Eksegeettisiä lähestymistapoja

VANHAN TESTAMENTIN MUOTO- JA LAJIKRITIIKKI
Marko Marttila

Kun luemme erilaisia tekstejä, huomiomme kiinnittyy sekä tekstin ulkoiseen muotoon että sen sisältöön. Erotamme helposti toisistaan uutistekstin ja runon, saarnan ja ruokaohjeen. Sisältö, tyyli ja erilainen sanasto ovat keskeisimpiä kriteerejä, kun luokittelemme tekstejä tiettyihin lajeihin. Tarkka lukeminen tuo mieleemme monenlaisia kysymyksiä: Miksi kirjoittaja käyttää juuri tiettyjä valitsemiaan sanoja, mitä hän haluaa sanoa käyttämillään aikamuodoilla tai sanajärjestyksellä? Jos luemme paljon yhden ja saman kirjoittajan tekstejä, opimme ennen pitkää tunnistamaan hänen tyylinsä. Meillä jokaisella on oma tapamme käyttää kieltä. Tilanne on samanlainen, kun tutkimme Vanhan testamentin tekstejä. Jokainen teksti avaa eteemme omat erityispiirteensä. Jotta pystyisimme mahdollisimman tehokkaasti tutkimaan vanhatestamentillisten tekstien sisältöä, tyyliä ja rakennetta, meidän on käytettävä muotohistoriallista metodia.


Muotohistoriallisen metodin tausta

1800-luku oli kirjallisuuskriittisen metodin kulta-aikaa. Vuosisadan lopulle tultaessa kaivattiin kuitenkin jo uudenlaisia lähestymistapoja tutkittavaan tekstiin. Muinaiset nuolenpäätekstit sekä hieroglyfit olivat avautuneet länsimaisille tutkijoille, eikä niiden vaikutusta voinut sivuuttaa Vanhan testamentin tekstien tutkimuksessa. 1800-luvun loppupuolella syntyivät yhteiskunta- ja käyttäytymistieteet, jotka olivat erityisen kiinnostuneita primitiivisten kansojen kulttuureista ja tavoista. Nämä tekijät johtivat raamatuntutkimuksessa muotohistoriallisen metodin syntyyn.

Metodin varsinaisena ”isänä” Vanhan testamentin puolella voidaan pitää saksalaista Hermann Gunkelia (1862–1932), jonka vuonna 1895 julkaisema teos Schöpfung und Chaos in Urzeit und Endzeit merkitsi uutta suuntausta tutkimuksessa. Gunkel oli Pappiskirjan luomiskertomusta analysoidessaan kiinnostunut kertomuksen taustalla vaikuttaneista varhaisemmista myyteistä. Gunkel loi muotohistorialliseen tutkimukseen terminologian, joka on sittemmin vakiintunut. Hän eritteli, millaisia muotoja (Form) tutkittava teksti sisältää, ja millainen laji (Gattung) vaikuttaa yhteisten muotojen taustalla.

Vaikka Gunkel merkittävällä tavalla loi pohjaa muotohistorialliselle tutkimukselle, termi muotohistoria (Formgeschichte) esiintyi ensimmäisen kerran metodin nimenä vasta Martin Dibeliuksen vuonna 1919 ilmestyneessä evankeliumitutkimuksessa ”Die Formgeschichte des Evangeliums”. On tärkeä huomata, että Gunkel ei pyrkinyt uudella metodillaan syrjäyttämään kirjallisuuskriittistä tutkimusta, vaan piti sitä välttämättömänä pohjana muotohistorialle, joka puolestaan keskittyi enemmän sisällön ymmärtämiseen. Gunkel ja hänen seuraajansa hyödynsivät muotohistoriallista metodia etenkin psalmitutkimuksessa, mutta metodi sopii minkä tahansa Vanhan testamentin kirjan tutkimukseen (Ks. Müller 1983, 273–282 ja Sweeney 1999, 60–69).

Muotohistoriallisen metodin elinvoimaisuudesta tänäkin päivänä kertoo mm. se, että Yhdysvalloissa julkaistaan Vanhan testamentin kommentaarisarjaa, jossa pääpaino on muotohistoriallisessa lähestymistavassa (The Forms of the Old Testament Literature; Grand Rapids, Mich.: Eerdmans, 1981– ).

Muotohistoriallinen metodi voidaan jakaa kahteen keskeiseen työvaiheeseen, jotka ovat muotokritiikki ja lajikritiikki. Kumpikin näistä pitää sisällään erilaisia näkökulmia tarkastelun kohteena olevaan tekstiin, kuten jäljempänä tulemme huomaamaan. Muotokritiikki pureutuu tekstin kielelliseen ja esteettiseen puoleen. Lajikritiikki puolestaan ansaitsee erityishuomion sen vuoksi, että sen saralla on saavutettu tuloksia, jotka ovat osoittautuneet varsin kestäviksi. Yhtenä esimerkkinä voi mainita psalmien luokittelemisen eri lajeihin (esim. valituspsalmit, kiitospsalmit, hymnit), mikä oli Gunkelin suuri aikaansaannos. Hänelläkin oli tosin edeltäjänsä, sillä jo 1800-luvun alkupuolella saksalainen Wilhelm M. L. de Wette psalmikommentaarissaan luokitteli psalmeja eri ryhmiin sisällön ja tyylin perusteella (Marttila 2006, 2, 32–33). Lajikritiikillä on siis pitkät juuret historiallis-kriittisessä tutkimuksessa.


Muotokritiikki käytännössä

Muotokritiikki keskittyy tekstin konkreettiseen kirjalliseen muotoon. Tällöin tarkastellaan mm. sitä, millaisia tehokeinoja ja tyylejä tekstissä on käytetty. Tietyiltä osin muotokritiikin osa-alueet tulevat lähelle myöhemmin syntyneen ja kirjallisuustieteellisesti orientoituneen retorisen analyysin työvaiheita (Sweeney 1999, 66). Muotokritiikin osa-alueita ovat syntaktinen analyysi, stilistinen analyysi, foneettinen analyysi, semanttinen analyysi sekä struktuurianalyysi. Seuraavassa tarkastellaan kutakin näistä konkreettisten tekstiesimerkkien avulla.

Syntaktinen analyysi

Syntaktinen analyysi juontaa juurensa kreikan sanasta syntaksis, joka tarkoittaa ’yhteenjärjestämistä’. Tässä työvaiheessa tutkitaan sitä, kuinka lause rakentuu ja miten lauseessa käytetyt sanat liittyvät toisiinsa; suomen sana "syntaksi" tarkoittaa 'lauseoppia'. Hepreassa esiintyy joko nominaali- tai verbaalilauseita. Erityisesti sanajärjestyksen poikkeaminen tavanomaisesta on huomionarvoista. Lauseen analysoinnin jälkeen voidaan edetä yksittäisten sanojen analyysiin: mitä aikamuotoja, persoonamuotoja ja moduksia käytetään, millaisia prepositioita tai suffikseja esiintyy, käytetäänkö tekstissä erisnimiä tai adjektiiveja, ovatko verbit qal-muodossa vai esiintyykö johdettuja verbivartaloita?

Esimerkki 1

וְהָיָה אִם־שָׁכֹח תִּשְׁכַּח אֶת־יְהוָה אֱלֹהֶיךָ וְהָלַכְתָּ
אַחֲרֵי אֱלֹהִים אֲחֵרִים וַעֲבַדְתָּם וְהִשְׁתַּחֲוִיתָ לָהֶם הַעִדֹתִי
בָכֶם הַיּוֹם כִּי אָבֹד תֹּאבֵדוּן

Sanatarkka suomennos: "Ja tapahtuu: jos sinä unohtamalla unohdat Herran, Jumalasi, ja kuljet vieraiden jumalien jäljessä ja palvelet niitä, minä vannon teille tänä päivänä, että te tuhoutumalla tuhoudutte." (5. Moos. 8:19)

Tässä esimerkissä huomiota herättää verbeissä tapahtuva persoonan vaihtuminen. Jakeen alkuosan puhuttelu on kirjoitettu yksikön toiselle persoonalle, mutta varoitus tuhoon joutumisesta on suunnattu monikon toiselle persoonalle. Tällaiset yksityiskohdat paljastuvat parhaiten alkutekstin äärellä, sillä monista nykykielisistä Raamatuista nämä ristiriitaisuudet on häivytetty pois.

 

Esimerkki 2

אִישׁ הָיָה בְאֶרֶץ־עוּץ אִיּוֹב שְׁמוֹ

Sanatarkka suomennos: Mies oli Usin maassa, Job nimeltänsä. (Job 1:1)

Jobin kirja alkaa poikkeuksellisella sanajärjestyksellä, jossa subjekti edeltää predikaattia. Näin voidaan hepreassa menetellä, mikäli halutaan erityisesti korostaa subjektia.

 
Stilistinen analyysi

Stilistinen analyysi kytkeytyy kiinteästi ilmiöön nimeltä parallelismus membrorum (suomalaisittain puhutaan yleensä lyhyemmin ’parallelismista’). Kyseessä on heprealaiselle runoudelle tunnusomainen piirre, jossa säe jakautuu kahteen toisilleen rinnakkaiseen puolisäkeeseen. Kun puolisäe A ilmaisee jonkin asian, niin sitä seuraava puolisäe B joko toistaa A-säkeen ajatuksen hiukan eri sanoin (synonyyminen parallelismi), tai puolisäe B esittää puolisäkeeseen A nähden vastakkaisen ajatuksen (antiteettinen parallelismi), tai puolisäe B kehittelee puolisäkeen A ajatusta eteenpäin ilman toistoa (synteettinen parallelismi). On myös mahdollista, että puolisäe A ilmaisee ajatuksen vertauskuvaa käyttämällä, mutta puolisäe B sanoo asian suoraan. Tällöin kyseessä on parabolinen parallelismi. Parallelismin havaitsi jo ennen muotohistoriallisen metodin syntyä englantilainen piispa Robert Lowth 1700-luvulla. Parallelismin analysoiminen palvelee etenkin profeetallisten tekstien, psalmien ja sananlaskuviisauden tutkimusta.

Stilistiseen analyysiin liittyy kiinteästi myös kysymys heprealaisen runouden runomitasta. Tässä kysymyksessä tutkijat eivät ole saavuttaneet yksimielisyyttä (Riekkinen & Veijola 1986, 152–153). Emme enää tiedä, miten painolliset ja painottomat tavut ovat vaihdelleet muinaisessa luku- ja resitaatioperinteessä. Myös heprealaisten sanojen tavuttaminen on epävarmalla pohjalla, sillä nykyisissä tekstijulkaisuissa käytetty vokalisointi perustuu myöhempään masoreettiseen perinteeseen. Turvallisinta lienee laskea paralleellisissa puolisäkeissä esiintyvien konsonanttien määrä. Yleensä paralleeliset puolisäkeet samassa runossa ovat suhteellisen samanmittaisia. Jos määrä menee runsaasti yli tyypillisen keskiarvon (10–16 konsonanttia), tai jää tuntuvasti sen alle, on aihetta olettaa, että runo ei siltä osin ole säilynyt alkuperäisessä asussaan (Loretz & Kottsieper 1987, 49; Marttila 2006, 31). Edelleen stilistisen analyysin piiriin kuuluu vakiintuneiden sanontojen eli formeleiden havaitseminen ja sanaparien sekä tyylillisten toistojen toteaminen.

Esimerkki 3

Synonyyminen parallelismi: Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta. (Ps. 113:7)

Esimerkki 4

Antiteettinen parallelismi: Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti. (Sananl. 12:4)

Esimerkki 5

Synteettinen parallelismi: Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. (Ps. 91:4)

Esimerkki 6

Parabolinen parallelismi: Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. (Ps.103:12)

Foneettinen analyysi

Foneettinen analyysi paneutuu nimensä mukaisesti tutkittavan tekstin äänneasuun. Heprealaisessa runoudessa ei juurikaan esiinny loppusointuja, mutta muunlaisia äänteellisiä tyylikeinoja teksteissä viljellään usein. Paronomasia on tyylikeino, joka perustuu sanojen äänteelliseen samankaltaisuuteen. Toisinaan voi esiintyä myös konsonanttikasautumia, jolloin äänteellisillä efekteillä pyritään luomaan tietty mielikuva tekstin sisältämistä asioista. Heprean kielessä tavataan jonkin verran onomatopoeettisia sanoja, jotka äänneasullaan pyrkivät jäljittelemään kuvaamansa kohteen, esim. jonkin eläimen, ääntä. Hyvä esimerkki tästä on heprean kielen ’kärpästä’ tarkoittava sana זְבוּב, joka tuo mieleen kärpäsen surinan.

Esimerkki 7

תַּדְשֵׁא הָאָרֶץ דֶּשֶׁא עֵשֶׂב מַזְרִיעַ זֶרַע עֵץ
פְּרִי עֹשֶׂה פְּרִי לְמִינוֹ אֲשֶׁר זַרְעוֹ־בוֹ עַל־הָאָרֶץ

1. Moos. 1:11 leikittelee sanaston samankaltaisuudella, kuten Pappiskirjan luomiskertomus tekee monissa muissakin jakeissa.

Esimerkki 8

יִגְלֶה גָּלֹה הַגִּלְגָּל כִּי

Pois maastaan kulkee kaikkineen Gilgal (Aam. 5:5).

Tämä Aamoksen kirjan kohta on suorastaan paraatiesimerkki siitä, kuinka lyhyeen lauseeseen on kerätty monta sanaa, joissa esiintyy samoja äänteitä (tässä tapauksessa g ja l ).

Esimerkki 9

יִתְהַלְּכוּ אֲשֶׁר וַיִּתְהַלְּכוּ

He kuljeskelivat missä kuljeskelivat (1. Sam. 23:13).

Toisinaan paronomasian käyttö voi tuoda esiin päämäärättömyyden aspektin.

 

Semanttinen analyysi

Semanttisessa analyysissa tutkitaan sanojen merkitystä (’semantiikka’). Tällöin suureksi avuksi on heprean sukulaiskielien tuntemus. Semanttisessa analyysissa joudutaan usein työskentelemään etymologian eli sanojen alkuperän selvittämisen parissa. Sanan merkitystä selvitettäessä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen kontekstiin, jossa sanaa käytetään. Hakusanakirjojen eli konkordanssien hyödyntäminen on keskeistä semanttisessa analyysissa. Jotta sanan merkitys saataisiin mahdollisimman kattavasti selville, on aiheellista perehtyä myös muihin teksteihin, joissa sama sana esiintyy.



Esimerkki 10

יְמִינִי תִּשְׁכַּח יְרוּשָׁלֵם אִם־אֶשְׁכָּחֵךְ

Sanatarkka suomennos: Jos unohdan sinut, Jerusalem, unohtukoon oikea käteni (Ps. 137:5).

Vaikka verbin שַׁכַח perusmerkitys on ’unohtaa’, se ei oikein sovi jälkimmäiseen puolisäkeeseen. Vuoden 1992 suomalaisessa Kirkkoraamatussa jälkiosa on käännetty: ”Kadotkoon käteni voima!”. Tässä tilanteessa heprean sukulaiskielten tuntemus voi tuoda lisävaloa. On nimittäin mahdollista, että jälkimmäisen puolisäkeen verbi שׁכח ei olekaan peräisin ’unohtamista’ tarkoittavasta verbijuuresta, vaan ’kuivumista’ ja ’kuivettumista’ tarkoittavasta verbijuuresta, jossa esiintyvät samat juurikonsonantit. Muinaisesta ugaritin kielestäkin tunnetaan verbijuuri ṯkḥ merkityksessä ’kuivua’, ’kuivettua’.
















Struktuurianalyysi

Struktuurianalyysi keskittyy analyysin kohteena olevaan tekstikokonaisuuteen. Tarkoituksena on kuvata tekstin rakenne. Pääpaino voi olla joko ulkoisessa tai sisäisessä struktuurissa. Rakenteen tarkastelussa tekstistä voi paljastua esim. inkluusio, joka tarkoittaa sitä, että tekstijakson lopussa palataan yhteisten sanojen ja teemojen muodossa siihen, mistä tekstin alussa lähdettiin liikkeelle. On syytä pohtia myös sitä, muodostaako tekstijakson keskikohta jonkinlaisen sisällöllisen keskuksen tutkittavalle tekstille.

Esimerkki 11

Kun Saban kuningatar sai kuulla kerrottavan, miten Salomo oli tuottanut Herran nimelle kunniaa, hän lähti matkaan pannakseen Salomon koetteelle vaikeilla kysymyksillä. Hän saapui Jerusalemiin, ja hänellä oli mukanaan mahtava seurue. Kamelien kuormissa oli suuret määrät hajusteita, kultaa ja jalokiviä. --- Kuningas Salomo antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, sekä vielä kuninkaallisen vieraanvaraisuutensa mukaiset lahjat. Sitten kuningatar palasi seurueineen omaan maahansa. (1. Kun. 10:1–2, 13).

Kertomus alkaa Saban kuningattaren matkalla Jerusalemiin Salomon luo, ja se päättyy kuningattaren kotimatkalle lähtöön. Välissä on kerrottu tarkemminvierailun sisällöstä.

Esimerkki 12

Luku 2. Sam. 9 lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kuningas Daavid pohtii, olisiko Saulin suvussa enää jäljellä ketään, jolle hän voisi osoittaa ystävyyttä Jonatanin tähden. Daavid saa kuulla, että vielä on elossa Mefiboset-niminen Jonatanin rampa poika. Koko kertomuksen keskikohdan muodostaa jakeessa 7 Daavidin puheenvuoro Mefibosetille: ”Älä pelkää. Minä haluan osoittaa sinulle ystävyyttä isäsi Jonatanin tähden”. Juuri tästä on kyse ympäröivässä kertomuksessa. Keskelle tarinaa on sijoitettu myös sen sisällöllinen keskipiste.


Lajikritiikki käytännössä

Miten muoto eroaa lajista?

Lajikritiikin esittely on syytä aloittaa kahden keskeisen termin määrittelyllä: muoto (Form) on tekstin konkreettinen ilmentymä; laji (Gattung, genre) on puolestaan yksityisten muotojen takana oleva teoreettinen suure (Müller 1983, 276; Riekkinen & Veijola 1986, 176; Sweeney 1999, 59). Eri yhteyksissä esiintyvien tekstimuotojen tulee muistuttaa toisiaan niin paljon, että niitä voidaan pitää saman lajin edustajina. Koska laji on teoreettinen käsite, mikään konkreettinen teksti ei välttämättä sisällä kaikkia kyseisen lajin tunnuspiirteitä. Monet tutkimuskirjallisuudessa käytetyt lajien nimet on jouduttu keksimään, sillä hepreankielinen Vanha testamentti ei useinkaan anna valmiiksi käyttökelpoista termiä.

Psalmitutkimuksessa lajikritiikillä on ollut suuri merkitys. Kommentaareissa psalmeja on jaettu seuraaviin ryhmiin: yksilön valituspsalmit, kansan valituspsalmit, yksilön kiitospsalmit, hymnit, kuningaspsalmit, viisauspsalmit (Smend 1989, 155–159). Hyvin herkästi esiintyy myös psalmien pitkän syntyhistorian kuluessa muodostuneita sekamuotoja, joissa esimerkiksi yksilön valitus voikin muuttua kollektiiviseen ylistykseen (esim. Ps. 69:32–37).

Muita Vanhassa testamentissa esiintyviä kirjallisia lajeja ovat mm. kirje (Jer. 29:4–23), oraakkeli (4. Moos. 24:3–4), faabeli (Tuom. 9:8–15), myytti (1. Moos. 6:1–4), puhe (Joos. 24; 1. Sam. 12), juomalaulu (Jes. 22:13) ja pilkkalaulu (4. Moos. 21:27–30). Monia muitakin lajinimityksiä voidaan löytää jo Vanhasta testamentista itsestään (Riekkinen & Veijola 1986, 180–181).

Esimerkki 13

Faabeli eli eläin- tai kasvisatu on kirjallisena lajina hyvin tuttu myös antiikin Kreikasta, jossa sitä hyödynsi etenkin Aisopos. Vanhan testamentin tunnetuin faabeli on Jotamin esittämä ironinen kertomus (Tuom. 9:8–15), jossa puut lähtivät voitelemaan itselleen kuningasta. Kaikki jalopuut yksi toisensa jälkeen kieltäytyivät kunniasta, ja lopulta jäljelle jäi vain halveksittu orjantappura. Kriittisyys kuninkuutta kohtaan ei voisi enää selvemmin tulla ilmi.

Esimerkki 14

Täällä vain iloitaan ja riemuitaan! Naudat lihoiksi, pikkukarja teuraiksi, lihaa syödään, viiniä juodaan: ”Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan!” (Jes. 22:13)

Jesajan kirja on tässä kohdassa tallentanut juomalaulun sanoina nautintoja korostavan toteamuksen, jota myöhemmin Paavali siteeraa Uuden testamentin puolella (1. Kor. 15:32). Sanonnan alkuperä on epäselvä. Jesajan kirjan toimittajat ovat mitä ilmeisimmin saaneet tämän sanonnan jostakin varhaisemmasta traditiosta.

Esimerkki 15

Astu toki esiin loitsuinesi ja runsaine taikoinesi! Niiden parissahan olet puuhaillut nuoruudestasi saakka – ehkäpä voit saada avun, ehkä pelotat pahan pois! (Jes. 47:12)

Jesajan kirjan 47. luku sisältää pilkkalaulun Babylonin kaupungista, joka on personifioitu ”Kaldean tyttäreksi”. Pilkkalaulun tyyliin kuuluu, että siinä herjataan vastustajaa rajulla tavalla ja kehotetaan tätä yhä pitämään kiinni Vääränlaisesta elämästään ikään kuin siitä olisi jotakin apua. Vastaavia piirteitä on myös kertomuksessa, jossa Elia herjaa Baalin profeettoja (1. Kun. 18:21–40).

Sitz im Leben

Lajikritiikkiin liittyy oleellisesti käsite Sitz im Leben (tunnetaan tällä nimellä usein englanninkielisessäkin kirjallisuudessa). Se tarkoittaa kunkin lajin sosiokulttuurista käyttöyhteyttä. Kun tätä selvitetään, pyritään vastaamaan sellaisiin kysymyksiin kuin ”Kuka puhuu ja kenelle? ”; ”Millaiseen sosiokulttuuriseen ympäristöön teksti näyttäisi viittaavan?” Näihin ja vastaaviin kysymyksiin paneutuminen edellyttää muinaisen Israelin ja sen naapurikansojen sosiaali-, talous- ja uskonnonhistorian tuntemusta.

Jotkut keskeiset termit kuten ”kuningas”, ”orja” ja ”köyhä” voivat eri aikoina ja eri teologisten ja kirjallisten piirien parissa syntyneinä sisältää erilaisia vivahteita. Joidenkin psalmien Sitz im Leben on epäilemättä ollut Jerusalemin temppelin palvelusmenoissa, jotkut toiset psalmit taas ovat pikemminkin kuuluneet yksityiseen hartaudenharjoitukseen ja meditaatioon. Esimerkiksi psalmien 93–100 Sitz im Lebeniksi on helppo kuvitella temppelipalvelus, mutta varsinkin monien alfabeettisten psalmien Sitz im Leben lienee ollut yksityisessä meditaatiossa (esim. Ps. 25; 34; 119).

Monen tekstin Sitz im Leben jää valitettavasti arvailujen varaan, sillä usein jo pelkästään tutkittavan tekstijakson ajoittaminen tuottaa suuria vaikeuksia, ja lisäksi tietomme monista muinaisen Israelin yhteiskunnallisista instituutioista sekä jumalanpalveluselämästä ovat perin niukat.

Esimerkki 16

יְהוָה יֹאמַר וְנִוָּכְחָה לְכוּ־נָא

Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra.

Tämä jakeen Jes. 1:18 alku osoittaa, että profeetta käyttää oikeudenkäynnistä peräisin olevaa syytöspuheen kaavaa. Koska Vanhassa testamentissa on niin runsaasti lakitekstejä, on luontevaa ajatella, että ainakin osa niistä on konkreettisesti liittynyt oikeusprosesseihin. Yksi mahdollinen Sitz im Leben on voinut olla ”oikeudenkäynti kaupungin portissa”.













Pohdintatehtäviä

• Mitä parallelismin lajeja edustavat seuraavat tekstikohdat: Ps. 7:11; Ps. 11:5; Ps. 18:35; Ps. 22:17; Ps. 69:9; Ps. 108:5; Sananl. 14:34; Sananl. 24:3?

• Mitä lajeja mielestäsi edustavat Ps. 1; Ps. 22; Ps. 30; Ps. 41; Ps. 60; Ps. 68; Ps. 79; Ps. 88; Ps. 93; Ps. 110; Ps. 130; Ps. 145?


Kirjallisuusluettelo

KOCH, KLAUS

1974

Was ist Formgeschichte?: Methoden der Bibelexegese. 3. verbesserte Aufl. Neukirchen-Vluyn: Neukirchener.

LORETZ, OSWALD & KOTTSIEPER, INGO
1987

Colometry in Ugaritic and Biblical Poetry: Introduction, Illustrations and Topical Bibliography. Ugaritisch-Biblische Literatur 5. Altenberge: Ugarit-Verlag.

MARTTILA, MARKO
2006

Collective Reinterpretation in the Psalms: A Study of the Redaction History of thePsalter. Forschungen zum Alten Testament II/13. Tübingen: Mohr Siebeck.

MÜLLER, HANS-PETER
1983

”Formgeschichte/Formenkritik I”. Theologische Realenzyklopädie 11, 271–285.

RIEKKINEN, VILHO & VEIJOLA, TIMO
1986

Johdatus eksegetiikkaan: Metodioppi. 2. uudistettu painos. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 37. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura.

SMEND, RUDOLF
1989

Vanhan testamentin synty. Suomeksi toimittanut Martti Nissinen. Helsinki: Yliopistopaino.

SWEENEY, MARVIN A.
1999

”Form Criticism”. To Each Its Own Meaning: An Introduction to Biblical Criticisms and Their Application. Eds. S. L. McKenzie & S. R. Haynes. Louisville: Westminster John Knox Press, 58–89.