Yleinen teologia

 

Sakramentit

Johdatus dogmatiikkaan ss. 215-224

Vanhan kirkon aikana kirkon pyhiä toimituksia kutsuttiin salaisuuksiksi (kr. mysterion). Tämä nimitys on säilynyt kreikankieliselle traditiolle perustuvassa idän ortodoksisessa kirkossa. Lännen latinankielisessä kirkossa pyhiä toimituksia alettiin kutsua sakramenteiksi (lat. sacramentum).

Merkittävä osuus lännen sakramenttiopin kehityksessä oli kirkkoisä Augustinuksella. Eräs keskeinen piirre hänen sakramenttikäsityksessään oli vakaumus, että Kristus itse toimii kirkon pyhissä toimituksissa (ks. Johdatus dogmatiikkaan s. 218), jonka perusteella hän puolusti donatolaisia vastaan käymissään kiistoissa (ks. edellä luku "Erilaisia kirkkokäsityksiä") näkemystä, että sakramentin pätevyys ei ole riippuvainen sen toimittaman papin hengellisestä tilasta.

Kirkon pyhät toimitukset olivat kuitenkin Augustinukselle vain eräs sakramenttien osa-alue. Laajassa merkityksessä sakramentti tarkoitti mitä tahansa pyhää todellisuutta kuvaavaa merkkiä. Tällaisia olivat esim. Mooseksen lain mukainen ympärileikkaus ja pääsiäisen vietto. Augustinus ymmärsi sakramentin laajassa mielessä merkiksi (lat. signum), joka kuvaa jotakin pyhää todellisuutta (lat. res). Sakramentin näkymättömän todellisuuden ja sitä kuvaavan merkin välillä vallitsee aina eräänlainen samankaltaisuus, eivätkä sakramenttien merkit voi näin olla mielivaltaisesti valittuja. Ne kuvaavat sitä hengellistä todellisuutta, joiden merkkejä ne ovat. Näihin sakramentteihin kuuluivat siis myös kirkon pyhät toimitukset, jotka muodostivat sakramentit sanan suppeammassa merkityksessä.

Augustinukselta on peräisin myös käsitys, että sakramentin muodostaa "sana ja näkyvä aine", jotka muodostavat yhdessä "näkyvän sanan" (ks. Johdatus dogmatiikkaan s. 219). Näistä ja monista muista Augustinuksen teoksista otetuista ajatuksista tuli keskiajalla lännen sakramenttiteologian peruslauseita, joiden oikeasta tulkinnasta syntyi useita kiistoja. Sana 'sakramentti' vakiintui 1100-luvulla tarkoittamaan seitsemää pyhää toimitusta: kaste, ehtoollinen, konfirmaatio, rippi, pappisvihkimys, avioliitto ja sairaan voitelu.

Augustinuksen ajatusta siitä, että sakramentin vaikutus ei ole riippuvainen sitä toimittavan papin personasta kehitettiin edelleen keskiajalla. Tämän perustalta muodosteltiin ns. opus operatum -oppi: koska sakramentin vaikutus ei ole kiinni sen toimittajan arvollisuudesta, sanotaan sakramentin vaikuttavan pelkkänä "tehtynä tekona" (lat. opus operatum). Tähän asetettiin kuitenkin se ehto, että sakramentin vastaanottajan tulee olla asennoitunut niin, että hän ei "asetta estettä" Jumalan armon vaikutukselle.

Keskiajan tärkeimpiin kehityskulkuihin sakramenttiopin alalla kuuluu myös transsubstantiaatio-opin syntyminen. Tällä opilla pyrittiin selittämään, millä tavoin Kristus on läsnä ehtoollisen leivässä ja viinissä. Koska haluttiin pitää kiinni siitä, että ehtoollisleipä ja -viini ovat hyvin perustavalla tavalla Kristuksen ruumis ja veri, otettiin avuksi aristotelisen filosofian käyttämä jaottelu olion substanssin eli olemuksen ja aksidenssien eli siihen liittyvien ominaisuuksien välillä. Tähän liittyen selitettiin, että ehtoollisessa leipä ja viini tosin säilyttävät niiden luonnolliset havaittavat ominaisuudet, mutta niiden substanssi eli sisäinen olemus muuttuu Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Tuloksena on siis jotain, joka todellisuudessa on itse Kristus, mutta näyttää, maistuu jne. leivältä ja viiniltä.

Reformaatio hyökkäsi sakramenttiopin yhteydessä juuri transsubstantiaatio-oppia ja ex opere operato -oppia vastaan. Viimeksimainittu oppi ei reformaattoreiden mukaan ottanut huomioon ihmisen uskon välttämättömyyttä sakramentin vastaanottamisessa, mikä oli ristiriidassa reformatorisen uskosta vanhurskauttamisen opin kanssa. Transsubstantiaatio-opin luterilainen reformaatio näki pakanallisen filosofian sekoittamisena uskon salaisuuksiin. Lutherin mukaan leipä ja viini säilyttävät sekä luonnollisen olemuksensa että aksidentaaliset ominaisuutensa, mutta Kristuksen ruumis ja veri yhdistyvät ehtoollisessa ehtoollisaineisiin.

Myös Sveitsin reformaatioon perustuva reformoitu traditio hylkäsi keskiaikaisen transsubstantiaatio-opin, mutta osin eri perustein. Reformoidun teologian mukaan leipä ja viini säilyttävät luonnollisen olemuksensa siksi, että vain niiden merkitys muuttuu. Kristuksen ruumis ja veri eivät ole reformoidun käsityksen mukaan todellisesti läsnä ehtoollisaineissa, vaan leipä ja viini ovat Kristuksen ruumista ja verta kuvaavia merkkejä. Tämän käsityksen mukaan Kristus on läsnä ehtoollisessa vain hengellisesti, ruumiinsa puolesta hän on korotettuna taivaaseen.

edellinen sivu   seuraava sivu

 

Systemaattisen teologian  etusivulle Koko kurssin aloitussivulle