etusivulle Yleinen teologia
1. JOHDANTO2.  JUUTALAISESTA LAHKOSTA ROOMALAISEN MAAILMAN VALTAUSKONNOKSI3. KRISTINUSKON PAINOPISTEEN SIIRTYMINEN LÄNSI-EUROOPPAAN4.  REFORMAATIO JA KATOLISEN KIRKON EKSPANSIO5.  KRISTINUSKO MODERNISSA MAAILMASSA

 

Katolinen kirkko uusia teitä etsimässä

Katolisen kirkon suhde moderniin maailmaan on 1900-luvulla muuttunut monivivahteisemmaksi. Sen johto on pitänyt kiinni kirkon hierarkkisesta rakenteesta ja arvovallasta. Samalla se on kuitenkin pyrkinyt liennyttämään modernien ilmiöiden kanssa syntynyttä vastakohtaisuutta.

Aluksi tämä pyrkimys näkyi varsinkin kirkon suhteessa uusiin kansallisvaltioihin. Vuonna 1929 katolinen kirkko solmi Italian hallituksen kanssa sopimuksen, joka ratkaisi vuosikymmeniä jatkuneen kiistan paavin asemasta Roomassa. Sopimuksella perustettiin Kirkkovaltion seuraajaksi paavin alainen Vatikaanivaltio, joka käsittää Pietarinkirkon ympäristöineen. Sopimus on osoittautunut kestäväksi. Ensimmäinen maailmansota johti useiden Euroopan katolisten kansojen vapautumiseen vieraan vallan alta. Näissä uusissa maissa (Puola, Liettua, Unkari, Tšekkoslovakia, Irlanti) katolinen kirkko sai alusta yleensä vahvan aseman.

Totalitaariset ideologiat muodostivat 1900-luvulla myös katolisen kirkon suurimman uhan. Saksan kansallissosialismista katolinen kirkko selvisi lujan rakenteensa ansiosta pienemmin vaurioin kuin evankelinen kirkko. Italiassa Mussolinin fascismi ei johtanut laajaan kirkosta vieraantumiseen. Itä-Euroopassa katolinen kirkko kävi kommunismin kanssa Neuvostoliiton luhistumiseen saakka jatkuneen kamppailun. Varsinkin tämän taistelun aikana tuli näkyviin kirkon pyrkimys esiintyä kansan puolestapuhujana. Puolan katolisesta kirkosta tuli kommunismin merkittävin vastavoima. Siksi kommunismin luhistuminen merkitsi Itä-Euroopassa katolisen kirkon voittoa.

Paavi Johannes XXIII:n aika (1958-1963) muodostui käänteentekeväksi. Hänen koolle kutsumansa Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962-1965) yritti löytää katoliselle kirkolle uuden, myönteisemmän suhteen moderniin maailmaan. Se toteutti monia protestanttien jo 1500-luvulla vaatimia reformeja (esimerkiksi kansankielisen liturgian ja ehtoollisviinin jakamisen maallikoille), korosti maallikoiden merkitystä kirkossa ja omaksui myönteisen kannan ekumeeniseen liikkeeseen. Kirkolliskokouksen vaikutus on säteillyt laajasti katolisen kirkon ulkopuolellekin. Sen jälkeen katolinen kirkko on pyrkinyt käyttämään avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan sekä uskonnonvapauden turvaamia toimintamahdollisuuksia hyväkseen.

Johannes XXIII:a seuranneiden paavien Paavali VI:n (1963-1978) ja Johannes Paavali II:n aikana on osoittautunut, että ristiriita katolisen kirkon ja liberaalin länsimaisen ajattelun välillä ei ole kokonaan ratkennut. Varsinkin naisen asemaan ja seksuaalimoraaliin liittyvät kysymykset ovat jakaneet Euroopan ja Pohjois-Amerikan katolilaisia kahteen leiriin. Katolisen kirkon pyrkimys osoittaa jäsenilleen kaikissa oloissa turvallinen tie merkitsee sen mukaan esimerkiksi eronneiden uuden avioliiton kieltämistä, avioliiton ulkopuolisen seksin sekä useimpien ehkäisymenetelmien ja abortin torjumista. Toisia ihmisiä tällainen moraali vetää katolisen kirkon piiriin, toisia se vierottaa siitä.

Katolisessa hurskaudessa Marian asema esikuvana ja esirukoilijana on entisestään vahvistunut. Maria-hurskaus näkyy varsinkin pyhiinvaelluspaikoissa, jotka vetävät puoleensa vuosittain miljoonia ihmisiä. Tällaisia paikkoja ovat Lourdes Ranskassa, Fatima Portugalissa ja Guadalupe Meksikossa.

edellinen sivu   seuraava sivu

 

Kirkkohistorian etusivulle Koko kurssin aloitussivulle