Eksegetiikka
Raamatun tutkimus ja tulkintaVTUT
http://www.evl.fi/raamattu/

 

 

Vanha testamentti
Osion etusivu
Israelin kansan historiaa
VT:n kaanon 1 2 3
VT:n teologiaa

VANHAN TESTAMENTIN KAANON

Johdatus Raamattuun, ss. 15 - 25, 133 - 143.

VT:n kaanonista puhuttaessa on aluksi syytä määritellä, mitä kirjoituksia siihen katsotaan sisältyvän. Kristityillä on käytössään kaksi toisistaan poikkeavaa Vanhaa testamenttia.

Protestanttisten kirkkojen (mm. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon) kaanoniin sisältyy 39 kirjoitusta, jotka on kaikki kirjoitettu alun perin hepreaksi (tai pieniltä osin arameaksi). Siksi sitä voidaan nimittää pop_upheprealaiseksi kaanoniksi. Juutalainen kaanon sisältää samat kirjoitukset, jotka jaotellaan kolmeen ryhmään: lakiin (hepreaksi Toora), profeettoihin (Nevi'im) ja kirjoituksiin (Ketuvim). Näiden kolmen kirjoitusryhmän nimen alkukirjaimista on muodostettu nimitys Tanak, jolla juutalaiset usein kuvaavat kaanoniaan. Kristillisessä perinteessä kirjoitusten ryhmittely ja järjestys on muuttunut niin, ettei perinteistä juutalaista kolmijakoa pysty enää hahmottamaan.

Kristittyjen kieleksi vakiintui hyvin pian kreikka. Siksi ensimmäiset kristityt omaksuivat kaanonikseen VT:n ensimmäisen kreikankielisen käännöksen, pop_upSeptuagintan. (Sana on latinaa ja tarkoittaa '70', mistä lyhenne LXX.) Käännös syntyi 200-l. eKr. diasporassa eli Palestiinan ulkopuolella, etenkin Egyptin Aleksandriassa, asuvien juutalaisten tarpeisiin. Näiden puhekielenä oli kreikka eivätkä he osanneet enää hepreaa. Septuaginta erosi heprealaisesta kaanonista paitsi kielensä myös laajuutensa puolesta. Siihen sisältyi myös joukko alun perin kreikaksi kirjoitettuja apokryfisia ("salattuja") kirjoja. Yhä edelleen roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko tunnustavat ne kaanoniin kuuluviksi (ja puhuvat siksi mieluummin "deuterokanonisista" eli "jälkikanonisista" kuin apokryfisistä kirjoista.)

Uskonpuhdistukseen (1500-l.) saakka läntinen kirkko oli käyttänyt Raamattua latinankielisenä (400-luvulla jKr. käännetty Vulgata). Kun Raamattua alettiin kääntää kansan kielille, otettiin käännöksen pohjaksi alkukieli. Koska apokryfikirjat eivät olleet hepreankielisiä, ne liitettiin Raamatun loppuun eräänlaiseksi liitteeksi. Lutherin mukaan ne eivät olleet muiden kirjoitusten veroisia, mutta kuitenkin "hyödyllisiä ja hyvät lukea". Uskonpuhdistuksen ihanne siitä, että kukin voisi lukea Raamattua omalla äidinkielellään, alkoi toden teolla toteutua 1800-luvulta alkaen, kun kansanopetuksen ansiosta tavallinen rahvaskin oli yleisesti lukutaitoista. Raamattujen levittämisen ottivat tehtäväkseen monet pienet protestanttiset raamattuseurat, jotka kuitenkin kustannuksia vähentääkseen jättivät apokryfikirjaliitteen pois Raamatun kaanonista.

Kaanonin synty

Kaanonin ulkopuolinen kirjallisuus

 

 

Eksegetiikan etusivulle