Eksegeettisiä lähestymistapoja

VANHAN TESTAMENTIN TEKSTIKRITIIKKI
Anneli Aejmelaeus

Tekstikritiikin tavoitteena on yleisesti tekstin mahdollisimman alkuperäisen sanamuodon määrittäminen. Sitä tarvitaan kaikkien käsin kopioitujen tekstien tutkimuksessa, eikä VT:n heprealainen teksti tee tässä poikkeusta. VT:n tekstihistoriaan liittyy kuitenkin joitakin erityispiirteitä, joiden takia tekstikritiikin harjoittaminen samoin kuin sen päämäärä vaativat erityishuomiota. Kaikkein huomattavimmin VT:n tekstihistoriaa leimaava piirre on ns. masoreettisen tekstin (= MT) dominoiva asema. Vanhin koko VT:n sisältävä käsikirjoitus, Codex Leningradensis (1008 jKr.), sekä lukuisat keskiaikaiset käsikirjoitukset edustavat MT:ä. Toisaalta MT:stä riippumatonta tekstimateriaalia on säilynyt varsin vähän.


Qumranin tekstilöydöt

Uuden käänteen VT:n tekstihistorian tutkimukseen toivat Qumranin löydöt (1947–). Siihen asti olivat Samarialainen Pentateukki ja VT:n kreikankielinen käännös Septuaginta ainoat ei-masoreettista tekstitraditiota edustavat tekstit. MT:n käsikirjoitusten suuri yhtenäisyys, konsonanttitekstiin suurella huolella lisätyt vokaali- ja resitaatiomerkit sekä tekstin erityispiirteisiin liittyvät marginaalimerkinnät (= masora) antavat vaikutelman huolella hoidetusta ja luotettavasta tekstimuodosta. Qumranista löydetyt käsikirjoitukset ovat kuitenkin osoittaneet, että ajanlaskun vaihteen aikoihin (1. vs. eKr. – 1. vs. jKr.) VT:n kirjojen käsikirjoituksissa vallitsi tekstimuotojen moninaisuus. MT:n konsonanttiteksti säilyttää olemassa olleista tekstimuodoista vain yhden eikä suinkaan kaikissa tapauksissa edusta parasta mahdollista tekstiä.

Voidaan sanoa, että Qumranin tekstilöydöt ovat merkinneet uuden aikakauden alkua VT:n tekstikritiikille. Useimmat Qumranin käsikirjoitukset ovat kuitenkin hyvin fragmentaarisia, ja tästä syystä Septuaginta-käännöksellä on edelleenkin hyvin keskeinen osa VT:n heprealaisen tekstin tekstikritiikissä. Septuagintan merkitys on entisestään korostunut, kun Qumranin tekstit ovat osoittaneet, että Septuagintan poikkeavat lukutavat perustuvat todellakin olemassa olleeseen heprealaiseen tekstiin. Septuagintan käyttöä VT:n heprealaisen tekstin tekstikritiikissä luonnollisesti vaikeuttaa se, että kysymys on käännöksestä, jonka sanamuodot on palautettava ensin takaisin alkukieleen, ennen kuin niitä voidaan verrata muihin säilyneisiin lukutapoihin. Vain alkuperäisillä kääntäjän aikaansaamilla sanamuodoilla on merkitystä VT:n tekstikritiikissä. Sikäli mikäli kääntäjän käyttämää pohjatekstiä pystytään rekonstruoimaan, päästään Septuagintan kautta kosketuksiin sen syntyajan, 3. ja 2. vuosisadan eKr. heprealaisen tekstin yksityiskohtiin.


Kriittiset tekstieditiot

Koska Septuagintan tekstiä on vuosisatojen kuluessa toimitettu lähemmäksi kunkin ajan heprealaista tekstiä, on tärkeää, että heprealaisen tekstin tekstikritiikin apuna käytettävä kreikkalainen teksti on puolestaan tekstikriittisesti varmistettu: Tällaisen tekstin tarjoavat ns. kriittiset tekstilaitokset, erityisesti Göttingenin tiedeakatemian julkaisema tekstieditio, joka ei kuitenkaan ole vielä kaikin osin valmis. Aiemman Rahlfsin tekstijulkaisun teksti on myös puhdistettu ilmeisimmistä heprean mukaan korjaavista lukutavoista, mutta koska sen pohjana on ollut vain suppea käsikirjoitusmateriaali, se ei täysin vastaa laajan materiaalin pohjalta valmistettuja kriittisiä tekstilaitoksia. Septuagintan kreikkalaisen tekstin tekstikritiikin tärkeimpiä periaatteita on, että MT:stä etääntyvä sanamuoto – joko vapaa käännös kirjaimellisen sijasta tai MT:stä poikkeavan heprealaisen tekstin käännös MT:n mukaisen sijasta – on todennäköisimmin alkuperäinen.


VT:n tekstikritiikin periaatteista ja päämäärästä

Tekstikritiikin tarvitseman käsikirjoitusmateriaalin suppeuden ja fragmentaarisuuden takia VT:n tekstikritiikissä ei yksittäistapauksissa juurikaan voida nojautua ns. ulkoisiin kriteereihin, ts. siihen missä lähteissä tietty lukutapa esiintyy, vaan pääpaino on sisäisillä kriteereillä, ts. lukutapojen merkityksellä ja suhteella tekstikontekstiin sekä laajempaan sosiaaliseen ja historialliseen kontekstiin. Tärkeintä on kysyä: Mitä on tapahtunut tekstin historiassa? Mihin suuntaan teksti on muuttunut tai sitä on muutettu? Se lukutapa, josta käsin muiden varianttien syntyminen voidaan selittää, on todennäköisimmin vanhin. Tekstimuutoksissa ei ole aina kysymys pelkästään kopioimisvirheistä, vaan tekstiä on muokattu myös tarkoituksella vielä melko myöhäisessä vaiheessa ja usein teologisista motiiveista. Todennäköisen muutossuunnan selvittämiseksi punnitaan kopioimisvirheiden todennäköisyyttä ja tarkoituksellisten muutosten motiivien uskottavuutta.

Tekstikritiikin ohessa paljastuvat tarkoitukselliset tekstimuutokset herättävät kysymyksen siitä, mikä onkaan VT:n tekstikritiikin päämääränä. Mikä on se ”alkuteksti”, jota tavoitellaan? Useimmilla VT:n kirjoilla on pitkä kehityshistoria, jonka aikana niiden teksti on ollut jatkuvan muutoksen alla: niiden tekstimäärä on lisääntynyt ja niitä on muokattu vastaamaan kunkin ajan teologisia painotuksia. Joidenkin kirjojen kohdalla tämä kehitys näyttää jatkuneen niin pitkälle, että siitä on konkreettisia todistuskappaleita käsikirjoituksissa. Näin ollen tekstikritiikin ja kirjallisuuskritiikin raja on hämärtynyt. Tekstikritiikin tavoitteena ei voi enää olla ko. kirjan ”alkuteksti” sellaisena kuin se on kokonaisuudessaan ollut tiettyyn aikaan, vaan on tyydyttävä tarkastelemaan yksittäisiä tekstinkohtia ja niissä nähtävää kehitystä. Kaikkein selvimpinä esiin nousevat ne muutokset, jotka erottavat MT:n sitä edeltävistä tekstitraditioista.