Klassikkogalleria

Feministisiä ajattelijoita 1600-1950 -luvuilta

Simone de Beauvoir (1908-1986)

Kirjoittaja: Marja Suhonen

 

Eksistentialismi ja feministinen filosofia

Beauvoir kirjoitti etiikan ja filosofian alaan kuuluvia teoksia ja artikkeleja sekä kaunokirjallisuutta ja useista osista koostuvan omaelämänkerran. Beauvoirin merkitys naistutkimukselle ja feminismille perustuu ennen kaikkea hänen teokseensa Toinen sukupuoli (1949, osittain suomennettu). Teos ilmestyi kahdessa osassa: ensimmäinen osa Tosiasiat ja myytit (Les faits et les mythes) ilmestyi vuoden 1949 kesäkuussa ja toinen osa Eletty kokemus (L'expérience vécue) saman vuoden marraskuussa.

Ensimmäisessä osassa Beauvoir tutkii kolmea 1940-luvulla merkittävässä asemassa ollutta teoriaa naisesta: biologinen teoria pyrkii selittämään naisen asemaa biologialla, psykoanalyyttinen psykologisella kehityksellä, jossa seksuaalisuudella on tärkeä sija, ja historiallismaterialistinen luokan ja perheenmuodostuksen käsitteiden kautta. Beauvoir kyseenalaistaa nämä sukupuolen selitysmallit tarkastelemalla niitä niiden omista lähtökohdista käsin ja kyseenalaistamalla niiden sisäistä johdonmukaisuutta. Hänen mukaansa tosiasioiden ja niiden välisten kausaalisuhteiden kuvaaminen ei ratkaise sukupuolen ongelmaa, sillä kyse on viime kädessä arvoista ja merkityksistä . Beauvoirin johtopäätös on, että sukupuoliero voidaan kuvata onnistuneesti vain eksistentialistisen etiikan avulla. Lisäksi Beauvoir tutkii kirjan ensimmäisessä osassa naisten historiaa sekä naisiin liittyviä myyttejä.

Toinen sukupuoli -teoksen toinen osa jakaantuu neljään lukuun. Ensimmäinen luku käsittelee tytön lapsuutta ja nuoruutta, tutustumista seksuaalisuuteen sekä lesboutta. Toisessa luvussa Beauvoir tutkii naisen erilaisia tilanteita: naimisissa oloa, äitiyttä, sosiaalista elämää, prostituutiota, 'kypsää ikää' sekä vanhuutta. Jokainen tilanne muodostuu vapaudesta ja faktisuudesta, asiantilojen kokonaisuudesta. Kolmannessa luvussa tutkitaan naisellista narsismia, rakastunutta naista sekä mystikkoa ja neljännessä itsenäistä naista.

Beauvoir esittää Toinen sukupuoli -teoksen alussa kysymyksen, "mikä on nainen?" Eräänlainen vastaus tähän kysymykseen on, että nainen on toinen. Beauvoir ei kuitenkaan esitä tätä naisen omana määritelmänä, vaan miehen antamana määritelmänä. Mikäli nainen haluaa määritellä itsensä, hän joutuu nimeämään itsensä naiseksi ja määrittelemään naisen miehen kautta toiseksi. Itselleen nainen on määrittelemätön.

Vastattuaan, että nainen määritellään toiseksi, Beauvoir muuttaa kysymyksen muotoa: miksi nainen määritellään toiseksi? Beauvoirin mukaan subjektien välinen suhde on yleensä vastavuoroinen, mutta naisen ja miehen suhteesta vastavuoroisuus puuttuu. Beauvoir kysyy edelleen, miksi naiset eivät kyseenalaista miesten riippumattomuutta. Toiseus ei ole vastaus kysymykseen naisena olemisesta vaan osa tutkittavaa ilmiötä.

Beauvoir siis ajattelee, että sukupuolieroa tulee tutkia eksistentialistisen etiikan avulla ja että sukupuoliero koskee ensi sijassa arvoja ja merkityksiä. Suomalainen Beauvoir-tutkija Sara Heinämaa, jonka tulkintaa tässä seurataan, näkee Beauvoirin filosofisen liikkeen asennemuutoksena, siirtymänä luonnollisesta asenteesta fenomenologiseen. Beauvoirin tarkoitus ei ole etsiä syitä vaan tutkia elettyjä merkityksiä ja hän väittää, että jos asennoidumme ruumiiseen ja seksuaalisuuteen pelkkinä tosiasioina tai tapahtumina, emme ymmärrä naiseutta. Tämä tarkoittaa myös, että ruumista ei pidä ymmärtää luonnontieteiden kuvaamaksi objektiruumiiksi. Beauvoir korostaakin sitoutuvansa fenomenologiseen ruumiskäsitykseen, jossa ruumis ei ole esine vaan tilanne. Ruumis on "otteemme maailmasta ja hankkeidemme hahmotelma". Beauvoir kirjoittaa:

Se, mikä on olemassa konkreettisesti, ei ole tiedemiesten kuvaama objekti-ruumis, vaan subjektin eletty ruumis. (Beauvoir 1949, 77.)

Beauvoir sijoittaa sukupuolen historiallisten tapahtumien ja muuttumattoman luonnon väliin. Hän väittää, ettei luonto ole sen pysyvämpi kuin historiallinenkaan todellisuus.

Beauvoirin mukaan nainen – kuten mies – on ruumiinsa, mutta naisen ruumis on jotain muuta kuin hän itse. Yhtäältä naisen ruumis on hänen tekojensa keskus, mutta toisaalta se on paikka toiselle. Toinen ei siis ole ensisijaisesti minän ulkopuolinen olosuhde vaan minän edellytys. Sama pätee mieheen. Jos miehen ruumis näyttää itseriittoiselta, tilannetta tarkastellaan liian tiukasti miehen kautta. Tällöin tulisi ottaa fenomenologinen askel: miehen tulisi höllentää intentionaalista kytköstään maailmaan, jotta hän voisi nähdä sitoumuksensa. Sekä miehen että naisen ruumiilla on kaksoisluonne. Ruumis on yhtäältä annettu, passiivinen ja vastaanottava, toisaalta tehty, aktiivinen ja toimiva.

Ruumiillisuus on lähtökohtaisesti sekä miehen että naisen tilanne. Beauvoirin ajattelussa sukupuoliero perustuu siihen, että nainen ja mies elävät yllä mainittua kaksinaisuutta eri tavoin. Sukupuoliero on tyylin ja tavan ero. Beauvoir kirjoittaa:

Ihmiset jakaantuvat kahteen ryhmään yksilöitä, joiden vaatteet, kasvot, ruumiinrakenne, hymyt, käynti, kiinnostukset, työt ja toimet ovat selvästi erilaiset: ehkäpä nämä erot ovat pinnallisia, ehkä ne tulevat katoamaan. Mutta on varmaa, että tällä hetkellä ne ovat silmiinpistävän ilmeisesti olemassa. (Beauvoir 1949, 13.)

Se että nainen määritellään absoluuttisesti toiseksi, merkitsee miehen yritystä kieltää oma lihallisuutensa, oman olemassaolonsa "epäpuhtaus" ja siihen liittyvä rajallisuus. Mies heijastaa naiseen sen, mitä haluaa, pelkää , rakastaa ja inhoaa. Nainen absoluuttisena toisena on miehen projektio, ja siksi naisesta on vaikea sanoa mitään erityistä : nainen on kaikkea, mitä mies heijastaa häneen. Tästä syystä miehen ja naisen suhde ei ole, eikä voi olla, vastavuoroinen: mies ei kohtaa naista eikä anna tämän ilmetä itsessään, vaan verhoaa hänet omiin kuvitelmiinsa.

Beauvoirin mukaan eletyssä kokemuksessa ajattelua ja ruumista ei voi erottaa toisistaan. Beauvoir ajattelee, että henki ja materia, tietoisuus ja liha kietoutuvat yhteen. Myös minä ja toinen ovat toisiinsa kietoutuneita, ne edellyttävät toisiaan.

Toinen sukupuoli –teoksen vastaanotto

Simone de Beauvoir: Le Deuxieme Sexe

Beauvoir oli Toinen sukupuoli –teoksen ilmestyessä jo tunnettu Ranskassa, ja hänellä oli vakiintunut asema Pariisin älymystön piirissä. Myös kumppanuus Jean-Paul Sartren kanssa ylläpiti Beauvoirin mainetta. Beauvoirin asema varmisti sen, että Toinen sukupuoli sai osakseen huomiota.

Kirjan vastaanotto Ranskassa ei kuitenkaan ollut hyvä. Sodanjälkeisessä Ranskassa maan uudelleen rakentaminen oli keskeinen ideologia: teos, jossa puhuttiin naisten asemasta, kannatettiin aborttia (joka oli julistettu rikokseksi valtiota vastaan) ja hyväksyttiin homoseksuaalisuus, oli selkeässä ristiriidassa tämän ideologian kanssa. Ranskassa ei tuolloin ollut feminististä liikettä, eikä Beauvoirkaan pitänyt itseään feministinä. Ranskan kommunistisessa puolueessa sen sijaan oli naisjärjestö. Puolue – ja sen mukana naisjärjestö – kuitenkin vastusti seksuaalista vapautumista ja ehkäisyä. Niille Beauvoir oli porvarillinen eksistentialisti älykkö, joka eli kyseenalaisella tavalla, kannatti ehkäisyä ja vapaata rakkautta sekä vastusti naisen velvollisuuksia vaimona ja äitinä; hän edusti kaikkea mitä puolue vastusti.

Kommunistien lisäksi paavi tuomitsi kirjan, ja ilmoitti, ettei yksikään hyvä kristitty lue sitä. Kirjaa myös väitettiin pornografiseksi ja ajatus naisten alisteisesta tilanteesta ohitettiin virheellisenä. Beauvoir sai loukkaavia kirjeitä, joissa häntä nimitettiin tyydyttymättömäksi naiseksi, lesboksi taikka nymfomaaniksi. 1940-luvun lopulla myös Sartrea kritisoitiin voimakkaasti. Beauvoir sai osansa tästä kritiikistä, sillä häntä pidettiin yleisesti Sartren oppilaana, ei itsenäisenä ajattelijana.

Beauvoir itse yllättyi eniten kommunistien esittämästä kritiikistä. Hän ajatteli käyttäneensä ja esitelleensä Marxin ajattelua siinä määrin myönteisessä valossa, että hän oletti kommunisteilta puolueetonta suhdetta kirjaan. Joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta Ranskan kommunistit kuitenkin tuomitsivat kirjan. Kommunistien kritiikkiä voi pitää oikeutettuna sikäli, että Toinen sukupuoli –teoksen kuvauksissa luokan merkitystä naisen tilanteelle ei huomioida oikeastaan ollenkaan.

Oli kuitenkin myös niitä, jotka pitivät kirjasta. Esimerkiksi filosofi Emmanuel Mounier piti kirjaa rehellisenä sekä torjui väitteet sen hävyttömyydestä ja kirjallisuuskriitikko Maurice Nadeau piti sitä rohkeana ja tarkkanäköisenä. Lisäksi Beauvoir sai niin Ranskasta kuin muualtakin kirjeitä naisilta, jotka olivat lukeneet teoksen, ja joiden elämän teos oli muuttanut. Kirja sai myös aikaan poliittista ajattelua ja toimintaa sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa.

Beauvoirin ajattelun tulkinnat

Eräs Toinen sukupuoli –teoksen keskeisistä filosofisista analyyseista koskee toiseuden käsitettä. Ajatus naisesta toisena on tullut naistutkimukselliseen ja feministiseen keskusteluun Beauvoirin teoksesta. Toinen sukupuoli –teos oli tärkeä naisille, jotka 1960- ja 1970-luvuilla loivat angloamerikkalaista feminististä ajattelua. Useat toisen aallon feministit – kuten Kate Millett, Betty Friedan ja Shulamith Firestone – saivat ideoita Beauvoirin kirjoista. Esimerkiksi Millett ajatteli, että patriarkaatti perustuu arvojärjestelmään, ei esimerkiksi biologiaan. Firestonen puolestaan muokkasi Beauvoirin ajatusta toiseudesta. Hänen mukaansa toiseus nousee nais-mies –suhteesta. Hän ymmärsi toiseuden ryhmäidentiteettinä: Firestone ajatteli, että osa miehistä huomasi kykenevänsä alistamaan naisia ja koki itsensä naisia paremmaksi. Firestone myös ajatteli, että tämä alistaminen perustuu biologiaan ja erityisesti lisääntymiseen. Beauvoirin ajattelu oli filosofista, mutta hänen angloamerikkalaiset lukijansa keskittyivät poliittiseen.

Viimeisten vuosikymmenten sukupuolieroa käsittelevässä filosofiassa Beauvoirin vaikutus on näkynyt eri tavoin. Luce Irigaray ja Julia Kristeva ovat jatkaneet sitä kysymisen tapaa, jonka Beauvoir aloitti. Toinen sukupuoli -teos on vaikuttanut myös feministiteologiseen keskusteluun. Beauvoir esittää eri puolilla teostaan kristinuskon ja erityisesti roomalaiskatolisuuden kritiikkiä. Ensimmäinen julkaistu feministiteologinen teos sai nimensä Beauvoirin teokselta: Mary Daly pyrki teoksessaan The church and the second sex (1968) yhtäältä ottamaan Beauvoirin esittämän kritiikin vakavasti mutta toisaalta puolustamaan feministisen kristillisyyden mahdollisuutta.

Toinen sukupuoli -teoksesta, ja Beauvoirin tuotannosta yleisemminkin, on tehty useita, keskenään ristiriitaisia tulkintoja. Tulkinnoissa on pitkälti kyse siitä, onko Beauvoir Sartren oppilas vai itsenäinen ajattelija. Vielä 1980-luvulle tultaessa suurin osa Beauvoir-tulkinnoista oletti, että Beauvoirin eksistentialismi on samaa kuin Jean-Paul Sartren eksistentialismi. Sen sijaan uudempi Beauvoir-tutkimus on korostanut, ett ä Beauvoir oli itsenäinen ajattelija, ja että hänen ajattelunsa on pikemminkin ruumiinfenomenologista kuin eksistentialistista.

Toinen sukupuoli -teoksen ehkä tunnetuimman väitteen mukaan "naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan" (on ne naît pas femme: on le devient ). Tämän lauseen tulkinnoissa kiteytyy kaksi selkeästi erilaista linjaa: kausaalinen ja ei-kausaalinen tulkintatapa. Anglo-amerikkalaisessa sukupuolikeskustelussa "naiseksi ei synnytä , naiseksi tullaan" -lause tulkittiin pitkään sex/gender -erottelun kautta. Näissä tulkinnoissa Beauvoirin tutkimus käsitetään empiiriseksi. Tämän tulkinnan mukaan Beauvoir väittää , että naispuolisuus – biologinen sukupuoli (sex) – ei olisi syy siihen, miksi tytöistä tulee naisia, vaan että sosiaalinen sukupuoli (gender) määrää naiseksi tulemisen.

Kyseessä olisi siis jonkinlainen psykologis-kulttuurinen kausaalinen prosessi. Tällöin edellytetään, että Beauvoir ei millään tavoin kyseenalaista biologisen sukupuolen merkitystä sukupuolen pohjana tai perustana sekä käsitetään "tuleminen" sosiaaliseksi prosessiksi. Tällaisen tulkinnan mukaan Beauvoir hylkää essentialistisen (biologistisen) tulkinnan sukupuolesta, mutta esittää tilalle yhteiskunnallista pakkoa. Heinämaa on huomauttanut, että tämän tulkinnan hyväksyminen edellyttää , että Beauvoirin ajattelussa olisi ristiriita, sillä Beauvoir väittää naisten valitsevan itsensä ja tilanteensa. Myös Judith Butlerin on kritisoinut tällaista sosiaalista pakkoa korostavaa tulkintaa. Hänen mukaansa Beauvorin näkemys on pikemminkin voluntaristinen, niin että gender-piirteet ovat tulosta yksilön valinnoista.

Michèle le Dœuff ja Sara Heinämaa ovat tulkinneet Beauvoirin ajattelua ei-kausalistisesti. Dœuffin mukaan Beauvoir ajattelee, ettei ole olemassa mitään syytä sille, että naisten asema on alisteinen miehiin nähden, alisteisuus ei siis perustu mihinkään. Koska sukupuolten välinen hierarkia on perusteeton, sen täytyy jatkuvasti sekä oikeuttaa että uusintaa itseään. Samoin Heinämaa korostaa, että Beauvoirin mukaan naisten alistamisen ja alistumisen perusta ei ole muualla kuin niissä konkreettisissa teoissa, joissa se ilmenee.

Heinämaa hylkää sex-gender -erotteluun perustuvat ja Beavoirin ajattelun kausaalisina esittävät tulkinnat. Hän korostaa, että Beauvoirin teos Toinen sukupuoli on filosofinen teos eikä Beauvoir selosta empiirist ä tutkimusta, jossa jokin tietty – vaikkapa biologinen – tapahtuma selittäisi sukupuoli-ilmiötä tai naiseutta onnistuneesti. Ratkaisu sukupuolisuuden kysymykseen löytyy jokaisesta teosta. Beauvoirin tarkoituksena on ollut kuvata sukupuolen merkityksiä . Hän ei etsi sukupuolisuuden tai naiseuden syitä vaan pyrkii kuvaamaan sukupuolittuneita merkitysrakenteita ja niiden muodostumista.

Viitteet

Beauvoir, Simone de
1949. Le deuxième sexe I. Les faits et les mythes. Paris: Gallimard.
Butler, Judith
1990. Gender Trouble: Feminism ant the subversion of identity. London: Routledge.
Heinämaa, Sara
1996. Ele, tyyli ja sukupuoli: Merleau-Pontyn ja Beauvoirin ruumiinfenomenologia ja sen merkitys sukupuolikysymykselle. Helsinki: Gaudeamus.
2003. Toward a phenomenology of sexual difference: Husserl, Merleau-Ponty, Beauvoir. Rowman & Littlefield.
Le Dœuff, Michèle
1977/80. "Simone de Beauvoir and existentialism." Feminist Studies 6:2, 277-289.
Lundgren-Gothlin, Eva
1996. Sex and Existence: Simone de Beauvoir's "The Second Sex" Lontoo: Athlone, New England: Wesleyan University Press.