Käyttäytymistieteiden laitos
Puhetieteet
Puheen ja kommunikaation
tutkijakollegio
Professori Olli Aaltonen
Koordinaattori Mona Lehtinen
PL 9,
00014 Helsingin yliopisto
Selvitys Puheen havaitsemisen ja tuottamisen vuorovaikutusta eri näkökulmista käsittelevän tieteen työpajan 1. rahoituskauden toiminnasta
Raportin laati työpajan koordinaattori Päivikki Eskelinen-Rönkä
Puheentutkimuksen työpajan tavoitteet ja toteuma 1. rahoituskaudella
Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuosipäivänään 2008 professori Olli Aaltoselle ja työryhmälle Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta puheen havaitsemisen ja tuottamisen vuorovaikutusta eri näkökulmista käsittelevään työpajaan 100.000 euroa. Apuraha myönnettiin kahden vuoden mittaisena. Tässä raportissa esitetään selvitys ensimmäisen rahoituskauden toiminnasta.Puhetieteiden työpajan ensimmäiselle toimintakaudelle osoitettu määräraha 100.000 euroa maksettiin täysimääräisenä 1.4.2008. Työpajan projektihallinnosta ja rahaliikenteestä vastaa Helsingin yliopisto. Tieteen työpaja – rahoitussuunnitelmaan oli Kulttuurirahastolle osoitetussa hakemuksessa kirjattu apurahalle seuraavat kolme käyttötarkoitusta:
Koordinaattorin (FT, dosentti) palkkaus ja toimintamenot
- Kaksi kansainvälistä seminaaria (mukaan lukien puhujiksi kutsutuista kansainvälisistä huippututkijoista aiheutuvat kustannukset)
- Muu toiminta (esim. kirjaprojektin ylläpitäminen, laboratoriovierailut, kollegiotapaamiset, yhteistyöpalaverien matkakulut, nettisivujen kehittäminen, vierailuluentopalkkiot)
Kuinka sitten onnistuimme vuodelle asetetuissa tavoitteissa? Käyn seuraavassa yksityiskohtaisesti läpi ylläesitetyn suunnitelman toteuman.
1. Koordinaattori ja muu henkilöstö
Työpajan koordinaattoriksi valittiin fonetiikan alalta vuonna 2005 väitellyt (FT) Päivikki Eskelinen-Rönkä. Koordinaattori aloitti virallisesti toimintansa 1.4.2008. Koordinaattorin apuna toimivat jatko-opiskelijoiden yhteyshenkilö FM Lotta Alavuotila Turun yliopistosta ja nettisivujen ylläpitäjä HuK Mona Lehtinen Helsingin yliopistosta. Koordinaattoria avustavalle henkilöstölle on maksettu palkkaa tehtyjen tuntien perusteella.2. Kaksi kansainvälistä seminaaria/symposiumia
Työpajan ensimmäinen kansainvälinen kutsuseminaari nimeltään ”First Workshop of the Finnish Speech Research Collegium: Future directions of speech production research” järjestettiin 17.6.2008 Rymättylän Herrankukkarossa Turussa. Puheentutkimukseen kliinisestä näkökulmasta painottuvaan seminaariin keskeisinä tavoitteina oli koota konkreettisesti yhteen alan keskeiset toimijat, esitellä alan tämänhetkistä tutkimusta, kartoittaa tulevaisuuden tutkimus- ja koulutustarpeita sekä muodostaa uusia monitieteisiä tutkimushankkeita. Seminaariin kutsuttiin 23 alan tutkijaa eri yliopistoista, korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista Suomesta sekä kolme tutkijaa Kanadasta. Seminaarin tarkempi esittely ohjelman, osallistujien ja kuvien kera on esillä verkkosivujemme osiossa ”Mennyttä ja tulevaa” (Siirry >>).Työpajan toinen kansainvälinen symposium nimellä ”Speech and Brain 2009” järjestetään Helsingissä 19.–20.3.2009. Puheeseen ja aivotutkimukseen keskittyvän monitieteiseen symposiumiin puhujiksi ovat lupautuneet alansa huippututkijat: Friedemann Pülvermüller ja Matt Davis, Sverker Johansson, Päivi Helenius, Kimmo Alho, Matti Sintonen, Mikko Sams, Jyrki Tuomainen, Fred Karlsson ja Jouni Isoaho. Symposium on kaikille puheentutkijoille ja puheentutkimuksesta kiinnostuneille avoin ja maksuton. Sen tavoitteena on tutkimusalueen tämänhetkisen tilanteen kartoitus, verkostoituminen sekä uusien monitieteisten tutkimushankkeiden alullepano. Tilaisuus on herättänyt laajaa kiinnostusta ja ilmoittautuneita on 11.2.2009 mennessä jo 58 henkilöä. Symposium ennakkoilmoitus on esillä verkkosivuillamme osiossa ”Mennyttä ja tulevaa” (Siirry >>).
3. Muu toiminta
Kansainvälisen seminaari- ja symposiumitoiminnan ohella työpajan toiminta on ollut varsin vilkasta. Luon ohessa lyhyen katsauksen menneisiin tapahtumiin.
3.1 Nettisivut
Puhetieteiden työpajan oma verkkosivu avautui 27.5.2008. Koordinaattorin virallisten tiedotteiden ohella kaikki jäsenet ovat voineet osallistua kirjoituksin ja valokuvin sivujen sisällön tuottamiseen. Sivuilta löytyvät lähes kaikki tässä selvityksessä mainitut tapahtumat. Nettisivujen lisäksi tiedottamiseen käytetään erillistä koko jäsenistön kattavaa postituslistaa. Postituslistan kautta lähetettyjä jäsenkyselyjä ja keskustelunavauksia ei ole kirjattu viralliselle ”Tiedotteet”-välilehdelle niiden henkilökohtaisen luonteen ja/tai avoimen mielenilmaisun varmistamiseksi. Nettisivuja ylläpitää Helsingin yliopistossa puhetieteiden laitoksella fonetiikkaa opiskeleva HuK Mona Lehtinen.
3.2 Jatko-opintoseminaarit
Ensimmäisen rahoituskauden aikana on järjestetty kaksi jatko-opiskelijoille suunnattua avointa seminaaria. Opiskelijat ovat saaneet osallistumisestaan seminaariin osallistumistodistuksen, jota ovat voineet käyttää kotiyliopistonsa kanssa sovitun puitteissa esim. opintosuorituksena. Ensimmäinen seminaari toteutui keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion kutsumana Vantaan toimitalossa 19.5.2008. Osallistujia tilaisuudessa oli 25 henkilöä Turusta, Tampereelta, Helsingistä ja Norjasta. Seminaariesitysten lisäksi vierailtiin forensisessa äänilaboratoriossa ja rikosmuseossa.Toinen seminaari toteutettiin Helsingin yliopistossa puhetieteiden laitoksella 22.1.2009. Seminaariin kutsuttiin alustajaksi rikosteknisen laboratorion johtaja, professori Kimmo Himberg. Alustuksen aihe keskittyi monitieteisyyden merkitykseen tutkimustoiminnassa. Osallistujia oli 22 henkilöä Turusta, ja Helsingistä.
3.3 Oppikirja
Oppikirjahankeen suunnittelu aloitettiin kesällä 2008 ja varsinainen kirjatoimikunta muodostettiin saman vuoden syksyllä. Ensimmäisen kokouksensa kirjatoimikunta piti 11.8 ja on siitä lähtien kokoontunut säännöllisesti n. kaksi kertaa kuukaudessa. Toimikunta koostuu seuraavasti: fonetiikan professori Olli Aaltonen, logopedian professori Anu Klippi, fonetiikan prof. emer. Antti Iivonen, SA:n tutkija, dos. Martti Vainio, fonetiikan lehtori FL Reijo Aulanko ja koordinaattori FT Päivikki Eskelinen-Rönkä.Kirjatoimikunta on pyrkinyt kokoamaan puhetta mahdollisimman laaja-alaisesti tarkastelevan perusteoksen suuren lukijakunnan käyttöön. Oppikirja ei kilpaile muiden teosten kanssa. Sen tarkoituksena on muiden teosten rinnalla täydentää omalta osaltaan puheentutkimuksen rikasta ja monipuolista kenttää. Oppikirjan kirjoittajiksi ovat lupautuneet oman alansa huippunimet Suomessa. Tavoitteena on saada kirja markkinoille heti vuoden 2008 lopussa tai 2009 alussa. Kustantamista koskevat neuvottelut on aloitettu mm. Gummeruksen ja Otavan kanssa.
3.4 Jäsenistö
Työpajatoiminnan alkaessa jäsenistöön kuului noin 50 henkilöä. Toimintakauden aikana jäsenistö on lähes kaksinkertaistunut ollen nyt kooltaan 98 henkilöä (11.2.2009). Jäsenistön kokoa ei ole rajoitettu, joten määrän annetaan kasvaa vapaasti. Oppialoittain ja tutkinnoittain/tehtävittäin jakauma on seuraava:
| OPPIALA | Prof. | FT, Dos, Leht. | Jatko | Muut |
| Fonetiikka | 2 | 6 | 9 | 5 |
| Vokologia, puheoppi ja viestintätieteet | 1 | 2 | 2 | - |
| Logopedia | 4 | 4 | 5 | 3 |
| Kielitiede (yleinen, soveltava) ja käännöstieteet | 4 | 1 | 4 | 3 |
| Lääketiede, hammaslääketiede ja genetiikka | 3 | 2 | 4 | - |
| Psykologia, kognitiotiede, aivotutkimus, neurotieteet ja kasvatustieteet (myös soveltava) | 5 | 4 | 1 | - |
| Insinööritieteet ja tietojenkäsittelytieteet | 6 | 5 | 10 | - |
| Matematiikka ja tilastotiede | 1 | 1 | 1 | - |
| YHTEENSÄ | 26 | 25 | 36 | 11 |
| KAIKKI YHTEENSÄ | 98 jäsentä | |||
3.5 Sisäinen ja ulkoinen tiedotus
Työpajan postituslistaa ja verkkosivujen ”Tiedotteet” –välilehteä käytetään työpajan sisäiseen ja ulkoiseen tiedottamiseen. Tämän lisäksi Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tiedottajaa on aktiivisesti informoitu tapahtumista ja mahdollisuuksien mukaan kutsuttu myös mukaan tapahtumiin. Postituslistalla on tiedusteltu jäsenistön tarvetta, mielipiteitä ja konkreettisia ehdotuksia mm. puheentutkijoiden koulutuksen organisointiin ja laajentamiseen.
3.6 Yhteistoiminta, verkostoituminen ja hankkeet
Puheentutkimuksen työpaja on aktiivisesti luonut yhteyksiä muiden hankkeiden, projektien ja verkostojen välille. Lisäksi työpaja on pyrkinyt Helsingin yliopistossa laajentamaan puhtieteisiin erikoistuvaa koulutusta luomalla yhteistä ns. ”opintoputkea” fonetiikan ja kognitiotieteen välille.Työpaja on verkostoitunut monikielisen kieliteollisuuden organisaatioon Kitesiin (http://www.kites.fi/). Jäsenistölle neuvoteltiin alennus Kites järjestämään korkeatasoiseen kevätsymposiumin ilmoittautumis¬maksuihin. Kitesin symposiumin lisäksi jäsenistölle on neuvoteltu maksuton kuunteluoikeus seuraaviin tapahtumiin:
- EU-COST-rahoitteinen Puheen ja äänen tutkimuksen kesäkoulu, 4.-6.8.2008 Tampere
- The 6th International Conference on Voice Physiology and Biomechanics, 6.-9.8.2008 Tampere
- Nordic Prosody X, 4.-6.8.2008 Helsinki
- Suomalais-japanilainen seminaari 6.–8.8.2008 Helsinki
Puhetieteiden työpaja on osallistunut Kouvolan osaamiskeskuksen (OSKE) organisoimaan monitieteiseen ja kansainväliseen tutkimuskonsortiohankkeeseen. Suunnittelutyö jatkuu edelleen.
Työpaja on ollut mukana Tampereen puheopinlaitoksen professorin Anne-Maria Laukkasen organisoimassa Puheen ja äänen tutkimuksen tutkijakoulu -hankkeessa. Tutkijakouluhakemus on jätetty määräajan puitteissa ja odottelemme parhaillaan responssia hakemukselle.
Työpaja on myös aloittanut FiDiPro – Finland Distinguished Professor Programme -hankesuunnittelut (http://www.fidipro.fi/). Parhaillaan kartoitetaan sellaisia kansainvälisiä huippuosaajia, joilla on halu ja mahdollisuus tulla muutamiksi vuosiksi Suomeen hankkeen puitteissa. Alustavan kiinnostuksensa hankkeeseen osallistumisesta on antanut puheeseen ja aivotutkimukseen erikoistunut Dr. Friedemann Pülvermüller Cambridgesta (Medical Research Council, Cognition and Brain Sciences Unit, Speech and Language Group).
Helsingissä 11.2.2009 Päivikki Eskelinen-Rönkä
