Yhteystiedot

Suomen ja Pohjoismaiden historia on osa filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitosta.

Unioninkatu 38 A
PL 59
00014 Helsingin yliopisto
Puhelin: (09) 1911 (vaihde)

 

Alma-intranet

Yliopistonlehtori Panu Pulma, FT

 

Yhteystiedot

Historia
PL 59 (Unionikatu 38 A)
00014 Helsingin yliopisto

Vastaanotto: to 14-16

Puh.: (09) 191 22839
Sähköposti: panu.pulma(at)helsinki.fi

 

 

Akateeminen ura

Suomen ja Pohjoismaiden historian yliopistonlehtori 1.8.2002 alkaen. Sitä ennen viisi vuotta akatemiatutkijana, sitä ennen professorin ja apulaisprofessorinsijaisuuksia Helsingin ja Joensuun yliopistoissa 1980-90 -luvuilla. Yksinkertaisesti sanoen: Akateeminen pätkätyöläinen vuodet 1980-2002.

Viapori-projekti

Tutkimusintressit

ovat liittyneet sosiaalihistoriaan, eritoten köyhien ja lasten historiaan sekä perhehistoriaan, 1990-luvulla entistä enemmän kaupunkihistoriaan. Yksi selvä pitkä linja on ollut paikallisen itsehallinnon ja valtion välisen suhteen problematiikka 1700-luvulta näihin päiviin. Tutkimuksieni aikaväli on ulottunut 1700-luvun alkupuolelta 1900-luvun loppupuolelle. Viimeisin, toistaiseksi edelleen jatkuva tutkimushanke liittyy pohjoismaiden pääkaupunkien sosiaalipolitiikkaan 1945-90 välisenä aikana, erityisesti vähemmistöpolitiikkaan. Keskeisin kiinnostuksen aihe on ollut ja on edelleen valta, eritoten niiden ihmisten ja ihmisryhmien kohdalla joilta sitä on puuttunut.

Kansainvälinen vertailu on mielestäni pätevän kotimaan historian elinehto, itse olen ollut erityisen kallellaan pohjoismaihin ja pohjoismaisiin vertailuihin.

Akateemista toimintaa

olen harjoittanut 1980-luvulla Historiallisen Yhdistyksen aktiivina, myös puheenjohtajana, Pohjoismaisen historian metodikonferenssin työvaliokunnan jäsenenä 1986-91 sekä Tilaushistoriakeskuksen (ent. Paikallishistoriallinen Toimisto) johtokunnan jäsenenä ja puheenjohtajana vuoteen 2001.

Suomen Akatemian rahoittaman perhehistoriaprojektin johtajana toimin 1988-1991 (yhdessä Pertti Haapalan kanssa).

Akateemista vallankäyttöä olen harjoitellut sekä humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenenä 1990-luvun alkuvuosina että laitosjohtoryhmän jäsenenä lähes koko 1990-luvun.

Keskeinen tuotanto

" 'Rätta fattiga eller lättingar?' - frihetstidens inhysingar". Historisk Tidskrift för Finland 4/1983.

Työtehoseuran kuusi vuosikymmentä. Työtehoseura 1924-84 . Helsinki 1984.

Fattigvård i frihetstidens Finland. En undersökning om förhållandet mellan centralmakt och lokalsamhälle . Hist. Turk. 128. SHS 1985.

"Kerjuuluvasta perhekuntoutukseen". Teoksessa Pulma, Panu & Oiva Turpeinen, Suomen lastensuojelun historia . Lastensuojelun keskusliitto 1987.

"Autonominen suuriruhtinaskunta". Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen . WSOY 1987.

"Köyhästäkö kansalainen? - köyhyys poliittisena ongelmana". Teoksessa Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta . (toim. Pertti Haapala). Vastapaino 1990, 1992.

"Historia lapsenkengissä - lapsuuden historian myytit ja todellisuus". Teoksessa Suomalaista varhaiskasvatustutkimusta (toim. Mikko Ojala). Lastensuojelun keskusliitto 1993.

"Vaivaisten valtakunta". Teoksessa Jaakkola et al., Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva. Suomalaisten sosiaalisen turvan historia . Sosiaaliturvan keskusliitto 1994.

Pikkukaupungin unelmia. Kajaani 1906-1977 . (yhdessä Oiva Turpeisen kanssa). Kajaani 1994.

"Valtio, vaivaiset ja kuntien itsehallinto. Gustaf Adolf Helsingius valtion ja kuntien välisen suhteen muokkaajana". Teoksessa Virkanyrkit ja muita hallintohistorian tutkimuksia . Hallintohistorian tutkimuksia 16. Hallintohistoriakomitea 1995.

Valtion lainoista Valtavaan. Kunnan ja valtion suhde sosiaalitoimen valtionapujärjestelmän kehityksessä 1922-1982 . Tutkimuksia 60. Stakes 1996.

"Kunnallissosialismin juurilla - Fabian Societyn sosialismiteoria". Teoksessa A0 Lisiä historiaan. Ystäväkirja Aarno Nirkolle , Helsinki 1998.

"Expansion och differentiering. Linjer inom finländsk historieforskning på 1990-talet". Historisk Tidskrift för Finland 1/1998.

"Kuntien itsehallinto, paikallinen demokratia ja valtio". Teoksessa Valta ja byrokratia Suomessa 1809-1998 . (Toim. Jorma Selovuori). Edita & Valtioneuvoston kanslia 1999.

"Kun mustalaisleiri muutti kaupunkiin. Romanikysymys Helsingissä ja Tukholmassa 1950-luvulla". Teoksessa Ihmiset ovat kaupunki . (Toim. Jari Niemelä) Thark 53, Turku 1999.

"Kasvun katveessa". Teoksessa Schulman et al., Helsingin historia vuodesta 1945, 2 . Edita ja Helsingin kaupunki 2000.

"The Nordic Countries". Teoksessa Encyclopedia of European Social History from 1350 to 2000 . (Editor in Chief Peter N. Stearns), Charles Scribner´s Sons, N.Y., USA 2001.

"Kaikki ei ole miltä näyttää - perhehistorian, genealogian ja järjenkäytön yhteensopivuudesta". Teoksessa Pertsa. ystäväkirja Pertti Vuoriselle 3.6.2002 .

Pohjoismaiden historia (yhdessä Christian Krötzlin ja Seppo Hentilän kanssa). Edita 2002.