Eksegetiikan menetelmien oppimisympäristö

MITÄ EKSEGETIIKKA ON?
Petri Luomanen

Eksegetiikka on selittämistä - mutta minkä selittämistä?

Sanan "eksegetiikka" taustalla ovat kreikan kielen termit eksēgeomai (kertoa perusteellisesti), eksēgēsis (kertomus, selitys, tulkinta) ja eksēgētēs (selittäjä). Esimerkiksi Herodotoksella ja Platonilla "eksegeetti" tarkoittaa oraakkelien tai unien tulkitsijaa, selittäjää. Suomen kielessä saatetaan joskus puhua myös klassisten tekstien eksegeesistä, mutta sana on käytännössä vakiintunut tarkoittamaan tieteellistä raamatuntutkimusta. Vastaavasti englannin kielessä exegesis viittaa ennen kaikkea uskonnollisten tekstien selittämiseen ja tulkintaan, mutta yhtä hyvin voidaan puhua vaikkapa klassisten marxilaisten tekstien eksegeesistä.

Nykysuomen sanakirjan mukaan eksegetiikka tarkoittaa raamatunselitysoppia tai -tiedettä. Tällainen määritelmä tuo kyllä esiin eksegetiikan keskeisen tutkimuskohteen, mutta se on varsin suppea eikä anna oikeaa kuvaa siitä, millaista eksegeettinen tutkimus nykyään on. Raamattua ei kirjoitettu kulttuurissa tyhjiössä. Sen vuoksi sitä ei voida myöskään ymmärtää ottamatta huomioon laajempaa kulttuurista ja uskonnollista kontekstia, jossa sen kirjoitukset ovat syntyneet tai jossa niitä on tulkittu ja tulkitaan. Nykyeksegetiikkaa onkin asianmukaisempaa luonnehtia esimerkiksi tieteenalaksi, joka tutkii Raamattua ja muita varhaisia juutalaisia ja kristillisiä kirjoituksia sekä niihin liittyviä kulttuurisia ja uskonnollisia ilmiötä.


Tutkimuskohteena on Raamattu – syntykontekstissaan

Raamatun ohjeellinen kirjakokoelma, kaanon, muodostui vasta paljon sen jälkeen, kun ensimmäiset Raamattuun nykyisin sisältyvät kirjat oli kirjoitettu. Raamatun kirjojen kirjoittajat eivät siis alun perin kirjoittaneet tekstejään Raamattuun, vaan valmistuessaan Raamatun kirjat olivat vain yksi osa oman aikansa uskonnollista kirjallisuutta – laajasti ymmärrettynä: esim. Paavalin kirjeet olivat todellakin tietyssä tilanteessa kirjoitettuja yksityishenkilön kirjeitä vastaanottajayhteisöille. Jos Raamatun kirjoja halutaan ymmärtää alkuperäisessä historiallisessa kontekstissaan, on tutkittava laajemmin sitä kulttuuripiiriä, jonka puitteissa kyseiset kirjoitukset syntyivät.

Raamatun kaanonista ei ole koskaan vallinnut aivan täyttä yksimielisyyttä. Eri kirkkokunnat ovat määritelleet kaanoninsa rajat hieman eri tavoin. Kaanon saa myös hieman erilaisen sisällön esimerkiksi sen mukaan, käytetäänkö hepreankielistä Vanhaa testamenttia vai Septuagintaa, joka on Vanhan testamentin hyvin varhainen kreikankielinen käännös (lyhenne LXX). Lisäksi painetuissa Raamatuissa on ollut mukana myös niin kutsuttuja apokryfikirjoja, joita protestanttiset kirkot ovat pitäneet hyödyllisinä mutta joita ei ole kuitenkaan pidetty varsinaisesti kanonisina.


Eksegetiikka tutkii muutakin varhaista juutalaista ja kristillistä kirjallisuutta

Edellä kuvattujen Raamatun kaanonin liepeillä olevien kirjoitusten tutkiminen auttaa syventämään kuvaa Raamatun ajan uskonnollisuudesta. Pelkästään niiden avulla muodostettu kokonaiskuva jäisi kuitenkin vielä vajaaksi. Tutkijan on syytä perehtyä myös sellaiseen kirjallisuuteen, jota Raamatun kirjojen kirjoittajat - ja varsinkin kaanonin myöhemmät määrittelijät - pitivät täysin harhaoppisina. Historiantutkijan on otettava huomioon kaikki asiaan kuuluvat saatavilla olevat lähteet ja punnittava erikseen jokaisen todistusarvoa.

Kaikki Raamatun historian kannalta kiinnostavat kirjoitukset eivät valitettavasti ole säilyneet tähän päivään saakka. Yleisesti ottaen kirjoitukset säilyivät sitä paremmin, mitä puhdasoppisempina niitä pidettiin. Harhaoppisina pidettyjä kirjoituksia on säilynyt vain satunnaisesti.

Viime vuosisadan puolivälissä tehtiin kuitenkin tekstilöytöjä, jotka ovat merkittävästi lisänneet tutkijoiden mahdollisuuksia perehtyä Raamattuun liittyvään muuhun kirjallisuuteen. Kuolleen meren rannalta Qumranista löydetyt kirjoitukset ovat antaneet runsaasti lisää tietoa Heprealaisen Raamatun (Vanhan testamentin) (linkki tietoiskuun) syntyhistoriasta sekä juutalaisuudesta ajanlaskun alun molemmin puolin. Egyptistä Nag Hammadista löydetyt koptinkieliset käsikirjoitukset ovat puolestaan auttaneet tutkijoita saamaan paremman kuvan gnostilaisuutena tunnetusta uskonnollisesta virtauksesta, jota monet kirkkoisät pitivät kristinuskon pahimpana uhkana. Sekä Qumran-tutkimus että gnostilaisuuden tutkimus ovatkin muodostuneet keskeisiksi eksegetiikan osa-alueiksi.


Tekstejä luetaan alkukielillä

Eksegetiikan keskeisiä tutkimuskohteita ovat muinaiset tekstit sekä niiden takaa avautuva uskonnollinen ja kulttuurinen todellisuus. Teksteihin perehdytään ensisijaisesti sillä kielellä, jolla ne on alun perin kirjoitettu. Tämän vuoksi Raamatun heprea ja Uuden testamentin kreikka ovat olennainen osan eksegetiikan opintoja - perusopinnoista alkaen. Viimeistään jatko-opintovaiheessa tutkijanurasta haaveilevat eksegetiikan opiskelijat joutuvat perehtymään myös muihin vanhoihin kieliin. Vanhaan testamenttiin ja juutalaisuuteen perehtyvien eksegeettien täytyy hallita Raamatun heprean lisäksi myös muita seemiläisiä kieliä. Varhaiskristillisyyden tutkija puolestaan tarvitsee usein myös latinan tai koptin taitoja.


Eksegetiikka tutkii Raamatun kulttuuritaustaa ja vaikutusta nykykulttuuriin

Raamatun kirjojen syntyä ja sisältöä voidaan ymmärtää asianmukaisesti vain, kun niitä peilataan suhteessa muuhun varhaiseen juutalaiseen ja kristilliseen kirjallisuuteen. Silti tämäkin kuva jäisi varsin vajaaksi, ellei sitä kytkettäisi edelleen juutalaisuuden osalta muinaisen Lähi-idän tutkimukseen tai kristinuskon osalta antiikin kreikkalais-roomalaisen kulttuurin tutkimukseen.

Esimerkiksi Raamatun profeettoja ymmärretään paremmin, kun profetiaa ilmiönä tarkastellaan koko muinaisen Lähi-idän alueella. Vastaavasti Uuden testamentin puolella Paavalin ajattelua voidaan ymmärtää paremmin, kun sitä tarkastellaan kreikkalais-roomalaisen filosofian, esimerkiksi stoalaisuuden valossa.

Raamatulla on ollut valtaisa vaikutus länsimaiseen kulttuuriin. Niinpä raamatuntutkijat ovat alkaneen kiinnostua yhä enemmän myös Raamatun vaikutus- ja reseptiohistoriasta. Postmodernin kulttuurikeskustelun vaikutuksesta eksegeetit ovat alkaneet kaiken kaikkiaan kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten Raamattua luetaan nykyään sekä siihen, miltä Raamatun tekstit vaikuttavat vähemmistöryhmien ja -kulttuurien näkökulmasta. Raamatun tekstejä ei tarkastella pelkästään historian lähteinä eikä tähtäimessä ole pelkästään tekstien alkuperäisen sanoman ymmärtäminen, vaan huomio kiinnitetään yhtä lailla siihen, miten nykylukija tekstit ymmärtää. Nykyeksegetiikkaa luonnehtiikin kasvanut hermeneuttinen tietoisuus. Nykylukijat - niin kuin tutkija itsekin - ymmärretään subjekteiksi, jotka antavat tekstille merkityksiä, arvottavat niitä, ja saavat jopa tietoisesti arvostella niitä lukuprosessissaan. Tätä raamatuntutkimuksessa tapahtunutta painopisteen muutosta kuvataan tämän sivuston hermeneuttisen osion artikkeleissa.


Eksegetiikka on monitieteistä - siksi EMO

Mitään erityistä eksegeettistä metodia ei ole olemassa. Eksegetiikassa voidaan periaatteessa käyttää kaikkia tieteellisiä menetelmiä, jotka ovat hyödyllisiä valitun tutkimuskohteen ja kysymyksenasettelun kannalta. Kysymykset määrittelevät sen, mitä menetelmää on soveliainta käyttää.

Raamatun tekstien luonteesta johtuen eksegetiikkaan on kuitenkin vakiintunut tiettyjä menetelmiä, joiden avulla voidaan parhaiten analysoida tekstien syntyhistoriaa ja alkuperäistä syntykontekstia. Nämä niin sanotut historiallis-kriittiset menetelmätkään eivät ole vain Raamatun tutkimiseen räätälöityjä erityismenetelmiä. Samantapaisia metodeja sovelletaan myös muussa antiikin kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksessa.

Viime vuosikymmeninä eksegetiikan piiriin on vakiintunut myös monia muita metodisia lähestymistapoja, joita on omaksuttu erityisesti kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimuksen, antropologian, psykologian ja sosiaalitieteiden parista. EMO-sivuston avulla lukija voi perehtyä sekä perinteisempiin historiallis-kriittisiin menetelmiin että uudempiin tulokkaisiin, jotka ovat jo vakiinnuttaneet tai ovat vakiinnuttamassa asemansa eksegeettisessä tutkimuksessa.

Harva eksegeetti pystyy yksinään hallitsemaan kovin montaa eksegeettistä tutkimusalaa - jo pelkästään sen vuoksi, että tiettyyn lähderyhmään perehtyminen voi vaatia pitkällisiä harvinaisen kielen opintoja. Lisäksi – tutkimuskohteesta ja näkökulmasta riippuen – saatetaan tarvita metodista erityisosaamista. Eksegeettiseen tutkimuskenttään onkin sen vuoksi muodostunut omia tutkimusalueitaan, jotka tukevat toisiaan ja joiden keskinäinen yhteistyö on jo sinällään monitieteistä.


Eksegetiikka yliopistoissa

Suomalaisissa yliopistoissa eksegetiikka on oppiaine, jossa perehdytään erityisesti Vanhan ja Uuden testamentin tutkimukseen, mutta yhtä lailla myös muuhun Raamattuun liittyvään kulttuuriin ja kirjallisuuteen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on mahdollista suorittaa pääaineopintoja Vanhan testamentin eksegetiikassa sekä Uuden testamentin eksegetiikassa. Vaikka molemmissa pääaineissa sovelletaankin samoja menetelmiä, tutkimuskohteet ovat joissain tapauksessa sen verran erilaisia, että joitakin menetelmiä on esitelty tällä sivustolla sekä Vanhan että Uuden testamentin tutkimuksen näkökulmasta.

Yliopistollisena oppiaineena eksegetiikka ei ole Suomessa sitoutunut mihinkään tunnustuskuntaan. Tilanne on hieman toisenlainen Keski-Euroopassa, erityisesti Saksassa, jossa yliopistot ovat perinteisesti jakautuneet tunnustuksellisiin protestanttisiin ja katolisiin yliopistoihin. Joukossa on toki myös tunnustuksettomia yliopistoja. Pohjoismaissa eksegetiikkaa opetetaan sekä tunnustuksettomissa valtionyliopistoissa että tunnustuskuntiin sitoutuneissa seurakuntatiedekunnissa. Pohjois-Amerikassa on sekä tunnustuskuntiin sitoutuneita että niihin sitoutumattomia collegeja ja yliopistoja.

Käytännön tutkimusyhteistyössä ja tutkimustuloksissa tunnustuskuntaerot näkyvät huomattavasti vähemmän kuin saattaisi olettaa. Yhteistyö ja keskustelu toteutuvat tieteellisten paradigmojen puitteissa, eivätkä mielipiteet jakaudu tunnustuskunnittain tai edes sen mukaan, minkä uskonnon piiristä tutkijat ovat lähtöisin. Kuvaavaa nykyiselle tutkimustilanteelle on, että samoista juutalaisuuden ja varhaiskristillisyyden tutkimukseen liittyvistä kysymyksistä keskustelevat niin kristityt kuin juutalaisetkin tutkijat.