Tutkimuksen erityisaloja

RAAMATTU JA FILOSOFIA
Niko Huttunen

"Mitä tekemistä Jerusalemilla on Ateenan kanssa", kysyi kirkkoisä Tertullianus retorisesti. Hän tarkoitti, ettei filosofiaa ja uskoa pidä sekoittaa. Mutta voidaanko niitä pitää erillään? Jerusalemilla ja Ateenalla on paljonkin yhteistä – jo silloin kun katsotaan pelkkää Raamattua.


Erilaisia lähestymistapoja

Raamatun ja filosofian suhteita voi pohtia kolmelta näkökannalta: (1) filosofian tulkinta ja vaikutus Raamatun teksteissä, (2) Raamatun tulkinta ja vaikutus filosofiassa ja (3) Raamatun filosofinen analyysi. Kun tutkitaan filosofian tulkintaa ja vaikutusta Raamatun teksteihin, huomio suuntautuu Raamatun tekstien syntyhistoriaan: onko tekstin kirjoittaja tai toimittaja ollut filosofian vaikutuspiirissä ja näkyykö filosofia jollakin tavoin teksteissä? (Kyse on luonnollisesti antiikin filosofiasta.) Myöhempi filosofia voidaan ottaa tarkasteluun silloin, kun pohditaan Raamatun tulkintaa ja vaikutusta filosofiaan. Koska Raamattu on länsimaissa vaikuttanut laajasti, jäljet näkyvät myös filosofiassa.

Molemmat edelliset lähestymistavat Raamatun ja filosofian välisiä kytköksiä tutkitaan historiallisen paradigman sisällä: joko keskitytään Raamatun syntyaikaan tai siihen historialliseen tilanteeseen, jossa Raamattua on tulkittu. Kun Raamattua analysoidaan filosofian näkökulmasta, ei välttämättä sitouduta historialliseen paradigmaan. Asiaan vaikuttaa pitkälti se, missä määrin filosofisten analyysimenetelmien ajatellaan olevan sidoksissa historialliseen tilanteeseen.


Filosofiaa Raamatussa

Kronologia

Tavallisimmin antiikin filosofialla ymmärretään antiikin Kreikassa syntynyttä ajatteluperinnettä. Perinteen sisällä esiintyi eri suuntauksia, joista merkittävimmät olivat platonismi, peripateettinen filosofia (eli aristotelismi), stoalaisuus, kyyninen filosofia ja epikurolaisuus. Kreikkalainen kulttuuri vaikutti koko Välimeren piirissä ja viimeistään Aleksanteri Suuren myötä (300-luku e.Kr) se levisi nykyisen Lähi-idän alueelle. Antiikin filosofian tulkintaa ja vaikutusta voidaan tutkia niissä Raamatun teksteissä, jotka ovat syntyneet Aleksanteri Suuren ajan jälkeen.

Raamatusta tutkimuskohteeksi tulevat Vanhan testamentin nuorimmat kirjat, Vanhan testamentin apokryfikirjat ja Uusi testamentti. Mikään ei estä tutkimuksen suuntaamista myös muuhun saman aikakauden varhaisjuutalaiseen tai -kristilliseen kirjallisuuteen. Esimerkiksi Pentatateukkia nimenomaan filosofian avulla vertauskuvallisesti selittäneen Filon Aleksandrialaisen (k. n. 50 jKr.) laaja tuotanto on tässä suhteessa todellinen aarreaitta. Analyysin pitää olla kronologisesti mielekäs.

Raamatun teksti ei ole voinut saada vaikutteita sitä nuoremmasta filosofisesta tekstistä. Esimerkiksi Paavali ei ole voinut olla ensimmäisellä vuosisadalla kirjoittamissaan kirjeissään suoraan riippuvainen filosofi Epiktetoksen teksteistä, koska Paavalin elinaikaan tämä oli vasta lapsi. Raamatun kirjoittajaa myöhemmän filosofin voidaan kuitenkin katsoa heijastavan varhaisempaa ajattelua, jolloin tämän kirjoitukset tarjoavat mielekästä vertailumateriaalia aikaisemmin kirjoittaneelle Raamatun kirjoittajalle. Esimerkiksi Epiktetos edustaa satoja vuosia vanhempaa stoalaisuutta, joten vertailu Paavaliin on mielekäs.

Samankaltaisuus

Selvintä filosofian tulkinta ja vaikutus on silloin, kun kirjoittaja viittaa avoimesti filosofiaan. Esimerkiksi Apostolien teoissa Paavali lainaa suoraan stoalaisfilosofi Aratoksen runoa (Ap. t. 17:28; Taivaanilmiöistä 5) ja käyttää sitä osana julistustaan. Useimmissa tapauksissa filosofian tulkinta ja vaikutus on kuitenkin pääteltävissä vain epäsuorasti. Tällöin teksti esittää ajatuksia, jotka vaikuttavat samanlaisilta kuin antiikin filosofiassa esitetyt ajatukset. Filosofian tulkinnan ja vaikutuksen paikallistaminen perustuu siis Raamatun ja filosofisten tekstien vertailuun.

Vertailussa on huomattava, että samankaltaisuudet kahden tekstin välillä voivat olla myös satunnaisia. Tällöin ei luonnollisestikaan ole kysymys filosofian tulkinnasta ja vaikutuksesta Raamattuun. Analyysissa onkin pyrittävä arvioimaan, miten todennäköinen vaikutussuhde on. Nyrkkisääntö on seuraava: vaikutussuhde on sitä todennäköisempi, mitä konkreettisemmalla tasolla samankaltaisuudet ovat. Vastaavasti hyvin yleisellä tasolla olevat samankaltaisuudet eivät osoita vaikutussuhdetta. Vaikutussuhde on todennäköinen, jos Raamatun tekstin kirjoittajalta on löydettävissä selkeä filosofinen ajatuskulku sekä filosofisten termien käyttöä. Esimerkiksi kristityn ulkoisesta asemasta (1. Kor. 7:17-24) puhuessaan Paavali seuraa ajatuskulkuja, jotka muistuttavat läheisesti stoalaista arvoteoriaa. Paavali käyttää myös joitakin sellaisia termejä, joita filosofien teksteissä käytetään samantapaisissa yhteyksissä.

Muita kuin filosofisia vaikutteita?

Filosofian vaikutusta ei voi kuitenkaan perustaa pelkkien samankaltaisuuksien osoittamiseen. Lisäksi on osoitettava, että Raamatun teksti ei ole ainakaan yhtä selvästi saanut vaikutteita muualta. Edellä mainitussa Paavalin tekstissä apostoli puhuu "Jumalan käskyjen noudattamisesta" (1. Kor. 7:19). Lähtökohtaisesti voitaisiin ajatella, että kysymys on Tooran käskyjen noudattamisesta. Samassa yhteydessä Paavali kuitenkin kyseenalaistaa ympärileikkauskäskyn merkityksen.

Paavalin monikollinen "käskyt" ei myöskään viittaa Paavalin suosimaan lähimmäisenrakkauden käskyyn (3. Moos. 19:18) – varsinkaan, kun asiayhteydessä ei puhuta rakkaudesta. Sen sijaan asiayhteyteen sopii hyvin stoalainen näkemys, jonka mukaan yhteiskunnallinen asema on Jumalan ihmiselle antama tehtävä, käsky.

Miten filosofiaa käytetään?

Samankaltaisuuksien havainnointi ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että suljetaan silmät Raamatun ja filosofisten tekstien eroilta. Kun Raamatussa hyödynnetään filosofiaa, hyödyntäminen tapahtuu Raamatun tekstien kirjoittajien ehdoilla. On siis toisaalta tarkasteltava sitä, missä määrin ja millä tavoin filosofiaa käytetään, toisaalta sitä, missä kohden Raamatun kirjoittajat poikkeavat filosofiasta. Esimerkiksi kristityn ulkoisesta asemasta puhuessaan Paavali liittää stoalaiset ajatuskulut vain kristittyihin. Stoalaiset itse katsoivat näkemystensä soveltuvan kaikkiin ihmisiin.

On huomattava, että aina Raamatun kirjoittajan suhtautuminen filosofiaan ei ole myönteinen. Esimerkiksi Kolossalaiskirjeessä varoitetaan: "Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla (filosofia)." (Kol. 2:8.) Filosofian vaikutus voi siis ilmetä myös niin, että kirjoittaja suhtautuu siihen kielteisesti. Kielteinen suhtautuminen jossakin tekstikohdassa ei kuitenkaan johda siihen, että kirjoittaja olisi aina ja kaikessa kielteinen filosofian suhteen. Esimerkiksi Kolossalaiskirjeen kirjoittaja hyödyntää Platonilta peräisin olevaa ajatusta todellisuudesta ja sen varjosta (Platon, Valtio 514a-516a; Kol. 2:17).


Raamattu filosofiassa ja filosofian valossa

Historiallisen paradigman sisällä voidaan analysoida sitä, miten filosofiassa on tiettynä aikana tulkittu Raamattua ja miten Raamattu on vaikuttanut filosofiaan. Historiallisen paradigman ulkopuolella voidaan kysyä, miten jokin filosofia auttaa ymmärtämään tai arvioimaan Raamatun tekstiä.

Raamattu filosofiassa - reseptio- ja vaikutushistoriallinen näkökulma

Kun tutkitaan sitä, miten Raamattua on filosofiassa tulkittu ja miten Raamattu on tulkinnan kautta vaikuttanut, noudatetaan reseptio- ja vaikutushistoriallista metodia. Tällöin tutkimus tapahtuu historiallisen paradigman sisällä. Tutkimuskohteena voi olla lähes mikä tahansa filosofinen teksti, jossa käytetään Raamattua. Varhaisimmat analyysin kohteeksi tulevat tekstit löytyvät jo antiikin ajalta. Filosofian ja uskonnon tai filosofian ja teologian erottelu tulee ajoittain vaikeaksi. Tällainen erottelu saattaa myös olla täysin vieras tekstin kirjoittajalle. Esimerkiksi Filonille 'filosofia' viittaa juuri korkeimpien uskonnollisten totuuksien tutkimiseen ja noudattamiseen. Käsitteen sisältö tulee tällöin pitkälti Platonin varsin teologisesti suuntautuneesta filosofiasta, jonka Filon vertauskuvallisen tulkintatapansa avulla löytää Mooseksen kirjoista. Silti hän on filosofisesta orientaatiostaan huolimatta vahvasti sitoutunut juutalaisuuteen. Filosofian määrittely on hankalaa myös kirkkoisien ja keskiajan ajattelijoiden kohdalla.

Rajanveto on helpompaa myöhemmillä ajattelijoilla, jotka operoivat selkeämmin filosofian ja uskonnon/teologian erottelulla. Helpointa rajanveto on niiden kohdalla, joilla on kriittinen tai selkeän kielteinen suhde Raamattuun. Esimerkkejä tästä löytyy jo antiikin ajalta. Filosofin osoittama kielteinen suhde Raamattuun ei välttämättä tarkoita, että ajattelija suhtautuisi kaikilta osin kielteisesti Raamatusta nouseviin ajatuskulkuihin. Raamatulla on myös ns. piilovaikutusta, sillä se on pitkään vaikuttanut länsimaisen ajattelun taustalla.

Jos Raamatun lisäksi ollaan kiinnostuneita varhaiskristillisyydestä laajemmin, jotkut antiikin filosofit rikastuttavat tietojamme. Esimerkiksi stoalaisfilosofi Epiktetoksen maininta kastetuista juutalaisista (Keskusteluja 2.9.19–21) kertoo kristittyjen ja juutalaisten keskinäisistä suhteista ja kiistoista toisen vuosisadan alussa.

Raamattu filosofian valossa

Raamatun ja filosofian suhteita on edellä kuvattu historiallisen paradigman rajoissa: analyysi sitoutuu Raamatun tekstin syntyaikaan tai siihen aikakauteen, jossa Raamattua tulkinnut filosofi vaikutti. Analyysi on tällöin deskriptiivistä, kuvailevaa. Kun Raamattua analysoidaan filosofisesti, filosofia nähdään normatiivisena välineenä, jonka avulla voidaan ymmärtää tai arvioida Raamattua. Tällaisessa analyysissa on luonnollisesti määriteltävä, mistä filosofiassa on kyse.

Kuuluisin Raamatun filosofisen analyysin muoto on niin sanottu eksistentialistinen tulkintatapa. Tämä liitetään yleensä Marburgin yliopiston Uuden testamentin professori Rudolf Bultmanniin (1884–1976). Bultmannin taustana oli Martin Heideggerin filosofia. Myöhemmin on muun muassa ehdotettu, että stoalainen ajattelu tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää Paavalia tavalla, joka on mielekäs myös modernille ihmiselle. Raamatun filosofisen analyysin ei kuitenkaan tarvitse aina johtaa siihen, että Raamattua pidetään filosofisesti mielekkäänä.


Kirjallisuutta

Boring, M. G. & Berger, K. & Colpe, C.

1995

Hellenistic Commentary to the New Testament. Nashville: Abingdon Press.

Engberg-Pedersen, T.
2000

Paul and the Stoics. Edinburgh: T&T Clark.

2004

"Stoicism in the Apostle Paul. A Philosophical Reading." S. K. Strange, J. Zupko (eds.), Stoicism. Traditions and Transformations. Cambridge: Cambridge University Press. 52—75.

Huttunen, N.
2003

Epiktetos, laki ja Paavali. Diss. Helsinki.

2004

"'Teen sitä, mitä en tahdo.' Ihmisen ristiriita Paavalin ja Epiktetoksen silmin." Teologinen aikakauskirja 109. 47—56.

2007

"Stoalaisfilosofi Epiktetoksen näkemys kristityistä." Teologinen aikakauskirja 112. 387—403.

2008

"Greco-Roman Philosophy and Paul's Teaching on Law." The Nordic Paul. Finnish Approaches to Pauline Theology. Ed. by Lars Aejmelaeus, Antti Mustakallio. Library of New Testament Studies 374. London: T&T Clark International. 2008. 74—89.

2009

"Kun apostoli turvautui pakanuuteen. Synkretismiä vai kontekstualisaatiota?" Lähetysteologinen aikakauskirja 11 (2009). 23—33.

2009

Paul and Epictetus on Law. Library of New Testament Studies 405. London: T&T Clark.

Huttunen, N. & Kiilunen, J.
2006

"Kleantheen hymni Zeukselle: Johdanto, käännökset, selitykset ja suhde Raamattuun."(& Jarmo Kiilunen) Teologinen aikakauskirja 111. 149—166.

Klauck, H.-J.
2003

The Religious Context of Early Christianity. A Guide to Graeco-Roman Religions. Transl. B. McNeill. Minneapolis: Fortress Press.

Malherbe, A. J.
1989

Paul and the Popular Philosophers. Minneapolis: Fortress Press

Sandmel, S.
1962

"Parallelomania." Journal of Biblical Literature 81. 1—13.

Smith, J. Z.
1990

Drudgery Divine. On the Comparison of Early Christianities and the Religions of Late Antiquity. Jordan Lectures in Comparative Religion 14. London: School of Oriental and African Studies, University of London.

Strecker, G. - Schnelle, U.
1996
2001

Neuer Wettstein. Texte zum Neuen Testament aus Griechentum und Hellenismus. Berlin: Walter de Gruyter.

White, L. M. - Fitzgerald, J. T.
2003

"Quod est comparandum. The Problem of Parallels." J. T. Fitzgerald, T. H. Olbricht, L. M. White (eds.), Early Christianity and Classical Culture. Comparative Studies in Honor of Abraham J. Malherbe. Supplements to Novum Testamentum 110. Leiden: Brill. 2003. 13—39.