Opintojen tueksi: portfolio

Perustietoa yliopistosta

Mikä on portfolio?

Portfoliotyöskentely perustuu siihen, että opiskelija arkistoi kokoelmaksi töitään ynnä muuta oppimisen kannalta merkityksellistä aineistoa, valikoi kokoelmasta ajoittain joitakin näytteitä esiteltäväksi opettajalle ja pohtii – myös kirjallisesti – tekemänsä työn merkitystä. Portfoliotyöskentelyssä ajatuksena on, että oppiminen tehostuu kun ihminen oppii hyödyntämään uuden oppimisessa entistä paremmin ja tietoisemmin aikaisempia tietojaan ja jäsentämään tiedot tarkoituksenmukaisesti. (Tolonen, 1998, 257–258.) Portfoliosta on hyötyä opintojen aikana, mutta myös valmistumisen jälkeen, sillä sitä voi näyttää esimerkiksi työnhaun yhteydessä työnantajille.

Portfoliotyöskentelyn perusaineksina ovat ajatukset opiskelijoiden itseohjautuvuudesta (tavoitteenasettelu ja arviointi) ja ns. itsereflektiosta (omien käsitysten, tunteiden ja kokemusten pohdinta ja arviointi) (Mts. 258). Portfoliotyöskentely on tässä päivässä tapahtuvaa, mennyttä reflektoivaa ja tulevaan suuntautuvaa.

Mitä ovat portfoliokertomus ja -salkku?

Portfoliokertomuksen tavoitteena on kokoavasti jäsennellä ja arvioida omaa oppimisprosessia, suoritettuja opintoja sekä tutkinnon antamia valmiuksia. Portfoliotyöskentely auttaa hahmottamaan uutta opittua tietoa ja jäsentämään sitä, lisäksi työskentelyä voi käyttää opintojen suunnittelun apuna.

Portfoliokertomuksen laatimisen perustana on koko opintojen ajan jatkuva portfoliotyöskentely, jonka yhtenä osana on oman portfoliosalkun täydentäminen. Portfoliosalkut jaetaan uusille opiskelijoille heti opintojen alussa. Salkkua täydennetään opintojen ajan ja portfoliosalkku esitellään opintojen lopussa.

Mitkä ovat portfoliokertomuksen ja -salkun aineksia?

Portfoliokertomuksen tulee olla kirjallinen työ, mutta siihen voi liittää erilaista oheismateriaalia, esimerkiksi kuvia, maalauksia, esineitä tms. Portfoliokertomus voi olla painotuksiltaan ja tyyliltään ”kirjoittajansa näköinen” esittely itsestään sosiaalipsykologian opiskelijana ja tulevana sosiaalipsykologina. Hyvä portfoliokertomus on informatiivinen: se tuo monipuolisesti mutta silti kokoavasti, selkeästi ja uskottavasti esiin kertojansa opinnot ja oppimisen. Lisäksi se on sujuvasti ja ajatellusti kirjoitettu.

Portfoliokertomuksen aineksina voivat olla esimerkiksi seuraavanlaiset asiat:

  • aineyhdistelmä (esimerkiksi mikä motivoi valitsemaan sosiaalipsykologian pääaineeksi, mitä sivuaineita valitsi ja miksi valitsi kyseiset sivuaineet, mm. miettikö valintoja tehdessään tulevaisuuden työuraa, entä kokiko että valitut sivuaineet tukivat pääainetta, ja oliko tyytyväinen pää- ja sivuainevalintoihinsa)
  • suuntautuminen opinnoissa (minkälaisiin sisältöalueisiin, lähestymistapoihin, teorioihin, menetelmiin jne. on paneutunut)
  • opintojen eteneminen ja tärkeät vaiheet
  • valmiuksien arviointia (mitä on oppinut tai miten on oppinut oppimaan, mitä osaa, miten on kehittynyt opintojen aikana)
  • opintojen nivoutuminen osaksi omaa elämää (mitkä valmiudet ovat kehittyneet opintojen aikana)
  • opiskelijavaihdon mukanaan tuoma näkökulmien muutos
  • muu toiminta ja aktiivisuus (järjestötoiminta, ekskursiot, harrastukset, työkokemus ym.)
  • tärkeät tuotokset (esitelmät, gradu, lehtikirjoitukset ym.)
  • työelämävalmiudet (minkälaisiin työtehtäviin on mielestään saanut tutkinnon pohjalta valmiudet, minkälaisista työtehtävistä on kiinnostunut ja millaisia lisävalmiuksia olettaa tarvitsevansa tulevalla työurallaan)

Portfoliosalkkuun kerätään itsenäisesti opintojen ja oppimisen arviointia helpottavia dokumentteja ja tietoja, kuten

  • oppimispäiväkirjoja
  • kirjatenttejä ja kursseja koskevia arvioita ja pohdintoja (ks. alla esimerkkikysymyksiä pohdinnan tueksi)
  • opintosuunnitelmia (esim. lukukausittaisia)
  • tutkimussuunnitelmaseminaarissa esitetty tutkimussuunnitelma
  • seminaaritöitä ja muita esitelmiä
  • muita kokoavia dokumentteja (esim. opintosuoritusotteita)
  • henkilökohtaiset opintosuunnitelmat eli HOPS:t
  • työtodistukset
  • tutkintotodistus
  • jne.

Milloin portfoliokertomus palautetaan ja koska portfoliosalkku esitellään?

Portfoliokertomus syntyy vähitellen kun jokaisen opintosuorituksen yhteydessä täydentää lomaketta josta löytyy esimerkkejä portfoliotehtävistä ja pohtii oppimaansa. Opintojakson SP21 (HOPS/'Pofo I)’ kohdalla portfoliokertomus jätetään omalle opettajatuutorille, jonka kanssa käydään kertomuksen pohjalta keskustelu. Tämä keskustelu luo pohjaa myös maisteriopinnoissa tehtäville valinnoille.

Maisteriopintojen loppuvaiheessa SP60:n (HOPS/'Pofo III)’ kohdalla kirjoitetaan lopullinen, koko opintojen ajan työstetty portfoliokertomus, pituudeltaan noin 2-5 sivua. Lisäksi opintojen lopussa portfoliosalkku esitellään erityisessä esittelytilaisuudessa, portfolioiltapäivässä, johon varataan aika laitoksen osastosihteeriltä viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta (ks. tilaisuuksien ajat opintojakson SP60 (HOPS/'Pofo III)’ kohdalta). Tilaisuudessa kukin opiskelija esittelee aluksi lyhyesti salkkuaan, jonka jälkeen keskustellaan kokoavasti sosiaalipsykologian opiskelusta ja urasuunnitelmista.

Mistä saa tukea portfolion työstämiseen?

Lukukausittain järjestetään portfoliotapaamisia (ks. tapaamisten ajat opinto-oppaasta ’SP21':n kohdalta). Portfoliotapaamisissa opastetaan portfoliotyöskentelyyn ja keskustellaan mukanaolijoita askarruttavista portfoliotyöskentelyyn liittyvistä kysymyksistä. Tapaamisissa opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus harjoitella lukukautta kokoavien portfoliosalkkujen ja -kertomusten laatimista ja esittämistä.

Tutustu myös laitoksen portfolioblogiin. Sieltä löytyy yleisiä ohjeita portfolion rakentamista varten sekä ohjeita HOPSin tekemiseen.

Lähde: Tolonen, K. (1998). Portfolio itsenäistyvän opiskelijan tukena. Teoksessa A. R. Lahikainen & A.-M. Pirttilä-Backman (toim.), Sosiaalinen vuorovaikutus (s. 257-272). Keuruu: Otavan Kirjapaino.