Eksegetiikka
Raamatun tutkimus ja tulkintaVTUT
http://www.evl.fi/raamattu/

 

 

Vanha testamentti
Osion etusivu
Israelin kansan historiaa
VT:n kaanon 1 2 3
VT:n teologiaa

KAANONIN SYNTY

Suurin osa sittemmin VT:n eri kirjoituksiin päätyneestä materiaalista säilyi kansan muistissa suullisena perimätietona. Tämän perimätiedon ajoitus on mahdotonta. Osa siitä saattaa olla hyvinkin vanhaa. Suullisen perimätiedon lisäksi syntyi myös kirjallisia dokumentteja, esimerkiksi sopimuksia, kirjeitä ja profetioita.

Ratkaiseva vaikutus VT:n muodostumisessa oli Babylonian pakkosiirtolaisuudella 500-l. eKr. Kansan identiteetin korostamiseksi perimätietoa alettiin kirjoittaa muistiin. Yksittäiset VT:n kirjat alkoivat saada muotonsa.

Perinteisesti on katsottu, että Toora on saanut lopullisen, kanonisen muotonsa 300 - 200-l eKr. Seuraavaksi vakiintuivat Profeetat ja viimeisenä Kirjoitukset. Näiden myöhäisyyttä osoittaa jo se, ettei tällä ryhmällä ole muuta vakiintunutta nimeä. VT:n nuorimpana kirjoituksena pidetään yleisesti Danielin kirjaa, joka on syntynyt 160-l. eKr. Se luetaan Kirjoitusten joukkoon (toisin kuin kristillisessä perinteessä, jossa sitä pidetään yhtenä profeettakirjana), sillä Profeettojen laajuus lienee ollut jo vakiintunut ennen Danielin kirjan syntyä.

Koko VT:n kaanon määriteltiin vuoden 100 jKr. paikkeilla. Taustalla oli v. 70 jKr. tapahtunut Jerusalemin tuho, joka merkitsi temppelikultin loppumista. Tällöin pyhät kirjoitukset ja niiden tulkinta nousivat entistä tärkeämpään asemaan, temppelikultin tilalle.

Kansallinen katastrofi on siis merkittävä tekijä sekä kaanonin synnyn alussa (kirjoitusten kokoaminen pakkosiirtolaisuuden aikana ja heti sen jälkeen 500-l. eKr.) että sen lopussa (kaanonin rajojen määritteleminen Jerusalemin tuhon jälkeen).

Kaavio 4: VT:n kaanonin synty pähkinänkuoressa

 

lue lisääLisää VT:n yksittäisten kirjojen synnystä ja kaanonin muotoutumisesta teoksessa Rudolf Smend, Vanhan testamentin synty. Helsinki: Yliopistopaino 1989.

Laki

Raamattutieto Johdatus Raamattuun, s. 31 - 51.

Toora eli laki sisältää viisi Mooseksen kirjaa. Perimätiedolla, jonka mukaan Mooses kirjoitti nämä kirjat, on juurensa jo VT:ssa. Nykykäsityksen mukaan kirjat saivat lopullisen muotonsa vasta tuhat vuotta Mooseksen ajan jälkeen, 300- ja 200-luvuilla eKr. Mooseksen kirjoja kutsutaan myös nimellä Pentateukki (kr. pentateukhos = viisiosainen). Eri kirjojen nimet ovat tutkimuksessa vakiintuneet latinalaisessa muodossaan: Genesis ("alku"), Exodus ("lähtö"), Leviticus ("leeviläinen"), Numeri ("luvut") ja Deuteronomium ("toinen laki"). Juutalaiset kutsuvat Tooran yksittäisiä kirjoja niiden ensimmäisen hepreankielisen sanan mukaan (esim. berešit = "alussa"; 1. Moos:n nimitys).

Tooran perinteinen suomennos, "laki", on osin harhaanjohtava, sillä Toora sisältää hyvin vähän juridiseksi luokiteltavaa aineistoa. Osuvampi käännös olisi "opetus," sillä Toorassa tuodaan esiin juutalaisuuden perustava opetus: kertomukset patriarkoista, Egyptin orjuudesta vapautuminen ja lain antaminen Siinailla. Vielä näitäkin aikaisemmaksi sijoittuvat nk. alkukertomukset, jotka kuvaavat maailman luomista, syntiinlankeemusta, vedenpaisumusta sekä Babylonin tornin rakentamista (1. Moos. 1-11).

Tutkimuksessa ollaan varsin yksimielisiä siitä, että Pentateukki on toimitettu kokoon varhaisempien kirjallisten lähteiden pohjalta. Vaikka 1800-luvun lopulla läpimurtautunutta lähdeteoriaa on tutkimuksen edetessä jouduttu tarkistamaan, peruskäsitys monitahoisesta syntyprosessista pitää edelleen paikkansa. Päälähteitä kutsutaan nimillä Jahvisti, Elohisti, Deuteronomium ja Pappiskirja. Lähteet puolestaan perustuvat suulliseen perimätietoon ja suppeampiin kirjallisiin dokumentteihin.

Profeetat

RaamattutietoJohdatus Raamattuun , ss. 53 - 65, 67 - 98.

Varhaisemmat profeetat sisältävät Israelin kansan historiaa kuvaavat teokset Joosuan, Tuomarien, 1. - 2. Samuelin ja 1. - 2. Kuninkaiden kirjat. Yhdessä 5. Mooseksen kirjan eli Deuteronomiumin kanssa näistä käytetään tutkimuksessa nimitystä deuteronomistinen historiateos. Nimensä se on saanut juuri Deuteronomiumista, joka muodostaa teoksen johdanto-osan. Deuteronomistinen historiateos kertoo kansan historian luvatun maan valloituksesta aina pakkosiirtolaisuuteen joutumiseen asti. Israelin kansan historiaa tarkastellaan kauttaaltaan oikean jumalasuhteen ja siitä luopumisen välisenä vaihteluna. Historiateoksen toimittajat näkevät, että pakkosiirtolaisuus oli Jumalan oikeutettu rangaistus tottelemattomalle kansalle. Historiasta haetaan syytä siihen, miksi kävi niin kuin kävi.

Myöhäisemmät profeetat sisältävät varsinaiset profeettakirjat. Niihin kuuluvat suuret profeetat Jesaja, Jeremia ja Hesekiel (nimitys johtuu kirjoitusten pituudesta) sekä 12 pientä profeettaa. Kirjoitukset ovat yleensä profeettojen oppilaiden kokoamia. Niille on tyypillistä se, että muinaisen profeetan sanomaa on pyritty tulkitsemaan uudelleen vallitsevan tilanteen edellyttämällä tavalla. Mm. tästä syystä kirjoitusten ajoitus on hankalaa. Usein samaan kirjoitukseen on saatettu liittää eri-ikäistä materiaalia (näin selvimmin Jesajan kirjassa).

Profeetat ja profetismi yhdistetään usein tulevaisuuden ennustamiseen. Käsitys on osittain oikeutettu, sillä usein profeetan julistukseen liittyi varoitus tulevasta tuomiosta: "jollette käänny, olette tuhon omat". Olennaista on kuitenkin havaita, miksi tuomiota ennustetaan. Se tulee olemaan seurausta vallitsevista yhteiskunnallisista väärinkäytöksistä, esim. suurmaanomistajien häikäilemättömästä vähäväkisten sortamisesta. Profeettojen julistus on luonteeltaan vahvasti yhteiskuntaeettistä.

Kirjoitukset

RaamattutietoJohdatus Raamattuun , ss. 99 - 131.

Tähän ryhmään kuuluvat kirjat voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, esimerkiksi runokirjat (Psalmit, Laulujen laulu, Valitusvirret), viisauskirjallisuus (Job, Saarnaaja, Sananlaskut), juutalaisuudessa puhutaan viidestä "juhlakääröstä", joilla on ollut merkittävä rooli juutalaisten juhlien liturgiassa keskiajalta lähtien (Ruut, Laulujen laulu, Saarnaaja, Valitusvirret, Ester).

Ainoan selkeän kokonaisuuden kirjoitusten joukossa muodostavat Esran ja Nehemian kirjat sekä 1.-2. Aikakirja, joita kutsutaan yhteisellä nimellä kronistinen historiateos (lat. Chronica = "aikakirja"). Se muodostaa deuteronomistiselle historiateokselle rinnakkaisen kokonaisesityksen Israelin kansan historiasta, mutta ulottuu pidemmälle, Aadamista aina Jerusalemin temppelin uudelleen rakentamiseen 400-l. eKr. Monin paikoin se tulkitsee ja korjaa sitä varhaisemman deuteronomistisen historiateoksen tietoja oman aikansa uskonnollisen ja poliittisen tilanteen näkökulmasta.

Kenties tunnetuin ja luetuin tähän ryhmään kuuluvista kirjoista on Psalmit. Se on pakkosiirtolaisuuden jälkeen koottu juutalaisten virsikirja. Suurin osa niistä on liitetty kuningas Daavidin nimiin, mutta ne lienevät peräisin eri ajoilta ja eri tilanteista. Psalmit sisältävät ylistyslauluja, valitusrukouksia, katumuspsalmeja, kuningaspsalmeja jne. Osa on luonteeltaan yksilön, osa yhteisön rukousta. Psalmeista tuli tärkeitä kristityille, sillä niissä esiintyvä kuninkuusihanne antoi mahdollisuuden messiaanisiin tulkintoihin. UT:ssa siteerataankin Psalmeja useammin kuin mitään muuta VT:n kirjaa.

 

| VT:N KAANON: | Kaanonin synty | Kaanonin ulkopuolinen kirjallisuus |

Sivun alkuun

 

Eksegetiikan etusivulle