![]() ![]() ![]() ![]()
|
||||
|
22.9.-28.11.2003Kurssin ohjelma Valtakunnallisella Sukupuoli ja tila -verkkokurssilla perehdytään tilan ja sukupuolen välisiin suhteisiin kysymällä, miten tila on sukupuolittunut ja sukupuolittava. Millaisia ovat tilan ja käyttäjien väliset suhteet? Ja miten sukupuolet asettuvat ja asetetaan tilaan? Pohdimme myös tilan ruumiillisia ja aistimellisia merkityksiä. Ihmisten muokkaama, rakennettu tila saa merkityksensä käytössä. Näin se on aina myös ruumiillisesti eletty tila. Tila ja sukupuoli ovat molemmat laajoja, moniulotteisia ja -merkityksisiä käsitteitä. Kurssilla niitä lähestytään kolme teeman kautta: tavaratalon, kodin ja lähiön. Niiden avulla pohditaan sukupuolien, yksityisen, julkisen ja puolijulkisen suhteita. Aineopintotasoinen kurssi on tarkoitettu sekä naistutkimuksen että visuaalisesta kulttuurista ja tilan merkityksistä eri tavoin kiinnostuneille opiskelijoille. Sillä
Työskentely perustuu valokuviin ja teksteihin, joista keskustellaan oppimistehtävien avulla WebCT-oppimisympäristössä. Lisäksi laaditaan yksi pidempi essee. Tarkempia ohjeita kurssin suorittamisesta löytyy Ohjeet-sivulta. Kurssin ohjelmaTutustuminen ja johdanto >>> Johdatus kurssin teemoihin Loppukeskustelu ja palaute Kurssin tekijänoikeudetKäyttöoikeudet sivuston kuviin on saatu Helsingin kaupunginmuseolta ja Suomen rakennustaiteen museolta. Kuvia ei saa ladata tai kopioida ilman oikeudenhaltijan lupaa. Tekstien copyright Kirsi Saarikangas. Tekstejä saa lainata normaalien akateemisten viittauskäytäntöjen mukaan. Lähteiden merkitsemisestä löytyy ohjeita Tampereen yliopiston naistutkimuslaitoksen sivuilta. Sivujen graafinen ulkoasu Maija Urponen.
|
|
|||