Yleinen teologia

 

1.1. Teologisen argumentaation luonne

Tässä osiossa perehdytään teologiseen argumentaatioon, joka tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, miten erilaisia opillisia käsityksiä on perusteltu kristinuskon historiassa. Vaikka kristinuskon sisältö ei tyhjene opilliseen keskusteluun, on tällainen keskustelu ollut perinteisesti keskeinen osa teologista työskentelyä.

Uskonnollinen kieli ei ole luonteeltaan yksiselitteistä ja käsitteellisesti tarkkaa, vaan siinä samaan asiaan voidaan viitata monella hyvin erilaisella ilmaisutavalla, joiden asiasisältöä ei voi kaikissa tapauksissa edes käsitteellisesti ilmaista. Tästä huolimatta kristinuskon ja monien muiden uskontojen piirissä on harjoitettu opillisia kysymyksiä koskevaa argumentoivaa keskustelua, joka muistuttaa tieteellistä tai filosofista argumentaatiota. Tällaisen keskustelun käyminen edellyttää sitä, että ainakin osa uskonnollisesta kielestä on sellaista, jossa voidaan vertailla keskenään erilaisia käsityksiä ja argumentoida yksittäisten käsitysten puolesta tai niitä vastaan.

Argumentaatio ei yleensä ilmene selkeästi tekstin pintatasolla; varsinkin siihen kuuluvat ennakko-oletukset saattavat löytyä vasta perusteellisen tekstianalyysin jälkeen. Argumentaation rakenteen selvittäminen historiallisista teksteistä onkin eräs teologianhistoriallisen tutkimuksen keskeisistä tehtävistä.

Eri teologisten käsitysten argumentoinnissa voidaan erottaa kolme elementtiä: argumentaation perusteet, perustelun tapa ja johtopäätökset. Sekä opillisten käsitysten perusteista että teologisesti pätevän perustelun tavasta on esiintynyt historiassa mitä erilaisimpia näkemyksiä. Näkemyserot ovat puolestaan saattaneet johtaa hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin eri ajattelijoiden ja kirkkokuntien välillä. Eroista huolimatta toimiva opillinen keskustelu on aina edellyttänyt jonkinasteista yksimielisyyttä opin perusteiden ja pätevien perustelun tapojen suhteen.

Käsitysten perusteet voivat olla joko julkilausuttuja perusteluja, tai ääneen lausumattomia ennakko-oletuksia. Kristillisessä teologiassa uskon ja opin julkilausutut perusteet on perinteisesti löydetty Jumalan ilmoituksesta ihmisille. Siksi myös opillinen keskustelu on usein lähtenyt siitä, että vedotaan Jumalan ilmoitukseen ja siitä johdettuihin käsityksiin omien väitteiden perusteluina.

Ilmoitus on toisinaan käsitetty hyvinkin laajasti, jolloin se on voinut sisältää esim. ihmisen arkikokemuksen, jota on pidetty Jumalan yleisenä eli kaikkia ihmisiä koskevana ilmoituksena (eri ilmoituskäsityksistä ks. Johdatus dogmatiikkaan ss. 38-56).

Jumalan ilmoituksena on pidetty Raamatun ja sen sisältämien oppien lisäksi mm. kirkolliskokousten päättämiä opinkappaleita. Usein on katsottu, että kirjoitetut Raamatun tai kirkolliskokousten tekstit eivät ole identtisiä Jumalan ilmoituksen kanssa, vaan ilmoitus on jotakin, joka löytyy näiden tekstien takaa. Tämän lisäksi puhutaan myös yleisestä ilmoituksesta, jonka katsotaan tapahtuvan myös Raamatun ja kristillisen kirkon ulkopuolella, kun ihminen saa käsityksen Jumalasta esim. tarkastelemalla luonnon ihmeitä. Myös Raamatun asiasisältö voidaan ymmärtää hyvin eri tavoin (ks. eksegetiikan kurssi, Raamatun tulkinnasta).

Historiassa käydyille opillisille keskusteluille on ollut kuitenkin luonteenomaista, että osapuolet ovat olleet jossain määrin yksimielisiä ilmoituksen luonteesta. Esimerkiksi reformaatioajan keskusteluissa saattoivat luterilaiset pitää kiinni "yksin Raamatusta" -opista ja perustella kantaansa vetoamalla Raamatusta esiin tuotuihin oppeihin vain, koska myös heidän katoliset vastustajansa pitivät Raamattua kristillisen opin ylimpänä, joskaan ei ainoana auktoriteettina.

Perustelun tapaa arvioitaessa tulee huomioida ensinnäkin argumentaation johdonmukaisuus: seuraako annetuista perusteista esitetyt johtopäätökset? Toiseksi on tutkittava, ovatko argumentaatiossa käytetyt termit yksiselitteisiä; ts. pysyykö niiden merkitys samana koko päätelmäketjun ajan. Päinvastaisessa tapauksessa syntyy virhepäätelmä, joka tosin voi näyttää ensi silmäyksellä pätevältä, mutta ei ole sitä.

Johtopäätösten arviointi perustuu yleensä edellä mainittuihin seikkoihin. Mikäli perusteet ovat hyväksyttäviä ja argumentaatio on pätevää, voidaan johtopäätösten katsoa tulevan todistetuiksi. Jos tarkoitus ei ole etsiä vain yhtä oikeaa tai todennäköisintä käsitystä, voidaan myös tarkastella, mitkä johtopäätökset seuraavat kustakin vaihtoehtoisista lähtökohdista.

Lue lisääLue lisää
Johdatus dogmatiikkaan ss. 85-99; uskonnollisen kielen luonteesta Johdatus dogmatiikkaan ss. 24-26; argumentaatiosta ja sen analyysistä: Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (toim.): Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot (Gaudeamus, Helsinki 1998), ss. 60-113.

edellinen   seuraava

 

Systemaattisen teologian  etusivulle Koko kurssin aloitussivulle