Taidehistorian kirjasto ja Sirenia-kokoelma
on suljettu. Kokoelmat on siirretty Kaisa-taloon, joka aukeaa 3.9.
ks. taidehistorian kirjasto tiedekunnan kirjaston sivuilla

Kirjasto, joka on nykyisin osa humanistisen tiedekunnan kirjastoa, alkoi muotoutua vähitellen 1900-luvun alkupuolelta lähtien taidehistorian opetuksen kasvaessa ja erityisesti sen jälkeen, kun tieteenala sai oman vakituisen oppituolinsa vuonna 1920.  Kirjaston perustana on prof. J.J. Tikkasen kirjasto, joka kasvoi myöhemmin mm. Tukholman yliopiston taidehistorian prof. Osvald Sirénin merkittävällä kirjalahjoituksella.  1980-luvun puolivälistä lähtien kirjastoa pystyttiin kehittämään merkittävästi, mikä johtui prof. Osvald Sirénin tyttären testamenttilahjoituksesta. Tästä syystä kirjaston kokoelma nimettiin Sirenia-kokoelmaksi.

Kirjasto sijaitsee yliopiston vanhan päärakennuksen ylimmässä kerroksessa. Lukupaikkoja ympäröivät kulttuurihistoriallisesti merkittävän veistokuvakokoelman teokset ja sata vuotta sitten valmistuneet rakennusmuistomerkkien pienoismallit. Kansainvälisen raadin suorittamassa kirjastoarviossa (Mäkinen & Virtanen 2000, Helsingin yliopiston kirjastot – hakua vai vientiä) todetaan, että taidehistorian kirjasto on arvioitu ovensuukyselyn perusteella tunnelmaltaan yliopiston viihtyisimmäksi kirjastoksi.

Kokoelmaa kartutetaan siten, että Suomen taidehistoria on mahdollisimman kattava. Muita tärkeitä hankintakohteita ovat Italian taide, taidehistorian historia ja teoria sekä kulloistenkin tutkimusprojektien aihealueet. Kokoelma käsittää noin 40 000 nidettä ja se on kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä kirjaston aukioloaikoina. Yliopiston opiskelijoilla ja henkilökunnalla on rajattu lainausoikeus aineistoon.

Taidehistorian kirjasto ja kuvakeskus muodostavat yhdessä maamme merkittävimmän taidehistoriallisen tutkimuslaboratorion, jossa tutkijan käytettävissä on uusin tutkimustieto ja mittava kuva-aineisto.

Valtion taidemuseon kirjaston kokoelma tietokanta Kirjava
Suomen rakennustaiteen museon kirjaston aineistohaku
Suomen elokuva-arkiston kirjasto

 

OSVALD SIRÉN (1879–1966)

Osvald Sirén oli suomalaissyntyinen, Tukholmassa vaikuttanut taidehistorioitsija, joka loi kansainvälisen uran 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana italialaisen maalaustaiteen tutkijana. 1920-luvulta eteenpäin hänen pääasiallisinta tutkimusaluettaan oli
kiinalainen taide. Sirénin kuoleman jälkeen Helsingin yliopiston taidehistorian laitos sai testamenttilahjoituksena hänen taidehistoriallisen kirjastonsa länsimaista taidetta koskevan osan. Kirjojen lisäksi lahjoitus sisälsi myös osan hänen valokuvakokoelmaansa ja lasinegatiiveja.

Sirén opiskeli taidehistoriaa Helsingissä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa opettajanaan J. J. Tikkanen. Tukholmassa vuonna 1900 julkaistun väitöskirjansa aiheeksi Sirén oli valinnut ruotsalaisen 1700-luvun maalarin Pehr Hilleström vanhemman tuotannon. Pian Sirénin tutkimusten painopiste siirtyi Italian maalaustaiteeseen. Hän aloitti renessanssin mestareista, mutta hänen merkittävin panoksensa tällä alalla liittyy ns. italialaisten primitiivisten mestarien töihin eli 1200- ja 1300-lukujen temperamaalauksiin.

1900-luvun alkuvuosina Sirén kierteli useaan otteeseen Euroopassa tutustuen eri maiden museoiden kokoelmiin. Hän kirjoitti usein matkakertomuksia ruotsalaisiin sanomalehtiin. Matkoillaan Italiassa Sirén tapasi amerikkalaisen, Italiaan asettuneen taiteentuntijan Bernard Berensonin (1865–1959). Uusi tieteellinen asenne taiteen tuntemukseen vaikutti voimakkaasti Siréniin ja hän omaksui paljon Berensonin käyttämästä metodista, tyylianalyysistä. Sirénistä tuli vuonna 1908 Tukholman yliopiston ensimmäinen taidehistorian professori. Yliopiston jälkeen hän työskenteli Nationalmuseumissa Tukholmassa.

Elämänkatsomuksensa perustana Sirenillä oli teosofia, mutta myöhemmin hän kiinnostui enenevässä määrin zen-buddhalaisuudesta ja astrologiasta. Teosofisiin julkaisuihin hän kirjoitti niin filosofiasta kuin Itä-Aasian uskonnoistakin. Hänen työnsä Kiinan taiteen tutkimuksen parissa sai tunnustusta, kun hänelle 1956 myönnettiin ensimmäinen "The Charles Lang Freer Medal" ja 1959 Rooman yliopisto teki hänestä kunniatohtorin.

Ensimmäisen kosketuksensa kiinalaiseen taiteeseen Sirén sai Yhdysvalloissa, etenkin Bostonissa, ja hänen tärkeimpänä oppaanaan toimi Denman W. Ross (1853–1935), joka vaikutti monin tavoin Bostonin taidemuseon aasialaisen kokoelman muotoutumiseen. Ensimmäisen Aasian matkan 1917–1918 pääkohde oli vielä Japani – tuolloin hän poikkesi Kiinassa ja Koreassa hyvin pikaisesti. Sirénin ensimmäinen pitkäaikainen oleskelu Kiinassa toteutui 1921–1923. Tällöin yliopistosta saatu virkavapaus ylittyi siinä määrin, että hänet erotettiin professorin virastaan. Matkalla hän keräsi paljon dokumentaarista materiaalia ja loi oma kiinalaisen taidekokoelmansa perustan. Seuraava matka 1929–30 tapahtui jo Nationalmuseumin intendentin ominaisuudessa. Tältä matkalta palattuaan Sirénillä oli mukanaan kolmisenkymmentä veistosta ja jonkin verran maalauksia.

Kiinan taiteessa hän keskittyi aluksi arkkitehtuuriin ja kuvanveistoon. Maalaustaide tuli keskeiseksi tutkimuskohteeksi sen jälkeen, kun Sirén oli nimitetty Tukholmassa vuonna 1926 Nationalmuseumin maalaus- ja kuvanveisto-osaston intendentin virkaan, jota hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä asti. Valokuvat arkkitehtuurista ja puutarhoista tai muista maisemanäkymistä ovat suureksi osaksi Sirénin itsensä ottamia - hän oli innokas valokuvaaja. Maalaustaiteen tutkimuksen parissa hänen pääteoksensa on 7-osainen "Chinese Painting: Leading Masters and Principles" (1956–1958). Siirryttyään eläkkeelle 1944 Sirén teki tutkimusta vielä lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.