Tulostusversio:
Outi Lehtipuu: Raamatun tutkimus ja tulkinta
Nuolella merkityt sisäiset linkit tulostuvat sivun loppuun. Ulkoisten linkkien URL-osoitteet löytyvät myös sivun lopusta.

RAAMATUN TUTKIMUS JA TULKINTA

Johdatus Raamattuun, ss. 247 - 261.

Raamattu

Raamattu kirjana

Termi 'Raamattu' tulee kreikan kielen sanasta grammata, joka merkitsee suomeksi 'kirjoitukset' (vrt. viron kielen sana raamat = kirja). Joskus Raamatusta käytetään sanaa 'Biblia'. Se on kreikkaa ja tarkoittaa 'kirjakääröt' (vrt. ruotsin ja saksan Bibel, englannin ja ranskan Bible). Raamatun kirjat kirjoitettiin alun perin pop_uppapyruskaislasta valmistetulle materiaalille ja säilytettiin kääröinä.

Raamattu jaetaan kahteen osaan: Vanhaan testamenttiin (VT) ja Uuteen testamenttiin (UT). VT kirjoitettiin alun perin hepreaksi (ja pieniltä osin arameaksi, joka on heprean sukukieli). UT:n kieli on kreikka.

Sana 'testamentti' tarkoittaa tässä yhteydessä 'liittoa'. Juutalaiset ymmärsivät suhteensa Jumalaan liittosuhteeksi. Kristityt omaksuivat ajatuksen, mutta uskoivat, että 'vanhan liiton' tilalle oli tullut 'uusi liitto,' jonka välimies oli Jeesus. Käsitteet siirtyivät kuvaamaan myös Raamatun eri osia: VT kuvasi vanhaa liittoa, UT uutta liittoa. Termi 'Vanha testamentti' viittaa siis kristilliseen pop_upkaanoniin. Juutalaiset, joille 'Vanha testamentti' myös on pyhä kirja, eivät luonnollisesti voi hyväksyä tätä termiä. Puhuessaan niistä kirjoituksista, joita kristityt kutsuvat Vanhaksi testamentiksi, juutalaiset käyttävät yksinkertaisesti termiä 'Raamattu'. Terminologisen epäselvyyden vuoksi tutkimuksessa on viime aikoina vakiintunut termi 'Heprealainen Raamattu' (the Hebrew Bible) joka tarkoittaa niitä Raamatun tekstejä, jotka on kirjoitettu alun perin hepreaksi (ja arameaksi). Kun seuraavassa käytetään - kristillisen perinteen mukaisesti - nimitystä Vanha testamentti, termin ongelmallisuus kannattaa pitää mielessä.

Suomalainen Kirkkoraamattu sisältää yhteensä 66 kirjaa (VT 39 ja UT 27). Kirjoitukset ovat syntyneet eri aikoina, alun perin itsenäisinä kokonaisuuksina. Vasta myöhemmin ne vakiintuivat osaksi kaanonia eli ohjeellisten kirjoitusten kokoelmaa.

RAAMATUN VAIKUTUSHISTORIAA

Raamattua on usein kutsuttu länsimaisen kulttuurin perusteokseksi. Puhutaan Raamatun vaikutushistoriasta, mutta termin määrittely on osoittautunut hankalaksi. Monien ilmiöiden syntyyn Raamatun vaikutus on ollut epäsuora tai se on kietoutunut muihin kulttuurisiin ja ideologisiin vaikutuksiin vaikeasti erotettavalla tavalla.

Raamattu on käännetty kokonaan tai osittain yli 2000 kielelle. Käännöstyö on synnyttänyt useita kirjakieliä ja vaikuttanut sitä kautta kansanopetuksen syntymiseen. Näin myös Suomessa. Raamatun kertomukset ja niistä nousevat sanonnat elävät eri kielissä ja kirjallisuudessa. Myös monet nimet ovat joko suoraan peräisin Raamatusta tai kansankielisiä muunnelmia raamatullisista nimistä - näin esimerkiksi sellaiset "supisuomalaiset" nimet kuin Maija, Matti, Jussi ja Liisa.

Katso esimerkki pop_upRaamatun vaikutuksesta suomen kielen puheenparsiin.

Raamatun vaikutus on helposti nähtävissä taiteissa. Monet kirjailijat, säveltäjät, taidemaalarit, arkkitehdit jne. ovat ammentaneet aiheita Raamatusta. Raamattu on vaikuttanut merkittävästi myös yhteiskuntaan, mm. tapakulttuuriin ja lainsäädäntöön. Kristillinen juhlakalenteri pohjautuu Raamatun kertomuksiin. Myös länsimaissa yleisesti vallalla oleva ajatus siitä, että historialla on päämäärä ja tarkoitus, perustuu pitkälti Raamattuun. On väitetty, että ilman uskoa etenevään kehitykseen länsimainen tiede olisi jäänyt vaille välttämätöntä kasvualustaa.

Raamatun vaikutuksen suuruus on luonnollisesti riippunut siitä, millainen asema sillä on ollut yhteiskunnassa ja sitä tulkitsevissa yhteisöissä. Myös vallitseva kulttuuri ja ajattelutapa on vaikuttanut laajasti siihen, miten Raamattu on yhteiskuntaan vaikuttanut. Niin orjien kuin naisten vapautusliikkeet 1800-luvulla ammensivat voimakkaasti Raamatusta. Kuitenkin satojen vuosien ajan Raamattu vaikutti sekä orjien että naisten alistamiseen (ja saattaa edelleen vaikuttaa). Kyse on pitkälti siitä, miten Raamattua tulkitaan.

Aiheesta lisää esim. kirjoissa:

H. Räisänen, Uuteen uskoon. Helsinki: Kirjapaja 1993, ss. 11-29.
Biblia 350 v: suomalainen Raamattu ja Suomen kulttuuri. Toim. J. Nuorteva. Helsinki: Suomalainen kirjallisuuden seura 1992.

RAAMATUN TULKINNASTA

Joskus kuulee sanottavan: "En tulkitse Raamattua, mä vaan luen sitä" Tai: "Ei Raamattua pidä tulkita, vain Pyhä Henki voi avata sen merkityksen." Tulkinta ei kuitenkaan ole lukemisesta erillinen prosessi, vaan tekstin ymmärtäminen vaatii aina tulkintaa. Vasta tulkinnan avulla teksti saa merkityksen - oli kyse sanomalehtiuutisesta, runosta tai vaikkapa kahvinkeittimen käyttöohjeesta.

Raamatun tekstien tulkinnan tekee vaikeaksi se, että ne ovat syntyneet aivan toisenlaisessa historiallisessa, kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin missä nykylukijat elävät. Sama pätee tietysti myös muihin vanhoihin teksteihin. On ongelmallista käyttää Raamattua "sellaisenaan", ilman että sanomaa pyritään soveltamaan muuttuneisiin olosuhteisiin.

Raamattu menettää merkittävyytensä, jos sen sanomaa ei tulkita kulloisessakin uudessa tilanteessa uudelleen. Sama koskee myös Raamatun käännöksiä: Agricolan UT:n käännös vuodelta 1548 tuskin puhuttelee nykylukijaa. Myös edellinen Kirkkoraamattu vuodelta 1938 tuntuu monin paikoin vaikeaselkoiselta.

Raamatun tekstien ajankohtaistavaa uudelleentulkintaa löytyy jo Raamatussa itsessään. Esimerkiksi perinteinen vanhatestamentillinen ajatus siitä, että hurskas menestyy ja kärsimys on seurausta synnistä, kyseenalaistetaan myöhemmin. VT:ssa toisenlaisen (ja toisistaan poikkeavan) vastauksen antavat Job ja Saarnaaja, UT:ssa ks. Luuk. 13:1-5 ja Joh. 9:1-12. Toinen esimerkki: Paavali, aiemmin juutalaisen lain innokas noudattaja, tuli johtopäätökseen, ettei juutalainen laki ympärileikkauksineen enää sido kristittyjä. Uusi kokemus - kohtaaminen ylösnousseen Jeesuksen kanssa - sai hänet tulkitsemaan omaa uskonnollista perintöään radikaalisti uudella tavalla.

TULKINNAN HAASTEITA

Raamattua luettaessa on muistettava ajallinen ero Raamatun kirjoitusajankohdan ja oman aikamme välillä. Nuorimpiinkin Raamatun kirjoituksiin on matkaa noin 1850 vuotta, vanhimpiin vielä tuhatkunta vuotta enemmän.

Raamatun tekstiin tutustuminen vaatii paradoksaalisesti sen, että ensin vieraannutamme itsemme tekstistä. Tämä on helpompaa silloin, kun tekstissä esiintyy termejä, jotka eivät ole tuttuja omasta arkikokemuksestamme, esim. 'publikaani', 'sovitusuhri', 'denaari', 'spitaalinen'. Paljon vaikeampaa etäännyttäminen on tutunkuuloisten sanojen yhteydessä. Kuitenkin esimerkiksi 'lapsi', 'perhe', 'köyhä', 'rikas', 'synti', 'parantaminen', 'taivas' ja 'ihme' tarkoittivat Raamatun ajan ihmisille ainakin osittain eri asiaa kuin nykylukijoille (joilla saattaa olla keskenään hyvinkin eri merkitys näille sanoille).

Raamatun tulkinnassa on otettava huomioon 1. erilainen maailmankuva, 2. erilainen kieli ja 3. erilainen kulttuuri.

1. Erilainen maailmankuva

Sekä VT:n että UT:n kirjoittajilla oli sama muinaisitämainen maailmankuva kuin muilla aikalaisillaan. Se perustui konkreettisiin havaintoihin ympäröivästä maailmasta. Koska uloimman tunnetun reunan muodosti meri, maan uskottiin olevan kaikkialta meren ympäröimä. Taivas kaartui kupuna maanpiirin yllä. Maan alla olivat maan juuret ja vesien lähteet. Tässä kolmikerroksisessa maailmankaikkeudessa ylin kerros eli taivas oli Jumalan (tai jumalten) asuinpaikka. Ihmiset elivät keskellä, maan päällä. Alimpana maan alla oli kuolleiden valtakunta, tuonela.

Kaavio1: Maailmankuva

Maailmankuva

Käsitys kolmikerroksisesta todellisuudesta heijastuu esim. Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta kertovissa teksteissä. Kuoltuaan Jeesus laskeutuu alas, maan alimpiin paikkoihin (Ef. 4:9). Ylösnousemus merkitsee siis sananmukaisesti maan alta ylös nousemista. Samoin Jeesuksen taivaaseen ottaminen kuvataan niin, että pilvi nostaa hänet korkeuksiin, Jumalan luo.

Erilainen maailmankuva heijastuu myös Raamatun pop_upihmekertomuksissa.

2. Erilainen kieli

Raamatun alkukielet (heprea, aramea, kreikka) ovat ainakin osittain vieraita jopa niille, jotka nykyään puhuvat äidinkielenään hepreaa tai kreikkaa. Nykykreikka eroaa rakenteeltaan ja ääntämykseltään monin tavoin niin sanotusta koinee-kreikasta, jolla UT on kirjoitettu (ja joka puolestaan eroaa esim. Ateenan filosofien käyttämästä klassisesta kreikasta). Heprean kohdalla erot ovat vielä suuremmat. VT sisältää kohtia, joiden alkuperäistä merkitystä ei pystytä selvittämään varmasti.

Paraskin käännös on aina tulkintaa, sillä kaksi kieltä ei koskaan vastaa toisiaan täydellisesti. Vertaa nykyisen Kirkkoraamatun (v:lta 1992) ja edellisen käännöksen (v:lta 1938) eroja esimerkiksi seuraavissa kohdissa: 2. Moos. 20:1-17 (kymmenen käskyn laki), Matt. 5:1-12 (Vuorisaarnan alku) ja Joh. 5:1-18 (Jeesus parantaa miehen Betesdan altaalla).

3. Erilainen kulttuuri

Tai oikeammin: erilaiset kulttuurit. VT heijastaa sekä vaeltavien paimentolaisten että paikallaan asuvien maanviljelijäyhteisöjen elinolosuhteita. UT:ssa heijastuu sekä perinteinen juutalainen kulttuuri, jonka keskellä Jeesus eli, että Rooman valtakunnan hellenistinen kulttuuri. Kaikki nämä poikkeavat olennaisesti nykysuomalaisesta kulttuurista ja elinolosuhteista.

Vieras kulttuuri selittää monia nykynäkökulmasta katsottuna käsittämättömiä ilmiöitä. Esimerkiksi naisen asema määräytyi patriarkaalisen kulttuurin sallimien rajojen mukaan. Ks. kertomus Jaakobista ja hänen perheestään, 1. Moos. 29:1-30:24. Moniavioisuus, mahdollisuus hankkia jälkeläisiä vaimon orjattaren kanssa jne. on helppo selittää aikasidonnaisiksi, kulttuurin sanelemiksi käyttäytymismalleiksi. Patriarkaalinen kulttuuri UT:ssa näkyy mm. usein siteeratuissa kohdissa "naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa" (1. Kor. 14:34) ja "vaimot, suostukaa miehenne tahtoon, niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää" (Ef. 5:22-23). Ovatko nämäkin aikasidonnaisia, vallitsevan kulttuurin mukaisia ohjeita, jotka eivät sellaisenaan päde nykyaikana? Jos eivät ole, miten ne poikkeavat edellä mainitusta VT:n kuvaamasta naisen asemasta?

Lisää esimerkkejä UT:n ajan kulttuurista löytyy eksegetiikan laitoksen verkkojulkaisusta Ihminen ja yhteisö Uuden testamentin maailmassa. Valitse sivuilta itseäsi kiinnostava aihe (esim. perhe, homoerotiikka, orjuus) ja tutustu siihen. Miten ko. ilmiö antiikin maailmassa eroaa nyky-yhteiskunnasta? Miten nämä erot pitäisi ottaa huomioon raamatuntulkinnassa?

ERILAISIA TULKINTAMALLEJA

Se, millaiseksi Raamattu ymmärretään, määräytyy aina sen kulttuuriympäristön ja tulkintayhteisön mukaan, jossa Raamattua luetaan. Esimerkiksi vastaus kysymykseen, missä mielessä Raamattu on jumalallinen teksti, vaihtelee. Onko Raamattu Jumalan arvovaltaista ja virheetöntä ilmoitusta vai ihmisten todistusta omasta uskonnollisesta ajattelustaan, jota voi käyttää elämässä virikkeen antajana kuten muitakin uskonnollisia kirjoja? Vai jotain muuta?

Kaikki kristilliset kirkot perustavat oppinsa ja uskonsa Raamattuun, mutta eri kirkkokuntien raamatuntulkintatavat vaihtelevat. Kukin tulkitsee Raamattua oman perinteensä edellyttämällä tavalla. Perinteisesti protestanttisissa kirkkokunnissa Raamatulla on keskeisempi asema kuin esimerkiksi katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.

Pyhänä ja arvovaltaisena pidetyn tekstin tulkitseminen herättää kysymyksen pop_up tulkitsijan vastuusta. Raamattua käytetään usein oman arvovallan lisääjänä, siis vallankäytön välineenä. Tulkinnat eivät voi olla puolueettomia, sillä niillä on vaikutusta käytännön elämään.

Usein vaaditaan, että tulkinnan pitää olla "raamatullista". Käsite on kuitenkin ongelmallinen, sillä Raamattu itsessään sisältää tulkintojen moninaisuuden. "Raamatullisuus" on siis väistämättä sitä, että pidetään kiinni tietyistä Raamatun kohdista - ja tietyllä tavalla tulkittuna.

Vastaa seuraaviin väitteisiin jaa/ei/en osaa sanoa. Miten vastauksesi mielestäsi kertoo siitä, millä tavoin Raamatun opetuksen tulisi näkyä käytännössä?

Onko raamatullista

Lue oheinen Heikki Räisäsen artikkeli "Raamattunäkemystä etsimässä". (Teoksesta H. Räisänen, Raamattunäkemystä etsimässä, Gaudeamus, Helsinki, 1986, ss. 143-151.) Miten siinä esitellyt raamatuntulkintamallit vastaavat omaa raamattunäkemystäsi?

-linkkien takana olevat tiedostot:

Papyrus ja pergamnetti

Raamatun kirjoitukset laadittiin alun perin papyruskaislasta valmistetulle kirjoitusmateriaalille. Papyruskaislan ytimestä leikattiin kapeita suikaleita, jotka kuivattiin ja liimattiin yhteen. Yksittäiset lehdet liitettiin kääröiksi, jotka saattoivat olla useita, jopa kymmeniä metrejä pitkiä. Teksti kirjoitettiin yhteen pötköön ilman sana- ja lausevälejä tai välimerkkejä:

papyrus

Papyrus oli haurasta materiaalia, joka ajan myötä väistämättä kului käyttökelvottomaksi. Kuluneiden käsikirjoitusten tilalle kopioitiin uusia. Vanhoja papyrustekstejä on kuitenkin säilynyt melko runsaasti Egyptin hiekassa. UT:n käsikirjoituskatkelmien lisäksi sieltä on löytynyt myös muita kirjoitettuja dokumentteja (mm. sopimuksia ja kirjeitä), jotka ovat tuoneet lisävaloa mm. UT:n kreikan tutkimiseen.

Papyrusta huomattavasti arvokkaampi ja kestävämpi materiaali oli muokatuista eläinten nahoista valmistettu pergamentti. Nimensä materiaali oli saanut Vähän-Aasian (nyk. Turkin) kirjastostaan kuulusta Pergamonin kaupungista. Toisin kuin kääröinä säilytettävät papyrukset, pergamentit säilytettiin kirjamuotoisina koodekseina.

Kaanon

Kreikankielinen sana kaanon merkitsee ruokoa, mittapuuta, ohjenuoraa, sääntöä tai normia. 300-luvulta lähtien kristityt alkoivat käyttää sitä niistä kirjoituksista, jotka kirkko tunnusti pyhiksi. Kaanon merkitsee siis ohjeellisiksi ja sitoviksi ymmärrettyjen kirjoitusten kokoelmaa.

Raamattu ja puheenparret

Seuraavassa tekstissä on 15 Raamatusta peräisin olevaa sanontaa. Löydätkö ne kaikki? Osaatko selittää, missä yhteydessä ne Raamatussa esiintyvät ja mitä ne tarkoittavat? (Teksti Mika Aspinen)

Voi sitä, joka tentissä 11. hetkellä yrittää potkia tutkainta vastaan ja ruveta säveltämään omiaan. Hän joutuu odottamaan jobinpostia ja pukeutumaan säkkiin ja tuhkaan. Jos mitään ei muistu mieleen, ei kannata tehdä tentaattorista syntipukkia. Ehkä paikallaan on jonkinlainen Salomon tuomio: jos tentti tuntuu liian vaikealta, vikaa on sekä tentaattorissa että tenttijässä. Kun valmistautuu liian myöhään eikä hoida leiviskäänsä hyvin, etsikkoaika menee umpeen ja seurauksena voi olla itku ja hammasten kiristys. Sillä hedelmistään puu tunnetaan. Ja tässä suhteessa voidaan todeta vuosi vuodelta: ei mitään uutta auringon alla. Jokainen kai yrittää tulla omalla uskollaan autuaaksi.

Toisaalta epäilevien tuomaiden ei kannata kätkeä kynttiläänsä vakan alle, vaan on syytä yrittää kaikkensa ja hieroa älynystyröitään. Ehkä kysymys ei kuitenkaan ole niin vaikea kuin se näyttää. Sillä etsivä löytää, ja työmies on palkkansa ansainnut.

Vastaus

Raamatulliset sanonnat on lihavoitu. Kunkin perässä on viittaus ao. raamatunkohtaan [hakasuluissa].

Voi sitä, joka tentissä 11. hetkellä [Matt. 20:1-16] yrittää potkia tutkainta vastaan [Ap. t. 26:12-18; vuoden 1992 käännöksessä 'pistin'] ja ruveta säveltämään omiaan. Hän joutuu odottamaan jobinpostia [Job 1] ja pukeutumaan säkkiin ja tuhkaan [esim. Hes. 27:28-32]. Jos mitään ei muistu mieleen, ei kannata tehdä tentaattorista syntipukkia [3. Moos. 16]. Ehkä paikallaan on jonkinlainen Salomon tuomio [1. Kun. 3:16-28]: jos tentti tuntuu liian vaikealta, vikaa on sekä tentaattorissa että tenttijässä. Kun valmistautuu liian myöhään eikä hoida leiviskäänsä [Matt. 25:14-30; vuoden 1992 käännöksessä 'talentti'] hyvin, etsikkoaika menee umpeen [Luuk. 19:41-44] ja seurauksena voi olla itku ja hammasten kiristys [esim. Matt. 13:36-43]. Sillä hedelmistään puu tunnetaan [Matt. 7:15-20]. Ja tässä suhteessa voidaan todeta vuosi vuodelta: ei mitään uutta auringon alla [Saarn. 1]. Jokainen kai yrittää tulla omalla uskollaan autuaaksi ["jokainen tulkoon omalla uskollaan autuaaksi" ei ole peräisin Raamatusta, vaan se on Preussin kuninkaan Fredrik II:n (k. 1786) lausahdus koskien protestanttien ja katolisten suhdetta].

Toisaalta epäilevien tuomaiden [Joh. 20:24-29] ei kannata kätkeä kynttiläänsä vakan alle [Matt. 5:14-16], vaan on syytä yrittää kaikkensa ja hieroa älynystyröitään. Ehkä kysymys ei kuitenkaan ole niin vaikea kuin se näyttää. Sillä etsivä löytää [Matt. 7:7-8], ja työmies on palkkansa ansainnut [Luuk. 10:3-7].

Miten suhtautua Raamatun ihmeisiin?

Nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen kysyy helposti, ovatko Raamatussa kerrotut ihmeet - esim. sairaiden parantamiset, kuolleista herättämiset ja veden päällä kävely - totta. Kysymykseen on hankala vastata yksiselitteisesti 'kyllä' tai 'ei'. Hedelmällisempää on pohtia, mikä merkitys ihmekertomuksilla on.

Nykynäkökulmasta ihme määritellään yleensä luonnonlait ylittäväksi tapahtumaksi, jolla ei ole loogista ja järkeenkäyvää selitystä. Näkemys ei kuitenkaan vastaa antiikin ihmisen ajattelua, sillä tällä ei ollut samanlaista käsitystä luonnonlaeista. Hänelle ihme on pikemminkin Jumalan odottamatonta puuttumista tapahtumien kulkuun. Aikana, jolloin lääketiede oli kehittymätöntä ja luonnonilmiöiden syitä ei tunnettu, syytä etsittiin Jumalasta/jumalista. Kun nykyihminen pitää "luonnollisena" sitä, että vaikkapa antibiootti puree bakteeritulehdukseen, bakteereista tietämättömälle ja antibioottia tuntemattomalle antiikin ajan ihmiselle parantuminen oli ihme. Kun ilmiöiden syy - seuraus -suhteita ei tunnettu, "tarvittiin" ihmeitä enemmän kuin nykyään.

Ihmeiden mahdollisuus kuului siis luonnollisena osana antiikin ihmisen maailmankuvaan. Hänelle olennainen kysymys ei ollut, tapahtuuko ihmeitä, vaan kuka ihmeitä teki. Monien "Jumalan miesten" toimintaan kuului myös ihmeitä, niin myös esimerkiksi Jeesuksen. On erittäin todennäköistä, että Jeesus sai mainetta nimenomaan ihmeiden tekijänä (esim. riivaajien karkottajana).

Varhaiskristillisessä julistuksessa Jeesukseen liitetyt ihmeet palvelivat hänen seuraajiensa todistuksen uskottavuutta. Ihmekertomukset eivät niinkään korottaneet Jeesusta ylivertaiseksi ja ainutlaatuiseksi hahmoksi, vaan asettivat hänet samaan sarjaan muiden ihmeidentekijöiden kanssa (toki Jeesuksen seuraajien näkökulmasta ihmeidentekijöistä suurimmaksi). Ihmeet todistivat Jeesuksen seuraajille, että Jumalan poika oli myös henkivaltojen (demonien) ja luonnonilmiöiden herra.

Vapautuksen teologian raamatuntulkinta

Tulkitsijan moraalista vastuuta on korostanut voimakkaasti viime vuosikymmenien kenties merkittävin teologinen liikehdintä, vapautuksen teologia. Vapautuksen teologian päämääränä on yhteiskunnallinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Se nostaa toiminnan keskiöön ne ihmiset, jotka ovat taloudellisten rakenteiden, sukupuolensa, ihonvärinsä tai etnisen taustansa vuoksi sorrettuja, ja pyrkii näiden ihmisten vapautukseen. Vapautuksen teologien mukaan Raamatun tulkinta on aina joko olemassa olevia sortavia rakenteita pönkittävää tai niitä kyseenalaistavaa ja muutokseen tähtäävää. Molempiin löytyy tuki Raamatusta - lukijan vastuulla on, mikä puoli heijastuu käytännön elämään.

lueYleisesityksiä vapautuksen teologiasta:
Elina Vuola, Köyhien Jumala. Gaudeamus, Helsinki, 1991.
Tapio Saraneva, Oikeudenmukaisuuden nälkä. Vapautuksen teologian haaste meille. Kirjapaja, Helsinki, 1991.

lueVapautuksen teologian raamatuntulkinnasta:
W. Schürger, "Raamatuntulkinta vapautuksen näkökulmasta" teoksessa R. Hakola - P. Merenlahti (toim.), Raamatuntutkimuksen uudet tuulet. Yliopistopaino, Helsinki, 1997, ss. 166-180.

Tekstikritiikki

Kirjapainotaidon keksimiseen asti Raamatun kirjat ovat säilyneet käsin kopioimalla (kuten kaikki antiikin kirjallisuus). Emme tunne yhtään alkuperäistä käsikirjoitusta, sen sijaan kopioita (tai oikeammin kopion-kopion-kopioita) tunnetaan useita.

VT:n heprealainen teksti näyttää säilyneen lähes muuttumattomana 100-luvulta jKr. alkaen, sillä se pyrittiin tietoisesti yhdenmukaistamaan. Tekstien säilymisestä vastasivat erityiset oppineet eli masoreetit. (Siitä nimitys masoreettinen teksti.) Vanhimmat meille säilyneet VT:n katkelmat on löydetty Kuolleenmeren rannalta Qumranista. Ne ovat peräisin jopa 200-luvulta eKr. Vanhimmat koko VT:n kattavat hepreankieliset käsikirjoitukset ovat keskiaikaisia, peräisin 900- ja 1000-luvulta jKr.

UT:n kirjoista on säilynyt yhteensä yli 5500 varhaista kopiota, joko täydellisiä käsikirjoituksia tai osia niistä. Määrä on poikkeuksellisen suuri verrattuna esimerkiksi antiikin filosofien tai näytelmäkirjailijoiden teoksista säilyneisiin käsikirjoituksiin. Vanhin tunnettu UT:n käsikirjoituskatkelma - osa Johanneksen evankeliumia - on ajoitettu noin vuodelle 125. Vanhimmat koko UT:n kattavat käsikirjoitukset ovat peräisin 300-luvulta.

Eri käsikirjoitusten välillä on eroja. Suuri osa eroista johtuu kopioitsijoiden tahattomista virheistä, esimerkiksi lukuvirheistä. Osa eroista on tehty tarkoituksella: kopioitsija on esimerkiksi halunnut muuttaa jotakin itselleen vierasta ajatusta tai lisätä selventävän huomautuksen tekstiin.

RAAMATUN TUTKIMUKSESTA

Termi 'eksegetiikka' juontuu kreikan 'selittämistä' ja 'tulkintaa' tarkoittavasta verbistä (ekseegeomai). Laajassa merkityksessä eksegetiikka tarkoittaa minkä tahansa tekstin kielellistä ja historiallista selittämistä metodisesti kontrolloidulla tavalla. Termi on kuitenkin vakiintunut tarkoittamaan nimenomaan Raamatun selittämistä ja tutkimusta.

Usein puhutaan myös 'historiallis-kriittisestä' raamatuntutkimuksesta. Termi syntyi 1800-luvulla vastakohdaksi siihen asti vallinneelle dogmaattiselle raamatuntutkimukselle. Ajan myötä termistä on kuitenkin tullut ongelmallinen. Ensinnäkin historiallinen (ja ylipäätään tieteellinen ) tutkimus on aina kriittistä - sikäli 'kriittinen' on termissä tarpeeton osa. Toiseksi 'kriittisyys' ymmärretään usein negatiiviseksi ennakkoasenteeksi: kriittinen tutkija haluaa 'repiä' Raamattua. Kriittisyys tarkoittaa kuitenkin mahdollisimman neutraalia ja puolueetonta asennoitumista tekstiin. Kolmanneksi kaikki eksegeettinen tutkimus ei ole luonteeltaan historiallista, toisin sanoen tekstin syntyajankohtaan liittyvää. Nykyeksegetiikassa on yhä enemmän alettu kiinnittää huomiota tekstien kirjalliseen luonteeseen sekä tekstien myöhempään tulkintaan ja vaikutukseen.

Koska Raamatun tekstit ovat syntyneet itsellemme vieraassa kulttuuriympäristössä, tekstien ymmärtäminen edellyttää historiallista tietoutta. Ilman eksegeettistä kysymyksenasettelua teksteistä 'löydetään' usein sitä, mitä halutaan löytää ja tämä tulkinta voi olla ääritapauksessa tekstin alkuperäiselle merkitykselle vastakkainen.

Tekstin alkuperäisen merkityksen selvittäminen ei ole yksinkertaista ja tutkijat voivat tulla keskenään hyvinkin erilaisiin johtopäätöksiin. Vaikka yksimielisyys saavutettaisiinkin, se ei tarkoita, etteikö tekstiä voitaisi uudessa tilanteessa (esim. Suomessa 2000-luvun alussa) tulkita eri tavalla. Tällöin ei kuitenkaan enää puhuta eksegetiikasta vaan ollaan siirrytty hermeneutiikan alueelle.

EKSEGETIIKAN METODEISTA

Kaiken eksegeettisen tutkimuksen lähtökohtana on alkukielisen tekstin tarkka lukeminen. Tekstistä tehdään havaintoja, joille pyritään löytämään mahdollisimman luonteva selitys. Johtopäätösten tekemisessä käytetään apuna muun muassa arkeologian, sosiologian, kulttuuriantropologian, kielitieteen ja kirjallisuustieteen menetelmiä. Eksegeettinen tutkimus on luonteeltaan usein poikkitieteellistä.

Ensimmäinen kysymys, johon tutkija yleensä törmää, on: mikä on tutkittava teksti? Raamatun eri kirjoista on säilynyt useita käsikirjoituksia, jotka sisältävät toisistaan poikkeavia tekstimuotoja. Käsikirjoituksia vertaamalla tutkijat pyrkivät selvittämään eri kirjojen alkuperäisen tekstimuodon. Tätä eksegetiikan osa-aluetta kutsutaan pop_uptekstikritiikiksi.

Eksegeettinen kysymyksenasettelu voi koskea esimerkiksi tekstin syntyä (milloin, missä ja kenelle teksti on kirjoitettu? onko kirjoittajalla ollut käytössään lähteitä?), sisältöä (mikä on tekstin sanoma? millaisia teologisia korostuksia tekstissä on?) tai muotoa ( millaista kirjallisuutta teksti edustaa? millaisia tehokeinoja - esimerkiksi retoriikkaa - siinä on käytetty?). Lähdeaineisto ei rajoitu yksinomaan Raamattuun sisältyviin kirjoituksiin, vaan tutkimuksen kohteena ovat myös muut varhaisjuutalaiset ja -kristilliset kirjoitukset sekä mm. Lähi-idästä löytyneet piirtokirjoitukset.

Uusin suomalainen raamatuntutkimus käsittelee mm. seuraavanlaisia kysymyksiä:

EKSEGETIIKKA JA HERMENEUTIIKKA

Hermeneutiikka merkitsee Raamatun tulkintaoppia. Sanan taustalla on kreikan 'ilmaisemista', 'selittämistä' ja 'kääntämistä' merkitsevä verbi hermeeneuoo.

Eksegetiikan peruskysymys on: "Miten oli silloin? Mitä teksti on halunnut sanoa ensimmäisille lukijoilleen / kuulijoilleen? Mikä on sen sanoma omassa historiallisessa ympäristössään? "

Hermeneutiikka puolestaan kysyy: "Miten on nyt? Mitä teksti merkitsee oman aikamme ihmisille / minulle meidän tilanteessamme?"

Eksegetiikka on luonteeltaan perustutkimusta. Hermeneutiikka on tämän tutkimuksen soveltamista nykyaikaan. Näiden kahden erottaminen ei aina ole ongelmatonta. Koska tietomme Raamatun ajan tapahtumista ovat vähäiset, liittyy eksegeettiseen tutkimukseenkin aina tulkintaa. (Mikään historiallinen tutkimus ei voi antaa "absoluuttisesti oikeita" tuloksia, vaan kyse on aina rekonstruktiosta, jonka tulos on valitusta näkökulmasta riiippuvainen.) Käytännössä on silti mielekästä yrittää erottaa historiallinen taso nykypäivän tasosta. Siis ensin on kysyttävä historiallisia kysymyksiä ja vasta sitten rakennettava silta nykyaikaan miettimällä, mitä merkitystä tällä historiallisella tiedolla on

Raamatun tutkimus ja tulkinta -osiossa esiintyvät muut linkit

Ihminen ja yhteisö Uuden testamentin maailmassa (http://www.helsinki.fi/teol/pro/ihminen/index.html) (Eksegetiikan laitos)
gnostilaisuusprojektin sivuilla (http://www.helsinki.fi/teol/pro/gnosti/index.html) (Eksegetiikan laitos)