Puolitoista tuntia venäjää viikossa
Kaisa Hietala on paitsi Neste Oilin hankintapäällikkö, myös Kielikeskuksen kielipalveluiden opiskelija. Työkseen Hietala tekee kauppoja Venäjälle raakaöljyn hankintayksikössä. Neste Oil ostaa vuosittain noin 14 miljoonaa tonnia raaka-ainetta, josta 80 prosenttia hankitaan Venäjältä. Tästä käytännön syystä Hietala aloitti venäjän opiskelut siirtyessään Nesteelle töihin.
– Öljykaupassa kieli on pääosin englanti, mutta pienetkin venäjän kielen taidot auttavat paljon esimerkiksi käsitteiden kanssa, Hietala kertoo.
Kaksi vuotta sitten Hietala päätti panostaa yksityisopetukseen. Kielipalveluiden opiskelijaksi hän siirtyi vuosi sitten tutun opettajan perässä. Räätälöidyt venäjän opinnot tähtäävät työkielen parantamiseen.
– Pelkästä turistikielestä ei työelämän tositilanteissa ole juuri hyötyä, Hietala pohtii.
Kieltä ei vielä tarvitse käyttää päivittäin, mutta hankitut taidot joutuvat kovalle koetukselle; suuri osa työmatkoista suuntautuu Venäjälle, jossa ilman kielitaitoa ei selviä edes katukylteistä. Onneksi natiivi opettaja osaa kertoa sekä kielen kummallisuuksista että venäläisestä kulttuurista.
– Oman edistymisen huomaa konkreettisesti, kun avaa suunsa Venäjällä. Pystyn jo seuraamaan keskustelua neuvotteluissa, mutta vielä on töitä tehtävänä, Hietala tunnustaa.
Kielestä on tullut Hietalalle eräänlainen vakava harrastus. Taitoja hän pitää yllä muun muassa kuuntelemalla työmatkat venäjänkielistä Radio Sputnikia. Opiskelusta innostunut Hietala kannustaa muitakin kohentamaan kielitaitoaan.
– Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Kapasiteetti oppia ei katoa mihinkään, vaikka aikuisiällä aikataulujen kanssa voikin olla sovittamista.
Hietala neuvoo kielen aikuisopiskelijaa asettamaan realistiset tavoitteet ja miettimään rehellisesti omaa ajankäyttöään. On syytä hyväksyä, että edessä on pitkä prosessi.
– Kielen opiskelua ei pitäisi ajatella pakkona, vaan itsensä kehittämisenä ja lisäarvona, joka on arvokas valtti työmarkkinoilla, Hietala huomauttaa.
Teksti: Salla LaaksonenKuva: Veikko Somerpuro
