Eksegeettisiä lähestymistapoja

KLASSINEN RETORIIKKA JA UUSI TESTAMENTTI
Nina Nikki

Koska Uuden testamentin tekstit ovat syntyneet ajanlaskun alun kreikkalais–roomalaisessa yhteiskunnassa, on hyvin luontevaa, että niitä tutkitaan tuon ajan retoristen ihanteiden valossa. Tällainen tutkimus on välttämätöntä myös peruseksegeettiselle työskentelylle, jossa pyritään ymmärtämään tekstejä niiden omassa historiallisessa kontekstissa. Toisaalta on myös todettava, että antiikin retorisessa perinteessä monet parhaimmista huomioista koskevat kommunikaation yleisinhimillisiä piirteitä, jotka eivät juuri ole muuttuneet aikojen saatossa.

Klassisen retoriikan tuntemusta on sovellettu Raamatun tutkimiseen jo varhaisista ajoista lähtien. Kirkkoisä Augustinus havainnoi Raamatussa käytettyjä retorisia keinoja (De Doct. 4) ja uskonpuhdistaja Philip Melanchthon oli itsekin Aristoteleen oppiin perustuvan skolastisen retoriikan opettaja. Myös 1900-luvun vaihteen suuret teologit, Johannes Weiss (1897) ja Rudolf Bultmann (1910), tarkastelivat Raamatun retoriikkaa, tosin rajaten huomionsa lähinnä tyyliopillisiin seikkoihin.

Modernissa eksegetiikassa klassisen retoriikan näkökulma on noussut uuteen arvoon 1980-luvulta lähtien. Tärkeä keskustelunavaaja oli tuolloin George Kennedy, joka teoksessaan New Testament Interpretation through Rhetorical Criticism (1984) esitteli viiden kohdan mallin tekstin retoriseen analysointiin. Kennedyn lanseeraamassa menetelmässä tarkastelu etenee seuraavasti: (1) rajataan tutkittava retorinen yksikkö, (2) selvitetään tekstin edellyttämä retorinen tilanne, (3) hahmotellaan tekstin rakenne eli dispositio, (4) tarkastellaan tekstissä käytettyjä tyylikeinoja ja (5) arvioidaan tekstikokonaisuuden toimivuutta.


Klassinen retoriikka ja Uuden testamentin kirjetekstit

Erityisen sopivaa on ollut hyödyntää antiikin puheoppia Uuden testamentin kirjeiden tutkimuksessa. Uraauurtava käytännön sovellutus oli Hans Dieter Betzin Galatalaiskirjeen kommentaari (Galatians, 1979). Betz luokitteli Galatalaiskirjeen lajiltaan forenssiseksi ja jakoi kirjeen eri osiin puheen kaavaa noudattaen. Puheen lajin mukaisesti Betz katsoi Galatalaiskirjeen päämäärän olevan apologeettinen: Paavali puolustautuu vastustajien syytöksiä vastaan. Sekä Galatalaiskirjeen että muidenkin kirjeiden kohdalla kysymys lajista ei kuitenkaan ole täysin yksiselitteinen. Galatalaiskirjeen on ehdotettu olevan myös deliberatiivinen (Hall 1987), jolloin sen varsinainen päämäärä olisikin saada kuulijat pysymään kiistanalaisessa kysymyksessä Paavalin edustamalla kannalla.

Kirjetekstien puheopillista tarkastelua hankaloittaa ymmärrettävästi se, että kirjeet eivät varsinaisesti ole puheita. Antiikin aikana kukoisti myös kirjeenkirjoitustaito, jota tutkii aivan oma erityisalansa, epistolografia. Tutkimuksen haasteena on jatkuvasti epistolografisen ja puheopillisen tarkastelutavan järkevä yhdistäminen. Vaikka kirjeissä onkin selviä merkkejä puherakenteesta, niiden tarkka jaottelu puheen rakenneosiin on käytännössä osoittautunut hankalaksi. Tutkijat rajaavat eri osat helposti eri tavoin, millä on toisinaan merkitystä tekstien tulkinnan kannalta. Jos tutkija mielestään löytää esimerkiksi exordiumin tai narration keskeltä kirjettä, hän saattaa päätellä, että nykyinen teksti on kompositio kahdesta alunperin erillisestä kirjeestä. Vielä oman epävarmuustekijänsä aiheuttaa se, että emme voi olla varmoja Uuden testamentin kirjoittajien koulutustasosta. On vaikea tietää, kuinka paljon teksteissä on "luvallista" nähdä retorisesti harkittuja piirteitä.

Näistä haasteista huolimatta antiikin retoristen piirteiden tutkiminen Uuden testamentin teksteistä on ollut hyvin hedelmällistä. Myös kehitystä ja tarkennusta tapahtuu jatkuvasti. Erityisen hyödylliseksi on osoittautunut antiikin poleemisten konventioiden tunnistaminen Uuden testamentin teksteistä. Kärkevä ja herjaava kielenkäyttö oli antiikin kiistakirjoituksissa yleistä, eikä syytösten aina oletettu pohjautuvan tosiasioihin. Tämän oivaltaminen on auttanut välttämään liian kirjaimellisia tulkintoja myös Uuden testamentin poleemisissa teksteissä esiintyvistä vihollisista.


Harjoitus

Lue jakso 2. Kor. 8–9. Mitä Paavali yrittää saada kuulijat tekemään? Millaisia vakuuttamisen keinoja hän käyttää?


Kirjallisuus

AUGUSTINUS

0000

De Doctrina Christiana. Transl. by John J. Gavigan. The Fathers of the Church 2. 2nd edition. Washington: The Catholic University Press. 1950.

BETZ, H.D.
1979

Galatians. Hermeneia. Philadelphia.

BULTMANN, RUDOLF
1910

Der Stil der paulinischen Predigt und die kynisch-stoische Diatribe. Forschungen zur Religion und Literatur des Alten und Neuen Testaments 13. Göttingen.

HALL, ROBERT G.
1987

"The Rhetorical Outline for Galatians: A Reconsideration". Journal of Biblical Literature 106, 277—87.

KENNEDY, GEORGE ALEXANDER
1984

New Testament Interpretation through Rhetorical Criticism. Chapell Hill, NC: University of North Carolina Press.

WEISS, JOHANNESS
1897

Beiträge zur Paulinischen Rhetorik.