Miten suhtautua Raamatun ihmeisiin?

Nykyaikaisen tieteellisen maailmankuvan omaava ihminen kysyy helposti, ovatko Raamatussa kerrotut ihmeet - esim. sairaiden parantamiset, kuolleista herättämiset ja veden päällä kävely - totta. Kysymykseen on hankala vastata yksiselitteisesti 'kyllä' tai 'ei'. Hedelmällisempää on pohtia, mikä merkitys ihmekertomuksilla on.

Nykynäkökulmasta ihme määritellään yleensä luonnonlait ylittäväksi tapahtumaksi, jolla ei ole loogista ja järkeenkäyvää selitystä. Näkemys ei kuitenkaan vastaa antiikin ihmisen ajattelua, sillä tällä ei ollut samanlaista käsitystä luonnonlaeista. Hänelle ihme on pikemminkin Jumalan odottamatonta puuttumista tapahtumien kulkuun. Aikana, jolloin lääketiede oli kehittymätöntä ja luonnonilmiöiden syitä ei tunnettu, syytä etsittiin Jumalasta/jumalista. Kun nykyihminen pitää "luonnollisena" sitä, että vaikkapa antibiootti puree bakteeritulehdukseen, bakteereista tietämättömälle ja antibioottia tuntemattomalle antiikin ajan ihmiselle parantuminen oli ihme. Kun ilmiöiden syy - seuraus -suhteita ei tunnettu, "tarvittiin" ihmeitä enemmän kuin nykyään.

Ihmeiden mahdollisuus kuului siis luonnollisena osana antiikin ihmisen maailmankuvaan. Hänelle olennainen kysymys ei ollut, tapahtuuko ihmeitä, vaan kuka ihmeitä teki. Monien "Jumalan miesten" toimintaan kuului myös ihmeitä, niin myös esimerkiksi Jeesuksen. On erittäin todennäköistä, että Jeesus sai mainetta nimenomaan ihmeiden tekijänä (esim. riivaajien karkottajana).

Varhaiskristillisessä julistuksessa Jeesukseen liitetyt ihmeet palvelivat hänen seuraajiensa todistuksen uskottavuutta. Ihmekertomukset eivät niinkään korottaneet Jeesusta ylivertaiseksi ja ainutlaatuiseksi hahmoksi, vaan asettivat hänet samaan sarjaan muiden ihmeidentekijöiden kanssa (toki Jeesuksen seuraajien näkökulmasta ihmeidentekijöistä suurimmaksi). Ihmeet todistivat Jeesuksen seuraajille, että Jumalan poika oli myös henkivaltojen (demonien) ja luonnonilmiöiden herra.

[ sulje ]