntyneet ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Valtaosa elää itsenäistä elämää, ja esimerkiksi heidän terveydenhoitonsa kustannukset eivät eroa juurikaan keski-ikäisten kustannuksista. Kuitenkin pieni osa tarvitsee palveluita ja 10 prosenttia 75vuotta täyttäneistä tarvitsee ympärivuorokautista laitoshoitoa. Jälkimmäisistä lähes kaikki sairastavat dementoivia sairauksia.
Dementoivat sairaudet tulevat olemaan suuri haaste tulevina vuosikymmeninä koko hoitojärjestelmälle: tällä hetkellä avohoidossa olevan muistisairaan vuosittaiset sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat lähes 20 000 euroa ja laitoshoidossa olevan lähes 40 000 euroa. Muistisairasta ikäihmistä hoitaa kotona tavallisimmin iäkäs – ja itsekin sairas - puoliso tai lapset. On runsaasti tutkimusnäyttöä, että oikea-aikainen ja vahvasti asiakaslähtöinen tuki ja hoito pitkittävät kotona asumista ja lisäävät omaishoitajien tyytyväisyyttä.
Vanhojen ihmisten tarpeiden kuunteleminen ja räätälöity tukeminen johtaa vähäisempään – ei lisääntyvään – palveluiden käyttöön. Ylipäätään nykyiset näyttöön perustuvat hoitomuodot kuten muistilääkkeet ovat vajaassa käytössä ja niiden tilalla käytetään liian paljon psyykenlääkkeitä.
Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on liian hajautettu, ja palvelun saaminen riippuu liian paljon siitä kunnasta, missä vanha ihminen sattuu asumaan. Mikäli ylipäätään näyttöön perustuvia hoitoja ja kuntoutusta olisi kattavammin saatavissa ja niiden kohdentaminen tapahtuisi oikein, vanhusväestön toiminnanvajeet vähenisivät ja hoidon kokonaiskustannuksissa säästettäisiin.
Sairauksien ja toiminnanvajeiden ennaltaehkäisyyn tulisi panostaa. Vanhat ihmiset pysyvät toimintakykyisinä, kun panostetaan mm. liikuntamahdollisuuksiin, esteettömään ja turvalliseen asuinympäristöön, yhteisölliseen osallistumiseen, kroonisten kansantautien hyvään hoitoon, rokotuksiin, D-vitamiinin saantiin, kaatumisten ehkäisyyn.
Kuva: Veikko Somerpuro