Suomen vokaalit (monoftongit, diftongit, vokaaliyhtymät)

Suomessa kirjoituksesta voi miltei yksiselitteisesti päätellä ääntämisasun: lyhyiden vokaalien kirjoitusasu on <i, e, ä, y, ö, a, o, u> ja pitkien <ii, ee, ää, yy, öö, aa, oo, uu>. Uusien vierassanojen pituuden ääntämisessä on horjuvuutta, vaikka oikeakielisyyssäännöstön mukaan kirjoitus niissäkin ilmaisee ääntämisen, vrt. laser.

Fyysisesti vokaalin kesto voidaan mitata. Kuulon avulla vokaalin pituus voidaan havaita. Fonologista pituutta kutsutaan myös kvantiteetiksi. Kvantiteetti ei välttämättä tarkoita vain lyhyiden ja pitkien äänteiden oppositiota, vaan myös yleensä fonologisia, säännönalaisia äänteiden pituussuhteita sanoissa. Tällainen säännönalainen ilmiö on mm. tavunloppuisen konsonantin pidennys, esim. [s]:n pidennys sanassa "koski". Suomen pitkät vokaalit ja konsonantit on tulkittu myös kahden foneemin jonoiksi (Karlsson 1969: 354; Karlsson 1983: 82).

Suomessa kaikki lyhyet ja pitkät vokaalit voivat esiintyä pääpainon ulkopuolella kaikissa tavuasemissa. Esimerkkisanat määräämään ja päättääkseen, jotka tavutettuina ovat /mää.rää.mään/ ja /päät.tääk.seen/ osoittavat, että pitkä vokaali on mahdollinen painottomassa tavussa (/rää/ ja /tääk/) ja myös umpitavussa (jolloin konsonantti päättää tavun): /mään/ ja /seen/. Pitkät vokaalit ovat sitä paitsi luontevampia suomessa pääpainon jälkeen, koska /ee/, /öö/ ja /oo/ ovat pääpainollisessa tavussa harvinaisia (teeskennellä, lööppi, koostaa). Niitä löytyy puhekielestä (lööperi, hoopo), erisnimistä (Eetu, Töölö, Joonas) ja lainasanoista (jeeppi, poolo). Lainasanoissa alkuperäinen painollinen vokaali on usein mukautettu suomeen niin, että painollinen vokaali on korvattu pitkällä vokaalilla (kaaos, kaoottinen, politiikka, poliitikko, matematiikka, matemaatikko, miljoona).

Sivun alkuun

Monoftongit

Vokaalien (monoftongien) järjestelmä

Vokaalien järjestelmä voidaan kuvata vokaalinelikulmion tai vokaalikuution avulla.
Nurkkavokaaleiksi tulevat molemmissa /i, u, a, ä/. Keskeisenä erona on kuitenkin se, miten pyöreys (huuliaukon supistuminen) ilmenee. Vokaalinelikulmion ulottuvuuksiin pyöreys ei kuulu lainkaan, vaan /i/ ja /y/ joudutaan esittämään samassa pisteessä; samoin /e/ ja /ö/. Vokaalikuutiossa (vrt. Wiik 1989: 89) pyöreys voidaan kuvata kolmantena ulottuvuutena syvyyssuuntaan. Tällöin laveat vokaalit /i, e, ä, a/ sijoittuvat kuution etusärmään, pyöreät vokaalit /y, ö, o, u/ takasärmään.

Sivun alkuun

Vokaalinelikulmio ja -kuutio

a) Suomen 8 vokaalia kuvattuina vokaalinelikulmiossa (vaakasuunta = vokaalin etisyys-takaisuus; pystysuunta = vokaalin väljyys; koska pyöreys ei ole vokaalinelikulmion ulottuvuus, joudutaan /i/ ja /y/ sekä /e/ ja /ö/ sijoittamaan samaan pisteeseen). b) Samat vokaalit kuvattuina vokaalikuutiossa, jossa pyöreys voidaan kuvata syvyys-ulottuvuutena.

Ääniesimerkkejä vokaaleista

Sivun alkuun

Suomen monoftongien artikulatorinen laatu

Suomen vokaalit (monoftongit eli yksinkertaiset vokaalit) voidaan kuvata kolmen ulottuvuuden avulla: kielen etisyysasteen, kielen korkeuden ja huuliaukon suuruuden avulla. Kielen etisyysaste ilmaisee kielen massan sijainnin joko suun etuosassa ( = etuvokaalit) tai takaosassa ( = takavokaalit). Keskivokaaleita ei suomen vokaalijärjestelmässä ole. Kielen korkeudesta käytetään myös nimitystä vokaalin väljyysaste, joka ilmaisee kuinka väljä väylä muodostuu kielen ja suulaen väliin. Suomen vokaalit voivat olla väljiä (a ja ä), suppeita (i, y, u) tai niiden välissä sijaitsevia eli välivokaaleita (e, ö, o). Huuliaukon suuruuden mukaan vokaalit ovat joko laveita (i, e, ä, a) tai pyöreitä (y, u, ö, o). Suomen pyöreät vokaalit ovat lisäksi ns. protruusiotyyppiä eli huulia työnnetään eteenpäin, ei vain toisiaan kohti kuten ns. kompressiovokaaleissa (esim. sanassa "hus" ruotsinruotsissa).

Sivun alkuun

Vokaalien keskeiset artikulaatioulottuvuudet

Monoftongivokaalit voidaan kuvata kielen etisyys/takaisuusasteen (etu-, takavokaali), kielen korkeuden (= vokaalin väljyysasteen; suppea, välinen, väljä vokaali) ja huuliaukon suuruuden (lavea/pyöreä vokaali) avulla.

Vokaalien röntgentekniikalla tehdyistä artikulaatiokuvista ilmenevät tarkemmin kielen ja huulten asennot eri vokaaleissa. Huuliaukon suuruus eri vokaaleissa ilmenee toisesta kuvasta.

Sivun alkuun

Suomen (selvästi äännettyjen) vokaalien artikulaation sivuprofiilikuvat esitettyinä vokaalinelikulmion mukaisessa järjestyksessä. Alkuperäinen kuva-aineisto: Sovijärvi (1963)

Sivun alkuun

Vokaalien huuliokuvat Pitkitettyjen vokaalien videoidut ja digitoidut huuliokuvat naispuhujan tuottamina. Vokaalit ilmaistu kirjoitusmerkkien avulla. Foneettisesti <ö> on IPA-merkkien [ø] ja [œ] välissä, <ä> = [æ] ja <a> = []. Myös <e> ja <o> ovat väljempiä kuin IPA:n vastaavat merkit [e] ja [o]. Pyöreiden vokaalien <y, u, ö, o> ero laveisiin <i, e, ä, a> verrattuina on huomattava. Huuliaukko on pinta-alaltaan pienempi vokaaleissa <y, u> kuin vokaaleissa <ö, o>. Laveissa vokaaleissa huuliaukon pinta-ala kasvaa järjestyksessä i < e < ä < a. Sanoissa ja jatkuvassa puheessa huuliaukon suuruuteen vaikuttavat useat tekijät. Pitkissä vokaaleissa ja selvässä puheessa kuvatut säännönmukaisuudet toteutuvat selvemmin.

Monoftongien akustinen laatu

Diftongit ja vokaaliyhtymät

Sivun alkuun

Fonetiikan laitos

Haku: Yhdistely: Ja Tai Muoto: Pitkä Lyhyt Lajittelu: Pisteet Aika Otsikko Pisteet käänteisenä Aika käänteisenä Otsikko käänteisenä