Eksegeettisiä lähestymistapoja

RESEPTIO- JA VAIKUTUSHISTORIALLINEN EKSEGETIIKKA
Niko Huttunen

Artikkeli on lyhennelmä Teologisessa aikakauskirjassa julkaistusta artikkelista (Huttunen 2008).

Historiallis-kriittinen tutkimus keskittyy siihen, miten Raamatun tekstit ovat syntyneet ja mitä kirjoittajat halusivat omana aikanaan sanoa. Historiallisen tutkimuksen kärkkäimmät arvostelijat olisivat valmiita kokonaan syrjäyttämään historiallisen tutkimuksen, koska se antaa liian kapean kuvan Raamatusta. Vika ei kuitenkaan ole historiallisessa lähestymistavassa, vaan siinä, että sitä on sovellettu pelkästään Raamatun syntyaikaan. Yhtä hyvin voidaan tutkia sitä, miten Raamattua on myöhemmin käytetty ja miten se on vaikuttanut. Tätä tutkii Raamatun reseptio- ja vaikutushistoria.

Raamatun asema kirkossa ja yhteiskunnassa osoittaa, että kirja on puhunut myös myöhemmille sukupolville. Raamatun vaikutus näkyy lukuisin tavoin esimerkiksi kirjallisuudessa, yhteiskuntaelämässä, kuvataiteessa ja musiikissa. Siksi on mielekästä tutkia sitä, miksi ja miten Raamattua on käytetty tarkastelemalla Raamattua osana sen käyttäjien ajattelumaailmaa. Erikseen voidaan analysoida myös sitä, mikä on Raamatusta nousevien ainesten osuus reseptiossa.


Mitä on vaikutus- ja reseptiohistoria?

Historian varrella syntyneistä Raamatun erilaisista tulkinnoista on kautta aikojen oltu tietoisia. Kiinnostus on kuitenkin tavallisesti suuntautunut niiden ohi kohti tekstin "alkuperäistä" merkitystä. Viime vuosikymmeninä asiaan on kuitenkin alettu kiinnittää enemmän huomiota. Painopisteen muutos on nähtävissä esimerkiksi joissakin Raamatun selitysteoksissa eli kommentaareissa, jotka tarkastelevat myös myöhempiä tulkintoja. Erityisen hyvin muutos näkyy Ulrich Luzin neliosaisessa Matteus-kommentaarissa (1985–2002). Luz on laatinut myös pienen kirjan Matthew in History (1994), jossa hän valaisee aiheeseen liittyviä periaatekysymyksiä.

Luz (1994, 26–30) omaksuu vaikutushistorian käsitteen Hans-Georg Gadamerilta, jonka mukaan tekstin ymmärtämistä ohjaavat sen aiemmat tulkinnat, sen asema ja käyttö kulttuurissa sekä historian traditio kokonaisuudessaan (Gadamer 2004, 7). Luz painottaa, että vaikutushistorian tutkimus auttaa näkemään menneiden tulkintojen kytkennät omaan aikaansa. Se edellyttää Raamatun tulkinnan muuttuvan ja saavan uusia elementtejä aikakaudesta ja tulkintaympäristöstä riippuen.

Luzin näkemys historiallisen tilanteen merkityksestä auttaa näkemään, että Raamatun vaikutus on aina sekoittunut tulkitsijoiden omasta taustastaan tuomiin aineksiin. Lukijan vaikutuksen havaitseminen on johtanut lukijakeskeisen tutkimuksen (reader-response criticism) esiinmarssiin. Tähän on voimakkaasti vaikuttanut muun muassa saksalaisen kirjallisuuden tutkijan Wolfgang Iserin reseptioestetiikka. Iserin mukaan teksti ei koskaan ole täydellinen, vaan kirjoittaja luo merkityksellisen kokonaisuuden täyttämällä tekstin "aukkoja" (ks. esim. Veijola 1998, 10–12).

Tekstin merkitys syntyy siis tekstin ja sen lukijan yhteisestä panoksesta. Tältä kannalta Heikki Räisäsen esittämä jako Raamatun vaikutus- ja reseptiohistoriaan on varsin mielekäs (Räisänen 2001, 269–270). Reseptiohistoriassa (reception history) keskitytään siihen, minkä merkityksen lukija antaa tekstille. Vaikutushistoriassa (effective history) pyritään seulomaan esiin se, mikä on Raamatun osuus merkityksen synnyssä.

Raamatun reseptiolla voidaan ymmärtää kaikkea sitä, miten Raamattua on käytetty alkaen kirjan symbolifunktiosta (esimerkiksi valassa) aina yksityiskohtaisimpiin teologisiin tulkintoihin ja selityksiin. Näiden väliin mahtuu koko joukko reseptiota esimerkiksi saarnoissa, musiikissa, kirjallisuudessa, politiikassa tai millä tahansa elämänalueella, niin uskonnollisissa kuin ei-uskonnollisissakin yhteyksissä.

Reseptio- ja vaikutushistoriallisessa tutkimuksessa on ensin paikallistettava Raamatun reseptio tutkittavassa tekstissä, kuvassa tai musiikkiteoksessa. Tätä työvaihetta voidaan nimittää intertekstuaaliseksi analyysiksi. Toisessa vaiheessa tutkitaan sitä, miten Raamattua käytetään ja tulkitaan. Työvaihe on nimeltään reseptiohistoriallinen analyysi. Kolmannessa vaiheessa pyritään erottelemaan Raamatun vaikutus reseptiossa. Tämä vaihe on vaikutushistoriallinen analyysi. Seuraavat esimerkit ovat Suomen vuoden 1918 sotaa käsittelevistä teksteistä. Niissä keskitytään ennen muuta miekkaan tarttumisesta puhuvan jakeen (Matt. 26:52) reseptioon ja vaikutukseen.


Intertekstuaalinen analyysi

Intertekstuaalisen analyysin tarkoitus on paikallistaa raamattukytkennät eli ne tekstikohdat, joissa on Raamatun reseptiota. Tekstissä raamattukytkentä voi olla hyvinkin erityyppinen ja joskus edes kytkennän olemassaolo ei ole yksiselitteinen.

Avoin raamattukytkentä on helppo tunnistaa, sillä tekstissä selvästi osoitetaan kytkentä johdantolauseilla, raamatunkohtaviitteillä tai muilla yksiselitteisillä tavoilla. Joissain tapauksissa kytkentää Raamattuun ei suoranaisesti ilmoiteta, mutta sanamuoto on selkeän raamatullinen ja se voi olla lainausmerkkien sisällä. Esimerkiksi Suomen luokkasota -kirjassa kommentoidaan ironisesti valokuvaa, jossa teloitettujen äärellä oleva upseeri asettaa miekkaansa paikoilleen: "Näkyyhän kuvassa m. m. eräs voittajaurho, joka lienee antanut 'viimeisen voitelun' eräälle uhrille, pistääkseen sitten 'miekkansa tuppeen'." (Suomen luokkasota, 216.)

Kun kytkentää ei erikseen osoiteta esimerkiksi lainausmerkein, sen tunnistaminen on vaikeampaa. Peruslähtökohtana voidaan pitää sitä, että kytkentä paikallistetaan kielellisin perustein. Raamatullisen kielen erityispiirteet voivat synnyttää tekstiin erikoisen vaikutelman, mikä toimii vihjeenä kytkennän olemassaolosta (Koivisto 1998, 30–33). Esimerkiksi O. W. Kuusisen outo uhkaus valkoisen vallan hukkumisesta miekkaan (miten miekkaan voi hukkua?) on selitettävissä vain Raamatun valossa (Matt. 26:52) (Kuusinen & Sirola 1923, 57).

Epäselvissä tapauksissa voidaan hyödyntää intertekstuaalisuuden käsitettä, joka karkeasti ottaen voidaan ymmärtää kahdella tavalla, suppeassa ja väljässä, merkityksessä. Kun kirjoittaja luo tekstiinsä kytkennän johonkin toiseen tekstiin, on kysymys intertekstuaalisuuden suppeasta merkityksestä. Väljä merkitys on kyseessä silloin, kun lukija kytkee tekstin toiseen tekstiin riippumatta siitä, onko jompikumpi kirjoittajista luonut tekstiinsä kytkentää vai ei.

Suppeaa intertekstuaalisuutta?

Intertekstuaalisuuden suppeaa ja väljää merkitystä havainnollistaa hyvin kohta Mannerheimin 23.2.1918 pitämässä niin sanotussa miekkavalapuheessa. Mannerheim vannoi, "etten pane miekkaani tuppeen" ennen voittoa Suomessa ja Vienan Karjalassa. Sanamuoto muistuttaa silmiinpistävästi Jeesuksen kehotusta "Pane miekkasi tuppeen" (Matt 26:52, KR 1992).

Kun kytkentää tarkastellaan intertekstuaalisuuden suppeassa merkityksessä, on huomattava, että Mannerheim ei ole voinut luoda kytkentää myöhempään käännökseen. Vuonna 1918 käytössä olleissa käännöksissä kehotus oli muodossa "Pistä miekkas siallensa" (KR 1776 ja käännösehdotus 1859) tai "Pistä miekkasi takaisin tuppeen" (käännösehdotus 1913) (Suomalaisista raamatunkäännöksistä: Puukko 1946 ja Nuorteva 1992). Mannerheimin puheen kielellinen yhtäläisyys on näihin etäinen.

Myös tekstin kokonaisajatuksen kannalta olisi outoa, jos Mannerheim olisi halunnut profiloitua Jeesuksen kehotuksen rikkojana. Jäljelle jää se mahdollisuus, että kirjoittaja olisi huomaamattaan mukaillut raamatullista ilmausta. Kytkentöjä voi nimittäin syntyä myös tahattomasti, sillä Raamatulla on ollut vaikutusta suomen kieleen ja suomalaisiin sananlaskuihin (Koskenjaakko 1942; Ikola 1992). Edellä esitetty kielellinen vertailu käytössä olleisiin raamatunkäännöksiin puhuu kuitenkin tätä vastaan.

Laajaa intertekstuaalisuutta?

Kun asiaa tarkastellaan intertekstuaalisuuden laajassa merkityksessä, tilanne on toinen. Vaikka Mannerheimin puheeseen ei olisikaan luotu raamattukytkentää, kuulija tai lukija voi toki nähdä sellaisen. Kytkennän havaitseminen mahdollistaisi O. W. Kuusisen hengessä eräänlaisen vastatulkinnan, jossa Mannerheim kulkisi kohti niiden kohtaloa, jotka eivät pistä miekkaansa tuppeen. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että joku olisi havainnut intertekstuaalisen vastatulkinnan mahdollisuuden. Ideologisesti kohta näyttää olleen myöhemminkin ongelmaton, sillä Mannerheim palasi siihen kuuluisassa miekantuppi-päiväkäskyssään vuonna 1941. Raamattukytkentä ei siis ole kovinkaan todennäköinen tai mielekäs tulkinta.

Mannerheimin puhe tuo esiin sen, että intertekstuaalisessa analyysissa joudutaan toisinaan tyytymään pelkkään raamattukytkennän mahdollisuuteen. Näin on erityisesti silloin, kun kysymys on raamatullisten kertomusten ja ajattelumallien toisinnoista. Esimerkiksi Kristus-hahmon paikallistaminen romaanista on usein kiinni lukijasta (ks. Envall 1985). Tutkija voi kuitenkin kysyä, auttaako kytkennän näkeminen ymmärtämään tekstiä paremmin ja tukeeko kytkentä tekstin ideologiaa.


Reseptiohistoriallinen analyysi

Reseptiohistoriallisessa analyysissa tutkitaan, onko raamattukytkennöillä ideologista merkitystä kirjoittajan tekstissä ja jos on, millaisen merkityksen kukin kytkentä saa. Mannerheimin puheen intertekstuaalisessa analyysissa jouduttiin jo pohtimaan sitä, miten mahdollinen raamattukytkentä istuu kirjoittajan ideologiaan.

Intertekstuaalisen ja reseptiohistoriallisen analyysin ero on tavoitteessa. Intertekstuaalisessa analyysissa perehdytään ideologiaan vain siinä määrin kuin se on välttämätöntä raamattukytkennän paikallistamiseksi. Reseptiohistoriallisessa analyysissa kytkennän ideologian tutkiminen on päätavoite.

Kolmen maailman malli reseptiohistoriassa

Reseptiohistoriaa tutkittaessa voidaan hyödyntää Kari Syreenin kolmen maailman mallia, jossa huomioidaan (1) tekstimaailma, (2) historiallinen maailma ja (3) ideologinen maailma (Syreeni 1995, 44–47 ja 1999).

(1) Tekstimaailma on se kirjoitus, jossa raamattukytkentä esiintyy. Tekstikonteksti luo tietyn asiayhteyden, jonka valossa kytkentää on tarkasteltava. Tekstit eivät kuitenkaan elä irrallaan ympäröivästä todellisuudesta. Niiden synty on sidoksissa kirjoitusajan (2) historialliseen maailmaan. On otettava huomioon reseptioajan historialliset tapahtumat, aatteet ja eri asioista tehdyt tulkinnat. Tärkeää on myös se, miten Raamattua tai tekstissä olevaa raamatunkohtaa on kirjoitusaikana tulkittu. Tekstimaailman ja historiallisen maailman avulla on mahdollista ymmärtää raamattukytkennän taustalla olevaa (3) ideologista maailmaa ja sitä kautta myös kytkennän yhtä tai useampaa ideologista tarkoitusta.

Miekka Suomen vapaussota kuvissa -teoksessa

Reseptiohistoriallista analyysia havainnollistaa esimerkki eräästä kuvatekstistä Suomen vapaussota kuvissa -nimisessä teoksessa (1934 osa I, 272-273): "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. – Varkauden punaisten itselleen valmistaman kohtalon murheellisia jälkiä." Kuvatekstin alussa on raamattukytkentä (Matt. 26:52). Kuva ja sen teksti liittyvät laajempaan kuvasarjaan, jossa esitellään helmikuussa 1918 Varkaudessa ja sen ympäristössä suoritettuja taistelutoimia. Tarkasteltava kuva peittää kokonaisen aukeaman kuvasarjan keskellä. Sijoittelu osoittaa kuvan ja sen välittämän raamatullisen viestin merkittävää asemaa. Raamattukytkentä toimii johdantona yksilöidymmälle kuvan selitykselle, joka tulee ajatusviivan jälkeen. Rakenne edellyttää, että lukija arvioi Varkauden punaisten kohtaloa raamattukytkennän valossa. Huomio kiinnitetään kokonaan kuvassa etualalla näkyviin punaisiin vainajiin samalla, kun taustalla olevat valkoiset ohitetaan ilman mainintaa. Punaisten osoitetaan olevan itse vastuussa kuolemastaan.

Suomen vapaussota kuvissa -teoksessa on raamattukytkentöjä varsin vähän, mutta Varkaus-kuvasarjassa on toinenkin. Leppävirran kirkkoa esittävässä kuvassa puhutaan temppelin puhdistuksesta, mikä synnyttää kytkennän joihinkin vanhatestamentillisiin kertomuksiin (esim. 2. Aik. 34; 1. Makk. 4) ja evankeliumien kuvauksiin Jeesuksesta temppelissä. Kuva on jälleen koko aukeaman suuruinen. Kahden raamattukytkennän välisellä sivulla on kuva Varkauden kirkosta, jonka käyttöä punaisten vankien säilytyspaikkana selitetään parhain päin.

Suomen vapaussota kuvissa -teoksen historia ja ideologia

Tekstimaailmaa on yritettävä ymmärtää historiallisen maailman valossa, mikä puolestaan tuo ideologisen maailman näkyväksi. Suomen vapaussota kuvissa -teos julkaistiin viitisentoista vuotta sodan jälkeen. Sodan aikana Varkaus ja Leppävirta muodostivat punaisten viimeisen vastarintapesäkkeen valkoisten selustassa. Antautumisvaiheessa tapahtuneiden epäselvyyksien takia valkoiset katsoivat punaisten syyllistyneen sotapetokseen, mikä johti runsaisiin teloituksiin. Arviot ammuttujen punaisten kokonaismääristä liikkuvat 200 molemmin puolin. Varkauden teloitusten muisto eli sodan jälkeen omaa elämäänsä. Vasemmisto liioitteli tapahtumia, valkoisella puolella niistä puhuttiin vaivautuneesti. Teloitukset olivat sodan jälkeen valkoisille moraalinen ja poliittinen ongelma, johon Suomen vapaussota kuvissa -teoskin joutui ottamaan kantaa. Tämä selittää, miksi kuva punaisista vainajista saa niin keskeisen roolin ja miksi kuvateksti siirtää huomion raamatunlauseen ilmentämään kohtalonomaisuuteen: teloituksiin oli otettava kantaa syyttämättä valkoisia.

Lauselma "Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" ilmentää raamatullista talioperiaatetta, jonka eri versioita esiintyy valkoisessa kirjallisuudessa. Ei ole sattumaa, että sitä hyödynnettiin myös teoksessa Suomen vapaussota kuvissa. Raamattukytkentä on osa valkoisen Suomen ideologista puolustautumista teloituksiin liittyvien moraalisten syytösten edessä. Lisäksi raamattukytkentää tarvittiin antamaan valkoisille kristillinen sävy siksi, että valkoisten tiedettiin käyttäneen Varkauden kirkkoa väliaikaisvankilana. Jumalanpalvelukset olivat estyneet useana pyhänä. Asia oli kiusallinen, sillä yleisen valkoisen näkemyksen mukaan vain punaiset ottivat kirkkoja sopimattomaan käyttöön.

Kirkkoon sullottuja vankeja esittävän kuvan kohdalla todetaan vaivautuneesti, että "ensi hätään oli pakko" toimia näin. Edeltävän aukeaman kuva ja "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" -kytkentä osoittavat punaisten toimineen tavalla, josta Jeesus varoitti. Varkauden kirkosta otettua kuvaa katsottuaan lukija kääntää lehteä ja tapaa taas koko aukeaman kokoisen kuvan, tällä kertaa Leppävirran kirkosta. Kuvatekstin mukaan punaiset häpäisivät kirkkoa "monella tavalla". Kuvassa olevista vartijoista kerrotaan: "valkoisten vartio rienaajistaan puhdistetun Herran temppelin ovella". Valkoiset samaistuvat nyt Jeesukseen ja Raamatun hurskaisiin temppelinpuhdistajiin, mikä oli ideologisesti sopivaa.


Vaikutushistoriallinen analyysi

Reseptiohistoriallisesta näkökulmasta tekstin merkitys syntyy lukijan tulkinnassa. Mutta myös tekstin kirjoittaja ansaitsee tulla huomioiduksi. Tekstiin kiteytyy jotain kirjoittajan intentioista. Raamatun kirjoittajien intentioita ei aina ole kovin helppoa jäljittää. Tekstien syntyhistoriallisen tilanteen oivaltaminen ja asiayhteyden tarkkailu rajoittavat kuitenkin merkitysvaihtoehtoja ratkaisevasti. Kirjoittajan ja tulkinnan olosuhteet poikkeavat yleensä niin paljon toisistaan, ettei Raamatun kirjoittajien intentio koskaan siirry reseptioon sellaisenaan. Vaikutushistoriallisessa analyysissä ei usein olekaan mielekästä kysyä, vaikuttaako Raamattu reseptiossa vai ei, vaan missä määrin Raamattu vaikuttaa.

Miekkaan tarttuminen Matteuksen evankeliumissa

Esimerkkinä vaikutushistoriallisen analyysin soveltamisesta on edellä käsitelty "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" -raamattukytkentää teoksessa Suomen vapaussota kuvissa. Kyseessä on kytkentä Jeesuksen vangitsemiskertomukseen Matteuksen evankeliumissa (26:47–56).

(52) Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu se miekkaan kaatuu. (53) Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin. (54) Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua? (Matt. 26:52–54; KR 1992.)

Vaikutushistoriallinen analyysi alkaa tavanomaisella historialliskriittisellä analyysillä, jossa tekstiä tulkitaan sen tekstuaalisessa ja syntyhistoriallisessa yhteydessään. Historialliskriittistä analyysia ei tässä esitetä, vaan ainoastaan todetaan vaikutushistoriallisen analyysin kannalta tärkeimmät tulokset.

Miksi Matteus nostaa tässä kohtaa esiin yleispätevän varoituksen miekkaan tarttumisen seurauksista? Yleispätevä muotoilu saa selityksensä Jeesuksen sanojen asiayhteydestä. Vangitsemiskertomuksessa mainitaan kaksi kertaa, että ylipappien ja kansan vanhinten luota tullut "suuri joukko" on aseistautunut miekoin ja seipäin (Matt. 26:47, 55). Tämän aseistuksen Matteus on saanut Markuksen evankeliumista, mutta miekkaan tarttumisesta puhuva lauselma antaa sille erityismerkityksen: vangitsijat ovat syyllistyneet miekkaan tarttumiseen ja he tulevat tuhoutumaan. Ajatus on toisinto siitä, mitä Matteus esittää muuallakin: kansa saa juutalaissodassa ja Jerusalemin tuhoutumisessa 70 jKr. maksaa sen, että he torjuivat Jeesuksen (Matt. 22:6–7; 23:37–38; 27:25). Miekkalauselma sopii luontevasti tähän ajatteluun: roomalaiset panevat täytäntöön sen rangaistuksen, joka miekkaan tarttumisesta seuraa.

Miekkalauselman asiayhteydessä on lisäksi viitteitä apokalyptiseen ajatteluun. Matteus ymmärsi Jerusalemin hävityksen osana eskatologista kehityskulkua ja näki sen läheisessä yhteydessä tuomioon (Matt. 24). Miekkalauselman yleispätevä muotoilu liittyy ajatukseen apokalyptisesta välttämättömyydestä, jossa Jumalan ja Jeesuksen vastustajat saavat ansaitsemansa rangaistuksen.

Matteuksen tekstin reseptio

Vaikutushistoriallisen analyysin seuraavassa vaiheessa katsotaan, missä määrin kirjoittajan intentiot ovat välittyneet reseptioon. Suomen vapaussota kuvissa ei käsittele juutalaissotaa, roomalaisia tai Jerusalemin hävitystä. Jäljellä on kuitenkin miekkalauselman ilmaisema talioperiaate ja sen mukana välittyy koko joukko muitakin raamatullisia aineksia.

Asiayhteydestään irrotettuna miekkalauselma näyttää edellyttävän, että jokainen miekkaan tarttuja myös tuhoutuu miekkaan. Sen enempää Matteus kuin kuvateksti Suomen vapaussota kuvissa -teoksessa ei tulkitse sitä näin yleispätevästi. Matteus ei ajattele, että enkeliarmeijat tuhoutuvat, ja kuvatekstissä tuhoutumista sovelletaan vain punaisiin. Perusteet miekkalauselman yleispätevyyden rajoittamiselle lienevät varsin erilaiset. Suomalaisessa kontekstissa on perinteisesti ajateltu, ettei esivallan miekan käyttö johda tuhoon (Huttunen 2009). Tämä tulkintakonteksti selittänee sen, miksi lauselmaa sovelletaan itsestään selvästi vain punaisiin. Matteus rajoittaa miekkalauselman pätevyyttä apokalyptisesta maailmankuvastaan käsin.

Vaikka kuvateksti ei edustakaan apokalyptista maailmankuvaa, miekkalauselman vääjäämättömyyttä jopa korostetaan puhumalla – sinänsä epäraamatullisella käsitteellä – kohtalosta. Kohtalo tuo kuvatekstiin toisenkin apokalyptiikalle ominaisen piirteen, todellisuuden hahmottamisen kaksitasoisena. Matteuksella historian tapahtumissa oli pohjimmiltaan kyse Jumalan ohjaamasta eskatologisesta kehityskulusta. Tämä kaksitasoisuus on kuvatekstissä tärkeää, koska siinä halutaan häivyttää valkoisten rooli kiusallisiksi muuttuneissa tapahtumissa.

Miten nämä raamatulliset ainekset ovat sitten vaikuttaneet Suomen vapaussota kuvissa -kirjan kautta? Täsmällinen vastaus edellyttäisi kirjan reseption ja ennen kaikkea tutkittavana olevan kuvatekstin reseption tuntemista.


Reseptio- ja vaikutushistorian teologinen relevanssi

Reseptio- ja vaikutushistoriassa voidaan tarkastella Raamattua sen myöhemmissä käyttökonteksteissa. Tällaisen tarkastelutavan hyöty on siinä, että se avaa näkymän Raamatun jatkuvaan merkitykseen historiassa. Toisaalta tällainen näkökulma ottaa myös perinteisen historiallis-kriittisen eksegetiikan vakavasti. Vaikutushistoriallinen analyysihan lepää sen päällä, mitä tekstistä voidaan historiallis-kriittisen tutkimuksen keinoin sanoa.

Raamatun syntykontekstista on kiteytynyt jotakin tekstiksi ja tätä syntykontekstia voidaan tarkentaa historiallis-kriittisen tutkimuksen keinoin. Myöhemmälle lukijalle kaikki tekstin sisältämät merkitykset eivät ole relevantteja eikä hän usein edes ole kaikista niistä tietoinen. Toisaalta lukija antaa omasta kontekstistaan käsin tekstille merkityksiä, joita siinä ei aiemmin olisi voitu nähdä. Näin Raamatun tekstien merkitys ikään kuin rikastuu ajan kuluessa.

On selvää, että tätä taustaa vasten on vaikea puhua Raamatun sanomasta tai Raamatun näkemyksestä jonkinlaisena muuttumattomana totuutena. Vaikka Raamattu pysyykin samana (ks. kuitenkin kaanonin muutokset), sen sanomasta tehdyt sovellukset muuttuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käsitys Raamatusta kristillisen opin normina vaatii tarkennuksen: Raamattu on normi siinä mielessä kuin kukin aika ymmärtää sen sanoman.


Pohdintakysymyksiä

Mitä reseptiohistoria tutkii?
Miten reseptio- ja vaikutushistoria eroavat toisistaan?
Miten reseptio- ja vaikutushistoriassa suhtaudutaan historiallis-kriittiseen eksegetiikkaan?


Kirjallisuus ja lähteet

BIBELN

1703 (1883)

Bibelen eller den Heliga Skrift innehållande Gamla och Nya Testamentet Canoniska Böcker. Stockholm: Brittiska och Utlädska Bibel-Sällskap.

1917 (1981)

Bibeln: De kanoniska böckerna. Stocholm: Skeab.

2000 (2006)

Bibel 2000: Svenska Bibelkommissionens översättning : Gamla och Nya testamentet med parallellhänvisningar utan Apokryferna. Örebro: Marcus.

ENVALL, M.
1985

Nasaretin miehen pitkä marssi: Esseitä Jeesus-aiheesta kirjallisuudessa. Porvoo: WSOY.

EVANKELIUMI MATTEUKSEN MUKAAN
1902

Evankeliumi Matteuksen mukaan. Suomalaisen raamatunkääntämiskomitean tekemä suomennos. Porvoo: WSOY.

GADAMER, H-G.
2004

Hermeneutiikka. Ymmärtäminen tieteissä ja filosofiassa. Valikoinut ja suomentanut I. Nikander. Tampere: Vastapaino.

HUTTUNEN, N.
2008

"Raamattu historiassa. Reseptio- ja vaikutushistoriallinen eksegetiikka". Teologinen aikakauskirja 113, 230—250.

2009

"Joukkohauta metsässä. Paavalin esivaltaopetus Suomessa 1918". Paavali valokeilassa. Toim. A. Mustakallio & L. Aejmelaeus. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja. Helsinki. Tulossa.

IKOLA, O.
1992

"Raamatun vaikutus kirjasuomeen." Biblia 350. Suomalainen Raamattu ja Suomen kulttuuri. Toim. J. Nuorteva. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 51—59.

KOSKENJAAKKO, A. A.
1942

"Raamattu ja suomalaiset sananlaskut". Suomen kansan Raamattu. Tutkielmia suomalaisen Raamatun 300-vuotismuiston äärellä. Toim. A. Lehtonen, L. Pohjanpää, I. Salomies, 119—135.

KUUSINEN, O.V. & SIROLA, Y.
1923

Suomen työväen tulikoe. Kirjoitelmia Suomen luokkasodan jälkeisiltä ajoilta. [s.l.]: Amerikan suomal. sosialistiset kustannusliikkeet.

LUZ, U.
1985-2002

Das Evangelium nach Matthäus 1-4. EKK 1. Zürich: Benzinger.

1994

Matthew in History. Interpretation, Influence, and Effects. Minneapolis: Fortress Press.

NUORTEVA, J.
1992

"Suomalaisen Raamatun 350 vuotta". Biblia 350. Suomalainen Raamattu ja Suomen kulttuuri. Toim. J. Nuorteva. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 20—34.

PUUKKO, A.F
1946

Suomalainen Raamattumme. Mikael Agricolasta uuteen Kirkkoraamattuun. Helsinki: Otava.

RAAMATTU
1642 (1971)

Biblia, se on: coco Pyhä Ramattu suomexi. Faksimilepainos. Helsinki: Suomalisen Kirjallisuuden Seura.

1859

Biblia, se on koko Pyhä Raamattu. Vanha ja Uusi Testamentti Alkuraamattuin jälkeen uudestansa ojennettu. Turku: Turun Pipliaseura.

1776 (2001)

Biblia. Se on: Koko Pyhä Raamattu Esipuhetten, Lukuin sisällyksen, Yhtäpitäväisten Raamatunpaikkain osoituksen ja lisättyin Rekisterein kanssa. Oulu: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys.

1992

Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos.

RÄISÄNEN, H.
1997

"Raamatun reseptio- ja vaikutushistoria". Raamatuntutkimuksen uudet tuulet. Toim. R. Hakola & P. Merenlahti. Helsinki: Yliopistopaino, 156—165.

2001

"The 'Effective History' of the Bible: A Challenge to Biblical Scholarship?" Challenges to Biblical Interpretation. Collected Essays 1991-2000. Ed. H. Räisänen. Biblical Interpretation Series 59. Leiden: Brill, 263—282.

SUOMEN LUOKKASOTA
1928

Suomen luokkasota. Historiaa ja muistelmia. Toim. A. Halonen. Superior Wis.: Amerikan Suom. Sos. Kustannusliikkeiden liitto.

SUOMEN VAPAUSSOTA KUVISSA, I-II
1934

Suomen vapaussota kuvissa I-II. Toim. L. Malmberg & al. Helsinki: Otava.

SYREENI, K.
1995

Uusi testamentti ja hermeneutiikka: Tulkinnan fragmentteja. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 61. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura.

1999

"Wonderlands: A Beginner´s Guide to Three Worlds". Svensk Eksegetisk Årsbok 64, 33—46.

UUSI TESTAMENTTI
1913 (1914)

Uusi testamentti. Suomennos, jonka Suomen seitsemäs yleinen vuonna 1913 pidetty Kirkolliskokous on päättänyt ottaa toistaiseksi vanhan käännöksen ohella väliaikaiseen käyttöön. Sortavala: Suomen sisälähetysseura.

VEIJOLA, T.
1998

Teksti, tiede ja usko. Epäajanmukaisia eksegeettisiä tutkielmia ajankohtaisista aiheista. Suomen Eksegeettisen Seuran julkaisuja 69. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura.