Yleinen teologia: Uskontotiede
PerusteetHistoriaaErityisalojaArtikkelit

 

Uskontopsykologia

4.4. Uskonnon synty ja alkuperä

Uskonto neuroosina; Isänmurhateoria

Freud näki monia yhtäläisyyksiä neurootikkojen pakkokäyttäytymisen ja uskonnollisen rituaalikäyttäytymisen välillä. Koska neurootikkojen käytös johtuu pitkälti seksuaalisten impulssien repressoinnista, tuli Freud uskonnon kohdalla seuraavaan tulokseen: "Vaikuttaa siltä, että myös uskonnon muodostuminen on seurausta tiettyjen vaistomaisten impulssien kieltämisestä" (Freud 1907, 125.) Kuitenkaan uskonnollisesti repressoidut impulssit eivät ole pelkästään seksuaalisia, vaan niihin kuuluu koko joukko sosiaalisia ja myös haitallisia egoistisia impulsseja. Uskontoa voidaan Freudin mukaan kutsua ihmiskunnan pakkoneuroosiksi, aivan kuten yksityistä neuroosia voidaan kutsua kieroutuneeksi yksilön uskonnoksi.

Ratkaisevat seikat uskonnon ymmärtämisessä ovat kaksi neuroottiseen käytökseen verrattavissa olevaa, yleisesti toistuvaa ilmiötä: totemismi ja fantasia ajatusten kaikkivoipaisuudesta.

Freudin mukaan primitiiviset heimot symboloivat yhteenkuuluvuuttaan usein jonkinlaisen toteemieläimen kautta. Saman toteemiklaanin jäsenet eivät saa ottaa toisiaan puolisoikseen, ja rajoja vahvistamaan syntyy monimuotoista rituaalikäyttäytymistä: initiaatioita, puhdistusrituaaleja ja niin edelleen. Neuroosissa ja toteemikäyttäytymisessä (uskonnossa) käsittämättömät kiellot ja rajoitukset yhdistyvät varmuuteen siitä, että kauhea rangaistus odottaa kiellon rikkojaa.

Freud uskoo, että uskonnon ja toteemiajattelun juuret ulottuvat siihen aikaan, kun ihmiset elivät apinalaumojen tavoin vahvimman uroksen hallinnoimissa laumoissa. Vahvin uros piti hallussaan kaikkia lauman naaraita ja hallitsi, tappoi tai ajoi pois kaikki muut urokset, omat poikansa mukaan lukien. Freud kirjoittaa seuraavasti:

"Eräänä päivänä pois ajetut veljekset yhdistivät voimansa, tappoivat ja söivät isänsä, lauman patriarkan… Väkivaltainen alkuisä oli varmasti kaikkien veljesten kadehdittu esikuva, ja syömällä hänet tapahtui samaistuminen: jokainen heistä sai osan isän voimasta" (Freud 1913, 141-142.)

Tämän hirvittävän teon jälkeen veljekset kokivat suurta katumusta, sillä he myös ihailivat ja rakastivat isäänsä, laumansa johtajaa. Lisäksi, nyt kun isä oli kuollut, veljeksistä tuli keskenään kilpailijoita lauman naaraiden suhteen. Syyllisyydentunteen painamina ja sosiaalisen rakenteen ollessa uhattuna, "he katuivat tekoaan luomalla toteemin ja asettivat sen isän tilalle, kieltäen samalla sen tappamisen. He myös kielsivät tekonsa hedelmät kieltämällä oikeutensa naisiin, joista tuli nyt vapaita" (Freud 1913, 142.)

Toteemirituaalissa, jossa toteemieläin rituaalisesti tapetaan ja syödään, toistetaan muinainen isänmurhan syyllisyys ja toisaalta sen voimaa antava funktio. Kristillinen ehtoollinen on poikkeuksellisen selkeä tapaus kyseisestä käyttäytymisestä: Jumalan poika (äärimmäisen arvokas hahmo) tapetaan, ja hänen lihansa ja verensä syödään. Samalla saadaan voimaa (syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä) ja koetaan syyllisyyttä (katumus).

Freudin mukaan oidipuskompleksin systeemi on kaikkien uskonnollisten käytäntöjen, rituaalien ja uskomusten ytimenä vielä tänäkin päivänä. Uskonnon henkilökohtaiset juuret kussakin yksilössä ulottuvat niihin pelottavan avuttomuuden kokemuksiin, joita ensin helpotti ensimmäinen rakkausobjekti eli äiti, myöhemmin voimakas isähahmo. Avuttomuus ei lopu iän myötä, vaan kaikki tulevat tietoisiksi olevansa uhattuina, ellei muuten, niin kuoleman edessä. Näin syntyy idea kaikkivoivasta, kaikkitietävästä varjeluksesta, joka suojelee ihmistä pahalta, palkitsee ja rankaisee kuin äiti ja isä lasta (Freud 1927, 30-38.)

Uskonto on Freudin mukaan vaaraksi sekä yhteisölle että yksilölle. Koska uskonnolliset rajat opetetaan lapsille liian varhain, eikä niiden kriittistä arviointia rohkaista myöhemmin, voi uskonnollisuudella olla vain yksi rooli: Hallinta ajattelun kieltämisen kautta ja impulssien neuroottinen kontrolli repression avulla. "Koko asia on niin läpikotaisin infantiili, niin todellisuudesta vieraantunut, että kuka tahansa, jolla on ihmisyyttä kohtaan ystävällinen asenne, tuskissaan ajattelee sitä suurta osaa ihmiskunnasta, joka ei koskaan pääse tämän elämänkatsomuksen yli" (Freud 1930, 74.) Toisaalta Freud oli ajoittain asenteissaan sallivampi; toisaalta uskonnollinen pakkoneuroosi myös repressoi joitain oikeasti yhteisön kannalta haitallisia egoistisia impulsseja.

Myöhemmin lähestulkoon kaikkia kuviteltavissa olevia uskonnon aspekteja on analysoitu Freudin teorian valossa. Suurta kritiikkiä on kuitenkin esitetty siitä, että Freudin teoria ei sovellu kuin kristillisen uskonnon selittämiseen.

Myöhempänä esimerkkinä psykoanalyyttisestä selittämisestä toimii hyvin Kali-jumalattaren synty objektisuhdeteorian mukaan. Objektisuhdeteoria on myöhempää psykoanalyysia joustavammaksi kehitettynä. Perusoletuksena on, että uskonnolliset ilmentymät ja niitä kohtaan koettu "palvonta" tai omistautumisen tarve johtuu lapsena koetuista suhteista ympäröivään todellisuuteen. Objektisuhdeteoriassa painopiste on siirtynyt sisäisestä tarpeesta ulkoiseen vuorovaikutukseen.

edellinen   seuraava sivu

 

Uskontotieteen etusivulle Koko kurssin aloitussivulle