Tervetuloa mökkilomalle Suomeen
- ja erityisesti Etelä-Savoon!
Etelä-Savo on ainutlaatuinen vapaa-ajanviettopaikka, jossa puhdas luonto ja järvenranta ovat aina lähellä. Rantaviivaa on noin 30 000 km ja alueen pinta-alasta lähes neljäsosa on vesistöä. Suomea ei siis turhaan kutsuta tuhansien järvien maaksi!
Varsinkin kesäisin pitkät autojonot virtaavat Etelä-Savoon niin Suomesta kuin Venäjältä. Alueella on loma-asuntoja noin 45 000 kappaletta ja uusia rakennetaan jatkuvasti lisää. Asukkaita on 155 000 ja väestötiheys 11,2 henkilöä/km2. Jokaiselle, joka haluaa edes hetkeksi paeta arjen hektistä menoa, löytyy varmasti rauhallinen paikka hiljaisuudesta keskellä luontoa.
Alueen kesämökin vuokraajat ovat iloisia siitä, että heille tutuiksi, ja jopa ystäviksi tulleet venäläiset asiakkaat tulevat uudestaan ja uudestaan lomailemaan tutulle mökille. Vuokramökistä on puolestaan muodostunut asiakkaille lähes omaan mökkiin verrattavissa oleva lomanviettopaikka, jonne on helppo ja mukava tulla kaikkina vuodenaikoina. Myös alueen sijainti rajan tuntumassa ja kohtuullisen ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta ovat plussaa.
Mikkelissä järjestettiin vuodenvaihteessa hyvän suosion saanut ”Mikkeli meets Russia” -tapahtuma, jossa oli noin viikon ajan erilaista ohjelmaa sekä turisteille että paikkakuntalaisille. Vastaava tapahtuma ”New Year Festival 2010” järjestetään myös tämän vuoden lopussa. Lisäksi Mikkelin keskustaan on avattu uusi Kauppakeskus Akseli, joka valittiin Vuoden 2010 kauppakeskukseksi Suomessa. Shoppailua voi harrastaa Akselin 50 eri myymälässä. Myös Savonlinnan oopperajuhlat ja Taidekeskus Retretti Punkaharjulla ovat olleet kesälomien ykköskohteita. Etelä-Savossa riittää tapahtumia ja käyntikohteita runsaasti ja alueen matkailuneuvojat antavat niistä mielellään lisätietoja.
Toivotamme kaikki tervetulleeksi mökkilomalle Etelä-Savoon!
Jotta lomavietto sujuisi mahdollisimman leppoisasti, niin olemme koonneet mökkielämän keskeiset teemat yhteen ja toivomme, että niistä on iloa ja hyötyä edes jollekin!

Mökin vuokraaminen
Mökin voi vuokrata suoraan omistajalta tai välitysliikkeen kautta. Monet yrittäjät ovat tehneet sopimuksen mökin vuokraamisesta suomalaisen tai venäläisen välitysliikkeen kanssa. Hintataso on yleensä sama sekä välittäjän kautta että omistajalta vuokrattaessa. Mökkiä vuokrattaessa on hyvä tutustua mm. mökkien varustelutasoon sekä varausehtoihin. Monet yrittäjät ovat ottaneet käyttöön mökkien laatuluokitusjärjestelmän, jonka perusteella mökkien taso on jaettu viiteen eri luokkaan. Sopivan mökin löytäminen on siten helpompaa. Laatuun vaikuttavat mm. huonekoot, vuoteet, mukavuudet jne.
Hinta
Mökin vuokrahintaan vaikuttaa ajankohta ja henkilömäärä sekä tietenkin mökin varustetaso ja sijainti. Varauksen yhteydessä vuokraaja ilmoittaa henkilöiden lukumäärän. Mahdollisista lisähenkilöistä on sovittava mökinomistajan kanssa. Lemmikkien mukaan ottamisesta on ehdottomasti sovittava etukäteen!
Vuokra-aika
Sesonkiaikaan mökkejä vuokrataan usein kokonaisiksi viikoiksi.
Tuloaika on yleensä lauantaisin klo 16 ja lähtöaika seuraavana lauantaina klo 12.
Lähtöajasta on pidettävä kiinni, vaikka kuinka aurinko paistaisi tai nukuttaisi makoisasti. Mökki on ehdittävä laittaa kuntoon seuraavia lomalaisia varten.
Sesonkiaikojen ulkopuolella mökkejä on saatavilla helpommin myös viikonlopuiksi, jolloin saapumis- ja lähtöajoista voidaan sopia erikseen. Vilkkaiden sesonkiaikojen ulkopuolella myös hintataso saattaa olla edullisempi.
Siivous
Yleisen käytännön mukaan vuokralainen jättää mökin lähtiessään siihen kuntoon, kuin se oli hänen sinne saapuessaan. Kansainvälistyminen on kuitenkin osoittanut, että sanalla siivoaminen on eri maissa hyvin erilainen käsitys. Usein asiakkaat haluavatkin, että siivous sisältyy mökin vuokraan.
Siivoamisesta voidaan sopia siis etukäteen. Yleensä vuokranantaja on hinnoitellut mökin siivouksen erikseen ja lisämaksua vastaan vuokranantaja huolehtii siivouksesta. Loma-aikana vuokralainen kuitenkin huolehtii mökin siisteydestä itse. Siihen tarvittavat siivousvälineet löytyvät mökiltä tai ne ovat erillisessä varastossa. Roskat laitetaan aina niille varattuihin astioihin. Roskapusseja ei saa jättää ulos, koska varsinkin linnut levittävät ne ympäri luontoa.
Lemmikit
Jos mökille on tarkoitus ottaa mukaan lemmikkieläimiä, niin siitä on ehdottomasti sovittava etukäteen vuokranantajan kanssa. Kaikkiin mökkeihin ei lemmikkien tuominen ole sallittua, koska jotkut asiakkaista ovat allergisia eläimille. Lemmikit eivät saa juoksennella vapaana ulkona.

Liinavaatteet
Liinavaatteita on saatavilla vuokranantajalta ja ne on hyvä varata jo etukäteen. Liinavaatesettiin kuuluu: pussilakana, aluslakana, tyynyliina, kasvopyyhe ja kylpypyyhe. Mökille saapuessa liinavaatteet löytyvät pinottuna vuoteiden päältä. Etukäteen sovittaessa vuoteet sijataan valmiiksi, mutta yleensä mökinvuokraajat laittavat itse liinavaatteet vuoteisiin.
Liinavaatteet hinnoitellaan erikseen ja setin hinta on noin 10 €. Jos joku haluaa tuoda omat liinavaatteet mukanaan, niin siitä kannattaa myös sopia etukäteen. Tärkeintä kuitenkin on, että liinavaatteet ovat ja niitä käytetään!
Viisumi
Matkatoimistot avustavat viisumin hankinnassa. Tarvittaessa vuokramökin omistaja voi kirjoittaa kutsun viisumia varten. Kutsuun tarvitaan kaikkien kutsuttavien henkilö- sekä passitiedot. Viisumin voimassaoloaika on sama kuin mökin vuokrausaika. Lisäksi kutsussa ovat kutsujan tiedot sekä osoite, johon kutsuttava on tulossa. Kutsussa on hyvä olla kutsujan puhelinnumero, koska konsulaatin virkailijat saattavat joskus puhelimitse esittää kutsuun liittyviä kysymyksiä.
Vuokranmaksu (Venäjältä Suomeen) pankin välityksellä (IBAN ja BIC)
IBAN
Venäläinen asiakas voi maksaa mökin vuokran etukäteen pankin välityksellä mökin vuokraajan tilille. Vuokranantajan laatimassa laskussa on oltava suomalaisen pankin tilinumero kansainvälisessä IBAN-muodossa. Sen saa pankin lähettämästä tiliotteesta tai verkkopankista. Pankeilla on myös internetissä laskuri, jonka avulla oman IBAN-tilin voi tarkistaa. Sitä ei siis voi päätellä itse!
Esim. suomalaisesta IBAN-tilinumerosta: FI3421212001000076 (huom! ilman välejä)
- yhteensä 18 merkkiä (eri mailla saattaa pituus vaihdella)
- FI = maatunnus (FI)
- 34 = tarkistenumero (kaksi numeroa pitkä)
- 21212001000076 = tilinumero kansallisessa muodossa (suomalaisilla 14 numeroa pitkä)
Maksukäytäntö
Mökin vuokra maksetaan yleensä kahdessa erässä. Silloin, kun mökki varataan, maksetaan ns. varausmaksu, jolla varaus lopullisesti vahvistetaan. Sen suuruus vaihtelee yrittäjästä riippuen. Loppuosa vuokrasta maksetaan myöhemmin erillisen sopimuksen mukaan. Mökin omistajalla on oikeus pitää itsellään koko vuokran määrä, jos asiakas ei noudata varausehtoja. Varausehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti.
BIC-koodi
Laskussa tulee olla myös BIC-koodi (Bank Indetifier Code), joka on pankin yksilöllinen tunnus. Sen pituus on aina 8 tai 11 merkkiä.
Esim. Nordean BIC-koodi on: NDEAFIHH.
Ajo-ohje ja saapumisaika
Hyvä ajo-ohje ja kartta ovat kuljettajalle erittäin tärkeitä. Suositeltavaa on pyytää vuokranantajan puhelinnumero siltä varalta, että eksyy tai tulee muita esteitä matkalla. Myös mökin omistajan on hyvä saada vuokralaisen puhelinnumero, josta matkan edistymistä voi tarvittaessa tiedustella. Esim. jonotusaika raja-asemilla voi olla useita tunteja. Kumpikaan osapuoli ei riemuitse siitä, että ensimmäinen vuorokausi menee mökkiä etsiessä ja toisaalta vuokralaisia odotellessa.

Kartat
Erilaisia karttoja (aluekartta, maastokartta, vesistökartta) voi ostaa esim. paikalliselta maanmittauslaitokselta tai kirjakaupasta. Alueen karttoja saa myös matkailuinfosta.
Avain ja mökin esittely
Avaimen luovutuksesta ja saapumisajasta sovitaan mökkiä varattaessa. Avaimesta kannattaa pitää hyvää huolta, koska mökin omistaja saattaa asua hyvinkin kaukana. Mökin esittely vuokraajalle henkilökohtaisesti on suotavaa. Lähes kaikista mökeistä löytyy tietoja ja ohjeita mökistä, laitteiden käytöstä ja alueen palveluista, mutta siitä huolimatta aina riittää kysyttävää.
Lapset ja varusteet
Lapsia varten on yleensä varattu erilaisia varusteita (syöttötuoli, sänky, pelastusliivit ym.) ja niitä voi tiedustella mökin omistajalta.

Vesi
Suomeen ei tarvitse tulla mökkilomalle vesipullojen kanssa. Suoraan hanasta tuleva vesi on puhdasta ja juomakelpoista. Vuokranantaja kertoo, jos vesi ei jostakin erityisestä syystä ole juotavaksi soveltuvaa. Silloin juomavesi tuodaan mökille kaupasta tai läheisestä vesipisteestä. Suurempien markettien sekä kyläkauppojen ulkoseinässä on usein vesihana, josta turistit voivat ottaa omiin astioihinsa maksutta juomaveden. Näin kauppias haluaa palvella alueen vapaa-ajan asukkaita. Vesi on kuitenkin rajallinen luonnonvara ja sitä säästämällä suojelet samalla ympäristöä.
Roskat ja roska-astiat
Suomalaiset ovat oppineet kiitettävästi ajittelemaan jätteensä. Jätteet on laitettava aina muovipussiin, joka suljetaan huolellisesti ennen sen laittamista suurempaan jäteastiaan. Tarkoitus on pitää jätepiste mahdollisimman siistinä. Vähintäänkin biojätteet ja lasi/pullot on eroteltava muusta jätteestä. Useimmat pullot ja metalliset juomatölkit voi palauttaa lähikaupan tai ostoskeskuksen palautuspisteeseen. Automaatista saa kuitin, josta ilmenee palautuksista saatava rahasumma. Kassa hyvittää summan ostosten yhteydessä. Lisäksi haja-asutusalueella on joitakin keräyspisteitä, joissa on erilliset astiat esim. pahvia, metallia ja pattereita ym. varten. Lisätietoja jätteiden lajittelusta saat valikosta: Asuminen/Jätehuolto
Vene
Yleiseen mökkivarustukseen kuuluu soutuvene, joka on vapaasti vuokralaisen käytettävissä tai siitä peritään vuokra. Tiedustele myös perämoottoria.
Kaikilla veneessä olevilla on oltava pelastusliivit. Soudettaessa on varottava veneen kolhimista kiviin tms. Erityisesti on vältettävä soutelemista liian lähellä naapureiden laituria ja rantaa! Käytön jälkeen vene palautetaan siistinä omalle paikalleen. Veneen tappi irrotetaan, jotta vene ei olisi sateen jälkeen täynnä vettä. Airot on hyvä nostaa veneeseen, että ne eivät menisi pilalle järvessä tai maassa lojuessaan. Muistathan huolehtia veneen mahdollisesta lukituksesta ja siitä, että se ei pääse ajelehtimaan tuulen mukaan.

Kalastus
Jokainen voi onkia mato-ongella ja käydä pilkillä ilman erillistä kalastuslupaa. Ne kuuluvat ns. jokamiehen oikeuksiin. Muuhun kalastukseen tarvitaan aina lupa, jonka tulee olla mukana kalastettaessa. Kalastuksenvalvojat valvovat kalastusta alueella ja sakottavat, jos asianmukaista lupaa ei ole. Kastematoja ja niiden kaivupaikkaa kannattaa kysyä mökin omistajalta. Kalastuksen erikoiskaupat myös myyvät kastematoja päivän hintaan : )
Huom! Vältäthän veneilyä ja kalastusta naapurimökkien rannan sekä laitureiden läheisyydessä. Suomalaiset ärsyyntyvät siitä, että joku tulee veneellään liian lähelle laituria tai rantaa. Lisätietoja kalastuksesta ja kalastusluvista saat valikosta: Vapaa-aika/Kalastusluvat ja Vapaa-aika/Jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet.
Kalasaalis ja sienet
Kunnon kalastaja perkaa tietysti itse kalasaaliinsa! Ihanteellisinta on perata kalat ulkona. Mitä enemmän on kaloja, niin sitä enemmän lentelee myös kalansuomuja ympäriinsä. Mökin seiniltä niitä on kurja puhdistaa.

Venäläiset ovat ”sienihulluja”! Lievempää ilmaisua ei voi käyttää: )
Jotkut jopa menevät ensin metsään ja katsastavat mökin vasta sen jälkeen! Sienisaaliin osalta on toivottavaa, että niitä ei kuivateta saunassa. Sauna on tarkoitettua vain saunomiseen ja siellä on sienien kuivattaminen ehdottomasti kielletty!
Marjat, sienet ja kukat
Rauhoittamattomien marjojen, sienten ja luonnonkukkien poiminta on Suomessa sallittua kaikille. Tosin luonnonsuojelu- ja laidunalueilla on poiminta kiellettyä. Lisätietoja valikosta: Vapaa-aika/Jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet.

Liikkuminen toisen mailla
Luonnossa voi liikkua melko vapaasti kävellen, hiihtäen ja pyöräillen. Pihojen ja rakennusten läheisyydessä kulkeminen on kielletty. Myöskään pelloille ja laidunalueille ei saa mennä. Hyvä ohje on, että liikkuessaan luonnossa ei jätä jälkeensä mitään jälkiä eikä häiritse kenenkään kotirauhaa menemällä liian lähelle asutusta. Uiminen on sallittua siellä missä liikkuminenkin.

Autoilusta
Jos marjamatkoilla liikutaan autolla, niin niitä ei saa pysäköidä asuinrakennusten läheisyyteen eikä myöskään siten, että ne ovat muiden tiellä liikkujien esteenä. Suomessa on myös yksityisteitä ja silloin omistaja voi kieltää ulkopuolisten moottoriajoneuvolla ajamisen kyseisellä tieosuudella. Tieasioista lisää valikossa: Asuminen/Yksityistie.
Pysäköinti keskustassa
Kaupungin ydinkeskustan pysäköintipaikat ovat yleensä maksullisia. Esim. Mikkelin keskustassa on katujen varsilla maksuautomaatti, johon voi maksaa pysäköintimaksun. Automaatista saa pysäköintilapun, joka laitetaan auton sisäpuolelle siten, että sen voi tarkistaa ulkoapäin.
Lisäksi on käytössä ns. pysäköintikiekot, johon laitetaan saapumisaika ja auto saa olla pysäköitynä 1-2 tuntia ilmaiseksi. Pysäköintikiekkoja voi tiedustella kioskeista ja kaupoista. Sallittu pysäköintiaika on ilmoitettu liikennemerkissä katuosuuden alkupäässä. Paras keino on kurkistaa, että millainen pysäköintilappu on suomalaisen auton ikkunassa. Jos pysäköintimaksua ei ole maksettu tai pysäköintiaika on pysäköintikiekon mukaan ylittynyt, niin sakon saa ihan varmasti! Lappuliisa laittaa sakkolapun auton ikkunanpyyhkijöiden alle. Sakkolapussa näkyy summa, joka kannattaa maksaa välittömästi läheisessä pankissa. Jos summaa ei maksa ajoissa, niin korotettu maksu on kaksinkertainen.
Vilkkaimpaan kesäaikaan yritykset ovat palkanneet kaupunkiin rullaluistimilla liihottelevia ”Parkkiperhosia”, jotka pelastavat autoilijoita sakoilta ostamalla lahjaksi lisäparkkiaikaa vanhentuneen pysäköintilapun tilalle auton ikkunaan.

Palvelut ja vuokrattavat välineet
Mökkikansioon on koottu tietoa alueen palveluista ja tapahtumista sekä vuokrattavissa olevista välineistä. Lisätietoja voi kysyä vuokranantajalta tai alueen matkailuneuvojalta.

Sauna
Suomalaiseen mökkilomaan kuuluu ehdottomasti sauna! Usein kuulee sanottavan, että saunan jälkeen ihminen on kuin ”uudestisyntynyt”! Saunan jälkeen maailma ainakin tuntuu kaikin puolin paremmalle.
Saunan kiuas on yleensä puu- tai sähkölämmitteinen. Puukiukaan lämmittäminen vaatii hieman enemmän puuhaa, mutta monien mielestä puusaunan pehmeitä ja kipakoita löylyjä ei voita mikään!
- Polttopuut
Polttopuiden suhteen on erilaisia käytäntöjä. Joillakin mökeillä polttopuut ovat vapaasti käytettävissä. Toisilla mökeillä ensimmäinen erä kuuluu hintaan ja lopuista puista asiakas maksaa tietyn hinnan.
- Saunavasta, saunavihta
Saunavastan voi tehdä itse tai sen voi ostaa tuoreena torilta tai pakastettuna kaupasta. Vastoja saa myös kuivattuna. Saunavastan paras tekoaika on kesäkuun puolesta välistä heinäkuun alkupuolelle. Silloin lehdet ovat sopivan vahvuisia eivätkä irtoa niin helposti saunottaessa.
Koivuvastojen tekoa varten tarvitaan aina lupa maanomistajalta. Mökin pihakoivusta, eikä muistakaan puista kannata omin luvin alkaa taittamaan oksia vastan tekoa varten! Saunassa tuoretta saunavastaa pidetään kylmässä reilunkokoisessa vesiastiassa. Saunavastaa ei saa laittaa kuumaan veteen eikä kiukaalle.
Pakastettu saunavasta otetaan huoneenlämpöön sulamaan 11/2 – 2 tuntia ennen käyttöä. Kuivattu saunavasta laitetaan hautumaan kuumaan veteen pariksi tunniksi ennen saunomista.

- Saunatontut ja löylynhenget
Suomalaisen uskomuksen mukaan saunatonttu on ihmisen näköinen pieni olento, joka saunoo aina viimeisenä. Saunatonttu voi asua myös kiukaassa ja ”paukuttaa” sitä, jos joku on heittänyt liikaa löylyä. Saunatonttu on kuitenkin kiltti, kuten tontut yleensäkin : )
Löylynhenki on yleensä kiukaalle laitettava vuolukivestä valmistettu esine. Kivessä on reikiä, joihin kaadetaan vettä. Kuumetessaan vesi alkaa kiehua ja se tuo sihistessään ja puhistessaan saunareissulle lisätunnelmaa.
- Sähkökiuas
Sähkökiuas on helppo ja siisti vaihtoehto. Kiuas voi olla myös ns. hetivalmis, jolloin saunaan voi mennä välittömästi. Perinteisen sähkökiukaan tulee olla päällä noin puoli tuntia ennen saunomista.
Mökin lämmitysjärjestelmä voi olla sellainen, että kun saunan kiuas kytketään päälle, niin vastaavasti mökin lämmitysjärjestelmä menee pois päältä. Siten halutaan säästää sähkön kulutusta. Kun kiuas sammutetaan, niin mökin lämmitys alkaa toimia normaalisti.
Saunan sähkökiuas kytketään päälle kääntämällä kiukaan kyljessä olevaa kiertonappulaa. Nappuloita on yleensä kaksi. Toisesta laitetaan sauna päälle ja toisesta säädetään kiukaan lämpöä. Jos kytkinnappulan kääntää loppuun saakka, niin silloin saattaa kiukaassa oleva ajastus mennä päälle ja kiuas alkaa kuumeta vasta esim. viiden tunnin kuluttua! Yleensä parin tunnin aika riittää aluksi ja aikaa voi lisätä tarvittaessa.
- Puukiuas.
Tässä muutamia keskeisiä asioita puusaunan lämmittämisestä:- savupelti ja alhaalla uunin alaosassa olevat ilma-aukot avataan auki
- ennen lämmitystä uunista poistetaan entiset tuhkat, jotta ilma pääsee hyvin kiertämään (HUOM! tuhkat laitetaan niille varattuun metalliseen astiaan, EI esim. muovisiin astioihin, jotka saattavat syttyä palamaan!)
- uuniin laitetaan aluksi pienehköjä ja kuivia puita sekä hieman paperia tai tuohta sytykkeeksi (Uunia ei siis kannata heti aluksi laittaa puita täyteen, koska esim. matalapaineen takia se ei saata lähteä kunnolla vetämään ja tuloksena on sauna täynnä savua!)
- huolehdi siitä, että uuni vetää hyvin ja syttyy kunnolla.
HUOM! Sytyttämiseen EI SAA käyttää minkäänlaisia nestemäisiä sytytysaineita! - uunin annetaan lämmetä rauhassa ja sinne lisätään puita tasaisin väliajoin, jotta tuli ei pääse välillä sammumaan
- puut lisätään uuniin varovasti, että uuni ei vaurioidu esim. liian pitkistä puista
- uunia lämmitetään noin tunti ennen saunomista
- uuniin lisätään puita koko saunomisen ajan, jotta saunassa pysyy riittävä lämpötila
- loppuvaiheessa uuniin lisätään vielä hieman puita, että sauna kuivahtaa
- savupellin saa sulkea vasta sitten, kun kaikki puut ovat palaneet loppuun
Huom! Paloturvallisuussyistä saunaa (tai takkaa) ei saa lämmittää jatkuvasti, koska liika kuumeneminen saattaa aiheuttaa tulipalovaaran. Tulisijojen läheisyyteen ei saa jättää mitään palavia esineitä. Moni tulipalo on saanut alkunsa siitä, että kiukaan läheisyyteen on ripustettu esim. vaatteita kuivumaan.
Lämmin vesi
Yleensä mökissä on erillinen lämminvesivaraaja, joka lämmittää tarvittavan veden. Lämminvesivaraajan koko mitoitetaan sopivaksi suhteessa mökin kokoon ja käyttäjien määrään. Jos lämmintä vettä kuitenkin juoksutetaan koko ajan esim. saunomisen aikana, niin on varmaa, että vesi muuttuu kylmäksi! Varaaja ei ehdi lämmittämään vettä rajattomasti. Lämpimän suihkuveden saannin voi varmistaa välttämällä juoksuttamasta vettä turhaan.
Mökin lämmitysjärjestelmä
Vuokramökissä on usein sähkölämmitys ja sen lisäksi takka. Perinteisten pattereiden lisäksi mökissä voi olla lattia- tai kattolämmitys. Kosteissa tiloissa on yleensä lattialämmitys. Lämmitystä voidaan säätää termostaatilla. Joskus vuokralaiset ovat kääntäneet termostaatin suurimmalle mahdolliselle lämmölle ja lisäksi lämmittäneet takkaa tuntikausia. Sitten mökin ovet avataan ”sepposen selälleen”, vaikka ulkona olisi pakkasta reippaastikin! Se ei ole järkevää energiankäyttöä, kun kaikkien pitäisi päinvastoin säästää energiaa monestakin syystä – ja erityisesti ympäristösyistä!
HUOM! Talvipakkasella EI SAA koskaan katkaista lämmitystä pois päältä mistään huoneesta! Vesiputkien jäätymisestä aiheutuvat vahingot voivat olla mittavia ja vuokralainen voi joutua korvaamaan aiheuttamansa vahingot.
Takka ja sen lämmittäminen
Takkaa ei kannata täyttää tyhjiksi jääneillä pahvirasioilla ja paperilla, koska niiden sytyttämisestä voi saada vain mökin täyteen savua. Matalapaineella takka ei yksinkertaisesti saata lähteä heti vetämään ja silloin mökki on savua täynnä.
Entiset tuhkat tyhjennetään niille varattuun metalliseen ja kannelliseen astiaan. Takan savupellit avataan auki ja kuivat, halkaistut ja pienehköt puut laitetaan väljästi tulisijaan, jotta ne syttyvät mahdollisimman hyvin. Myös takan alaosassa oleva ilmaritilä avataan, jotta uuniin saadaan vetoa. Tuohi ja sanomalehti ovat sopivia sytykkeitä, mutta EI SYTYTYSNESTE! Niiden käyttö on kielletty! Takan luukku on hyvä pitää suljettuna, etteivät sieltä lentävät kipinät ja palavat kekäleet aiheuta tulipaloa.
Takan pellit voi sulkea vasta sitten, kun kaikki puut ovat palaneet loppuun eikä takassa näy tulta. Talvella tulee välttää takan liiallista lämmittämistä, koska suuri lämmönvaihtelu saattaa aiheuttaa takan halkeamisen. Myös paloturvallisuuden takia tulisijojen jatkuvaa lämmittämistä tulee välttää.

Ulkotulet, kynttilät, grillit
Harmillisen usein törmää siihen, että esim. tuikkukynttilöitä on poltettu pöydillä ilman alustaa tai ulkotulia terassin pöydillä tai kaiteiden reunoilla. Jokainen voi arvata, että ne polttavat jäljen alustaan. Pöytä on pilalla tai koko terassin kaide on uusittava.
Erilaisten tulien käytössä on syytä olla erittäin huolellinen ja varovainen. Tuikkujen ja ulkotulien alla on ehdottomasti käytettävä palamatonta alustaa ja ulkotulien polttaminen terassilla tai rakennuksen välittömässä läheisyydessä on kielletty. Huolehdi myös siitä, että tuuli ei pääse lennättämään ulkotulia rakennusten lähelle. Avotulta ei saa koskaan jättää ilman valvontaa.

Tupakointi
Mökkien sisätiloissa tupakointi on ehdottomasti kielletty. Suomessa on kiristetty tupakointia sisätiloissa ja esim. ravintolan sisätiloissa tupakointi on ollut jo useita vuosia kielletty. Jos tupakoidaan ulkona, niin tupakantumpit on laitettava tuhkakuppiin. Ne eivät ole kauniita pitkin pihamaata heiteltynä!
Nuotio
Nuotion ja avotulen tekemiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa. Yleensä vuokramökillä on nuotion sytyttämistä varten tietty paikka. Epäselvässä tapauksessa tiedustele asiaa vuokranantajalta. Nuotio on sammutettava hyvin ja tarvittaessa vedellä. Jokainen huolehtii siitä, että nuotiopaikan ympäristö jää lähtiessä siistiin kuntoon.
Grillikatos ja yhteiset tilat
Mökillä on yleensä grillikatos, joka on vapaasti lomanviettäjien käytössä. Jokainen käyttäjä huolehtii, että grillikatos ja sen ympäristö jää siistiksi käytön jälkeen.

Musiikkimaku
Musiikkia kuunneltaessa on ystävällistä huomioida toiset lomailijat ja naapurit. Musiikkimaku vaihtelee suuresti ja moni haluaa nauttia luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta.
Yleinen hiljaisuus
Suomessa on ns. yleinen hiljaisuus, jonka aikana tulee välttää ylimääräistä metelöintiä kaikkialla. Aika vaihtelee hieman, mutta yleensä se on klo 22.00 – 7.00 välisenä aikana.
Hätäpuhelu 112
(esim. tulipalo, loukkaantuminen,
äkillinen sairaskohtaus)
Yleinen hätänumero on 112 (ambulanssi, palokunta, poliisi). Soitettaessa ei tarvita muita numeroita, valitaan siis vain numerot 112. Tähän numeroon soitetaan vain silloin, kun tarvitaan kiireellistä apua.
Hätäpäivystäjä ei yleensä tunne sitä aluetta, josta soitetaan ja silloin soittajan on tiedettävä tapahtumapaikan tarkka sijainti ja osoite sekä paikkakunta.
Yhteystiedot on hyvä pitää mukana yllättävien tilanteiden varalta.
Kerro hätäpäivystäjälle, että mitä on tapahtunut ja vastaa mahdollisuuksien mukaan esitettyihin kysymyksiin. Voit lopettaa puhelun vasta, kun sinulle annetaan siihen lupa!
Sairastapaus
Jos joku sairastuu lomalla esim. kovaan yskään ja kuumeeseen, niin silloin otetaan yhteyttä päivystävään lääkäriin. Suomessa lääkärit eivät tee kotikäyntejä ja myöskään ambulanssia ei saa soittaa kuin hätätapauksessa, eli joku kuolee, jos ei saa välitöntä apua! Sijainnista riippuen päivystävä lääkäri on paikkakunnalla tai lähikaupungissa.
Kysy lisätietoja vuokranantajalta tai matkailupalvelusta.
Sammutusvälineiden sijainti ja käyttö
Jokaisessa mökissä tulee olla palovaroitin ja pelastussuunnitelma sekä välineitä mahdollisen tulipalon alkusammutukseen (vaahtosammutin, sammutuspeitto). Tutustu ohjeisiin!
Vahingonkorvausvelvollisuus
Jos vuokralainen aiheuttaa tahallaan tai huolimattomuuttaan vahinkoa mökille, irtaimistolle tai ympäristölle, niin hän on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingot vuokranantajalle. Kaikki vuokranantajat haluavat palvella asiakkaitansa mahdollisimman hyvin ja toiveena on onnistunut loma ja hyvä asiakassuhde.
Kotiinlähdön hetki
- arkista, että kaikki ikkunat ja ovet suljetaan huolellisesti
- varmista, että lämmöt on käännetty noin 20 asteeseen
- varmista, että kaikki laitteet ovat pois päältä (kahvinkeitin, liesi jne.)
- vie roskat niille varattuihin astioihin
- jätä avain sovittuun paikkaan
VARMISTA ERITYISESTI TALVELLA, ETTÄ ET KATKAISE MÖKIN LÄMMITYSTÄ! SIITÄ AIHEUTUVAT TODELLA SUURET VAHINGOT!
Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!
Odotamme teitä!



