UUDEN TESTAMENTIN TEOLOGIAA
Jeesuksen kuoltua hänen oppilaansa kokivat ilmestyksiä, joiden perusteella
he uskoivat opettajansa nousseen kuolleista. He
lähtivät julistamaan tätä sanomaa ja perustivat sanomaan uskovien seurakuntia.
Aluksi
liike oli osa monimuotoista juutalaista uskontoa. Jeesukseen uskovat erosivat
muista juutalaisista vain siten, että he uskoivat Jeesuksen olevan messiaan. Ajan
myötä liike erkani juutalaisuudesta ja hajaantui, sillä kristittynä eläminen merkitsi
eri ryhmille eri asioita. Eri suuntaukset omaksuivat erilaisia tapoja ja myös
tulkitsivat uskoaan eri tavoin. Tämä moninaisuus näkyy UT:n kirjoituksissa.
Vaikuttaa siltä, että varsin varhain Jerusalemissa toimi kaksi kristillistä
seurakuntaa: "heprealaiset" ja "hellenistit" (vrt. Ap.t. 6:1-7). Heprealaiset
puhuivat arameaa ja pitäytyivät edelleen juutalaiseen elämäntapaan, mm. osallistumalla
temppelikulttiin ja synagogajumalanpalveluksiin. Sen sijaan hellenistit, jotka
koostuivat kreikkaa puhuvista, Jerusalemiin muuttaneista diasporajuutalaisista,
suhtautuivat kriittisesti temppeliin eivätkä noudattaneet juutalaisia puhtaussäädöksiä.
Ryhmien välillä ilmeni erimielisyyksiä. Hellenistit suhtautuivat myötämielisesti
ei-juutalaisiin (eli pakanoihin) ja julistivat evankeliumia myös heidän keskuudessaan.
Pakanat hyväksyttiin Jeesuksen seuraajiksi pelkän kasteen perusteella - heidän
ei siis tarvinnut tulla samalla juutalaisiksi. Ilman leviämistä pakanoiden keskuuteen
kristinusko ei olisi voinut kehittyä maailmanuskonnoksi.
Juutalaisista tavoista kiinnipitävien juutalaiskristittyjen ja ei-juutalaisen
taustan omaavien pakanakristittyjen ohella kolmas merkittävä kristinuskon varhainen
muoto oli gnostilainen kristillisyys. Se yhdisti sanoman Jeesuksesta gnostilaiseen
uskonnollis-filosofiseen maailmankatsomukseen, joka korosti hengellisen ja aineellisen
maailman vastakkaisuutta. Gnostilaisuuden mukaan pelastus oli mahdollista erityisen
tiedon (kr. gnoosis) avulla. Kristillisessä tulkinnassa Jeesus oli tuonut tämän
pelastavan tiedon ihmiskunnalle. Gnostilaisella
kristinuskon tulkinnalla oli laaja kannatus kristinuskon muotoutumisvaiheessa.
300- ja 400-lukujen kirkkoisät tuomitsivat sen kuitenkin harhaopiksi ja vähitellen
sen merkitys väheni.
Kristologia
Jeesuksen seuraajien suhde lakiin
Eskatologia
|