Taidehistorian veistokuvakokoelma

FT Hanne Selkokari

Veistosten aakkosellinen luettelo
Antiikin veistosten kuvallinen luettelo
Renessanssin veistosten kuvallinen luettelo

 

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston uudessa Laboratorio- ja museorakennus Arppeanumissa avattiin 20. toukokuuta 1873 veistosnäyttely. Yleisölle esiteltiin yliopiston uusi antiikin kipsiveistoskokoelma. Ennen tätä kokoelmaa oli Suomeen jo hankittu kolmen kipsikopion ryhmä: Laokoon, Apollo ja Artemis. Ylioppilaat keräsivät varat niiden hankintaan 1840-luvulla. Vuonna 1876 ilmestyi prof. C. G. Estlanderin laatima luettelo antiikin kipsiveistoksista. Siinä hän kertoo niiden originaaleista ja kopioiden hankintapaikoista sekä hankintakustannuksista. Kipsikokoelma on tärkeä osa yliopiston, suomalaisten taidenäyttelyjen ja museokokoelmien historiaa. Se kertoo taidehistorian ja klassillisen arkeologian opetuksen alkuvaiheista Suomessa ja on edelleen ainoa museokokoelma, joka edustaa antiikin ja italialaisen renessanssin kuvanveistotaidetta maassamme.

Järjestelmällisen veistokuvakokoelman keräämisen aloitti prof. C. G. Estlander vuonna 1869. Hänen mielestään taiteen, estetiikan ja historian ymmärtäminen edellytti omakohtaista kontaktia maailmantaiteeseen. Kokoelman esikuvana olivat usean eurooppalaisen yliopiston vastaavanlaiset kokoelmat. Kun yliopiston konsistori oli myöntänyt hankkeelle rahoituksen ja veistosten tuleva sijoituspaikka oli selvillä, aloitettiin hankintojen tekeminen kipsivaloksia valmistavien verstaiden ja museoiden myyntiluetteloiden avulla. Ensimmäiset hankinnat tehtiin Ranskasta vuonna 1871 silloisen piirustuslaitoksen opettajan Adolf von Beckerin avustuksella. Suomessa veistokset kokosi ja viimeisteli kuvanveistäjä Carl Eneas Sjöstrand.

Kipsikokoelman tuli koostua antiikin kuvanveiston tyypillisimmistä teoksista. Niiden piti olla parhaita esimerkkejä antiikin taiteesta ja hyvin säilyneiden veistosten kopioita. Kaikki tyylisuunnat, koulukunnat ja mestareiden työt sekä tunnettujen monumenttien toisinnot, jumalhahmot, historian merkkihenkilöt, keisarien ja filosofien muotokuvat tuli sisällyttää kokoelmaan. Kokoelmassa painottuu erityisesti Kreikan kuvanveiston klassinen kausi ja hellenistinen kuvanveisto.

1870-luvun hankintojen jälkeen seurasi tauko ja 1880-luvun lopulla ostoja jatkoi J. J. Tikkanen. Estlander teki matkan Italiaan vuonna 1883 ja osti silloin Firenzestä ensimmäiset renessanssiveistosten kopiot. Tikkanen oleskeli 1880-luvun lopulla usean vuoden Keski- ja Etelä-Euroopassa. Hän kävi vilkasta kirjeenvaihtoa Estlanderin kanssa ja teki näiden keskustelujen pohjalta hankinnat Berliinistä ja Firenzestä. Renessanssikipsien kokoelma on hankittu Tikkasen asiantuntemukseen luottaen. Tarkoituksena oli saada taidehistorian opetusta varten hyvä ja monipuolinen kokonaisuus.

Lopullinen kokoelma käsittää nyt 75 antiikin, 52 renessanssin, kolme varhaiskristillistä sekä kaksi aasialaista veistoskopiota. Aasialaiset- ja kolme renessanssiajan veistospäätä saatiin lahjoituksena vuonna 1890 kuvanveistäjä Walter Runebergiltä. Viimeinen hankinta on kopio Huittisten hirven päästä, vuonna 1912, ainoa suomalainen teos kokoelmassa. Uusimmat lahjoitukset on saatu Christoffer H. Ericssonilta. Hän lahjoitti oppiaineelle Kööpenhaminan Glyptoteekista ostamansa votiivireliefin jo vuonna 1984 sekä syyskuussa 2001 arkaaisen kurosveistoksen pään sekä Athene Lemnian kipsijäljennökset.

Tilanahtaus ajoi yliopiston museokokoelmat ja kipsiveistokset pois Arppeanumista. Kipsit sijoitettiin vuonna 1937 päärakennuksen pohjoiseen yhdyskäytävään. Siellä ne säilyivät vahingoittumattomina myös jatkosodan pommituksessa ja sitä seuranneessa päärakennuksen tulipalossa vuonna 1944. Myöhemmin kokoelma siirrettiin Taidehistorian oppiaineen tiloihin ja päärakennuksen vestibyyliin. Uudet lahjoitukset ovat taidehistorian Sirenia-kirjastossa. Osa veistokuvakokoelmasta on tilanahtauden vuoksi sijoitettu varastotiloihin. Siksi esimerkiksi Ateenan Parthenonin päätykolmion veistokset eivät ole esillä.

Kirjallisuus:
Estlander, C. G., 1876. Universitetets skulptursamling: Företeckning öfver antika verk i gipsafgjutningar uppställda i Univeritets Laboratoriibyggnad. Helsingfors.

Klinge, Matti, 1962. "Teoreettisen kuvataideharrastuksen alkuvaiheista Suomessa", Historiallinen Aikakausikirja 1962, 87–101. Helsinki.
Nikula, Riitta, 1974. "Helsingin yliopiston veistokuvakokoelman historiaa ja taustaa", Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 1, 65–114. Helsinki.


C. G. Estlander



Adolf von Becker



Huittisten hirvenpää

 

aasialaiset veistospäät

 

J. J. Tikkanen

FT Johanna Vakkari & FT Hanne Selkokari

Taidehistorian ja estetiikan dosentti Johan Jacob Tikkanen (1857–1930) oli toisella pitkällä tutkimusmatkallaan Euroopassa vuosina 1885–1888. Hän kävi kirjeenvaihtoa opettajansa, estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori C. G. Estlanderin kanssa. Kirjeenvaihdosta säilyneet Tikkasen kirjeet Estlanderille antavat runsaasti tietoa yliopiston veistokuvakokoelmaan hankittujen renessanssitaideteosten kopioiden valinnasta, ostosta ja kuljetuksesta.

Tikkanen mainitsee asiasta ensimmäisen kerran vuoden 1888 tammikuun alussa kirjoittamassaan kirjeessä ja hankintatyö jatkui siihen asti kun hän palasi Suomeen Berliinistä, saman vuoden syys-lokakuun vaihteessa. Päätös renessanssikipsien ostamisesta lienee tehty vuoden 1887 lopulla ja Estlander oli ilmeisesti tiedustellut Tikkaselta, joka oli tuolloin Italiassa, olisiko tämä voinut hoitaa asiaa. Tikkanen otti tehtävän innostuneena vastaan, sillä kokoelman oli tarkoitus toimia apuna taidehistorian opetuksessa ja hän suunnitteli jo omia tulevia luentojaan Italian renessanssitaiteesta. Hän oli ystävystynyt monien saksalaisten taidehistorioitsijoiden kanssa ja sai heiltä hyviä neuvoja niin sopivista kopioiden ostopaikoista kuin edullisimmista rahtitavoista. Kirjeenvaihto Estlanderin kanssa paljastaa, että kokoelmaa lähdettiin aluksi suunnittelemaan puhtaasti teoreettiselta pohjalta: mitkä teokset antaisivat kokonaisvaltaisimman käsityksen renessanssin kuvanveistosta? Prosessin edetessä kävi kuitenkin ilmi, ettei läheskään kaikista toivomuslistalla olleista teoksista ollut saatavissa kopioita, ja suunnittelu jouduttiin miltei aloittamaan alusta – siitä mitä teoksia oli tarjolla. Tämä näyttää vaikuttaneen myös siten, että vaikka Estlander oli alkuaan laatinut kokonaissuunnitelman, jota Tikkanen kommentoi, vastuu valintojen tekemisessä siirtyi vähitellen yhä enemmän Tikkaselle. Tämä oli luonnollista, sillä viimeksi mainittu saattoi tarkistaa eri työpajoissa tuotettujen valosten laadun, pohtia hinta-laatusuhdetta ja keskustella suoraan toimittajien kanssa. Valinnat oli tietenkin aina hyväksytettävä Estlanderilla. Kipsikopioita valmistaneet työpajat julkaisivat luetteloita tuotantoonsa kuuluvista teoksista. Tikkanen lähetti niitä Estlanderille nähtäväksi. Varoja veistosten ostoon oli rajoitetusti, mutta kuitenkin niin paljon, että kokoelmasta oli mahdollista tehdä edustava. Tilanne vaati silti tarkkaa laskemista, ja keskustelua käytiinkin paitsi teosten hinnoista, myös rahti- ja pakkauskuluista. Kaiken kaikkiaan Tikkanen teki renessanssikokoelman eteen ahkerasti työtä miltei vuoden ajan.

Jo alkuvaiheessa kävi ilmi, että valoksia kannatti ostaa sekä Firenzestä että Berliinistä. Pääosa Firenzen kipseistä ostettiin Lelli-nimisestä liikkeestä, jota Berliinin museoiden johtoon kuulunut renessanssin kuvanveiston asiantuntija Hugo von Tschudi oli Tikkaselle suositellut. Lellillä oli korkeat hinnat, mutta myös laatu oli erinomainen, sillä teokset oli tehty suoraan originaaleista otetuista muoteista. Täältä hankittiin muun muassa koko valikoiman kallein teos, Michelangelon il Pensioroso, Lorenzo de Medicin muotokuva S. Lorenzo-kirkon Medici-kappelista. Muita hankintapaikkoja Firenzessä olivat Francini ja Ginori. Estlander oli erityisen ihastunut della Robbioiden tuotantoon ja oli ostanut jo vuonna 1883 matkallaan Italiassa kolme Andrea ja Giovanni della Robbian majolikajäljennöstä. Hän oli toivonut vielä yhtä Andrean suurikokoista girlandein koristettua Madonna ja lapsi –aiheista reliefiä, jollaisen Tikkanen pitkän etsinnän jälkeen löysikin Ginorilta. Firenzestä hankitut teokset, kymmenen reliefiä, kuusi rintakuvaa, kaksi vapaasti seisovaa veistosta, yksi pienoisveistos ja 17 mitalia kuljetettiin ensin Livornoon, mistä ne tulivat laivarahtina Kööpenhaminan kautta Helsinkiin.

Matkansa loppuvaiheessa Tikkanen viipyi perheineen Berliinissä useita viikkoja. Pettymyksekseen hän joutui toteamaan, että toisin kuin Firenzessä Berliinissä kipsivaloksia toimittaneet yritykset eivät pitäneet teoksia varastossa, vaan ne valmistettiin tilausten mukaan. Tästä syystä veistoskokoelma saatiin esille Helsingin yliopistoon paljon oletettua myöhemmin. Tikkanen tosin lohduttautui sillä, ettei muutamien kuukausien lykkäys merkinnyt paljoakaan, kun kokoelma oli kuitenkin tarkoitettu ikuisiksi ajoiksi.

Vaikka Tikkasen toimeksianto kohdistui renessanssitaiteeseen, hän pyrki samalla täydentämään joitakin antiikin veistokokoelmaan jääneitä aukkoja. Hän ehdotti, että Berliinistä hankittaisiin Hermes ja Dionysos-veistos, joitakin Olympian päätykolmion veistoksia ja Pergamonin alttarin reliefejä. Saksalaiset olivat aloittaneet ensimmäiset systemaattiset kaivaukset Olympiassa vuonna 1875 ja Estlander ja Tikkanen olivat näistä hankkeista ja niiden löydöistä tietoisia. Valitettavasti vain ensimmäinen Tikkasen antiikkihankinnoista toteutui. Berliinistä hän hankki myös myöhäisantiikin ajan diptyykit ja pyksiksen. Tikkasen ehdottamien renessanssiveistosten ja reliefien määrä on miltei sama kuin Firenzessä, kahdeksantoista kappaletta. Niihin kuului seitsemän reliefiä, kolme rintakuvaa, seitsemän vapaasti seisovaa veistosta ja yksi pienoisveistos. Merkittävimpiä hankintoja olivat Jacopo della Quercian Ilaria del Carretton hautamonumentti, Luca della Robbian Firenzen Duomon laululehterin reliefit sekä Donatellon ja Verrocchion Daavid-veistokset.

Valinnat painottuivat varhaisrenessanssin kuvanveistoon, erityisesti veistotaiteen uudistajiin Ghibertiin ja Donatelloon. Rintakuvien suuri määrä selittyy osittain halvempien hintojen vuoksi, mutta osittain myös sillä, että Tikkanen halusi tietoisesti koota niistä edustavan otoksen, sillä hän piti rintakuvaa yhtenä varhaisrenessanssin kuvanveiston keskeisenä aiheena. 1500-luvun osuus jäi määrärahojen niukkuuden vuoksi varsin puutteelliseksi, minkä Tikkanen itsekin totesi. Keskittyminen varhaisrenessanssiin on kuitenkin varsin ymmärrettävää, sillä sen merkitys kuvanveiston historian opettamisessa on täysrenessanssia suurempi.

Helsingin yliopiston veistokuvakokoelman renessanssiosuuden muodostumiseen vaikuttivat Estlanderin ja Tikkasen taidehistoriallinen suuntautuminen, teosten saatavuus sekä lopuksi määrärahan suuruus. Kipsikokoelma muodosti yhden osan opetusmateriaalista, joka seuraavien vuosikymmenten kuluessa laajeni ja monipuolistui. Samanlaisia veistoskokoelmia hankittiin 1800-luvulla lukuisiin muihinkin Euroopan yliopistoihin. Niillä oli pedagogisen merkityksen lisäksi myös statusarvoa. Veistoskokoelman hankkiminen on konkreettinen osoitus siitä, että taidehistoria pyrki Suomessa samaan asemaan mikä sillä jo oli muiden maiden, erityisesti Saksan yliopistoissa. Vanhoissa Helsinki-oppaissa mainitaan veistokuvakokoelma Arppeanumissa yhtenä tärkeänä vierailukohteena pääkaupungissa.

 

Lähde: Estlanderin kirjeet Tikkaselle, SLSF

 



J. J. Tikkanen

 

Estlanderin luettelo