etusivulle Yleinen teologia
1. JOHDANTO2.  JUUTALAISESTA LAHKOSTA ROOMALAISEN MAAILMAN VALTAUSKONNOKSI3.  KRISTINUSKON PAINOPISTEEN SIIRTYMINEN LÄNSI- 4.  REFORMAATIO JA KATOLISEN KIRKON EKSPANSIO5.  KRISTINUSKO MODERNISSA MAAILMASSA

 

Rooman valtakunnankirkon perintö

Kristinuskon uusi asema Rooman valtionuskontona vaikutti syvästi kirkkoon. Sen oli pakko etsiä uusia ratkaisuja. Ne näkyvät edelleen kirkossa ja monessa kohdin suorastaan hallitsevat sen olemusta.

Jäsenmäärän valtavan kasvun vuoksi kirkon oli kehitettävä organisaatiotaan. Maaseudulle perustetut seurakunnat jäivät papiston (presbyteerien) hoitoon ja kaupunkiseurakuntien piispojen alaisiksi. Näin muodostuivat hiippakunnat. Useat hiippakunnat puolestaan muodostivat kirkkoprovinssin, jota suurimman kaupungin piispa eli metropoliitta (arkkipiispa) johti. Suurimpia kirkkohallinnollisia kokonaisuuksia olivat patriarkaatit (kts. kartta 1). Niitä oli aluksi kolme: Rooma, Antiokia ja Aleksandria. Myöhemmin muodostettiin vielä Konstantinopolin ja Jerusalemin patriarkaatit. Vuonna 451 pidetyn Khalkedonin kirkolliskokouksen mukaan niitä oli viisi: Rooma, Konstantinopoli, Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem.

Rooman valtakunnankirkko 300-luvullaKartta 1: Rooman valtakunnankirkko 300-luvun lopulla

Käänne avasi aivan uudenlaiset mahdollisuudet rakentaa kirkkoja. Vanhimmat nykyaikaan asti säilyneet kirkkorakennukset ovatkin 300-luvun alkupuolella rakennettuja basilika-tyyppisiä temppeleitä. Myös jumalanpalvelusta oli kehitettävä sellaiseksi, että suuret väkijoukot voisivat ottaa osaa siihen. Valtakunnankirkon aikana muotoutunut liturgia näkyy edelleen selvästi niin idän kuin lännenkin kirkon jumalanpalveluksessa. Pystyäkseen selviytymään tehtävistään kirkon oli lisättävä työntekijöitä. Alun perin lähinnä luottamustoimiksi katsotut virat muuttuivat päätoimisiksi tehtäviksi, ja niiden hoitajista alkoi muodostua "maallikoista" erottuva papisto. Vainojen ajan perintö taas näkyi marttyyrien kunnioittamisessa. Heidän haudoilleen oli jo varhain tehty pyhiinvaelluksia. Nyt pyhäinjäännöksiä (reliikkejä) voitiin sijoittaa uusiin kirkkoihin. Marttyyrien lisäksi esirukouksia alettiin pyytää myös muilta esimerkillisesti eläneiltä kilvoittelijoilta. Läntisessä kirkossa ensimmäinen pyhimyksen aseman ilman marttyyrikuolemaa saavuttanut kristitty oli vuonna 397 kuollut Martinus Toursilainen.

Askeettista elämääAskeettista elämää viettäneitä kilvoittelijoita lienee seurakuntien piirissä ollut kristinuskon alusta lähtien. Egyptissä askeetit olivat jo 200-luvulla alkaneet vetäytyä autiomaan hiljaisuuteen. Tunnetuin näistä erakoista oli Antonius (k. 356). Vuoden 320 tienoilla Pakomios-niminen erakko perusti ensimmäisen luostarimaisen yhteisön Tabennisiin. Varhaisissa luostareissa oli usein sekä miehiä että naisia. Egyptistä luostariliike levisi nopeasti kaikkialle Rooman imperiumin itäosiin. Varsinkin Kappadokian maakunta Vähä-Aasiassa tunnettiin lukuisista luostareistaan. Sieltä oli kotoisin myös Basileios Suuri, joka laati idän kirkossa edelleen käytössä olevan luostarisäännön. Basileioksen tavoitteena oli liittää luostarikilvoitus kiinteäksi osaksi kirkon elämää. Luostarit järjestettiin piispojen alaisiksi, ja luostareissa hyvän koulutuksen saaneita munkkeja alettiin kasvavassa määrin valita piispoiksi.

Länteen luostarikilvoitus alkoi levitä vasta 300-luvun lopulla eikä siitä tullut yhtä suosittua kuin idässä. Silti lännessäkin luostareista tuli merkittäviä hengellisen ja henkisen elämän keskuksia ja monet oppineet munkit päätyivät piispoiksi. Lännessä luostarikilvoituksesta alkoi jo varhain kehittyä erilaisia muotoja. Jotkut piispat elivät tuomiokirkkonsa papiston kanssa luostarimaisena yhteisönä, jossa harjoitettiin teologiaa. Tämä myöhemmin Augustinuksen nimeen liitetty perinne jatkui halki keskiajan ja sai erilaisia muotoja. Toisen perinteen loi Benedictus Nursialainen, joka perusti vuonna 529 Etelä-Italiaan Monte Cassinon luostarin. Benedictuksen sille laatimassa säännössä korostettiin kuuliaisuuden ja ahkeran työnteon merkitystä ja torjuttiin liian ankara askeesi. Benedictuksen sääntö sopi käytännölliseen roomalaiseen ajattelutapaan ja benediktiiniläisluostareista tuli tärkeitä kristinuskon tukikohtia.

edellinen sivu   seuraava sivu

 

Kirkkohistorian etusivulle Koko kurssin aloitussivulle