Tutkimuksen lähtökohtia

EKSEGEESISTÄ SAARNAAN
Heikki Leppä

Johdanto

Mieti hetki, millä asenteella lähestyt tätä artikkelia. Millainen esiymmärrys sinulla on tämän artikkelin viestistä? Tunnetko sen kirjoittajan? Miten tieto kirjoittajasta vaikuttaa siihen, kuinka artikkeliin suhtaudut? Kuinka ymmärtämiseesi vaikuttaa se, että artikkeli on eksegetiikan osaston sivuilla?

Uskonnollinen puhe eli saarna on viestintätilanne, joissa vaikuttaa kolme tekijää: teksti, saarnaaja sekä kuulija. Näiden tekijöiden välisillä suhteilla on ratkaiseva merkitys saarnan onnistumiselle. Kuulijan luottamus saarnaajaan vaikuttaa hyvin paljon sanoman vastaanottamiseen. Jos kuulija asennoituu saarnaajaan myönteisesti, hänet voi jopa haastaa dialogiin omien entisten näkemystensä kanssa. Toista ääripäätä edustaa tilanne, jossa kuulija asennoituu syvän epäluuloisesti tai vihamielisesti saarnaajaan. Jokaisella saarnaajalla on sama ongelma kuulijoidensa kanssa kuin tämän artikkelin kirjoittajalla on lukijoidensa kanssa: miten ottaa huomioon lähtökohtien ja asenteiden kirjo?


Sananen raamattunäkemyksistä

Millainen asema Raamatulla on sinun teologiassasi? Millainen raamattunäkemys sinulla on? Entä millainen kuulijallasi todennäköisesti on? Millainen haluaisit sen olevan? Millainen se ei saisi mielestäsi olla? Miten pyrit ottamaan kuulijan raamattukäsityksen huomioon?

Osalla teologeista Raamattu kuuluu ajattelun reuna-alueelle. Heidän on vaikea ymmärtää sitä kiivautta, jolla kollegat keskustelevat raamatuntulkinnasta. Koko kysymys voi tuntua ahdistavalta. Jäsentynyt raamattunäkemys ei kuitenkaan ole Raamatun lukemisen edellytys, vaan pikemminkin sen seuraus.

Saarnaaja voi periaatteessa asennoitua kuulijoidensa raamattunäkemyksiin useammalla tavalla: Hän voi olla autuaan tietämätön tai itsetietoisen piittaamaton. Hän voi myös pyrkiä repimään "väärät" käsitykset maan tasalle ja yrittää korvata ne omillaan, tai hän voi antaa kuulijalle rakennuspalikoita kehittää omaa näkemystään.

Luultavasti vaistomaisin tapa on olettaa, että kuulijalla on samanlainen raamattukäsitys kuin itsellä on. Useilla saarnaajilla on eksklusiivinen tapa käyttää Raamattuaan. Saarnaaja voi olla konservatiivi, jota ei ymmärrä kuin toinen konservatiivi, tai hän voi olla modernin eksegetiikan profeetta, jota ei ymmärrä muut kuin sellaiset, joilla on itselläänkin modernin tieteen maailmankuva. Saarnaaja voi liittyä myös tietyn herätysliikkeen perinteeseen, niin että vain uskonveljet ja -sisaret ymmärtävät häntä. Joskus taas Raamatun käyttö voi myös olla niin avaraa ja väljää, että täysin saarnaajasta poikkeavankin raamattunäkemyksen omaavat kuulijat voivat tuntea rakentuvansa - vaikkei saarnaaja mitenkään tietoisesti pyri ottamaan asiaa huomioon. Yhteistä näille asenteille on saarnaajan sokeus omalle raamattukäsitykselleen.

Toinen tyyppitilanne on sellainen, jossa saarnaaja tiedostaa, että kaikki kuulijat eivät jaa hänen raamattukäsitystään, joten hän yrittää opettaa näkemystään. Saarnaaja voi haastaa kuulijansa pohtimaan omaa raamattunäkemystään. Saarnaaja voi myös tehdä oman raamattunäkemyksensä hyväksymisestä saarnan kuulemisen ennakkoehdon. Pari esimerkkiä tällaisesta valaissee asiaa: "Jos et usko, että Raamattu on Jumalan Sanana kokonaisuudessaan erehtymätön, et voi olla kristitty!" "Kukaan järkevä ihminen ei enää usko, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten!"

Kolmatta tyyppiä edustaa saarnaaja, joka pyrkii tietoisesti ottamaan huomioon kuulijoidensa näkemysten kirjon. Tässä tilanteessa yksi ratkaisu on kiertää kiistakysymykset. Toinen mahdollisuus on käsitellä niitä tavalla, joka on avoin useammalle tulkinnalle. Kolmas keino on käyttää johtolauseita, joissa saarnaaja ei itse ota mitään kantaa: "Kirkko on varhaisista ajoista uskonut..." Neljäs mahdollisuus on nostaa erilaiset tulkinnat dialogiin keskenään, niin että erilaisia näkemyksiä edustavat kuulijat kokevat tilanteen rakentavana. Tämä ratkaisu kysyy luottamusta saarnaajan ja kuulijoiden välillä sekä seurakunnan sisällä. Edelleen saarnaaja tarvitsee monipuolista teologista osaamista ja herkkyyttä eri näkemyksille ja niiden erityispiirteille. Kun kaikki palaset osuvat kohdalleen, tämäkin on mahdollista ihan tavallisessa messussa.


Eksegetiikan funktio saarnanvalmistuksessa

Millainen rooli eksegetiikalla on saarnan valmistuksessa? Mitä arvelet piispan, homiletiikan yliopistonlehtorin tai omien uskonnollisten esikuviesi asiasta ajattelevan? Miten suhtaudut näihin käsityksiin? Mikä rooli tekstiin tutustumisella on sinulle puheen/saarnan valmistamisessa?

Monet papit saarnaavat päivän aiheesta tai jopa päivään muuten vaan osuvasta asiasta. Jos isänpäivän perhekirkon saarnana on näytelmä tuhlaajapojasta (4. sunnuntai helluntaista on kesä-heinäkuussa, ei marraskuun toisena sunnuntaina!), niin eksegeettinen työskentely päivän evankeliumin äärellä on aika turhaa puuhaa. Toki tällöin tuhlaajapoikakertomus kannattaa lukea huolella, ennen näytelmän suunnittelua!

Menneinä aikoina papit saattoivat ottaa saarnojaan aika surutta suoraan postilloista. Tänä päivänä toiset toivovat - ja toiset pelkäävät -, että kommentaari korvaisi postillan. Kiireinen saarnanvalmistaja ei yritä ymmärtää tekstiä, vaan etsii kommentaarista sopivia "lehtileikkeitä" saarnaansa. Saarnaaja suhtautuu tällöin saarnaansa kuin opiskelija tenttiin, josta hän haluaa päästä läpi oppimatta itse asiaa lainkaan: riittää kun löytää oikeat sitaatit! Toiset taas pelkäävät, että saarnoista tulee eksegetiikan luentoja. Tai vielä pahempaa: kommentaarien kautta saarnatuoleista alkaa kaikua agnostikkojen tai ateistien ääni. Kommentaari ei ole postilla, eikä sitä tule käyttää sellaisena. Onneksi tässäkään väärinkäyttö ei estä oikein käyttämistä, abusus non tollit usum.

Joillekin saarnaajille protestanttinen biblisismi, oma teologia ja kriittinen eksegetiikka muodostavat mahdottoman yhtälön. Lähtökohtana on tällöin näkemys, että Raamattu on uskon ainoa normi. Tämän periaatteen puhtaaksiviljelystä seuraa, että moneus Raamatussa on periaatteessa mahdotonta. Jo moneuden mahdollisuus merkitsee haastetta tällaiselle teologialle. Raamattu voi olla uskon ainoa normi vain, jos se on teologisesti yhtenäinen kokonaisuus. Tällaisessa näkemyksessä piilee riski, että Raamattua aletaan lukea selittäen kaikki mahdollinen ja mahdoton osaksi omaa teologiaa. Ulkopuolinen kriitikko voikin kysyä, kumpi on silloin absoluuttinen totuus: Raamattu vai oma ymmärrys Raamatusta?

Mahdollisuus hedelmälliseen eksegeettiseen työskentelyyn avautuu, jos hyväksytään – vaikka vain periaatteellisella tasolla – mahdollisuus, että kirkko on tehnyt valintoja erilaisten raamatullisten traditioiden välillä. Kriittinen eksegeettinen työskentely edellyttää, että moneutta pidetään periaatteessa mahdollisena. Hedelmällinen eksegeettinen työskentely on mahdollinen hyvin erilaisista teologisista näkemyksistä lähtien. Se ei edellytä erilaisten tutkimustulosten nielemistä purematta. Eikä sen hyödyllisyys ole rajoitettu johonkin saarnatyyppiin tai homileettiseen koulukuntaan. Yhdelle kriittinen työskentely avaa keinon tehdä evankeliumin maailma eläväksi. Toiselle eksegeettinen työskentely antaa selvyyden vaikeaan tekstiin. Kolmas löytää tätä kautta yhteyden tekstin ja nykymaailman välillä.


Eksegetiikan pelottava puoli

Mitä et haluaisi löytää tekstin äärellä työskennellessäsi? Mikä sinua pelottaa? Miksi?

Luen kommentaaria, jonka kokonaisnäkemys on minusta väärä. Olen useimmista asioista eri mieltä kirjoittajan kanssa. Pitäisikö minun muuttaa näkemystäni vai vaihtaa kommentaaria? Mietin, miksi päädyn erilaiseen tulokseen kuin tämä kommentaari. Etsin argumentteja oman näkemykseni puolesta. Mietin, missä kirjoittajalla on hyvä pointtinsa. Löydän, ehkä alaviitteistä, yksittäisiä helmiä. Onko tämä kommentaari minulle itse asiassa hyödyllisempi kuin sellainen, jonka kanssa olen kaikesta samaa mieltä? Miksi minun pitäisi pelätä sitä, että tämä tutkija laittaa palaset erilaiseen järjestykseen kuin itse tekisin?

Useimmiten hämmennystä aiheuttavat ehkä seuraavat kolme asiaa. 1. Monet Raamatun kirjat on todennäköisesti kirjoitettu useampaan kertaan. 2. Viittaukset antiikin kirjallisiin konventioihin tuntuvat kyseenalaistavan jotakin tekstissä. Tähän liittyy läheisesti kysymys ihmeistä. Ne ovat osalle nykykristityistä uskon perusta – ja osalle sen este. 3. Olemme niin tottuneet lukemaan Raamattua "myötäkarvaan"', että on hämmentävää, jos tekstiä luetaan "vastakarvaan".

Traditioiden kerroksellisuus

Kirjallisuus-, traditio- ja radaktiokriittinen analyysi lähtee siitä mahdollisuudesta, että tekstiä on kirjoitettu uudelleen myöhemmin. Osa pitää ilmoitusteologisesti ongelmallisena inhimillisten kirjoittajien toimitustyötä. Toisille taas tuntuu täysin luontevalta, että Pyhä Henki olisi ohjannut pitkääkin toimitusprosessia. Osalla kysymys on totuudesta: jos kirja ilmoittaa sisältävänsä esimerkiksi Jesajan sanoja, niin ajatus myöhemmästä toimittamisesta tuntuu väärennökseltä. Jeesuksen elämän kohdalla osalle kysymys on evankeliumin luotettavuudesta. Toiset taas ajattelevat, että apostolit olivat kohdanneet Jeesuksessa jotakin niin suurta, että heillä oli vaikeuksia koota muistojaan. Heille moneus on osa inkarnaatiota: myös evankeliumilla on orjan muoto.

Paralleelit antiikin kirjallisuudessa

Viittaukset antiikin kirjallisiin konventioihin voivat hämmentää monia, koska olemme tottuneet lukemaan Raamattua nykyaikaisen ihmisen silmälasien läpi. Näistä konventioista kuumin peruna tuntuu olevan ihmeet. Oikeastaan eksegeetin ei tarvitse ottaa kantaa ihmeisiin; hän vain analysoi kertomusta ihmeestä. Mutta sitten se montaa ahdistava kysymys: Miten suhtautua juutalais–kristillisen perinteen paralleeleihin pakanamaailmassa. Mooses ja Jeesus pelastuivat lastenmurhasta. Mutta myös Romulusta ja Remusta yritettiin surmata samoin kuin Kyyrosta. Yksi ratkaisu on hyväksyä Raamatun kertomukset ja hylätä muut. Kaikista se ei vain tunnu rehelliseltä ja oikealta, koska kotiinpäin vetämisen maku on ilmeinen.

Ideologiakritiikkiä?

Toinen tottumus on lukea Raamattua myötäkarvaan. Esimerkiksi samaistumme Joosuaan ja israelilaisiin ja näemme Jerikon muurien sortumisen Jumalan suurena pelastustekona. Miten suhtaudumme siihen Raamatun tutkijaan, joka muistuttaa, että kaupungin valtausta seurasi etninen puhdistus? Toinen esimerkki on miehen ja naisen roolit muinaisen Lähi-idän maailmassa. Sekä miehet että naiset lukevat hyvillä mielin sellaisia Raamatun kertomuksia, jotka jossakin toisessa kontekstissa saisivat todella myrskyisän vastaanoton.

Kumpi on parempi: pistää pää pensaaseen ja kieltäytyä edes lukemasta epämiellyttävistä asioista vai mieluummin olla tietoinen tekstin erilaisista vaikeuksista?. Tietoisuus mahdollisista ongelmista voi myös helpottaa saarnanvalmistusta. On hyvä muistaa, että eksegeetti voi osoittaa ongelman, mutta hän ei voi määrätä, että siitä on tultava saarnan ydin. Asian voisi sanoa niinkin, että eksegeettinen työskentely avaa ovia, mutta kaikista niistä ei ole saarnassa viisasta kulkea. Mutta mitä enemmän ovia on auki, sitä enemmän on mahdollisuuksia.

Mikä eksegetiikassa on olennaista?

Onko eksegetiikassa tärkeää oikean kommentaarin tai luotettavan tutkijan löytäminen? Vai metodin oivaltaminen? Uusien näkökulmien löytäminen? Etsitkö tapaa tehdä itsenäistä työskentelyä? Vai yritätkö löytää luotettavan auktoriteetin?

Opiskelijat haluavat usein valmiita luetteloja hyvistä kommentaareista. Valmiita luetteloja tärkeämpää on kehittää omaa arvostelukykyä. Hyvässä kommentaarissa kuvataan vaihtoehtoisia tulkintoja ja punnitaan niitä tasapuolisesti ja reilusti. Hyvä kommentaari on siis laaja ja monipuolinen. Vastaavasti on syytä suhtautua epäluuloisesti kommentaariin, jossa ei lainkaan esitellä vaihtoehtoisia tulkintoja ja keskustella niiden kanssa.

Puhe eksegetiikan metodeista voi myös tuntua vaikealta. Kaikkien metodien äiti on terve järki. Kun luet tekstin huolellisesti ja mietit sitä terveellä järjellä, olet oikealla tiellä. Tieteelliseksi tämä lukeminen muuttuu, kun havaintoja tehdään järjestelmällisesti ja samanlaisiin ilmiöihin pyritään löytämään samantapaisia selityksiä.


Harjoitus: Esimerkki traditio- ja redaktiokriittisestä työskentelystä ja sen merkityksestä saarnalle

Se, että tekstistä löydetään elementtejä, jotka eivät luontevasti kuulu yhteen, ei vielä tarkoita, että tekstille pitäisi olettaa useampi kirjoittaja. Kirjoittaja voi myös tietoisesti rakentaa retorisen kokonaisuuden, jossa ajatus pomppii ja tyyli vaihtelee. Tärkeää onkin avoimella mielellä kerätä havaintoja ja vasta, kun kaikki mahdollinen on löydetty, on aika tehdä johtopäätöksiä – jos siihen on tarvetta.

Lue huolellisesti ja pohtien Joh. 5:19–29: Jumalan Pojan valtuudet

19 Jeesus vastasi juutalaisille näin: "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. 20 Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. 21 Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. 22 Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, 23 jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt. 24 "Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään. 25 Totisesti, totisesti: tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää, 26 sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen. 27 Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. 28 Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. 29 He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.

Kirjoita ylös, mistä kaikista asioista teksti puhuu. Mitkä jakeet puhuvat mistäkin asiasta? Tuntuuko teksti selkeältä vai sekavalta? Onko teksti ajatuksenkulultaan ja terminologialtaan johdonmukainen? Pohdiskele tekstiä rauhassa ja kirjaa itsenäisiä havaintoja, myös sellaisia, joista olet epävarma. Älä masennu, jos olet kiinnittänyt huomion aivan eri asioihin, kuin mihin jatkossa kiinnitetään huomiota. Omat havaintosi voivat silti olla aivan oikeita ja hyödyllisiä.

Tekstissä muuttuu välillä esitystapa: jakeissa 19–23 ja 26 parina on Isä ja Poika; jakeessa 24 parina on minä ja lähettäjäni; jakeessa 25 ei ole vastakohtaparia, mutta äänessä on Jumalan Poika; jakeessa 27 poika määritellään Ihmisen Pojaksi. Kyse ei ole siitä, etteikö kirjoittaja olisi voinut vaihtaa tyyliään virkkeestä toiseen, vaan siitä mikä on tällaisen hyppelyn luontevin selitys. Johanneksen evankeliumissa ajatus vaihtuu usein puhejohdannolla: Totisesti, totisesti Myös tämä viittaa katkoon jakeiden 23/24 ja 24/25 välillä.

Toinen kiinnostava seikka on eskatologian muuttuminen tekstin sisällä. Jakeessa 24 Jeesukseen uskova on jo siirtynyt kuolemasta elämään. Tämä voi viitata hyvin varhaiseen eskatologiaan, jossa ongelmaksi tuli uskossa poisnukkuneet (vrt. 1. Tess. kirjoittamistilanne). Jakeessa 25 kuolleet herätetään, nimittäin ne, jotka saavat elää. Jakeissa 27–29 herätetään kaikki kuolleet viimeiselle tuomiolle samaan tapaan kuin Matteuksen evankeliumin luvussa 25. Tälle jännitteisyydelle voi kuvitella ainakin kaksi luontevaa selitystä: Tekstiä on korjattu, niin että jae 25 korjaa jaetta 24, ja sitten loppuosa korjaa jakeen 25 ajatusta yhtäpitäväksi Matteuksen kuvauksen kanssa. Toinen mahdollisuus on, että kirjoittaja tietää kirjoittavansa asioista, jotka ovat meidän silmiltämme salatut, ja on siksi tietoisesti moniselitteinen. Vai onko sinulla kolmas selitys?

Millainen olisi johdonmukainen saarna, joka ottaa kaikki vivahteet huomioon? Entä miten onnistuisi saarna, jos valitsisit yhden tason? Katsotaanpa ensin kutakin tasoa erikseen.

1) Jaket 19–23, 26:

Jeesus vastasi juutalaisille näin: "Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo. Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt, sillä Isä, elämän lähde, on tehnyt myös Pojasta elämän lähteen.

Mistä tämä kokonaisuus puhuu? Miten saarnaisit siitä? Puhuisitko Jeesuksen jumaluudesta, Jumalasta elämän antajana, ihmisten suhtautumisesta Jeesukseen vai jostain muusta?

2) Jae 24:

Totisesti, totisesti: se, joka kuulee minun sanani ja uskoo minun lähettäjääni, on saanut ikuisen elämän. Hän ei joudu tuomittavaksi, vaan hän on jo siirtynyt kuolemasta elämään.

Mistä tämä jae puhuu? Miten saarnaisit siitä? Puhuisitko uskosta vai kristityn turvallisuudesta kuolemankin edessä – vai molemmista?

3) Jae 25:

Totisesti, totisesti: tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen. Ne, jotka sen kuulevat, saavat elää.

Mistä tämä jae puhuu? Miten saarnaisit siitä? Puhuisitko kuulemisesta vai kristityn tulevasta ylösnousemuksesta – vai molemmista?

4) Loppujakeet 27–29:

Isä on myös antanut hänelle tuomiovallan, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika, jolloin kaikki, jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat hänen äänensä. He nousevat haudoistaan – hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen.

Mistä tämä jae puhuu? Miten saarnaisit siitä? Vai pitäisikö kysyä, miten saarna näistä jakeista poikkeaisi saarnasta Matt. 25:31–46?

Miten saarnata tekstistä kokonaisuutena?

Koko tekstin voisi ottaa saarnan pohjaksi periaatteessa kolmella tavalla. Tekstin voi tulkita yhtenäiseksi retoriseksi kokonaisuudeksi, jonka elementit ovat loogisessa suhteessa keskenään. Kysymyksenä olisi tällöin, miten avata tämä kokonaisuus kuulijalle ymmärrettävästi varttitunnin puheessa. Toinen vaihtoehto olisi jäsentää saarna eri elementtien mukaan. Tällöin saarnaaja voisi liukua huomaamatta elementistä toiseen, ilman että hänen – tai kenenkään muunkaan – tarvitsisi pohtia osien välisiä suhteita. Kolmas vaihtoehto olisi sitten avata kuulijoille koko redaktiohistoria. Viimeisessä vaihtoehdossa panokset olisivat suurimmat. Osa kuulijoista voisi pahastua tekstin monikerroksisuudesta. Toisaalta tämä vaihtoehto tekisi varhaisen kristillisyyden kaikkein elävimmäksi.

Jos pappi redaktio- ja traditiokriittisen analyysin jälkeen päättää saarnata tekstistä sellaisena kokonaisuutena kuin se on nyt Raamatussa, niin eksegeesin näkökulmasta hän on päättänyt olla uskollinen tekstin viimeiselle toimittajalle – siis sille tekstille, jonka kirkko aikoinaan otti kaanoniinsa. Tästä syystä tekstin käsitteleminen saarnassa tietoisesti yhtenäisenä kokonaisuutena ei ole ainakaan eksegeetin näkökulmasta ongelma – paitsi, jos saarnaaja on päätynyt tähän ratkaisuun pysähtymättä lainkaan miettimään tekstiä eksegeettiseltä kannalta. Tällöin nimittäin on suuri vaara, että eksegeesi on korvattu eisegeesillä, saarnaajan omien mieliajatusten sijoittamisella tekstiin.