Uskontososiologia

1.1.2. Edistys vai tuho - välttämätön uskonto

Edistys tuo Comten teorian mukaan luonnollisesti tullessaan kriisin; ihmiskunnan täytyy aina kasvaa yli välttämättömistä, mutta aikansa eläneistä kehitysvaiheista.

Modernin ajan (siis 1800-luku) kriisin ja uhan Comte näkee siinä, että ihmiset hylkäävät kaikki yhteisöä periaatteellisesti ylläpitävät ideaalit ja yhteiset ihanteet: Mielet, joita ei enää yhdistä mikään sidos, eroavat toisistaan kaikissa oleellisissa seikoissa sillä luvalla, jonka säännöstelemätön individualismi välttämättä tuottaa. Tästä johtuu julkisen moraalin puute, egoismin leviäminen, materialististen seikkojen yliarvostus, ja viimeisenä väistämättömänä seurauksena koko hallitussysteemiin nouseva korruptio. Se on ainoa järjestyksen malli, jota voi soveltaa sellaiseen populaatioon, joka on tullut kuuroksi kaikille yhteisille ideaaleille ja elävät ainoastaan yksityisen kiinnostuksen äänestä.

Niinpä Comten mielestä uskonto on välttämätön yhteisölle. Tieteellinen maailmankuva on tyhjentänyt maailman hengistä ja jumalista ja niin on oikein, koska se on totta. Mutta siitä huolimatta uskonto on yhteisölle välttämätön perusedellytys. Jonkinlainen sovelias yhdistelmä uskomusta ja affektiota on kaiken sosiaalisen harmonian perusedellytys. Mutta mihin voidaan enää uskoa? Comten vastaus: ihmisyyteen (humanity).

Comte esittelee ideansa uudesta ihmisyyden uskonnosta teoksessaan System of positive polity; Instituting the religion of humanity (1852). Ihmisyys itse on uusi Suuri Olento, joka on palvonnan arvoinen. Kuinka niin? Comten mielestä ihmisellä on yksi piirre, joka asettaa hänet erilleen muusta luonnosta - kyky sympatiaan. Ihminen rakastaa itseään ja on tiedon avulla oppinut hallitsemaan luontoa. Ihmisen valta ei ole pelkästään valtaa luonnon yli, vaan rakastettavaa valtaa, koska se suuntautuu kaikkien ihmisten hyödyksi. Inhimillinen sympatia yhdistettynä kontrolliin ja valtaan asettaa ihmisyyden sille paikalle, jossa jumaluus on aiemmin ollut.

Comten uskonto ei koskaan ollut mikään suuri menestys ja siihen kuului parhaimmillaan parisen kymmentä jäsentä. Ennen profeetallista kauttaan syntyneet ideat taas ovat olleet erityisen merkittäviä ja menestyneitä. Ajatus siitä, että uskonnolla on tärkeitä yhteisöllisiä funktioita on modernin uskontososiologian perusoletus. Uskonto ei ole myöskään menettänyt asemaansa tai merkitystään sosiaalisia ryhmiä luovana ja vahvistavana tekijänä.

Comte esittää lopulta kaksi melko erilaista käsitystä uskonnosta. Ensimmäinen on melkeinpä lainattu David Humelta, ja perustuu oletukseen, että infantiili ihmiskunta projisoi maailmaan selittäviä periaatteita. Fetisismi antaa keinoja käsitellä ympäristöä, mutta sen on väistyttävä ja korvauduttava lopulta täydellisellä maailmaa hallitsevien lakien tuntemuksella. Toinen käsitys on, että koko yhteisön konsensus ja yhteistoiminta lopulta perustuu yhteisesti jaettuihin uskomuksiin, eli uskonto on välttämätön yhteistoimintaa tuottavana ja yhteisön koheesiota vahvistavana tekijänä.