Eksegeettisiä lähestymistapoja

UUDEN TESTAMENTIN TEKSTIKRITIIKKI
Tuukka Kauhanen & Matti Myllykoski

Mitä käytännön ongelmia Uuden testamentin tekstissä on?

Uuden testamentin käsikirjoituksissa havaitut erot ovat saaneet Uudesta testamentista kiinnostuneet tutkijat kautta aikojen kysymään, kuinka alkuperäinen sanatarkka teksti voidaan selvittää. Tähän kysymykseen vastaamiseksi on uudella ajalla kehitetty tieteellisiä menetelmiä, joiden yleisnimityksenä on tekstikritiikki. Nykyään Uuden testamentin tekstikritiikki on varsin laajalti harjoitettu, useisiin koulukuntiin jakautunut alati kehittyvä tutkimusala. Tutkimuksen tuloksena on tuotettu useita luotettavia Uuden testamentin tekstieditioita ja niihin perustuvia moderneja käännöksiä. Vastuullinen Uuden testamentin käyttö vaatii silti aina tekstikriittisiä perustietoja.

Antiikin tekstien turmeltumiseen on monenlaisia tahallisia ja tahattomia syitä. Tahattomat virheet on melko helppoa tunnistaa tekstilähteitä (ks. Millaista UT:a luemme?) vertailemalla. Tekstiin tehdyt tietoiset muutokset ovat sen sijaan vaikeampia huomata. Onko esimerkiksi jakeet Luuk. 22:43–44 (enkeli vahvistaa verta hikoilevaa Jeesusta Getsemanessa) poistettu vanhimmista käsikirjoituksista sisällön arveluttavuuden vuoksi, vai edustavatko ne myöhempää perimätietoa, jolla Luukkaan evankeliumia on täydennetty käsikirjoitusten enemmistössä?

Tutkijat ovat muotoilleet koko joukon tekstikriittisiä perusperiaatteita tai ”sääntöjä” alkuperäisimmän sanamuodon tunnistamiseksi. Mitään tällaista sääntökokoelmaa ei voi kuitenkaan soveltaa mekaanisesti. Tekstikriittiset ratkaisut tehdään kunkin ongelman kohdalla omin, juuri kyseiseen ongelmaan parhaiten sopivin, perustein. Tekstin kärsimät muutokset ovat inhimillisen käytännön työskentelyn – siis historiallisen prosessin – tulosta. Tästä syystä tulee tekstikritiikkiäkin harjoittaa historiallisena tieteenä kyselemällä ”Mitä on tapahtunut?”


Kopioijien virheet

Huomaamatta jääneet kirjaimet

Vuoden 1776 Bibliassa taivaallinen sotajoukko ylistää sanoilla ”ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto” (Luuk. 2:14). Kuitenkin jo vuoden 1938 Uuden testamentin käännöksessä kohta on käännetty: ”ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto”. Ero ei selity sillä, että olisi vain haluttu tehdä modernimpi käännös. Biblia (ja vielä vuoden 1958 kirkkokäsikirjan Kunnia) seuraavat kreikkalaisten käsikirjoitusten enemmistöä, jossa loppuosa on muodossa ἐν ἀνθρώποις εὐδοκία ”hyvä tahto ihmisten keskuudessa”. Vanhimmissa käsikirjoituksissa (א* A B* D) on kuitenkin yksi sigma enemmän: εὐδοκίας, jolloin sana muuttuu genetiiviksi. Kirjaimellinen käännös olisi rauha ”hyvän tahdon ihmisten” kesken, siis luontevammin sanottuna "(Jumalan) hyvän tahdon (kohteena olevien) ihmisten keskuudessa". Viimeinen sigma saatettiin kirjoittaa hyvin pienenä C-kirjaimena, joka ei helposti erotu pelkästä pisteestä (ΕΥΔΟΚΙΑc). Lukutapa εὐδοκία onkin syntynyt, kun joku varhainen kopioija on sekoittanut viimeisen sigman aika ajoin välimerkkinä käytettyyn pisteeseen (varhaisten käsikirjoitusten välimerkitys on hyvin epäsäännöllinen) tai ohittanut sen pelkkänä mustetahrana!

Dittografia ja haplografia

Loppusigman lisäksi sanan ja erityisesti rivin viimeinen nyy kirjoitettiin usein lyhyellä vaakasuoralla viivalla edeltävän kirjaimen päällä. Kun sanat lisäksi kirjoitettiin yhteen ilman sanavälejä (lat. scriptio continua), on tämä aiheuttanut silloin tällöin tietyn kirjaimen, tavun, sanan tai sanayhdistelmän kirjoittamisen vahingossa kahdesti (dittografia). Sama tapahtuu myös kääntäen: jos alkuperäisessä on kaksi samanlaista elementtiä lähekkäin, kopioija saattaa erehdyksessä kopioida vain toisen niistä (haplografia). Tästä ilmiöstä on kyse esimerkiksi jakeessa 1. Tess. 2:7, jossa käsikirjoituksissa näkyy epävarmuutta Ν-kirjainten määrässä sanojen ἐγενήθημεν ἤπιοι ”olimme lempeät” välissä. Varhaisin lähdeaineisto (p65 א* B C* D*) antaakin lukutavan ἐγενήθημεν νήπιοι ”olimme (kuin) lapset". Tässä kohtaa jo Paavalin kirjuri saattoi kuulla väärin sen, mitä apostoli saneli.

Homoioteleuton

Jos kaksi lähekkäin sijaitsevaa tekstikokonaisuutta päättyy samalla sanalla, sanayhdistelmällä tai vaikka tavullakin (tätä nimitetään ’samanloppuisuudeksi’, kreik. homoioteleuton), saattaa tämä aiheuttaa kopioijan silmän hyppäämisen (kreik. parablepsis) ensimmäisestä esiintymästä jälkimmäiseen. Tällöin väliin jäävä tekstikokonaisuus putoaa pois. Esim. jae Joh. 17:15, ”en kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät (αὐτούς) pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät (αὐτούς) pahalta”, kuuluu Codex Vaticanuksessa: ”en kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pahalta”; kopioijan silmä on hypännyt ensimmäisestä αὐτούς-sanasta toiseen, ja lopputuloksena Jeesuksen rukouspyyntö saa kummallisen muodon. Tämä virhetyyppi on käsikirjoituksissa varsin yleinen.

Itasismi

Ensimmäisen vuosituhannen jKr. alussa kreikan kielen ääntämys alkoi muuttua siten, että varsinkin monet vokaalit/diftongit alettiin ääntää samalla tavalla. Mm. äänteistä η, ι, υ, ει, οι ja υι tuli pitkä i – tätä ilmiötä kutsutaan itasismiksi. ’Me’ on kreikaksi ἡμεῖς ja ’te’ ὑμεῖς, mutta molemmat äännettiin suurin piirtein iimiis (alkuhenkonenkin rupesi jäämään pois). Sanelun mukaan kopioidessa oli mahdotonta erottaa ko. pronomineja toisistaan, ja niinpä käsikirjoituksissa löytyy kumpaakin vaihtoehtoa, esim. (Gal. 4:28): ”veljet, te olette lupauksen lapsia” on lukutapa esim. käsikirjoituksissa p46 B D* F, mutta ”me olemme” löytyy käsikirjoitusten enemmistöstä, mm. א A C D2.


Tahallisia muutoksia

Harmonisoinnit ja korjaukset

Useat kopioijat muuttivat tekstiä tarkoituksellisesti kieliopillisista tai tyylillisistä syistä. Monet harmonisoivat rinnakkaispaikkoja erityisesti evankeliumeissa, silottelivat tekstin jännitteitä tai korjasivat virheellisinä pitämiään faktatietoja. Tällaiset ”korjaukset” tekstiin ovat hyvin usein pieniä lisäyksiä. Varsinkin bysanttilainen tekstityyppi ja sitä kautta suurin osa minuskelikäsikirjoituksista (ks. Unsiaaleista minuskeleihin) vilisee tällaisia pikku lisäyksiä (merkitty kursiivilla): ”Jeesus... julisti Jumalan valtakunnan (A D M) evankeliumia”, ”otti häntä hänen kädestään (A C f1 f13 33 M)”, ”tauti lähti miehestä heti hänen puhuttuaan (A C f1 33 M)” (Mark. 1:14, 31, 42).

Laajennukset

Muutamassa kohtaa tekstiä on laajennettu runsaallakin perimätietona saadulla materiaalilla. Tällaisia pitkiä lisäyksiä ovat mm. kaksi erilaista lopetusta Markuksen evankeliumiin (joista pidempi on raamatunkäännöksissä jakeet 16:9–20; töksäyttävää lopetusta jakeeseen 16:8 edustavat mm. א B) ja kertomus aviorikoksesta tavatusta naisesta Johanneksen evankeliumissa (Joh. 7:53–8:11; puuttuu mm. käsikirjoituksista p66 p75 א A B C 33). Sen sijaan tekstin tarkoituksellinen lyhentäminen (muista kuin teologisista/opillisista syistä) rajoittuu lähinnä käsikirjoituksen D tekstiin Luukkaassa ja Apostolien teoissa.

Opilliset korjaukset

Teologisista tai opillisista syistä tehtyjä muutoksia ei ilmeisesti ole kovin paljon – määrää on tosin vaikea arvioida ja tutkijoiden käsitykset vaihtelevat – mutta kiistattomasti tällaisiakin muutoksia tehtiin: esim. sanat ”eikä edes Poika” jakeessa Matt. 24:36 (”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika...”) on poistettu käsikirjoitusten enemmistössä, koska ne rajoittavat käsitystä Jeesuksen kaikkivaltiudesta. Sanat löytyvät kuitenkin mm. käsikirjoituksista א* B D. Varsin kuuluisa on nk. Comma Johanneum, kohtaan 1. Joh. 5:7–8 lisätty kolminaisuusopillinen lausuma (kursiivilla): ”Todistajia on näin kolme taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja nämä kolme ovat yhtä. Ja kolme on todistajia maan päällä: Henki, vesi ja veri...”. Kreikkalaiset käsikirjoitukset, joissa tämä lisäys esiintyy, ovat huomattavan myöhäisiä (1100–1700-luvuilta); varhaisimmat lähteet lisäykselle ovat latinankielisiä 500–600-luvuilta ja niissä luetellaan ensin ”maalliset” ja vasta sitten ”taivaalliset todistajat”. Lisäys on ensin kulkeutunut Vulgataan ja sieltä se on käännetty kreikaksi ja lisätty käsikirjoituksiin, jotta ne pitäisivät yhtä lännen kirkossa auktoriteettiaseman saavuttaneen Vulgatan kanssa! Silti lisäys komeilee vanhojen arvovaltaisten modernien käännösten teksteissä, myös suomalaisessa Bibliassa.


Menetelmät alkutekstin rekonstruoimiseksi

Vaikka jo monet kirkkoisät olivat tietoisia Uuden testamentin käsikirjoitusten välisistä eroista, laajamittaista huomioita ilmiö sai vasta renessanssiajalla. Renessanssihumanistit ja heidän jälkeensä valistuksen hengessä toimineet tiedemiehet toimittivat lukuisia Uuden testamentin editioita. (Ks. Uuden testamentin ensimmäiset editiot ja Kohti kriittistä editiota.) Menetelmät alkuperäisten lukutapojen tunnistamiseksi kehittyivät kuitenkin hitaasti; 1700-luvulla keskusteltiinkin lähinnä siitä, onko tekstikritiikkiä luvallista soveltaa Raamatun sanaan. Vain vähitellen metodista tuli liki kaikkien kirkkokuntien hyväksymä raamatuntutkimuksen väline. Kuitenkin pioneerit kuten Bengel, Wettstein ja Johann Jakob Griesbach muotoilivat jo tärkeitä periaatteita, kuten ”vaikea lukutapa on helppoa parempi” ja ”lyhyempi lukutapa on parempi” (vrt. edellä esimerkit jakeesta Matt. 24:36 ja Markuksen 1. luvusta).

Varsinaisena tekstikritiikin metodiikan uranuurtajana voidaan pitää F. J. A. Hortia. Hänen mukaansa oikean lukutavan valinta perustuu sisäisiin ja ulkoisiin kriteereihin. Sisäiset kriteerit tarkoittavat sen pohtimista, mitä kirjoittaja olisi todennäköisimmin kirjoittanut, ja miltä kopioija olisi todennäköisimmin laittanut tekstin näyttämään. Välillä nämä kriteerit vievät eri suuntiin: esim. yllämainitussa jakeessa 1. Tess. 2:7 sana ἤπιοι on paitsi se lukutapa, jonka Paavali olisi todennäköisimmin sanellut, myös se, joksi kopioija olisi lukutavan νήπιοι muuttanut!

Ulkoisten kriteerien käyttö perustuu siihen, että jotkin käsikirjoitukset antavat jatkuvasti parempia lukutapoja kuin toiset. Näiden käsikirjoitusten lukutavat tulee ottaa vakavammin silloin, kun sisäiset kriteerit eivät anna vastausta. Hyviäkään käsikirjoituksia ei voi kuitenkaan laskea mekaanisesti, esim. valita yhtä lukutapaa, koska sitä tukee kymmenen käsikirjoitusta ja toista vain viisi. Kaikki käsikirjoitukset ovat jollain lailla sukua ja jotain kautta riippuvaisia alkuperäisestä tekstistä. Lähteiden sukupuun tunteminen on edellytys niiden painoarvon arvioimiseksi. Esimerkiksi aleksandrialaisen tekstityypin käsikirjoitus on iästä riippumatta yleisesti ottaen luotettavampi kuin varhaisinkaan bysanttilaisen tekstityypin edustaja. Lähteiden sukupuun tutkimisen menetelmiä kutsutaan genealogisiksi metodeiksi – niiden hyödyllisyyden tunnustaa liki jokainen tekstikriitikko.

Pelkkien genealogisten metodien avulla voidaan selvittää luotettavin käsikirjoitus, mutta parhainkin lähde sisältää aina virheitä. Alkuteksti pitää siis rekonstruoida valitsemalla perustelluin lukutapa milloin tästä, milloin tuosta lähteestä myös sisäisiä kriteerejä käyttäen. Tätä periaatetta kutsutaan eklektisyydeksi. Ankaran eklektisyyden periaatteen, jota ovat edustaneet oxfordilaiset George D. Kilpatrick ja J. Keith Elliot, mukaan ulkoisia kriteerejä ei tarvita, vaan tietämys kirjoittajan tyylistä ja kopioijien tavoista riittävät lukutavan valintaan. Enemmistö UT:n tekstikriitikoista edustaa kuitenkin perustelevaa tai kriittistä eklektisyyttä, jossa tasapainotellaan ulkoisten ja sisäisten kriteerien välillä kussakin variaatioyksikössä erikseen. Tämän lähestymistavan nimekkäitä edustajia ovat Gordon D. Fee, Ernest Colwell (myöhäistuotannossaan) ja erityisesti Bruce M. Metzger. Eklektisyyden sovellutus on myös Kurt ja Barbara Alandin lokaaligenealoginen metodi, jossa tärkeimpänä periaatteena on rakentaa lukutapojen ”sukupuu” kussakin variaatioyksikössä, siis selittää miten lukutavat periytyvät toisistaan. Todennäköisimmin alkuperäinen on se lukutapa, joka parhaiten selittää muiden synnyn.


Harjoitus 1. (helppo):
Lue jakso Matt. 17:14–21 vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Huomioi erityisesti jakeen 21 alaviite. Lue sitten rinnakkaiskohta Markuksen evankeliumista (Mark. 9:14–29) alaviitteineen. Miksi jae Matt. 17:21 puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista? Miten jakeen Mark. 9:29 alaviitteessä kerrottu asia on selitettävissä?


Harjoitus 2. (helpohko): Biblian mukaan Stefanos oli ”uskoa täynnänsä ja väkevyyttä”, myöhempien Kirkkoraamattujen mukaan ”täynnä armoa ja voimaa” (Ap. t. 6:8 KR1992). Käsikirjoituksista löytyvät seuraavanlaiset lukutavat.

- ”armoa ja voimaa”: mm. p45 א A B D 33 1739; lat. ja kopt. käännökset sekä yksi syyr. käännös

- ”uskoa ja voimaa”: käsikirjoitusten enemmistö; yksi syyr. käännös ja Gregorius Nyssalaisen sitaatti

- ”armoa ja uskoa ja voimaa”: E eli 07 (codex Basiliensis, bysanttilaista tekstityyppiä edustava majuskelikäsikirjoitus 700-luvulta)

- ”uskoa, Hengen armoa ja voimaa” Ψ eli 044 (codex Athous Laurae/Laurensis 800/900-luvulta, Ap. t:n teksti enimmäkseen bysanttilaistyyppinen)

Ota kantaa mainittujen lähteiden luotettavuuteen sen perusteella mitä artikkelissa Millaista UT:a me luemme? on kerrottu. Mikä lukutapa näyttäisi lähdeaineiston perusteella alkuperäiseltä? Ks. myös jae 6:5. Miten muut lukutavat ovat syntyneet?


Harjoitus 3. (keskivaikea): Tätä harjoitusta varten tarvitset Nestle-Alandin (Novum Testamentum Graece, 27. tai 28. laitos) sekä auttavan kreikan taidon. Opettele lukemaan sen apparaattia Introduction-luvun avulla. (27. laitoksen 8. painoksessa relevantit sivut ovat 10*–11*, 15*–16* (saks.) tai 52*–53*, 56*–57* (engl.). 28. laitoksen sivut päivitetään tänne myöhemmin.) Katso tekstin ja apparaatin merkintöjä Roomalaiskirjeen ”loppudoksologiaan” (Room. 16:25–27). Mitä ilmiötä apparaatin merkinnät kuvaavat? Miten arvelet Roomalaiskirjeen alunperin päättyneen? Missä kohdassa/kohdissa tekstiä loppudoksologia on ”minuskelien kuningattaressa” (33)?


Harjoitus 4. (keskivaikea): Tätäkin harjoitusta varten tarvitset Nestle-Alandin (=N-A) sekä hyvän kreikan taidon. Lue 1. Kor. 14:33—40 ja seuraa apparaattia. Jotkut käsikirjoitukset välittävät osan näistä jakeista poikkeavassa järjestyksessä. (Näiden käsikirjoitusten tekstiin liittyy joitakin variantteja, joita tässä harjoituksessa ei oteta huomioon.) a) Laadi näiden todistajien mukainen kreikankielinen teksti järjestämällä (cut & paste) alla oleva N-A:n teksti uudestaan apparaatin antamien viitteiden mukaan. b) Mieti, miksi näiden käsikirjoitusten tekstiä ei ole pidetty alkuperäisenä. c) Pohdi mahdollisuutta, että N-A:n teksti olisikin sekundäärinen. Miten käsikirjoitusten väliset erot olisi tällöin selitettävä?

33  οὐ γάρ ἐστιν ἀκαταστασίας ὁ θεὸς ἀλλὰ εἰρήνης. Ὡς ἐν πάσαις ταῖς ἐκκλησίαις τῶν ἁγίων 34  αἱ γυναῖκες ἐν ταῖς ἐκκλησίαις σιγάτωσαν· οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ἀλλὰ ὑποτασσέσθωσαν, καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει.  35  εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν· αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ.  36  ἢ ἀφ’ ὑμῶν ὁ λόγος τοῦ θεοῦ ἐξῆλθεν, ἢ εἰς ὑμᾶς μόνους κατήντησεν; 37   Εἴ τις δοκεῖ προφήτης εἶναι ἢ πνευματικός, ἐπιγινωσκέτω ἃ γράφω ὑμῖν ὅτι κυρίου ἐστὶν ἐντολή· 38 εἰ δέ τις ἀγνοεῖ, ἀγνοεῖται. 39  ὥστε, ἀδελφοί [μου], ζηλοῦτε τὸ προφητεύειν καὶ τὸ λαλεῖν μὴ κωλύετε γλώσσαις· 40  πάντα δὲ εὐσχημόνως καὶ κατὰ τάξιν γινέσθω.


Harjoitus 5. (hyvin vaikea): Myös tätä harjoitusta varten tarvitset Nestle-Alandin sekä hyvän kreikan taidon. Lue Luuk. 22:17–20 ja seuraa apparaattia. Edition pääteksti esiintyy valtaosassa käsikirjoituksia, mutta joissakin harvoissa teksteissä jakso on jäsennelty toisin eikä sisältökään ole aivan sama. a) Laadi Codex Bezaen mukainen kreikankielinen teksti järjestämällä (cut & paste) alla oleva N-A:n teksti uudestaan apparaatin antamien viitteiden mukaan. b) Laadi syyrialaisten käännösten (Siinain ja Curetonin syyrialaiset käännökset sekä Peshitta) sisältöä vastaava kreikankielinen teksti järjestämällä alla oleva N-A:n teksti uudestaan apparaatin antamien viitteiden mukaan. (Mukana oleva lyhyt lause liittyy yhteen näistä teksteistä.) c) Käännä tekstit suomeksi KR:n käännöstä seuraten. d) Arvioi, miksi N-A:n toimittajat ovat hylänneet nämä vaihtoehtoiset tekstit myöhempinä muunnelmina. e) Pohdi edelleen, miksi jotkut tutkijat pitävät näiden käsikirjoitusten lukutapaa hyvinkin alkuperäisenä.

17  καὶ δεξάμενος ποτήριον εὐχαριστήσας εἶπεν· λάβετε τοῦτο καὶ διαμερίσατε εἰς ἑαυτούς·  18  λέγω γὰρ ὑμῖν, ὅτι οὐ μὴ πίω ἀπὸ τοῦ νῦν ἀπὸ τοῦ γενήματος τῆς ἀμπέλου ἕως οὗ ἡ βασιλεία τοῦ θεοῦ ἔλθῃ. 19  καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαριστήσας ἔκλασεν καὶ ἔδωκεν αὐτοῖς λέγων· τοῦτό ἐστιν τὸ σῶμά μου τὸ ὑπὲρ ὑμῶν διδόμενον· τοῦτο ποιεῖτε εἰς τὴν ἐμὴν ἀνάμνησιν. 20  καὶ τὸ ποτήριον ὡσαύτως μετὰ τὸ δειπνῆσαι, λέγων· τοῦτο τὸ ποτήριον ἡ καινὴ διαθήκη ἐν τῷ αἵματί μου τὸ ὑπὲρ ὑμῶν ἐκχυννόμενον.  


Vastaukset

1. Jae ei kuulu alkuperäiseen Matteuksen evankeliumiin, vaan se on lisätty Markuksen rinnakkaispaikan vaikutuksesta, kun evankeliumit on koottu yhteen. Jae löytyykin suurimmasta osasta säilyneitä käsikirjoituksia. Sanat ”ja paastolla” eivät kuitenkaan kuulu jakeen Mark. 9:29 alkuperäiseen tekstiin, vaan ne on todennäköisimmin keksitty, kun em. jae on lisätty Matteukseen. Syynä voisi olla askeettisen ihanteen korostaminen. Matteuksesta ne ovat sitten kulkeutuneet Markuksenkin tekstiin (eikä vain ”myöhäisissä käsikirjoituksissa”, kuten KR1992:n alaviite, vaan mm. käsikirjoituksissa A C D ja mahdollisesti jopa p45) – evankeliumeja on siis verrattu toisiinsa ja harmonisointia tehty monessa vaiheessa.

2. Lukutapa ”armoa” on alkuperäinen jo pelkästään lähdeaineiston perusteella; sitä edustavat lähteet ovat varhaisia ja kuuluvat suurimmaksi osaksi aleksandrialaiseen tekstityyppiin. Muiden lukutapojen lähteet ovat huomattavasti myöhäisempiä ja edustavat (lähinnä) bysanttilaista tekstityyppiä. Koska jakeessa 6:5 Stefanoksesta on jo todettu, että hän ”oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä”, on joku kirjuri harmonisoinut jakeet muuttamalla jälkimmäisen vastaamaan edellistä. (Sana ”Henki” on tullut käsikirjoituksen Ψ lukutapaan samalla tavalla.) Kopioijista on myös saattanut tuntua liialliselta sanoa tavallisesta ihmisestä että hän ”oli täynnä armoa”; muualla UT:ssa näin sanotaan ainoastaan Jeesuksesta (Joh. 1:14). Lukutapa ”uskoa” on päätynyt bysanttilaisen tekstityypin kautta käsikirjoitusten enemmistöön. Codex Basiliensiksen (tai sen mallikappaleen) kirjuri on ollut tietoinen sekä lukutavoista ”armoa” että ”uskoa”, ja ottanut tekstiinsä molemmat! (Ks. Metzger 1992, 221–223.)

3. Loppudoksologia on sijoitettu useissa lähteissä myös jakeiden 14:23 (käsikirjoitusten enemmistö), 15:33 (tekstin varhaisin lähde p46 n. 200 jKr.) tai molempien (minuskeli 1506) jälkeen. Lisäksi osa lähteistä ei tunne doksologiaa lainkaan, mutta niissä on epäperäinen jae 16:24 (F G 629). Yhdestäkään lähteestä ei löydy sellaista tekstimuotoa, jossa ei olisi missään kohtaa doksologiaa eikä jaetta 16:24. Kurt Alandin mukaan doksologian ”vaeltelu” paikasta toiseen tekstitraditiossa selittyy kuitenkin parhaiten olettamalla, että Roomalaiskirje on päättynyt alunperin jakeeseen 16:23, ja doksologia on kirjoitettu jälkikäteen – tästä syystä sen oikeasta paikasta on epävarmuutta (Aland & Aland 1987, 290–291.) Minuskeli 33:ssa (ja muutamissa muissa käsikirjoituksissa) doksologia on sekä jakeiden 14:23 että 16:23 jälkeen, ja kirje päättyy vielä jakeella 16:24! Tämän selvittäminen apparaatista vaatii jo melkoista huolellisuutta, vaikka asia on todettu jopa kahdessa kohtaa.

4. a) Toisenlaisesta tekstin järjestyksestä todistavat käsikirjoitukset D F G ar b vg(ms) Ambst. Huomaa lauseiden muuttuminen jakeessa 33.

33  οὐ γάρ ἐστιν ἀκαταστασίας ὁ θεὸς ἀλλὰ εἰρήνης ὡς ἐν πάσαις ταῖς ἐκκλησίαις τῶν ἁγίων· 36  ἢ ἀφ’ ὑμῶν ὁ λόγος τοῦ θεοῦ ἐξῆλθεν, ἢ εἰς ὑμᾶς μόνους κατήντησεν; 37   Εἴ τις δοκεῖ προφήτης εἶναι ἢ πνευματικός, ἐπιγινωσκέτω ἃ γράφω ὑμῖν ὅτι κυρίου ἐστὶν ἐντολή· 38 εἰ δέ τις ἀγνοεῖ, ἀγνοεῖται. 39  ὥστε, ἀδελφοί [μου], ζηλοῦτε τὸ προφητεύειν, καὶ τὸ λαλεῖν μὴ κωλύετε γλώσσαις· 40  πάντα δὲ εὐσχημόνως καὶ κατὰ τάξιν γινέσθω. 34  αἱ γυναῖκες ἐν ταῖς ἐκκλησίαις σιγάτωσαν· οὐ γὰρ ἐπιτρέπεται αὐταῖς λαλεῖν, ἀλλὰ ὑποτασσέσθωσαν, καθὼς καὶ ὁ νόμος λέγει.  35  εἰ δέ τι μαθεῖν θέλουσιν, ἐν οἴκῳ τοὺς ἰδίους ἄνδρας ἐπερωτάτωσαν· αἰσχρὸν γάρ ἐστιν γυναικὶ λαλεῖν ἐν ἐκκλησίᾳ.  

b) Koska jakeet 34–35 näyttävät katkaisevan Paavalin esityksen, jotkut kopioijat ovat siirtäneet naisia koskevan yleislauselman seurakuntajärjestystä koskevan jakson loppuun.

c) Jakeiden 34–35 sisältö katkaisee häiritsevästi seurakuntajärjestystä koskevan argumentaation. Paavalin esitys jatkuisi luontevammin jakeesta 33 jakeeseen 36. Tällöin myös jakeen 33 viimeinen lause tulisi ymmärrettävämmäksi – se liittyisi edelliseen virkkeeseen (eikä seuraavaan, kuten KR1992 virkkeet jakaa): ”...niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa. Teidänkö luotanne Jumalan sana on lähtenyt liikkeelle? ...” Tämä on tosin pikemmin kirjallisuus- kuin tekstikriittistä pohdintaa! Tekstikritiikin osalta jakeiden vaihteleva sijainti voitaisiin selittää sillä, että jakeet 34–35 olisivat alun perin tekstin reunaan merkitty glossa, joka olisi varhaisissa käsikirjoituksissa sijoitettu kahteen eri paikkaan. Sijoittaminen jakeen 33 jälkeen on tullut suositummaksi, tai tällaisen jakeiden järjestyksen sisältävästä käsikirjoituksesta periytyviä kopioita on sattumalta säilynyt enemmän.

5. Jakeen 16 jälkeen mainitut läntisen tekstin edustajat jatkavat seuraavasti:

a) Codex Bezae (D)

17 καὶ δεξάμενος τὸ ποτήριον εὐχαριστήσας εἶπεν· λάβετε τοῦτο, διαμερίσατε ἑαυτοῖς. 18 λέγω γὰρ ὑμῖν ἀπὸ τοῦ νῦν οὐ μὴ πίω ἀπὸ τοῦ γενήματος τῆς ἀμπέλου ἕως ὅτοὗ ἔλθῃ ἡ βασιλεία τοῦ Θῦ. 19 καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαριστήσας ἔκλασεν καὶ ἔδωκεν αὐτοῖς λέγων· τοῦτό ἐστιν τὸ σῶμά μου.

b) Syyrialaiset käännökset näyttävät edustavan kreikkalaista tekstiä, jossa lauseet ovat seuraavassa järjestyksessä:

Siinain syyrialainen (sys)
19  καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαριστήσας ἔκλασεν καὶ ἔδωκεν αὐτοῖς λέγων· τοῦτό ἐστιν τὸ σῶμά μου τὸ ὑπὲρ ὑμῶν διδόμενον· τοῦτο ποιεῖτε εἰς τὴν ἐμὴν ἀνάμνησιν. μετὰ τὸ δειπνῆσαι 17  (καὶ) δεξάμενος ποτήριον εὐχαριστήσας εἶπεν· λάβετε τοῦτο καὶ διαμερίσατε εἰς ἑαυτούς·  τοῦτό μου τὸ αἵμα ἡ καινὴ διαθήκη. 18  λέγω γὰρ ὑμῖν, ὅτι ἀπὸ τοῦ νῦν οὐ μὴ πίω ἀπὸ τοῦ γενήματος τῆς ἀμπέλου ἕως οὗ ἡ βασιλεία τοῦ θεοῦ ἔλθῃ.

Curetonin syyrialainen (syc)
19  καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαριστήσας ἔκλασεν καὶ ἔδωκεν αὐτοῖς λέγων· τοῦτό ἐστιν τὸ σῶμά μου τὸ ὑπὲρ ὑμῶν διδόμενον· τοῦτο ποιεῖτε εἰς τὴν ἐμὴν ἀνάμνησιν. 17  καὶ δεξάμενος ποτήριον εὐχαριστήσας εἶπεν, Λάβετε τοῦτο καὶ διαμερίσατε εἰς ἑαυτούς· 18  λέγω γὰρ ὑμῖν, ὅτι ἀπὸ τοῦ νῦν οὐ μὴ πίω ἀπὸ τοῦ γενήματος τῆς ἀμπέλου ἕως οὗ ἡ βασιλεία τοῦ θεοῦ ἔλθῃ.

Peshitta
19  καὶ λαβὼν ἄρτον εὐχαριστήσας ἔκλασεν καὶ ἔδωκεν αὐτοῖς λέγων· τοῦτό ἐστιν τὸ σῶμά μου τὸ ὑπὲρ ὑμῶν διδόμενον· τοῦτο ποιεῖτε εἰς τὴν ἐμὴν ἀνάμνησιν. 20  ὡσαύτως καὶ τὸ ποτήριον μετὰ τὸ δειπνῆσαι, λέγων· τοῦτο τὸ ποτήριον ἡ καινὴ διαθήκη ἐν τῷ αἵματί μου, τὸ ὑπὲρ ὑμῶν ἐκχυννόμενον.  

c) Tekstit suomeksi

Codex Bezae (D)
17 Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. 18 Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.” 19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini.”

Siinain syyrialainen (sys)
19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen 17 hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Tämä on minun vereni, uusi liitto. 18 Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”

Curetonin syyrialainen (syc)
19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” 17 Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. 18 Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”

Peshitta
19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” 20 Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.”

d) Luukkaan esityksessä mainittu, muiden synoptikkojen tekstistä poikkeava ylimääräisen maljan siunaaminen jakeissa 17–18 on saanut jotkut varhaiset kopioijat jättämään jälkimmäisen maljan eli ehtoollismaljan pois tekstistä. Peshitta on reagoinut jättämällä jakeiden 17–18 maljan pois. Osa kopioijista on myös vieroksunut tekstissä esiintyvää sovituksen ajatusta, kun taas toiset ovat tyytyneet välttämään sen toistamista. Jakeet 19b–20 kuuluvat alkuperäiseen tekstiin, koska sovitusajatusta vieroksuva Luukas on melko mekaanisesti sekoittanut kaksi ehtoollistekstiä keskenään – sen, jonka on saanut Markukselta sekä tuntemansa Paavalin ehtoollistradition (1. Kor. 11:23–25) kaltaisen tekstin.

e) Koska Luukas vieroksuu ajatusta Jeesuksesta sovittajana (vrt. esimerkiksi Mark. 10:41–45 ja Luuk. 22:24–27), hän on hyvinkin saattanut itse lyhentää ehtoollistekstiä poistamalla jakeet 19b–20 ja korostaa sen sijaan Jeesuksen viimeisen aterian juutalaista pääsiäiskontekstia lisäämällä jakeet 15–18. On lisäksi vaikea olettaa, että myöhemmät kopioijat olisivat halunneet tieten tahtoen sotkea kristittyjen keskeisen kulttiaterian, ehtoollisen asetussanojen tekstin.


Kirjallisuutta

NOVUM TESTAMENTUM GRAECE (NESTLE-ALAND28)

2012

Novum Testamentum Graece. 28. rev. Auflage. Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft, 2012.

ALAND, KURT & ALAND, BARBARA
1987

The Text of the New Testament. Trans. E. F. Rhodes. Grand Rapids: Eerdmans. (Edellisen engl. laitos)

METZGER, BRUCE M.
1992

The Text of the New Testament. Its Transmission, Corruption, and Restoration. 3rd, enlarged ed. New York: Oxford University Press.

1994

A Textual Commentary on The Greek New Testament. 2nd ed. Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft/United Bible Societies.

RIEKKINEN, VILHO & VEIJOLA, TIMO
1986

Johdatus eksegetiikkaa:. Metodioppi. 2. uudistettu painos. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 37. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura.